Kirja-arvio: Luke Harding – Salajuoni

Seksi, raha ja vaikutusvalta. Kaikki sanomalehtiä iät ja ajat myyneet elementit ovat toimittaja Luke Hardingin kirjassa Salajuoni (Into). Kirja kertoo siitä, miten mahdottomasta tuli totta, ja kuinka tarinaa Yhdysvaltojen presidentin valinnasta alettiin valmistella jo aikaa sitten.

Oli vain seurattava seksin ja rahan jälkiä.”

Luke Harding Salajuoni

Luke Harding Salajuoni

Erikoissyyttäjä Robert Mueller selvittää parhaillaan mitä Yhdysvalloissa oikein tapahtui presidentti Donald Trumpin valinnan liepeillä. Maailmassa tuskin on ajattelevaa ihmistä, joka ei olisi pysähtynyt pohtimaan sitä, miten on mahdollista, että Trump voitti vastaehdokkaansa Hillary Clintonin – niukasti, ja saatuaan tätä vähemmän ääniä. Ja miksi ylivoimaisen voiton korostaminen on Trumpille niin tärkeää. Miksi Trump ei sano poikkipuolista sanaa Venäjän presidentistä, vaikka hän on muuten käyttäytynyt typerästi. FBI:n johtaja sai lähteä.

Kesällä 2017 Trumpin viesti tuntui jo olevan: Aivan, me huijasimme. Mitä aiotte tehdä asialle?”

Trump tapasi yllättäen Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin (vas) ja Venäjän Yhdysvaltojen suurlähettiläs Sergei Kisljakin heti erotettuaan FBI:n johtajan James Comeyn.

Trump tapasi yllättäen Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin (vas) ja Venäjän Yhdysvaltojen suurlähettiläs Sergei Kisljakin heti erotettuaan FBI:n johtajan James Comeyn.

Hardingin kirja on itsenäinen teos, vaikka se pohjaa hyvin pitkälle brittikonsultin ja entisen tiedustelupalvelun tutkijan tekemän raportin tietojen varmistamiseen. Presidentin yhteydet paljastaneen Christopher Steelen raportti vaikutti Hardingin mielestä pätevältä. Salajuoni-kirjassa on selkeästi tavoitteena varmistaa se, olisiko Trumpin koneisto voinut saada apua – jos ei suoraa niin selvää vetoapua Venäjältä.

Mutta ellei sen keskeisiä väitteitä – joiden mukaan Trump oli aktiivisesti vehkeillyt venäläisten kanssa etenkin varastettujen sähköpostien julkaisemiseksi – pystyttäisi todistamaan, sen julkaiseminen ei ollut todennäköinen vaihtoehto. Mahdollisesti väärän tiedon levittäminen ei ollut kenenkään etu, päinvastoin siinä saattoi tehdä itsestään pölvästin. Lisäksi saattoi päätyä keskelle juridista taistoa. Putin tuskin haastaisi ketään oikeuteen, KGB:llä riitti muitakin menetelmiä.

**

Hardingille Venäjän turvallisuuselinten nykyäänkin käytössä olevat tavat ovat tuttuja. Niistä tämä kertoo kirjassaan Mafiavaltio. Salajuoni-kirjaansa varten Harding haastatteli lukuisia ihmisiä ja melkoinen osa aineistosta on kertynyt muiden aiheiden parissa työskennellessä. Hän kuuluu niihin tutkivan journalismin perussäännöt oppineisiin, jotka voivat palata muistiinpanoihinsa vielä vuosien jälkeen.

Salajuoni-kirjaansa hän löysi sopivia huomioita vanhoista Ukrainan vallanvaihtoa koskevista haastatteluistaan. Yksi tällaisista aineistoista lojui vuosia kaapin päällä. Kuva Ukrainan syrjäytetyn presidentin Viktor Janukovitsin konsulttina useiden vuosien ajan toimineesta Paul Manafortista täydentyy vanhan aineiston pohjalta. Manafort on parasta aikaa tutkinnan keskipisteessä ja kotiarestissa.

**

Suhteita luodaan aina vuosikymmeniä. Hardingin kirjaa voi lukea kuin lähteistä huolehtivan tutkivan toimittajan käsikirjaa: Trumpin yhteyksiä venäläisiin tahoihin tarkastellaan seikkaperäisesti. Palaset loksahtelevat paikalleen hieman sovittamalla. Yhtään johtopäätöstä ei jätetä yhden arvion varaan. Aukotonta todistusketjua ei synny, mutta vaikuttaa siltä, että on syytä epäillä Trumpin olleen sellaisten joukossa, jotka rekisteröitiin jo Neuvostoliiton KGB:n ohjeistuksen mukaan ihmiseksi, josta voi olla hyötyä myöhemmin.

Harding on kova luu kirjoittajana ja kertomuksen rakentajana. Välillä omakohtaisia kokemuksia hieman liikaakin tyrkyttävä. Lukija hengästyy vähemmästäkin, ja aineisto kyllä puhuisi puolestaan. Välillä henkilökohtainen ote tuntuu hieman turhan alleviivatulta, mutta toisaalta, jos puhuisimme muutaman vuosikymmenen takaisilla termeillä, sanoisin että Harding on perinteinen lehtimies, joka ei pelkää liata käsiään painomusteella pyrkiessään paljastamaan epäkohtia.

Voi varmaan sanoa, että Harding on hyvä innostuessaan ja mainio kuuluisan Watergate-skandaalin muokkaaman ammattikunnan työn jatkaja, joka tuntee nykyjournalismin työtavat (kirja Wikileaksista). Eikä Harding pelkää henkilökohtaista sitoutumista (kirjat Mafiavaltio ja Vaiennettu). Hardingin kirjoja enemmän lukenut toivoisi hieman tasaisempaa, hillitympää menoa, mutta tyylilleen uskollisen kirjailija-toimittajan teokset myyvät hyvin. Ruotsissa Salajuoni ohitti kaupan tilastossa hetkeksi Dan Brownin uutuuden.

 

**

Lyhyessä ajassa on myös journalismissa tapahtunut paljon. Vielä liki vuosi sitten tuntui selvältä, että vain moneen kertaan tarkastetut Trump-raportit voisivat läpäistä seulan ja päästä julkisuuteen. Liian raflaaviin teksteihin on aina suhtauduttu hieman kylmäkiskoisesti ja ne on helposti leimattu viihteeksi.

Tammikuussa 2017 alkoi julkisuudessa näkyä tietoja Trumpin Moskovan vierailuista ja niiden aikana kerätystä kompromaatista eli henkilöä raskauttavasta aineistosta, jota Venäjän nykyisen tiedustelupalvelun edeltäjät alkoivat jo Stalinin hallitessa kerätä mahdollista myöhempää kiristämistä varten. Ensimmäisissä raportista kertoneissa uutisissa oltiin varovaisia. Tiedot Trumpin kampanjan yhteistyöstä Kremlin kanssa tuntuivat liian selviltä.

Steelen raporttiin nojautuvien uutisjuttujen eteneminen julkisuudessa oli monen päätöksen tulosta, sillä sisäpiireissä oli jo kuukausikaupalla tiedetty asiasta, mutta suuri yleisö oli pidetty pimennossa. Koko raporttia ei haluttu julkaista. Harding muistuttaa, että julkisuuteen raportti (englanniksi täältä) tuli kokonaisuudessaan, kun verkkomediayhtiö BuzzFeed teki yhden Yhdysvaltojen julkaisuhistorian merkittävimmistä päätöksistä. BuzzFeedistä on muutamassa vuodessa kasvanut hyvin varteenotettava journalistinen resurssi, jolla on joukoissaan päteviä toimittajia ja erittäin hyvin aineiston jakamiseen käyvät julkaisusovellukset.

Raportin saateartikkelissa BuzzFeed totesi julkaisevansa tämän vahvistamattoman asiakirjan, ´jotta amerikkalaiset saavat itse muodostaa mielipiteensä´. Sen mukaan kansion sisältämät väitteet olivat ´kiertäneet Yhdysvaltojen hallinnon korkeimmilla tasoilla´. Artikkelissa huomautettiin, että raportti oli vahvistamaton ja siinä oli muutama virhe. Tulevan presidentin reaktio oli myrskyisä. Hän välitti sen tavanomaisen väylänsä kautta, halveksimansa liberaalin median päiden yli ja suoraan miljoonille kiihkeille äänestäjilleen.

Tammikuun 11. päivänä kello 01.19 Trump tviittasi:
VALEUUTINEN – PELKKÄÄ POLIITTISTA NOITAVAINOA!
Väite valeuutisesta paisui vähitellen ja sitä toistettiin.”

**

Trumpin ja Venäjän tarinassa onkin koko ajan muistettava myös mediamurros. Perinteisen median vaikeudet ja sosiaalisen median nousu ovat tehneet mahdolliseksi aivan toisenlaisen suoran yleisön kosiskelun. Trump vetoaa tunteisiin ja hänen henkilökohtainen kaunansa mediaa kohtaan toimii ja toimi bensana liekeissä. Trump käyttäytyy twitterissä kuin pahin esiteini. Tämä osoittaa heikkouden myös yhdysvaltalaisessa (ja samalla tavalla) myös meikäläisessä tavassa käsitellä asioita mediassa. Mitä selkeämmin tuodaan esille koko ajatusrakennelman perustuvan valheeseen eikä vain värinkäsitykseen, sitä enemmän Trump (tai joku muu populisti) puhuu välittämättä seurauksista.

Harding kirjoittaa, että vaikka Trump kuinka suolsi herjojaan toimitusten niskaan, ”kamerat sen kuin pyörivät”. Trumpin mediakielteisyydessä oli hysteerinen sävy, mutta hänen vaalien jälkeisissä väitteissään oli tiettyä loogisuutta. Demokraattinen puolue oli heikko ja lyöty. Trumpin – ellei peräti Yhdysvaltojen kansan – päävastustaja oli hänen mukaansa liberaali media ja eritoten tutkintaryhmät, jotka yrittivät täyttä häkää selvittää hänen yhteyksiään Venäjään.

Hardingin kirjan ilmestymisen jälkeen on aina vaan selvempää, että Trump toimii niin kuin hänen tavoitteenaan olisi hyödyttää erityisesti Venäjää, vaikka kyse olisi vain halusta suitsia liian liberaalina pitämäänsä Yhdysvaltain mediaa. Kansainvälisistä uutistoimistoista parhaimpiin kuuluva CNN on Trumpin mukaan valemedia.

Viimeisten kuukausien aikana Trump ei ole antanut yhtään haastattelua sellaisille toimittajille, jotka voisivat haastaa hänet asiakysymyksissä. Yhdysvalloissa tällaisia kysymään pääseviä toimituksia vielä on, Venäjällä Putinin haastaminen on jo sellaista masokismia, ettei siihen juuri kukaan julkisesti antaudu. Toki samaan aikaan on muistettava, että kovaakin päämiehen arvostelua julkaistaan myös Venäjällä.

**

Jostain syystä Putin on ollut usein ja monen valtiojohtajan arvioinnin kohteena. Brittien pääministeri Theresa May sanoo maan tiedustelun näyttäneen toteen Venäjän osallisuuden hakkerointiin.

Tuskin kenellekään on epäselvää, että Yhdysvallat joutuu Venäjän aktiivisten toimien vuoksi sietämään yhä syvenevää eripuraa ja kahtiajakoa. Voidaan jo hyvin kysyä, onko läntisen maailman johtajaksi tituleerattu presidentti hyötynyt siitä, että Venäjällä salaisia operaatioita hoitavat tahot ovat saaneet touhuta sosiaalisessa mediassa ja kylvää epäluuloa ja vihaa Yhdysvalloissa kuten myös monessa naapurimaassa.

Harding osoittaa monin eri tavoin sen, kuinka Trumpin valtaantulo on muuttanut myös meidän lähipiirimme elämää. Nimittäin siinä missä EU ja virkansa kahdeksan vuoden jälkeen jättäneen Barack Obaman hallinto olivat yhdessä sopineet, miten ne vastaavat Venäjän Ukrainaan kohdistuneeseen hyökkäykseen, ollaan nykyisin ihan eri tiellä.

Tähän asti sodanjälkeinen transatlanttinen suhde on ollut vakaalla pohjalla. Se perustuu yhteisiin arvoihin, vaikka niiden käytännön toteutus usein horjuu. Harding muistuttaa, että arvoihin kuuluvat kansainväliset järjestöt, Nato ja sen yhteinen puolustussopimus, kansainvälinen oikeus, ihmisoikeudet ja yleinen säädyllisyys.

Salajuoni-kirja ei ole maailman selitys. Se on journalismia. Vetävästi ja nopeasti kirjoitettu ajankohtainen teos.

Paljon epäselvää ja kyseenalaista tarkistettavaa on jäljellä. Yhdysvalloissa on kyettävä näkemään Trumpin valehtelun ohi. Valehtelusta ei saa tehdä uutta normaalia, eikä epätotuuksilla saa hämätä kansalaisia näkemästä sitä, millaisia päätöksiä mielipuolen johtamassa maassa tehdään. Ei siis niin paljon huonoa, ettei tiivistyneessä ja kehittyneemmässä faktojen tarkistamisessa olisi jotain hyvääkin.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Washington Post tuotti voittoa. Trumpin valinta oli koitunut siunaukseksi: Watergate-skandaalin aikanaan paljastanut lehti pystyi nyt palkkaamaan kuusikymmentä uutistoimittajaa ja kahdeksan tutkivaa journalistia. Uudella presidentillä oli tervehdyttävä vaikutus myös faktojen tarkistukseen. Trump lasketteli niin paljon valheita, että kokopäiväinen faktantarkistuspiste oli tuplattava kahteen työntekijään. Lehti loi itselleen jopa uuden vetävän tunnuslauseen: ”Democracy dies in darkness”, demokratia kuolee pimeydessä.”

Vaikuttaa hyvinkin todennäköiseltä, että Venäjä on pyrkinyt vaikuttamaan Yhdysvaltoihin monella eri tavalla saadakseen lopetettua sitä vastaan asetetut pakotteet. Pakotteita on säädetty Venäjälle monesta syystä. Niin sanottu Magnitsky-laki (Yhdysvallat kieltäytyy myöntämästä maahantuloviisumeja venäläisviranomaisille) on suunnattu suoraan Venäjän johtoa ja maan rahamaailmaa vastaan.

Krimin miehityksen vuoksi asetetuilla pakotteilla yritetään niilläkin saada painetta Venäjän johdon suuntaan. Venäläiset eivät ole kuitenkaan toimettomia, vaan ovat onnistuneetkin omilla tuonninrajoittamislaeillaan eli vastapakotteilla luomaan painetta varsinkin Euroopassa, jossa monet ovat sitä mieltä, että Venäjää vastaan ei pidä käydä sitä ärsyttämällä.

Kreml auttoi Trumpin Valkoiseen taloon ensisijaisesti yhdestä syystä. Se halusi lopettaa Yhdysvaltojen asettaman taloussaarron. (Toissijainen tavoite oli kaivella Yhdysvaltojen olemassa olevia sosiaalisia ja ideologisia haavoja. Se oli onnistunut aika hyvin.)

Putinin operaatio oli rohkea, jopa ylimielinen. Siihen kuului hakkerointia, väärennettyjä Facebook-tilejä ja perinteisiä KGB:n huijaus- ja värväystaktiikoita. Voisi kuitenkin väittää, että suunnitelma oli kääntynyt tekijäänsä vastaan. Kremlin virkamiehet kuvittelivat usein, että Yhdysvallat oli Venäjän peilikuva. He eivät ymmärtäneet Yhdysvaltojen institutionaalista politiikkaa.

**

[Luke Harding on The Guardianin kiitelty ja palkittu toimittaja. Into on suomentanut häneltä muun muassa kirjat Assange, Snowden ja Vaiennettu, joka kertoo venäläisen agentti Litvinenkon murhasta Lontoossa. Kirjan ovat suomentaneet Ulla Lempinen ja Tiina Ohinmaa.]

**

Antti Kuronen –  YLE Toimittajalta: Paljastuskirja ei löydä savuavaa asetta Trupin Venäjä-kytköksistä, mutta tarjoaa kosolti ihmeteltävää

Jorma Melleri – US Vapaavuoro: Onko Trump Putinin pihdeissä?

Arja Paananen – IS KGB kiinnostui Donald Trumpista jo 1977 – ”Tehosi häneen kuin hunaja mehiläiseen”