En usko terrorismiin

Terroritekojen selittäminen on myös terrorin tavoite. Jälkeen päin suurin osa tapahtumista saa jonkun selityksen. Jotta ymmärrettäisiin, keksitään työkaluja, joilla voidaan selittää vaikka murhia.

Kun kaikki tietävät, ettei Ku Klux Klan edusta kristinuskoa, miksi niin moni ajattelee näiden ihmisten edustavan muslimeja. (Kuvakaappaus Facebookista)

Kun kaikki tietävät, ettei Ku Klux Klan edusta kristinuskoa, miksi niin moni ajattelee näiden ihmisten edustavan muslimeja. (Kuvakaappaus Facebookista)

Selittämisessä on vaaransa. Selityksiin hukkuvat myös hyvät pyrkimykset ymmärtää tapahtuvaa. Me kaikki tiesimme, että joskus jihadistit iskevät keskellä Eurooppaa. Eikä kukaan väitä, että ihan huvikseen tapetaan ihmisiä, massoittain.

**

Tällä hetkellä tuhansissa poliittisissa ja sotilaiden työryhmissä käydään läpi, mitä tapahtui. Miljoonat ihmiset seuraavat herkeämättä jatkuvaa uutisvirtaa.

Sosiaalisessa mediassa otetaan kantaa ja kuvitetaan päivityksiä. Järkytys on edelleen päällimmäisenä tunteena.

@jean_jullien terrori-iskun symboliksi sosiaalisessa mediassa nopeasti noussut kuva. (Kuvakaappaus Twitteristä)

@jean_jullien terrori-iskun symboliksi sosiaalisessa mediassa nopeasti noussut kuva. (Kuvakaappaus Twitteristä)

Valtaosa ihmisistä uskoo sen, mitä heille kertovat suurimmat mediatalot. Tänään ja huomenna jaksetaan vielä. Mutta pian on arki. Analyysit korvaavat selittämisen.

**

Sota on tulevaisuus, jossa olemme jo. On täysin määrittelykysymys, mistä ja kenen sodasta puhumme.

Sivilisaatioiden törmääminen on muutakin kuin teoreettista hölinää. Pahimmillaan idän ja lännen kulttuurien yhteentörmäyksestä puhuminen on vain poliittista polttoainetta. Asioita yksinkertaistetaan.

Käytäntö on lasi puhdasta vettä.

Terrorismista on tehty uusi tuntematon. Uskon asia. Terrorismin selittäjille, kilpaileville malleille ja loputtomille syiden ja seurauksien vatvomisille ei pidä antaa lisää valtaa.

(Kuvakaappaus Facebookista)

(Kuvakaappaus Facebookista)

Tietenkin terrorismia tutkitaan. Määrätyt edellytykset pitää täyttää, mutta säännöt muuttuvat. 

Muutaman vuosikymmenen takaiset iskut Euroopassa ovat muuttuneet elokuvissa ja kirjoissa tarinoiksi isänmurhaa tehneiden nuorten kapinoinnista yksittäisten johtajien aikaansaamaksi ideologiseksi höynähtämiseksi. Yhdenlaista hulluutta. Ihmisen pää saadaan sekaisin. Helposti.

Väkivalta on osa ihmisluontoa. Kuvista jää jälki kollektiiviseen muistiimme. Sotaa käydään mielissä.

Kuvakooste Facebookista. (Kuvakaappaus 15.11.2015)

Kuvakooste Facebookista. (Kuvakaappaus 15.11.2015)

Professori Jaakko Hämeen-Anttila muistuttaa, että maailman kahdesta miljardista muslimista Pariisin iskuihin osallistui ehkä kahdeksan ihmistä. Ehkä muutama enemmänkin mutta terroristien lukumäärällä ei ole merkitystä. Nyt kyse on siitä, miten me haluamme ymmärtää tapahtuneen.

Professori Jaakko Hämeen-Anttilan Aamulehdelle kirjoittamaa kolumnia on jaettu paljon sosiaalisessa mediassa. (Kuvakaappaus Facebookista)

Professori Jaakko Hämeen-Anttilan Aamulehdelle kirjoittamaa kolumnia on jaettu paljon sosiaalisessa mediassa. (Kuvakaappaus Facebookista)

Toiset meistä käyttäisivät terrorismin kitkemiseen aseita, valtaosalle riittää se, että tehtäviinsä palkatut ihmiset hoitavat työnsä. Kuunnellaan heitä.

Tänään sunnuntaina jokaisen pitäisi tehdä sitä, mitä oli muutenkin ajatellut tekevänsä 15. päivä marraskuuta vuonna 2015.

Lento Siinailla

Karmeita uutisia. Mitä jos ihmishengellä ei ole mitään hintaa? Samaan aikaan kun Venäjä evakuoi kiivaasti turisteja Siinailta, on venäläiskoneen putoamisen syyksi varmistumassa pommi.

Egyptin Sharm el-Sheikhin lentokentältä noussut kone syöksyi tuhoon pian nousun jälkeen lokakuun lopussa. Vielä pari päivää sitten vaikutti siltä, että Metrojet-yhtiön Airbus A321 –koneen onnettomuuden syytä on ehkä edelleen aikaista lyödä lukkoon, vaikka poliitikot ovat vetäneet johtopäätöksiä ja tutkijoistakin osa on kantansa kertonut. 

Brittien mukaan venäläisen koneen pudotti ruumassa räjähtänyt pommi. Pommin asentaja voi olla kyyninen terroristi tai ihan kuka vaan. Financial Timesin saamien tietojen mukaan Britannian tiedustelupalvelu olisi päässyt kiinni Isis-järjestön jäsenten välisiin keskusteluihin, joissa olisi keskusteltu Siinain iskusta.

Tänään selvisi, että myös Egyptin onnettomuustutkintaryhmän mukaan olisi varmistumassa, että koneeseen oli asennettu pommi.

Se oli 90 prosentin varmuudella pommi, kertoo egyptiläisen tutkijaryhmän jäsen uutistoimisto Reutersille.

Venäjällä terroristien ilkkuminen on huomattu, mutta pommin mahdollisuutta ei ole haluttu pitää esillä liikaa. Lähes kaikki matkustajat olivat venäläisiä. Suru on suuri.

Herkkähipiäisyyskin on ymmärrettävää, mutta myös poliittisesti tarkoituksenmukaiset puheet hirvittävät monia.

 

Ranskalaisen satiirilehden piirroksia pidetään jälleen liian roiseina.

Ranskalaisen satiirilehden piirroksia pidetään jälleen liian roiseina.

Niin virallisissa puheenvuoroissa kuin venäjänkielisessä sosiaalisessa mediassa on kauhisteltu liian nopeita johtopäätöksiä ja tuomittu jyrkästi ranskalaisen satiirilehden Charlie Hebdon julkaisemat piirrokset. Kuvissa mm. varoitetaan venäläisistä halpalennoista. Levikiltään vaatimaton ranskalaislehti onnistui jälleen saamaan julkisuutta – liiankin kanssa. Venäjän presidentinkin esittämiin moitteisiin satiirilehden päätoimittaja Gerard Biard vastasi tiukasti ja syytti Putinia ”manipuloinnista” ja sanoi, että lehden on tarkoituskin olla epäkunnioittava.

– Me kunnioitamme demokratian ja ilmaisunvapauden arvoja, joita Venäjän vallanpitäjät (…) eivät, Biard kommentoi Ilta-Sanomien mukaan. 

Ja osataan sitä kotimaassakin.

Satiirikko Dmitri Bykov irvailee Novaya Gazeta -lehdessä, että maailmasta on tullut kovin vaarallinen. Eristäytyville venäläisille ei ole juuri muita kaupunkeja kuin Donetsk (separatistien hallussa Itä-Ukrainassa) ja Damaskos (diktaattori Bašar al-Assadin) Syyrian pääkaupunki.

**

Sekä Egyptille että Venäjälle tilanne on valtiotasolla kiusallinen. Venäjäläisien lomalaisten kuljettaminen on suuroperaatio, sillä heitä on edelleen Siinailla kymmeniä tuhansia. Heidät kuten brittituristitkin halutaan saada pikimmiten kotiin. Venäläiset palaavat käsimatkatavaroiden kanssa. Matkalaukkuja tarkastetaan vielä Venäjälläkin. Todennäköisesti turvatarkastukset muuttuvat muuallakin kuin Egyptissä.

Lentoturvallisuudesta ei tingitä. Aukotonta varmistusta voidaan tuskin saavuttaa, mutta paljon nykyistä hitaammaksi liikkuminen voi muuttua joka paikassa. Tarkistukset lentokentillä ja rajoilla ovat työläitä kaikille turvallisuuspalveluille, jotka yrittävät ennaltaehkäistä terrorismia.

Venäläisen asiantuntijan mielestä kysymys on vastakin siitä, miten terrorismi saadaan pidettyä maan rajojen ulkopuolella. Venäläiset ovat vahvoilla omilla rajoillaan, mutta ulkomaiden lentokenttien toimintaan sen turvallisuuspalveluilla ei ole asiaa. Yhteistyön voi vain toivoa lisääntyvän. Lehtitietojen mukaan Yhdysvaltojen liittovaltion poliisi FBI on viikonlopun aikana vastannut myöntävästi Venäjän federaation turvallisuusviranomaisen FSB:n pyyntöön avustaa lentoturman tutkinnassa. 

**

Helsingin Sanomien toimittaja Jukka Huusko arvioi Siinailla toimivien terroristien kykenevän moneen: ”Kesästä 2015 alkaen Siinain provinssi on tehnyt rajuja iskuja Egyptin armeijan joukkoja vastaan lähinnä Siinain alueella. Egyptin hallinto on luonnehtinut yhteenottoja järjestön kanssa ´sotatilaksi´ ja käytännössä eristänyt Pohjois-Siinain muusta Egyptistä.”

Venäjän päätöstä turistien lennättämisestä kotiin Siinailta odotettiin sen jälkeen kun FSB oli antanut siitä suosituksensa.

Kuvatekstissä todetaan, ettei venäläisturistien tunnistaminen ole vaikeaa.

Kuvatekstissä todetaan, ettei venäläisturistien tunnistaminen ole vaikeaa.

Vakavan lento-onnettomuuden jälkeen menee aina aikaa ennen kuin kaikki selviävät järkytyksestä. Tutkimukset kestävät kuukausia. Nykyisessä maailmantilanteessa on omat ylimääräiset mutkansa.

Vielä muutama päivä sitten Suomessakin tuttu venäläispoliitikko Konstantin Kosatšov ilmoitti, että brittien päätös turistien kotiin lennättämisestä oli perusteltua vain geopoliittisen keskustelun elementtinä. Uutistoimisto RIA Novosti uutisoi Kosatšovin epäilevän Britannian toiminnan johtuvan siitä, että maa vastustaa Venäjän toimintaa Syyriassa. Venäjän ulkoministeriön tiedottaja hämmästeli puolestaan sitä, ettei lännessä käytössä olleita tiedustelutietoja ollut annettu Venäjälle tiedoksi.

Toisenlaisiakin versioita julkaistaan. Blogaaja Sartman esittää, että lentoturman syy voisi olla Airbusin kohtalokas ominaisuus. Liian jyrkkään nousuun lähtevän koneen on havaittu laahaavan peräänsä jopa katastrofaalisin seurauksin. (Venäjänkielisessä kirjoituksessa teoriaa selitetään kaavapiirroksin ja valokuvin.)

Tuhoutuneen A321-matkustajakoneen pyrstöosan jäänteitä Siinain niemimaalla. Kuva: Konte-sivuston Sartmanin blogista.

Tuhoutuneen A321-matkustajakoneen pyrstöosan jäänteitä Siinain niemimaalla. Kuva: Konte-sivuston Sartmanin blogista.

Tällaisen tuhoa kylväneen ominaisuuden todistaminen Siinain onnettomuuden syyksi maksaisi Airbusin valmistajalle todella paljon.

Erilaisten teorioiden nostaminen internetiin on tietysti tuttua myös monesta muusta yhteydestä nykyisessä infosotaan taivutetussa maailmantilanteessa. Kuten ystäväni kirjoitti kommentiksi Facebookiin: ”nettiaalloille ilmaantuu riittävästi sumua, jotta totuudeksi voidaan väittää sitä, mikä lopulta osoittautuu tarkoituksenmukaisimmaksi.”