Vuoden 2016 parhaat elokuvat

On aika listata vuoden parhaat elokuvat!

Vuosihan oli suurenmoinen, ainakin jos katsoo arthouse-puolen julkaisuja. Todd Solondz, Kelly Reichardt, Jim Jarmusch ja Paul Verhoeven palasivat kaikki uusien erinomaisten elokuviensa kanssa. Andrea Arnoldin, Xavier Dolanin ja Ken Loachin uutuuksia en ole edes nähnyt, kuten en myöskään Barry Jenkinsin Moonlightia (Sight & Soundin äänestyksessä vuoden toiseksi paras elokuva!) tai Kenneth Lonerganin Manchester By the Seata, mutta niiltä kaikilta on syytä odottaa paljon.

Yksi vuoden trendeistä oli Sight & Soundin mukaan se, kuinka Barack Obaman presidenttikausi on tullut näkyväksi ainakin yhdysvaltalaisessa elokuvassa. Jenkins, Nate Parker (ison kohun Sundancen elokuvajuhlilla saanut The Birth of a Nation) ja Beyoncé Knowles (Lemonade) ovat priimaesimerkkejä mustien elokuvantekijöiden näkyvyydestä.

Toinen trendi oli franchise-elokuvien yhä jatkuva dominanssi lippuluukuilla. Maailman tuottavimpien elokuvien kärkikymmeniköstä vain kaksi perustuu uuteen alkuperäisideaan. Ei ole sattumaa, että molemmat ovat animaatioita. Zootropolis ja The Secret Life of Pets ovat samaan tapaan listan piristysruiskeet kuin Inside Out viime vuonna. Tuntuu, että vain animaation puolella uskalletaan laittaa paukkuja myös täysin uusiin tarinoihin (vuoden katsotuin piirretty oli silti Finding Dory).

Suomalaisessa elokuvassa tapahtui tietenkin yksi merkittävä asia ylitse muiden. Juho Kuosmasen Hymyilevällä miehellä oli hieno traileri ja ohjaajan novellielokuva Taulukauppiaat vakuutti monet, mutta harva silti odotti palkintoa Cannesin elokuvajuhlien Un Certain Regard -sarjassa. Sen myötä elokuvalle ennustettiin vielä kesällä ainakin yhtä Oscar-ehdokkuutta, mutta momentum suli syksyn mittaan. Kuosmanen nosti silti itsensä kertaheitolla suomalaisten ohjaajien korkeimpaan kastiin.

Ohessa omat valintani vuoden parhaiksi elokuviksi. Olen hyväksynyt mukaan kaikki vuonna 2016 Suomen- tai maailmanensi-iltansa saaneet pitkät elokuvat. Tein järjestyksen käänteiseksi, koska sillä tavalla listaa on jännittävämpi lukea.

Unohdinko jotain? Kommentoi tuonne alle!

 

20. Brady Corbet: The Childhood of a Leader

Brady Corbet: The Childhood of a Leader

Nuori poika kiukuttelee Ranskan maaseudulla talvella 1918. Isä neuvottelee Versailles’n rauhaa, äiti on poissaoleva, kotiopettaja on nuori ja esipuberteettia herättelevä. 28-vuotiaan, näyttelijänä tunnetun Brady Corbet’n kypsä debyyttiohjaus luovii päähenkilönsä oireilussa pitkään ja huolella ennen ällistyttävää kliimaksia. Kokeellinen popnero Scott Walker saa sydämen hakkaamaan musiikillaan.

 

19. James Wan: Kirottu 2 (The Conjuring 2)

James Wan: The Conjuring 2

James Wan (Saw, The Conjuring) hallitsee kauhugenren ja sommittelee poikkeuksellisen suoraan asiaan menevän 134-minuuttisen(!!), jonka suvannot ovat suvantoja vain suhteessa pahimpiin pulssinnostattajiin. Erityisen hienosti Kirottu 2 ottaa haltuun talon, jossa poltergeistin kiusaama perhe asuu: 1960-luvun englantilaisessa lähiörivarissa on kerroksia ja portaikkoja ja nuhjuisia nurkkia ja piha, jolle en lapsia päästäisi. Alkupuolella kamera sukeltelee asunnon halki kuin kohdettaan etsivä aave. Jokaisessa kuvassa on noin viisi mahdollista paikkaa joista hirviö voisi pompata esiin. Elokuvan ainoat miinukset ovat mälsä loppu sekä lastensatuelementit, joihin on turhan suoraan lainailtu The Babadookista (2014).

 

18. Daniel Kwan & Daniel Scheinert: Swiss Army Man

swiss-army-man-featured

Nuori mies (Paul Dano) pelastautuu autiolta saarelta piereskelevän ruumiin (Daniel Radcliffe) kyydissä, eksyy metsään, ja rakentaa elottoman ruhon avulla itselleen uuden kodin. Vuoden omituisin ensi-ilta kommentoi yhteiskunnan normeja ja eritoten luonnollisiin elintoimintoihin liittyvää häpeää. Mieleen tulee parin vuoden takainen Wetlands, joka riisui valuviin ja vuotaviin ruumiinaukkoihin liittyvää mystiikkaa niin ikään naurun keinoin.

 

17. Danny Boyle: Steve Jobs

steve-jobs-trailer

Monelta saattoi mennä ohi, kuinka hieno elokuva Steve Jobsista tehtiinkään Ashton Kutcherin tähdittämän Apple-mainoksen jälkeen. Kolmen eri aikaan ja paikkaan sijoittuvan kohtauksen kautta it-nerosta kertova käsikirjoitus on täsmällinen ja tiukka, Aaron Sorkinia parhaimmillaan, liiasta sentimentaalisuudesta riisuttuna. Michael Fassbender on Jobs jokaisella kasvojensa mikroeleellä – huolimatta siitä, näyttääkö hän lainkaan esikuvaltaan.

 

16. Whit Stillman: Love & Friendship

love-friendship

Love & Friendship on parasta Whit Stillmania sitten debyyttiohjaus Metropolitanin. Omaan ylemmän keskiluokan nicheensä mukavasti asettunut Stillman käsittelee terveellä itseironialla etuoikeutettujen valkoisten länsimaalaisten hiuksenhienoja ongelmia – sinänsä on jopa hassua, että hän vasta nyt tarttuu Jane Austeniin. Vähemmän tunnettuun Lady Susan -novelliin perustuva Love & Friendship on stillmanilaista seurapiirikomediaa parhaimmillaan. Se on myös oiva muistutus siitä, että Kate Beckinsalea (joka palaa yhteen Last Days of Disco -kanssatähtensä Chloe Sevignyn kanssa) soisi käytettävän muuhunkin kuin Underworldin jatko-osiin.

 

15. Werner Herzog & Clive Oppenheimer: Tulisydän (Into the Inferno)

intotheinferno_01

Werner Herzogin erityinen suhde tulivuoriin juontaa juurensa Guadeloupen saarella kuvattuun La Soufrière -dokumenttiin (1977) asti. Siitä nähdään pätkiä myös Into the Infernossa, jossa Herzog kiertää tulivuoritutkija Clive Oppenheimerin kanssa maailmaa tutustuen ihmisiin, joiden elämissä tulivuoret näyttelevät merkittävää roolia. Vanuatulla tulivuori on kuolleiden koti ja portti jumaliin, Pohjois-Koreassa tulivuoren muodostama kraaterijärvi on paikka, josta hallitsijasuku aikanaan nousi. Ihmeellisen ahkerana pysyttelevän Herzogin (tänä vuonna ovat ilmestyneet myös tulivuoria niin ikään käsittelevä ekotrilleri Salt and Fire ja internetistä kertova Lo and Behold) dokumentti löytyy Suomen Netflixistä.

 

14. Todd Solondz: Wiener-Dog

13244233_1535371043437628_4624330812325024284_o

Kyynikkona ja ihmisvihaajana kulttistatuksensa ansainnut Todd Solondz (Tervetuloa nukkekotiin, Onni) palaa uutuudellaan juurilleen, ainakin melkein. Robert Bressonin Au Hasard Balthazaria mukaileva, viatonta mäyräkoiraa perheestä toiseen seuraava episodielokuva on häijy ja hillitön. Lisäksi siinä on väliaika, jossa koira vaeltaa mantereen halki ja haukkaa popcornia.

 

13. Lucile Hadžihalilović: Evolution

evolution-2015-007-hospital-op

Jossain ehkä Välimeren seuduilla on saari, jolla tapahtuu kummia: aikuisia miehiä tai tyttölapsia ei näy missään, ja naiset hoivaavat yksin nuoria poikiaan. Poikien vatsoissa kasvaa jotakin, joka murrosiän kynnyksellä otetaan ulos. Vähän Alice Rohrwacherin The Wondersista muistuttava Evolution on kiehtovan kryptinen: ensimmäiset 45 minuuttia uskoin voivani ottaa siitä selkoa, mutta lopulta en voinut kuin antautua outojen näkyjen vietäväksi. Kokemus on kaunis ja inhottava. Ei ihmisille, joilla on vaikeuksia ruumiin eri aukkojen kanssa.

 

12. Luca Guadagnino: A Bigger Splash

Ralph Fiennes as “Harry Hawkes” and Dakota Johnson as “Penelope Lanier” in A BIGGER SPLASH. Photo courtesy of Fox Searchlight Pictures. © 2015 Twentieth Century Fox Film Corporation All Rights Reserved

Neljä etuoikeutettua narsistia tuhoavat toisiaan Pantellerian hiljaisella paratiisisaarella I Am Love -ohjaajan ilkikurisen katseen alla. On vähän bowiemainen, äänihuuliaan puhelakolla hoitava rocktähti Marianne (Tilda Swinton) ja tämän suoraselkäinen elokuvantekijämies (Matthias Schoenaerts). On Mariannen vanha tuottajasäätö (Ralph Fiennes) ja tämän tytär/uusi säätö (Dakota Johnson). On aurinkoa, ranta, ruokaa, juomaa, liikaa aikaa ja uima-allas.

 

11. Juho Kuosmanen: Hymyilevä mies

hymyilevamies_800g

Juho Kuosmasen ensimmäinen pitkä ohjaus on tärkeä elokuva monestakin syystä. Se on vahva kertomus rakkaudesta ja sinnikkyydestä, se on upeasti kuvattu, ja Jarkko Lahden sekä Oona Airolan rakastavaisissa on elämää suurempaa filmimagiaa. Ennen kaikkea Hymyilevässä miehessä on poikkeuksellisen vahva läsnäolon tuntu, kiitos kuvauksissa tehtyjen valintojen. Sadepisaroita suullaan metsästävät, kameraan epähuomiossa vilkaisevat lapset saavat olla omia itsejään, ja kaikki tuntuu aidolta ja todelta.

 

10. Paul Feig: Ghostbusters

ghostbusters-2016

Joidenkin mielestä uuden Ghostbustersin ennakkokohu oli kiinnostavampaa kuin itse elokuva. En ole eri mieltä, mutta en myöskään osaa tai halua erottaa kahta asiaa toisistaan. Internetin misogyynien mieskerhojen näkyväksi tekeminen oli tärkeintä mitä Hollywood sai tänä vuonna aikaan: kun Ghostbustersin traileri julkaistiin, siitä tuli vauhdilla YouTuben alaspeukutetuin klippi, vaikka muoto ja sisältö eivät mitenkään olennaisesti eronneet genren tuotteista. Elokuvan nähtyäni voin myös sanoa, että se on alkuperäistä hauskempi ja virkeämpi, ja että sen lopputaistelu on komea tavalla, jota skaalaltaan moninkertaiset supersankarirymistelyt eivät hallitse. Erityiskiitos 49-vuotiaasta Leslie Jonesista, joka on SNL:n myötä vasta viime vuosina noussut supertähdeksi. Ainut selkeä miinus on Kate McKinnon, jolle käsikirjoitus ei anna mitään tekemistä, ja joka siksi yrittää kaikin voimin erottautua joukosta ilveilyllään. Hukkaan menee hieno koomikko.

 

9. Deniz Gamze Ergüven: Mustang

mustang

Isovanhempien kasvattaman siskokatraan jäsenet koulitaan yksi kerrallaan vaimoiksi pienessä turkkilaiskylässä. Deniz Gamze Ergüvenin debyyttiohjausta on verrattu The Virgin Suicidesiin, ja kieltämättä yhteisiä elementtejä on paljon – alkaen siitä, kuinka tyttöjen koskemattomuus on jatkuvan epäilyn kohde. Jututin yhtä elokuvan päätähdistä Imageen viime keväänä. Hän iloitsi siitä, että Mustang pyöri turkkilaisissa teattereissa, vaikkakin vain hetken.

 

8. Aleksi Salmenperä: Jättiläinen

Jattilainen_pressi14

Talvivaaran taustalla operoivia suomalaisen aneemisia hyväveliverkostoja journalistisella otteella penkova Jättiläinen on elokuva, jollaisia Suomessa ei ihan osata arvostaa. Näin kirjoitin siitä tammikuussa.

 

7. Mia Hansen-Løve: Tämän jälkeen (L’Avenir)

things-to-come-2016-001-isabelle-huppert-on-wet-beach-original

Kuusikymppinen filosofianopettaja Nathalie (Isabelle Huppert) joutuu lyhyen ajan sisään irtautumaan aviomiehestään, lapsistaan, äidistään ja kirjoittamastaan oppikirjasarjasta. Huikean älykkään elokuvan käännösnimessä on asiaan kuuluvaa optimismia: Nathalien pragmaattinen asenne elämään tarkoittaa, ettei tuleen sovi jäädä makaamaan. Tämänkin jälkeen on elämää. Leikkaus korostaa asennevalintaa: aina kun Nathalie on murtumassa tai osoittamassa minkäänlaisia tunteita, hypätään seuraavaan kohtaukseen. Ylipäätään päähenkilö on halki elokuvan liikkeessä, matkalla eteenpäin.

 

6. Byron Howard & Rich Moore: Zootropolis (Zootopia)

lead_960

Nuori ja fyysisesti keskimääräistä pienempi nainen haluaa mestaripoliisiksi, mutta kaninkorvat kalahtavat lasikattoon. Tavattoman älykäs ja hauska Zootropolis vie työpaikkakiusaamisen, syrjinnän ja rasismin eläinmaailmaan ja kommentoi ongelmia sellaisella terävyydellä, että toivon lapsia ihan vaan jotta voisin näyttää elokuvan heille.

 

5. Maren Ade: Isäni Toni Erdmann (Toni Erdmann)

toni-erdmann

Ohjaaja Ade on sanonut haastattelussa, että hän yritti tuottajien toiveesta leikata elokuvaansa lyhyemmäksi, mutta aina kun jotain otettiin pois, kokonaisuus tuntui pidemmältä. Vaikka kahdessa tunnissa ja 42 minuutissa on kieltämättä paljon ”turhaa”, sen rytmi on niin täydellinen, etten itsekään tiedä mistä leikkaisin. Isäni Toni Erdmann on komedia kuusikymppisestä isästä, joka yrittää piristää urautunutta tytärtään. Samalla se on kuvaus kahden sukupolven – vallankumous-optimistien ja globaalien kapitalistien – kohtaamisesta, sekä Nyky-Saksan historiasta suhteessa muihin maihin ja omaan itseensä. Elokuva on vuoden hauskimpia, vaikka sitä katsoessa nauru ei usein ole ensimmäinen, ja vain harvoin ainut, reaktio.

 

4. Jim Jarmusch: Paterson

paterson_producers_interview_no_film_school_3

Jim Jarmuschin uutuus on sillä tavalla arkisen romanttinen ja pakahduttava, että täytyy palata varmaan Night on Earthiin asti, jos haluaa ohjaajalta mitään vastaavaa. Näin kirjoitin elokuvasta PÖFFin jälkimainingeissa.

 

3. Ira Sachs: Little Men

Ira Sachsin Little Menissä nuoret eivät ymmärrä, miksi vanhemmat tekevät, mitä tekevät.

Love is Strange -ohjaajan uutuus pitäisi näyttää kaikissa peruskouluissa. Näin kirjoitin siitä Berlinalen jälkimainingeissa.

 

2. Paul Verhoeven: Elle

brody-thephonysexualtransgressionsofpaulverhoevenselle-1200

On uskomaton saavutus ohjata 77-vuotiaana elokuva, joka niin itsepintaisesti ja niin vihaisesti kieltäytyy asettumasta uomiinsa. Paul Verhoevenin Elle on yhtä u-käännöstä, jossa jokaisen kurvin myötä tyylilaji ja rekisteri vaihtuvat. Yhden kohtauksen aikana saatetaan olla ensin hitchcockilaisessa Takaikkuna-pastississa, ja koukata sitten hanekelaisen inhan kautta kliimaksiin joka on niin absurdi, etten tiedä keneen sitä verrata. Isabelle Huppert kokee ja haluaa pääroolissa kovaa kohtelua tavalla, joka sai The New Yorkerin Richard Brodyn kirjoittamaan Verhoevenin läikehtivästä misogyniasta ansiokkaasti.

 

1. Kelly Reichardt: Certain Women

ukr_9mar150186_rgb-0-2000-0-1125-crop

Elokuvalehti Varietyn Guy Lodge kuvaili Kelly Reichardtia hiljaisimmaksi suurista yhdysvaltalaisohjaajista arvioidessaan Certain Womenin viime tammikuussa. Neljää naista Coloradon pikkupaikoissa seuraava, Maile Meloyn novelleihin pohjaava elokuva on juuri sitä: suurta ja suurenmoista hiljaisuutta. Reichardt löytää kauneutta paikoista joista ääni ja väri ovat valuneet pois. Hän ymmärtää myös arjen kauneuden ja toiston voiman paremmin kuin yksikään aikalaisensa. Kun Lily Gladstonen  maanviljelijä avaa neljäntenä aamuna, aivan kuten aiempinakin aamuina, hevostallinsa ovet, ja harmaanvehreä maisema onkin peittynyt lumivaippaan, on vaikea olla liikuttumatta. Upeiden Laura Dernin, Michelle Williamsin, Kristen Stewartin ja edellä mainitun Gladstonen rinnalla Certain Womenin tärkein toimija on Yhdysvallat, ajattomalta tuntuva maa, jonka painava historia määrittää päähenkilöidensä paikat tuskaisan tarkasti.

 

Kommentit (1)
  1. Nämä elokuvat palkitaan Oscareilla 2017 - Image-blogit
    16.3.2017, 10:34

    […] Mahdollinen yllättäjä: Muut elokuvat saivat vain hajaääniä. Mikäs siinä – Zootropolis oli listallani viime vuoden 6. paras elokuva. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *