Vinokino 2015: Seksi ei ole vain seksiä Desiree Akhavanin aistiherkässä debyyttiohjauksessa
Desiree Akhavan ohjaa itseään raikkaassa ja aikaansa henkivässä draamakomediassa, joka on paljon lähtöasetelmaansa kiinnostavampi. Appropriate Behavior on yksi 6.–8. marraskuuta Helsingissä järjestettävän Vinokinon ehdottomista kohokohdista.
Appropriate Behavior on täyttä fiktiota, mutta siitä on helppo yrittää poimia omaelämäkerrallisia säikeitä. Päähenkilö Shirin (Akhavan) on varakkaan iranilaisperheen vähän alle kolmekymppinen tytär. Vanhemmat ovat saapuneet Yhdysvaltoihin vuoden 1979 vallankumouksen myötä.
Shirin on biseksuaali, mutta kätkee tiedon konservatiivisilta vanhemmiltaan, jotka harmittelevat päiväkahveilla tämän miehetöntä elämää. Lisämurhetta aiheuttaa tyttären kiireettömyys takertua uraan. Veli on menestynyt lääkäri, Shirin pitää elokuvakerhoa viisivuotiaille.
Shirinillä on tyttöystävä Maxine (Rebecca Henderson), mutta suhde on hajoamispisteessä. Puolet Appropriate Behaviorista on Shirinin eron jälkeistä haahuilua, puolet takaumia joissa rakkaustarina palastellaan kronologisesti. Takaumissa Shirin on vielä kujalla, kun Maxine tietää jo mitä haluaa. Kirjakaupassa Maxine iskee Shirinin syliin kirjoja. Hän tietää, että Shirinin täytyy lukea ne.
Asetelma ja tyyli tuovat mieleen HBO:n aivan liian varhain katkaistun tv-sarjan Looking. Siinä nuoret, ja vähän vähemmän nuoret homomiehet etsivät itseään ja toisiaan San Franciscossa. Osa on varmoja, osa vähemmän varmoja. Siinä missä Lookingin hahmojen ei pääsääntöisesti tarvinnut reflektoida elämäänsä seksuaalisuutensa kautta – kaappitarinat olivat jaettu kokemus, mutta tässä hetkessä omaa homoutta ei tarvinnut problematisoida – Shirinille kysymys on perheen myötä yhä vahvasti läsnä.
Lookingissa harrastetaan myös paljon seksiä. Se on usein hauskaa ja harmitonta, kuten seksi parhaimmillaan on.
Appropriate Behaviorissa näin on myös, mutta sen intiimeissä ja merkityksillä ladatuissa seksikohtauksissa on harvoin kyse “vain” seksistä. Debyyttiohjaaja Akhavanin aistisensorit ovat pystyssä, hän on tarkka huomioimaan intiimissä tilanteessa jylläävän valtapelin ja sen herkän tasapainon. Mieleenpainuvimmassa kohtauksessa Shirin päätyy sänkyyn baarissa tapaamansa pariskunnan kanssa. Kaikki menee hyvin, kunnes mies alkaa huomata tyttöystävänsä pitävän vieraasta vähän liikaa. Tilanteen dynamiikka särkyy ja tunnelma valahtaa kiihkeästä kiusalliseksi. Lopputulos tuntuu nöyryytykseltä.
Kuvaus voi tuoda mieleen tv-sarja Girlsin. Akhavania onkin ahkerasti verrattu sarjan luoneeseen ja ehkä sukupolvensa isoimpaan nimeen Lena Dunhamiin. Vertausta helpottaa entisestään se, että Akhavanilla on rooli Girlsin 4. kaudella.
The Guardianin haastattelussa Akhavan harmittelee sitä, kuinka mediassa on aina tilaa vain yhdelle “hauskalle naiselle” kerrallaan. Lena Dunhamista tuli supertähti, ja nyt jokaista urbaanin newyorkilaisen naisen elämää sivuavaa tekijää verrataan häneen.
“Kukaan ei sano Alex Ross Perrystä, että jaa, uusi Noah Baumbach.”
Vertaus on epäreilu, koska Akhavan käsittelee enemmän perhettä ja rakkautta ja sosiaalisia normeja, eikä ole yhtään niin itseriittoinen ja farssiin taipuvainen kuin Dunham.
Vertauksen myötä huomio kiinnittyy myös liikaa niihin kahteen asiaan, joiden kautta Akhavan ei välttämättä haluaisi tulla määritetyksi (tai oikeammin erotetuksi muista): iranilaisuuteen ja biseksuaalisuuteen.
Akhavanin, Dunhamin, Amy Schumerin, Kristen Wiigin ja Greta Gerwigin kaltaisten tekijöiden myötä väitän silti vertailun hiljalleen hälvenevän. Edellä mainitut tekijät ovat rikastuttaneet elokuvassa ja televisiossa nähtäviä naiseuden malleja ja luoneet alalle tasa-arvoisempaa tulevaisuutta.
Naisnäyttelijän ei tarvitse enää sopia Guardianin jutussakin mainittuun Kate Hudson -muottiin. Hän voi olla kiinnostava, ja kompleksinen, ja ennen kaikkea nolo.
Tästä on hyvä jatkaa.
Appropriate Behaviour Andorrassa su 8.11. klo 19.00.
Tutustu Vinokinon koko ohjelmistoon täällä!