Viisi uutta tv-sarjaa, jotka kannattaa ottaa haltuun
Oma unelmatyöni olisi tällä hetkellä tv-kriitikko Vulturelle tai The New Yorkerille. Vain silloin voisin hyvällä omallatunnolla pitää itseni kärryillä kaikesta, mitä televisiossa tapahtuu.
Vaikka kaikkea en ehdi nähdä, niin jotain sentään. Tässä viisi nopeaa poimintaa syksyn uutuussarjoista.
Better Things (HBO Nordic)
Pamela Adlonin kasvot ovat kaikille yhdysvaltalaista älykkökomediaa seuraaville tutut, vaikka nimi ei kelloja soittaisikaan. Ensimmäisessä omassa sarjassaan Adlon näyttelee keski-ikäistä b-luokan näyttelijää, joka yrittää elättää perheensä ja tulla toimeen oman vanhenemisensa kanssa. Se on vaikeaa, koska ympärillä on koko ajan enemmän itseä nuorempia ihmisiä. Toivon kovasti, että Better Things löytää yleisönsä täyteen ahdetussa ohjelmakartassa, koska tässä voi tapahtua jotain aidosti poikkeuksellista. Ja koska näkökulma on niin tuttu mutta kuitenkin erilainen kuin Adlonin mieskollegoiden tekemisissä.
Easy (Netflix)
Joe Swanbergin luoma kahdeksanosainen antologia on epätasainen ja pahimmillaan raivostuttava, mutta on siinä hyviäkin hetkiä. Jokainen jakso seuraa eri hahmoja, ja about jokaisen jakson kantavana teemana on ikääntyminen, perheen perustaminen, aloilleen asettuminen ja vapaudenkaipuu – eli kaikki se, mitä samasta vaikutuspiiristä tullut Togetherness tonki kahden kauden ajan ihan hirveän viisaasti. Suosittelen, että katsot ainakin jakson numero viisi: siinä Marc Maronin väsynyt, yksityiselämästään ammentava sarjakuvataiteilija joutuu vastatusten uuden ajan tunnustuksellisen taiteilijan (Emily Ratajkowski) kanssa.
The Get Down (Netflix)
Syksyn hirvein ja mahdollisesti hauskin uutuus on äärettömän epätasainen, esteettisesti ihan hurvelina viisinkertaista rinkulaa kiertävä sekasotku, josta tulee mieleen lukuisat Shakespeare-modernisoinnit joissa kieli on pidetty samana mutta tapahtumat siirretty nykyaikaan – tai jonkinlaiseen fantasiaversioon siitä. Ja tämänhän sarjan luonut, Romeo + Julian ohjannut Baz Luhrmann osaa. Mikään The Get Downissa ei tunnu uskottavalta (lähtien räppäri Nasin siihen kirjoittamista riimeistä, jotka eivät tunnu tippaakaan ysäriltä, tai kasarilta, tai 1970-luvulta, vaikka selvästi pitäisi) mutta kaikkea kyllä katsoo lapsenomaisella uteliaisuudella. Sarjan ykköskauden alkuperäinen hintalappu oli 120 miljoonaa dollaria, mutta kulujen uutisoitiin juuri olevan vieläkin suuremmat. Paitsi rahan polttamisesta, The Get Down on myös hyvä esimerkki Netflixin ei-valkoiselle yleisölle tarjoamasta sisällöstä. Sarja ei ole mittarien mukaan kesän Stranger Thingsin kaltainen hitti, mutta mustien ja latinojen keskuudessa se on syksyn ykköstapaus.
High Maintenance (HBO Nordic)
Ben Sinclairin ja Katja Blichfieldin luoma puolituntinen sadcom on parasta, mitä uutuussarjoilla on tänä syksynä tarjota – kuin Humans of New York -sivusto televisioon viritettynä. Jokaisessa jaksossa seurataan kahta tai useampaa kaupunkilaiskohtaloa, joiden välillä yhdistävänä tekijänä Sinclairin näyttelemä kannabiskuriiri. Vaikka joka kolmas tv-sarja tuntuu kertovan New Yorkista (tulee mieleen They Came Together -elokuvan vitsi, jossa kertojat sanovat, että heidän rakkaustarinansa kolmas päähahmo oli New York), High Maintenance on sen kuvaajana a-luokkaa. Vitosjaksossa mennään jo metan alueelle, kun Sinclairin nimetön hahmo törmää erään toisen hipsterisarjan kuvauksiin. Sarja alkoi viiden minuutin mittaisina Vimeo-jaksoina, ja verkkoformaatti näkyy sen pelottomuudessa hypätä paikasta toiseen heti kun siltä tuntuu.
Insecure (HBO Nordic)
“Nettisarjasta” (Awkward Black Girl) niin ikään syntynyt Insecure on tervetullut lisä länsirannikon “elämänmakuisten” komediasarjojen joukkoon. The Hollywood Reporter kirjoitti aika osuvasti siitä, kuinka sarjan lähtöpiste on tuttu, mutta paikat, joihin se etenee, uusia. Sarjan luoja Issa Rae on mieletön esiintyjä, mutta sivuhenkilöt – bestis Molly (Yvonne Orji) ja poikkis Lawrence (Jay Ellis) – ovat yhtälailla kiinnostavia. Kuten High Maintenancessa, myös tässä taustat näkyvät parhaalla mahdollisella tavalla: sarja etsii koko ajan uusia suuntia eikä suostu asettumaan yhteen lokeroon. Samalla sitä on myös muutaman jakson perusteella vaikea niputtaa tutkielmaksi rakkaudesta, tai hipsterikulttuurista, tai ihonväristä, tai yhtään mistään.
Ps. Näiden lisäksi huippukiinnostavia uutuussarjoja, joita ei Suomessa voi vielä laillisesti katsoa, ovat muuten ainakin Fleabag, Atlanta ja One Mississippi. Palataan niihin ajallaan.
Pps. Ja nyt jos ihmettelet, missä luuraa Westworld, niin tunnustan: en oikein pidä siitä. Puhumme aiheesta lisää tässä ihan lähiaikoina Anton & Joonas -podcastissa, johon muuten suosittelen tutustumaan!