Japanilaisista leikkipuistoista

Kun teimme viime vuoden keväällä päätöksen lähteä Tokioon, aloitin kieliopinnot. Ajattelin, että paikan päällä on sitten mukava jatkaa hyvin käyntiin lähteneitä opintoja. Miten kielitaito on nyt puolentoista kuukauden aikana edennyt? En ole edes yrittänyt oppia yhtään uutta sanaa.

En ole myöskään kirjoittanut blogiin, en kierrellyt gallerioissa (paitsi kerran yhdessä) enkä istunut pitkillä lounailla lasten kanssa niin usein kuin haaveilin.

Koko ajan on nimittäin pirunmoinen väsy. Seitsenkuukautinen, joka nukkui kotona loistavasti ja heräsi yleensä kerran yössä, pitää koko perhettä hereillä kaiket yöt. Parin tunnin putki unta on ihan hyvä. Viisivuotiaskin tietysti heräilee – mihin siinä tatamilla vieri vieressä futoneilla maaten vauvan huutoa pakoon pääsisi – ja on enimmäkseen väsynyt ja kiukkuinen.

Leikkipuistojen laidoilla on kuitenkin ollut aikaa istua. Niihin liittyen olen tehnyt seuraavia havaintoja.

Helsingissä leikkipuistoja on vähemmän mutta melkein jokaisen vähän suuremman taloyhtiön pihalta löytyy jonkinlainen leikkiteline tai pari. Tokiossa talot ovat enimmäkseen pieniä kahden, kolmen kerroksen rakennuksia kiinni toisissaan kapeiden kujien erottamina. Ainakin puolentoista kuukauden suppean otoksen perusteella melkein jokaisesta korttelista löytyy kuitenkin jonkinlainen pieni julkinen leikkipuisto. Noin kilometrin säteellä asunnostamme on kymenkunta pientä korttelileikkipuistoa. Niiden lisäksi kaupungista löytyy useita paremmin varusteltuja ja isoja leikkipuistoja.

20160211_123730

Lähin leikkipuisto Sugachossa Yotsuyassa

Japani on mielikuvissa estetiikan ja minimalismin maa. Jälkimmäinen saattaa päteä pieniin leikkipuistoihin, ensimmäinen ei. Useimmat korttelipuistot joissa olemme käyneet ovat ulkoasultaan kuin suoraan Neuvostoliitosta. Puistoja ympäröi usein betonimuuri, välillä muuria koristaa myös piikkilanka. Monet rakennelmat ovat betonista ja keinut peukalon paksuista metallia. Koko vastaa suomalaisten taloyhtiöiden leikkipaikkoja.

20160218_150044

Tähän leikkipuistoon ei tulla salaa. Siitä pitävät huolen betonimuuri, kanaverkko ja piikkilanka. Tai toisaalta: päiväkotilapset eivät karkaa. Leikkipuisto puolen kilometrin päässä kotoa.

Tokiossa ei tupakoida kaduilla. Useimmissa ravintoloissa saa polttaa mutta ulkona ei. Metroasemien yhteydessä on usein erillisiä tupakkapaikkoja, vähän kuin meillä ravintoloiden tupakkakarsinoita ennen vanhaan. Kadulla tai varsinkaan metroissa ei myöskään syödä tai puhuta puhelimeen. Ainakaan en ole näiden neljän reissun aikana juuri nähnyt sitä tapahtuvan. Myöhään illalla ja yöllä meno kuulemma muuttuu. Sattuneista syistä yöelämä on jäänyt aika vähäiselle joten en osaa sanoa, enkä enää muista miltä Tokion yöelämässä seitsemän vuotta sitten näytti.

Leikkipuistot ovat julkista tilaa missä aikuinenkin saa rentotua. Japanilainen toimistotyöläinen ostaa usein lounaaksi valmisruokaa ja syö sen ulkona. Jos lähellä ei ole muuta puistoa, leikkipuisto on hyvä paikka lounaalle. Leikkipuistoon voi myös pujahtaa puhumaan kännykkään. Ja tietysti joka paikasta löytyy vesiä, limuja ja kahvia myyvä automaatti tai pari. Automaatteja löytyy paikasta kuin paikasta vähintään sadan metrin välein. 

leikkipuisto aikuiset

Työpäivän hiljainen hetki.

Mutta mikä parasta: melkein jokaisesta leikkipuistosta löytyy vessa. Parinkymmenenkin minuutin leikkisession aikana syrjäisessä korttelileikkipuistossa saattaa käydä muutama pukumies vessassa. Julkisia vessoja on muutenkin hyvin; esimerkiksi kaikilla asemilla useita. Useimmista vessoista löytyy hyvä vaipanvaihtoteline.

Puistoihin tullaan myös tupakalle. Se on tietysti kiellettyä. 

20160218_135423

Oikealla oleva tötterö on vessa. Suomeenkin soisi enemmän julkisia ja ilmaisia käymälöitä. Lähileikkipuisto.

Helsingissä melkein jokaisessa julkisessa paikassa haisee jossain vaiheessa kusi ja viikonloppujen jälkeen paikat täyttyvät roskista. Tätä ei Tokiossa näe. Yksittäisen tupakantumpin bongaaminen kaupungilta on saavutus. Sama pätee leikkipuistoihin. Paikat ovat sotilaallisen siistejä.

Täälläkin saattaa nähdä erittäin satunnaisesti, varsinkin suuremmissa puistoissa, nuoria kittaamassa kaljaa leikkitelineiden läheisyydessä. Tänään isossa puistossa itseni ikäinen isä joi kuoharia pullo paperipussissa. Toisin kuin kotona, kukaan ei kuitenkaan häritse, ketään ei haittaa eikä kukaan todellakaan roskaa.

Miehet ovat arkipäivisin leikkipuistoissa vähemmistö mutta heitäkin näkee kyllä. Futago Tamagawassa, lapsiperheiden suosiman asuinalueen puistossa noin 30 kilometrin päässä Shinjukusta oli yhtenä iltapäivänä neljä miestä, mikä tarkoitti karkeasti noin neljännestä.

20160208_131142

Tämä mies on varustautunut ammattimaisesti. Sään mukainen varustus sekä asiallinen istuin. Leikkipuisto Futago Tamagawassa.

 

Tänään  maksullisessa puuhapuistossa Niko Niko Parkissa lähellä Meiji-jingu Gaienia, kymmenen minuutin päässä kotoa, noin 150 aikuisesta karkeasti reilu kymmenen oli miehiä.

Niko Niko on käymisen arvoinen paikka jos asuu lähistöllä. 100 jenin (noin 85 senttiä) hinnalla lapsi pääsee kiipeilemään, hyppimään ja laskemaan isosta liukumäestä koko päiväksi. Toinen monipuolinen, ilmainen puisto on Setagaya Park Setagayassa. Puistoalueella on kolme leikkipuistoa, pienoisjunarata jonka vaunuihin pääsee kyytiin, polkuautorata sekä partioleirihenkinen alue jolla voi kiipeillä tai paistaa nuotiolla makkarat. (En tosiasiassa tiedä mitä ihmiset nuotioilla valmistivat, me söimme marketin onigireja.)

20160202_160906

Kaikki kauniit ponit. Niko Niko -puisto on tunnettu, paitsi pitkästä liukumäestä ja kiipeilyyn tarkoitetusta maastoalueesta, hienosta laumasta pompittavia Rodi-poneja.

Vaikka helmi-maaliskuussa on koleaa, on Tokiossa paljon tekemistä. Jos ei ole kiire, kannattaa lähteä kävelemään pitkiäkin matkoja. Matkan varrella on yleensä leikkikenttiä, vessoja ja lounaspaikkoja. Kävimme galleriassakin, Takashi Murakamin näyttelyssä Mori Art Museumissa. Matkan varrelle sattui kaksi leikkikenttää, puisto lounaalle sekä luistinrata. Matkaan lähdettiin aamupäivällä, perillä oltiin neljältä iltapäivällä.

20160219_164759

Näkymä Mori Art -gallerian kahviosta.

Mamut Tokiossa – poliisit ovelle ensimmäisenä iltana

Kolme aikaisempaa reissua Tokioon opettivat tarpeen olla hiljaa sisällä asunnoissa. Varsinkin kaksi vuotta sitten kolmivuotiaan kanssa tehty matka.

Silloin asuimme parvellisessa yksiössä pienessä kaksikerroksisessa talossa Yotsuyassa Shinjukussa. Kuvittelimme olevamme suunnilleen hiljaa – päivät tien päällä eikä illallakaan muuta kuin iltapala ja lapsen nukuttaminen. Ensimmäisen viikon jälkeen vuokraemäntämme lähetti sähköpostia ja kertoi alakerran naapurin valittaneen metelistä. Lapsen juoksentelu kuulemma häiritsee.

Japanissa rakennetaan yleisesti ottaen erittäin heikkotasoisia taloja. Pilvenpiirtäjät ja matalammatkin talot kyllä kestävät maanjäristyksiä jotka ovat erittäin yleisiä, mutta ääni- tai lämpöeristys on olematon. Kerrostaloissa naapureiden tavallinen kävely saattaa helposti kuulua alakertaan.

Tokiossa isoissa lastenliikkeissä on yleensä oma äänieristämiselle pyhitetty osastonsa. Joissain kodeissa lapsia varten on oma nurkkaus joka on vuorattu muovisella äänieristelevyllä. Samanlaisella, jota rumpalit käyttävät kun playback-lähetyksissä halutaan dumpata ääni kokonaan, tiesi muusikkoystävä kertoa.

Tokiossa asuva suomalainen ystäväpariskunta kertoi muistuttavansa lapsiaan joka kerta kaupunkiin tullessaan siitä, ettei minkäänlaista juoksemista, pomppimista tai tavaroiden heittelyä voi harrastaa. Lapsilla on sisällä pehmeät tossut.

Toinen Japanissa asuva ystäväperhe sanoi kysyneensä asuntoa vuokranneelta välitysfirmalta onko melko uuden talon äänieristys kunnossa. Tässä voi vaikka pomppia, sanoi välittäjä ja pomppi malliksi lattialla.

Pian naapuri kuitenkin valitti metelistä. Vuokranantajan kanssa sovittiin että iltayhdeksään saakka normaalit elämisen äänet ovat ok.

Suomessa omassa kodissaan voi yleensä iltakymmeneen saakka vaikka porata seinää. Japanissa mennään yhteisö edellä. Se tarkoittaa ilmeisesti suunnilleen sitä, että jos joku jotakuta häiritsee niin sitä ei tehdä. Naapureiden aiheuttama meteli koetaan häiritsevimmaksi asumiseen liittyväksi ongelmaksi maassa, kertoo vuonna 2013 tehty tutkimus. Samassa Japan Times -lehden artikkelissa käydään aihetta laajemminkin läpi.

Nämä kokemukset olivat valmistaneet meitä varautumaan hiljaaoloon. Vuokraemäntä painotti etukäteen erikseen ystävällisesti mutta tiukasti että lapsi pitäisi viedä puistoon juoksemaan.

shinjuku gyoen

Shinjuku Gyoen -puisto Shinjukun ja Shibuyan välissä on kymmenen minuutin kävelymatkan päässä kotoa ja hyvä paikka purkaa energiaa.

Kun saavuimme kaksi viikkoa sitten maanantaina, 35 neliön kaksiomme oli vuorattu tatamimatoilla. Viisivuotiaalle terotettiin edellä mainittuja sääntöjä: ei pomppimista, ei juoksemista, ei huutamista eikä ylipäätään minkäänlaista metelöintiä. Viisivuotiasta kiellot ahdistavat. Jatkuva kieltäminenhän ei kiukuttelevaa lasta yleensä hiljennä. Eikä itsestäkään tunnu mukavalta, ettei kotonaan voi olla rennosti.

Näiden varotoimenpiteiden jälkeen ovikello soi ensimmäisenä iltana ja ovella oli kaksi poliisia. Naapuri oli kuulemma valittanut metelistä. Olimme ehtineet olla kotona iltapäivällä pari tuntia ja illalla vartin. Ei hyvin alkanut. Olokaan ei tuntunut tervetulleelta.

Pienen keskustelun jälkeen selvisi että naapuri oli kuulemma herännyt meteliin samana aamuna. Tämä tieto helpotti, koska aamulla olimme lentokoneessa jossain Venäjän yllä. Please be careful, poliisi teroitti silti.

Vuokraemäntä arveli että joku naapureista olisi nähnyt tulomme eikä pidä länsimaalaisista.

Tältä maahanmuuttajasta tuntuu: pitää käyttäytyä paremmin kuin paikallinen, pitää olla kuin ei olisikaan eikä ainakaan metelöidä tai häriköidä. Syyttävä sormi kohdistuu helposti mamuun.

Myöhemmin samalla viikolla kävi ilmi että oman asuntomme yläpuolella metelöidään öisin. Joku jyskyttää huonekaluja lattiaan – tai siltä se kuulostaa. Naapuri ei ehkä ollutkaan rasisti vaan ihan normaalisti metelistä vittuuntunut.

Aamuhetki

Aamuhetki

Saako mieskansanedustaja jäädä vanhempainvapaalle?

Japanilainen kansanedustaja Kensuke Miyazaki on tekemässä historiaa jäämällä maan ensimmäisenä miespuolisena edustajana vanhempainvapaalle. Asiat eivät luonnollisestikaan menneet kuin Strömsössä.

Miyazakin puolue, Liberaalidemokraatit (LDP), ei suomalaisittain ole liberaali vaan melko konservatiivinen. LDP on ollut kahta poikkeusta lukuunottamatta vallassa vuodesta 1955 lähtien. Puolueen nykyinen puheenjohtaja on Japanin pääministeri Shinzō Abe.

LDP:n kova ydin ei pidä Miyazakin suunnitelmista. Puolueen edustajat kertoivat lehdistötilaisuudessa viime viikolla miespuolisten lainsäätäjien vanhempainvapaalle jäämisen olevan sopimatonta. Miyazaki ihmetteli blogissaan kritiikkiä.

”Kertomalla halustani jäädä vanhenpainvapaalle kansanedustajan roolissa halusin näyttää esimerkkiä ja aiheuttaa keskustelua”, hän kertoi BBC:lle.

Moni voi yllättyä siitä, että Japanissa on sekä OECD-maiden toiseksi pisin isille jyvitetty ansiosidonnainen vanhempainvapaa – 52 viikkoa – että kohtalaisen suuri korvaustaso – lähes 60 prosenttia palkasta. Esimerkiksi Ruotsissa vastaavat luvut ovat kymmenen viikkoa ja noin 75 prosenttia, Suomessa yhdeksän viikkoa ja 70 prosenttia palkasta.

PF2_1_Parental_leave_systems_pdf__page_6_of_19_

Tästä huolimatta Japanissa vain 2,3 prosenttia isistä käyttää vapaata. Miespuolisista kansanedustajista kukaan ei ennen Miyazakia ole ollut poissa edustustehtävistään.

Japanin luku 2,3 on sattumalta huomattavan lähellä sitä lukua suomalaisisistä jotka käyttävät vapaita enemmän kuin isäkuukauteen sisältyvä kaksi viikkoa. Vuonna 2012 luku oli 1,9 prosenttia.

Kummankaan maan tapauksessa kyse ei ole siitä, ettei vapaita saisi pitää tai siitä, ettei siihen olisi varaa. Ongelma on kulttuurinen.

Tilanne ei Suomessa ole kovin erilainen. Ville Niinistö oli vuonna 2008 ensimmäinen suomalainen mieskansanedustaja joka jäi vanhempainvapaalle – reiluksi neljäksi kuukaudeksi. Toinen oli Jani Toivola joka jäi vapaalle toissa vuonna. Kansanedustajan työ on toki kiireistä ja tärkeää, mutta niin on moni muukin työ.

Jos oma puolue on potkinut julkisesti, ei Miyazakin tuki kansaltakaan ole kaikilta osin ollut positiivista. “Ymmärtääkö hän, että jäämällä isyysvapaalle hänen äänestäjillään ei ole edustajaa parlamentissa” sekä “Isyysvapaa on työläisiä varten. Lainsäätäjät eivät ole työläisiä. Äänestäjät ovat valinneet heidät palvelemaan ihmisiä. Jos he haluavat jäädä isyysvapaalle, heidän tulisi erota”, siiteeraa BBC.

Olisi hyvä että Suomessa miehille kiintiöitäisiin Ruotsin mallin mukaisesti pidempiä vanhempainvapaita. Japanin – ja samalla Suomen oma – tilanne kertoo kuitenkin siitä ettei vapaiden määrä yksin riitä. Näkyvällä paikalla toimivien miesten on näytettävä esimerkkiä.