Yksi uupuneista

Luokassa olevan kellon tikitys häiritsee. Samoin kotona vesihanan tippuminen.
Vieruskaverin deodorantti täyttää ajatukseni.
Opettaja puhuu edessä. Kaikki menee toisesta korvasta ulos. En ymmärrä sanaakaan.
Joskus mietin, mitä kieltä hän puhuu.
Opettaja tulee luokseni ja ihmettelee, miksen ole aloittanut jo työn tekemistä.
On pelottavaa, kun hengitetään niskaan.
En ymmärrä, mitä pitää tehdä, enkä saa aloitettua.
Puserossani oleva pesuohjelappu hankaa.
Opettaja kirjoittaa taululle ja puhuu samalla. En pysty keskittymään kahteen asiaan.
Tuolit kolisevat.
Hirveä huuto ruokasalissa.
Jotta kukaan ei huomaa ahdistustani, alan sählätä luokassa.
Aika usein pitää sählätä. Joudun silmätikuksi.
Esitän kovaa. Saan paljon kavereita.
En ymmärrä, miksei muita häiritse äänet, hajut, vaatteet.
Yleensä lintsaan loppupäivän.
Pää räjähtää, jollen pääse metelistä pois.
Kotona avaan koulukirjat ja aloitan alusta uudelleen.
Opettelen kaiken itse, koska en ymmärtänyt opettajaa.
Koko ilta menee läksyissä. Haluan hyviä numeroita.
Kaverit haluaa tulla käymään.
En kehtaa sanoa, etten jaksa.
Taas meteliä.
Haen ahdistukseen apua alkoholista, itseni rankaisemisesta, syön liikaa ja kohta liian vähän.
Sekoilen ja sählään. Jostain on saatava hyvä olo.
Tätä jatkuu vuosikaupalla, 11 vuotta.
Olen uupumisen lakipisteessä.
Viimeisenä kouluvuotena diagnoosi: erityisherkkä ja ADD.

Ote abiturientin haastattelusta.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *