Paska mikä paska

On myyttien myytti, että koulussa pitäisi antaa numeroita. Koulussa pitää ARVIOIDA. Nykylain mukaan ensimmäiset numerot pitänee antaa 7-luokalla. Jostain ihmeen syystä me annamme numeroita jo ensimmäisinä kouluvuosina: kolmas luokka, uskonto 7. Sisältönä Joosefin matka Egyptiin. Kolmas luokka, englanti 7: ei osaa vielä sanoa I have a cat.
Minäkin olen ollut aivan tohkeissani numeroista. Korostanut niiden tärkeyttä ja hyppinyt tasajalkaa, jos on tullut huonoja numeroita.
Käänsin takkini ja aloin puhua sanallisen arvioinnin puolesta, kun huomasin, miten jo viidennellä luokalla häviää into opiskella, koska tulee aina huonoja numeroita. Oppilas ei suinkaan ollut laiska vaan hän ei osannut lukea kokeisiin oikealla tavalla eikä kirjallinen koe ollut todellakaan hänen paras tapansa näyttää osaamistaan. Silloin alkaa myös sen hokeminen, miten huono hän on vaikka matikassa. Hän kailottaa joka päivä, kuinka huono hän on matematiikassa, eikä se pidä edes paikkaansa. Asiaa ei auta myöskään se, että vanhemmat kertovat kaikkialla kaiken aikaa, miten kaikki heidän suvussaan ovat olleet huonoja matematiikassa.
Jos hän opiskelisi edellytystensä mukaisesti, ehkäpä hitaammin kuin muut, hän oppisi paremmin. On aivan turha edetä opinnoissa eteenpäin, jos edellisestä kokeesta on tullut 6. Silloinhan hän on oppinut alle puolet. Miten hän voi edetä seuraavaan asiaan, jos hän on oppinut edellisestä puolet? Varmistamme siis seuraavankin epäonnistumisen. Kokeiden sijaan joku neropatti, olisiko ollut Lauri Järvilehto, ehdotti levelleiden ottamista mukaan aikana, jolloin lapset pelaavat ja keskustelevat koko ajan, millä levelillä ovat. Jos matikan kirja olisikin jaettu 10 leveliin ja oppilas etenisi OMAA TAHTIA leveliltä toiselle. Numeroita ei tarvita, vaan oppilaalle kerrotaan hänen suorittaneen nyt levelin kolme. Kun pelimaailma keksii jotain muuta, seuraamme taas sitä, jos pelit ovat vielä silloin näin kovassa huudossa. Kouluhan voisi yrittää pysyä vaikka maailman vauhdissa mukana?
Arvioida voi myös oppilaan tekemää esitelmää Leonardo da Vincistä, oppilaan pitämää tuntia omasta harrastuksestaan, oppilaan tapaa auttaa toista oppilasta, oppilaan tapaa innostaa muut mukaan.
Kun kirjoitan todistusten mukaan aina kirjeen oppilaalle, koetan siinä kirjeessä kertoa, millainen ihminen hän on. Saatan kiittää jostain tietystä kouluaineen osaamisesta mutta yritän keskittyä kertomaan, missä muissa asioissa hän on hyvä: organisoinnissa, kohteliaisuudessa, opettajan naurattamisessa (annoin siitä kerran stipendin), yhteishengen luomisessa , parhaista ideoista. Olen huomannut, että oppilaat lukevat aina ensin kirjeen ja vasta sitten katsovat todistuksen.
Tänään oli Helsingin Sanomien yleisön osastossa eläkeläisen kirje, missä hän kertoi olleensa kaikissa kouluaineissa aina aivan surkea mutta hän on saanut pidettyä itsetuntonsa hyvänä, kun hän on muistellut kuvaamataidossa saamaansa kymppiä.
Kysyin myös 30-vuotiaalta mieheltä, miltä tuntui saada koko kouluaika huonoja numeroita ja lopuksi 9-luokan keskiarvoksi 5,7? Hän sanoi, että kyllähän se nakersi itsetuntoa ja tuli sellainen olo itsestä, että paska mikä paska.

Kommentit
  1. 1

    Hans sanoo

    En todellakaan ole alan asiantuntija, mutta kirjoitus herättää tutun tunteen: Suomessa koulua kehitetään huonommin menestyvien ehdoilla, ettei vaan tule paha mieli. Tasapäistäminen…

    ”Suorittanut levelin kolme”. Niin, miten hyvin oppilas sitten suoriutui levelistä kolme?

    Kun tasokurssit poistuivat joskus kauan sitten, alkoivat paremmin menestyvät syljeksiä kattoon tunnin puolivälissä kun naapuripulpetin Esalle piti opettaa kertotaulua 8. luokalla. Mitäs jos keskimääräistä paremmin menestyville tulee paha mieli kun heitä ei kehitetä? Kilpailu, menestymishalu ja NUMEROT edestauttavat kovempaan yrittämiseen.

    Naapuripulpetin Esa osaa kyllä Mäkkärissä kääntää pihvejä muutekin, mutta entäs ne kansantalouden kaipaamat huippulahjakkuudet ja heidän kehittäminen?

    • 1.1

      sanoo

      Levelin kolme on suorittanut sitten, kun osaa sen tehtävät oikein. Ja nimenomaan lahjakkaiden takia tätä myös tehdään. Ei tarvitse enää syljeksiä kattoon, kun voi edetä omaa tahtia. Suorittaa levelin 10 ja jatkaa seuraavaan kirjaan. Totta kai tulee paha mieli, kun ei saa itselleen sopivaa opetusta. Pitää saada. Numerot eivät edesauta kovempaan yrittämiseen. Ainoa , joka haluaa numerot, on erittäin hyvätuloisen alueen vanhemmat. He haluavat kympit lasten kokeista, koska niillä voi sitten kehuskella. Lapset sielläkään eivät halunneet numeroita ja toisaalta kaikkeen tottuu. Eihän aikuinenkaan numeroita töissä saa ja silti jotkut meistä etenevät koko elämänsä aikana menestymishalun, rahan tai muun innoittamana. Naapurin Esa on Mäkkärissä, koska ei tiedä, missä muussa on hyvä. Luulee, että koulutodistus määritteli hänen taitonsa ja tyytyi Mäkkäriin. Tämä nimenomaan on koulun vika: ihmisillä ei ole aavistustakaan omista kyvyistään ja mahdollisuuksistaan, koska he edelleen luulevat koulun edustavan koko maailmaa. Idea minulla on muuttaa koulua niin, että jokainen saisi edetä omaa tahtia niin pitkälle kuin pystyy ja löytää kouluaikana jotain, mistä innostuu ja missä on hyvä.

      • 1.1.1

        Hanna Salminen sanoo

        Osuipa hyvään hetkeen kirjoituksesi. Olen tässä juuri kirjoittamassa välipalautetta valmentamilleni opiskelijoille. Kirjoitan jokaiselle vähintään puoli A4:sta asioita, joissa he ovat hyviä tai kehittyneet viime aikoina. Lisäksi kirjoitan yhden tai kaksi asiaa, joihin panostamisesta voisi mielestäni olla opiskelijoilleni hyötyä.

        Jos se naapuripulpetin Esa ei mene mäkkäriin, hän saattaa tulla opiskelemaan vaikka meille ammattikouluun, alalle, jonne on alhaisten hakijamäärien vuoksi helppoa päästä sisään. Teemmekin ammattiin kasvattamisen lisäksi paljon ”peruskoulun uhrien” auttamistyötä, siis koetamme auttaa jokaista edes nyt parikymppisenä löytämään ne omat vahvuutensa (joita on aina, siis oikeasti aina ja jokaisessa) ja rakentamaan itselleen hyvää tulevaisuutta niiden varaan.

        Ammatillisessa peruskoulutuksessa painitaan niukkojen resurssien kanssa, mutta samalla on auennut paljon upeita mahdollisuuksia. Esimerkiksi juuri arvioinnin suhteen. Opiskelijat saavat arvosanoja oikeastaan pelkästään ammattiosaamisen näytöistä, joissa arvioidaan suoriutumista oikeista oman alan työtethtävistä ja työkokonaisuuksista. Lisäksi puhutaan yksilöllisistä oppimispoluista, mikä mahdollistaa osaamisen keräilyn oikeasti omalla, itselle luontevalla tavalla ja tahdilla. Yksi haluaa mennä heti työssäoppimaan ja kerää ammattitaitonsa ainekset sieltä, oikeita hommia tehden. Toinen oppii parhaiten omassa tiimissä esim. harjoitusyrityksessä asiakastöitä tehden. Ei tarvitse leimautua ykkösen oppilaaksi tenttien ja tehtävien mokaamisen vuoksi, vaan ammattiosaamisen näytön saa suorittaa sitten, kun on siihen oikeasti valmis ja pystyy siihen kuuluvat työt hyvin tekemään. Kun on valmis siirtymään sille seuraavalle ”levelille” :).

        http://tiimissamestariksi.blogspot.fi/2015/08/enemman-kuin-koulu.html

    • 1.2

      Liisi sanoo

      Nimenomaan tuo tasapäistäminen, eli jokaisen oppilaan opettaminen samalla kaavalla, evää monilta oppilailta etenemismahdollisuudet. Kaikki eivät opi samalla tavalla ja se on lahjakkuuksien hukkaanheittoa, jos tätä ei oteta huomioon.

      ”Kilpailu, menestymishalu ja NUMEROT edestauttavat kovempaan yrittämiseen.” Toki varmasti joillain yksilöillä pitää paikkaansa, mutta omalla kohdallani en ole kokenut toimivaksi väitettäsi. Itse olen saanut sekä kiitettäviä, että ala-arvoisempia arvosanoja opintojeni aikana. Ainainen kilpailu ja parhaan numeron pakonomainen jahtaaminen saa minut todella ahdistuneeksi ja stressaantuneeksi. Vihaan sitä tunnetta. Minulle se tuottaa ns. putkiajattelua, sillä stressaantuneena tunnen aivojeni surkastuvan ja keskittyvän vähemmän käsillä olevaan asiaan, kuten kokeeseen lukemiseen. Haluan oppia ja olla hyvä, mutta suorituspaineet ovat minulle välillä ylitsepääsemättömiä. Monesti stressaan jo valmiiksi hyvästä arvosanasta, ennen kuin olen edes avannut tenttikirjaa.

      Omaksi huvikseni lukemisessa taas on rentous ja oppimisen into. Ei tarvitse stressata mistään ja opin asioita kuin itsestään. Tämä siis oma kokemukseni, eikä verrattavissa suurempaan oppilaiden joukkoon. Silti väittäisin, että osittainen numeroista luopuminen toisi paljon enemmän mahdollisuuksia oppimiseen. Päästäisiin vihdoinkin eroon ainaisesta toisiin vertailusta ja ”tyhmempien” syrjimisestä. Oppimisessa täytyy olla tiettyä rentoutta, jotta pystyy sisäistämään asioita. Nyt opetamme vain tietyntyyppisille oppijoille, jotka menestyvät, muiden jäädessä jälkeen. Onko se reilua? Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että opintojen jatkaminen on aika turhaa, jos ei ole oppinut edes edellistä aihe-aluetta kunnolla. Koulutusjärjestelmä todella kaipaisi uudistusta, näin maallikon silmin.

  2. 2

    Matti sanoo

    Laissa sen sijaan määritellään pakollinen oppimäärä. Jos jonkun kanssa loputtomiin hidastaa tahtia, että voi kulkea omaa vauhtia kunnes osaa kaiken, ei kaikki ehdi kaikkea oppimäärää sisäistämään. Mikä silloin on ratkaisu? Jätetään luokalle, että saadaan opiskeltua vaikkapa se matematiikka omaan tahtiin?

    Vai pitäisikö muutoksen sitten olla niin suuri, että jo peruskoulu suoritetaan vaihtelevissa ajoissa oppilaan kykyjen mukaan, kuten nykyään rajatuissa määrin lukion kanssa (2-4 vuotta) ja vähän laajemmin korkeakoulujen kanssa?

    • 2.1

      sanoo

      Jos jonkun pitää hidastaa tahtia niin paljon, ettei pakollinen oppimäärä mene, niin onhan nytkin olemassa henkilökohtaiset opetussuunnitelmat. Vähennetään oppimäärää mutta tämä koskee melkoisen pientä osaa oppilaista. Luokalle jäänti pitäisi saada kokonaan pois. Jokainen etenee omaa vauhtia. Itse sanoisin, että peruskoulu olisi kaikille samanmittainen, sisällöt voivat vaihdella.

  3. 3

    Turhautunut oppilas sanoo

    Itse sain tottua siihen, että tunneilla piti syljeskellä kattoon kun luokan häiriköt saivat yläasteella opetusta aiheesta, jonka piti olla tuttu jo neljänneltä luokalta. Muistan vielä, kun opettaja lähetti paheksuvan kirjeen kotiin ja siinä luki, että tyttärenne X etenee liian nopeasti matematiikan tunneilla. Samassa kirjeessä opettaja kehotti, että vanhempieni pitäisi kieltää minua tekemästä tehtäviä ”liian nopeasti” ja olemaan enemmän kuin muut lapset. Olin siis opettajan mielestä epänormaali, koska osasin keskittyä ja sain hyviä numeroita. Koulukiusaaminen hyvien numeroiden takia oli myös tuttua. Miksi nämä häiriköt huomioidaan aina, mutta hyvät oppilaat ovat näkymättömiä?! Tämä on suuri vääryys ja eivät kaikki ”huonommat” oppilaat ole pohjimmiltaan mukavia ja ihania ihmisiä, vaan suoraan sanottuna sieltä jostain hyvin syvältä. Että paapokaa vaan näitä häiriköitä ja varmistakaa, että jokainen kympin oppilas saa elinikäiset traumat koulukiusaamisesta. Kiitos

    • 3.1

      sanoo

      Uudessa opetussuunnitelmassa ( tulee voimaan syksyllä 2016) on lause: jokaisella oppilaalla on oikeus päästä täyteen potentiaaliin. Olen täysin samaa mieltä, että lahjakkaat on unohdettu aina. Heikoimmille on monenlaista apua mutta hyville oppilaille ei mitään. Tähän on tullut jo muutos: osa opettajista antaa edetä omaa tahtia ja viimeistään ensi syksynä se lukee sitten jo OPSissakin. Ja kyllä niitä ”syvältä” olevia löytyy myös niistä huippuoppilaistakin.

  4. 4

    Marja Henelius sanoo

    Ihan niinkuin tuossa Antti Hyökki’n näyttötutkinto-jutussa. Opetuksen jälkeen pitää opettajan, eli ’näyttömestarin’ arvioida onko opetus mennyt perille vai onko vielä jotain missä pitää ottaa uusiksi. Opettajan pitäisi arvioida esim. pärjääkö oppilas seuraavalla luokalla jos jotain oleellista on jäänyt oppimatta. En usko että onnistuu kun numeron lätkäiseminen ilman sen ihmeempää perustelua on takuulla helpompaa. Tässäkin voisi päteä ”On opettajan vika jos oppilas ei opi.” Mutta kun opettajilta on otettu pois arvokkuus ja heistä on tehty lasten palvelijoita (niinkuin monissa kodeissa vanhemmistakin) ja luokassa on liikaa oppilaita, erityistä opastusta tarvitseville lapsille ei ole tarpeeksi aikaa eikä avustajiakaan enää ole. Näin säästetään muussakin kuin rahassa. Tulee viidakon laki jossa vain vahvat pärjäävät?

  5. 5

    Emmi Heinonen sanoo

    Erityisopetusta pitäisi lisätä ja kehittää, jotta oppilaat joiden oppiminen täydessä luokassa ei etene ”toivottuun malliin” ja jotta hän saisi yksilöllesempää opetusta ja oppisi lähes tulkoon samat asiat, kuin muutkin. Samaan aikaan oppilaat joiden oppiminen edistyy isossa luokassa ”toivottuun malliin” saavat edetä omaan tahtiinsa. Luokan lahjakkaimpien oppimista täytyisi tukea mm. Hieman ”normaalia” haastavimmilla lisätehtäväkirjoilla tms.

  6. 6

    Kati Rautjärvi sanoo

    Hyvä Maarit! Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Tällaista ”ravistelua” lisää.

  7. 7

    Henri Järvisalo sanoo

    Yksilöllisesti tasosta seuraavaan etenemisen ideassa on erittäin hyvää ajatus oman osaamisen mukaan etenemisestä. Idea herättää kuitenkin erinäisiä ajatuksia:

    Niin kauan kuin jatko-opintopaikkoja on rajallisesti ja eri lukioihin pääsy määräytyy yläastemenestyksen perusteella, meillä täytyy olla jokin kaikille yhtenäinen vertailukelpoinen mittari, jona arvosanat ovat kenties selkeimpiä. Toki sisäänpääsyvertailussa voitaisiin varmankin käyttää ”leveli”keskiarvoja, mutta opiskelijoiden paineen kannalta olisimme tässä varmaankin aika lailla nykyisessä tilanteessa. Vaihtoehtoisesti lukioihin pääsemisen kriteerejä tulisi muuttaa (miten?).

    En usko, että arvosanojen vaihtaminen tasojärjestelmään vähentäisi oppijoiden sosiaalisia suorituspaineita. Siinä missä oppilaalla voi nyt olla huono itsetunto kutosen matikan arvosanan vuoksi, olisiko hänellä helpompaa ja kohtaisiko hän vähemmän ivaa muilta koulutovereilta, jos tämä oppilas tekisi yhä kovaa töitä tasolla kaksi luokan muiden oppilaiden mennessä jo paljon korkeammilla tasoilla? Vai siirtyisimmekö aineittain vaihteleviin tasoryhmiin? Näkisin, että ongelma on ennemminkin asenteessa arviointia kohtaan eikä itse arviointijärjestelmästä. Asenteita voi pyrkiä muuttamaan arviointijärjestelmästä riippumatta.

    Piakkoin valmistuvana biologian ja maantieteen opettajana suhtaudun hyvin varauksellisesti oppilaiden _liian_ itsenäiseen etenemiseen. Koen, että aineissani oppilaiden kanssa yhdessä käyty aihepiirikohtainen keskustelu on erittäin olennaista aiheiden sisäistämisessä. Liian yksilöllinen eteneminen vaikeuttaisi yhteisen käsittelyn järjestämistä oppilaiden edetessä kukin omilla tasoillaan ja aiheissaan. Pelkään, että liian yksilöllinen eteneminen johtaisi myös moniin virheellisiin käsityksiin esim. evoluution tai ilmastonmuutoksen kaltaisten ilmiöiden ymmärtämisessä – opettaja ei ehdi käydä kaikkea jokaisen oppilaan kanssa erikseen läpi. Joitain elementtejä tasoetenemisen ideasta voi toki olla sovellettavissa omissa aineissanikin, mutta koen (ainakin vielä) numeroarvioinnin olevan käytännöllisempi arviointimenetelmä. Malli saattaakin soveltua toisiin aineisiin paremmin kuin toisiin.

    Täytyy itsekin tutustua tasomalliajatteluun tarkemmin, josko näihin omaan mieleeni tulleisiin ongelmiin olisi keksitty jokin ratkaisu.

    Viimeiseksi: aloittelevana opettajana itseäni häiritsee koulukeskustelussa hyvin yleiset kärjistäminen ja liika yleistäminen, joita tässäkin blogikirjoituksessa on havaittavissa. Usein mediassa (sosiaalisessa sekä perinteisessä) julkaistuista puheenvuoroista saa kuvan, että opettajat sekä muut opetusta järjestävät ihmiset ovat yksinomaan ilkeitä ihmisiä, joiden tavoitteena on latistaa oppilaiden itsetunto. Näin ei kuitenkaan suinkaan ole, vaan oman kokemukseni perusteella valtava enemmistö opettajista tekee kaikkensa opetuksensa kehittämiseksi. Työtä on vain enemmän kuin ehkä ajattelisi. Ei ole sattumaa, että monet nuoret opettajat päättävät vaihtaa alaa. Toivoisinkin enemmän rakentavaa yhteistyötä kärjistetyn kritiikin sijaan. Kehitysehdotuksia toki ehdottomasti kannattaa ja tuleekin kehittää, ja kritiikkikin on monesti paikallaan, mutta sävy on usein kovin hyökkäävä, minkä en usko kehittävän muuta kuin klikkimääriä. Koulut myös ovat kehittyneet ajan saatossa, paljonkin, ja tulevat muuttumaan entistä nopeammin jatkossa digitalisaation ym. myötä. Uskon, että nykyään suurin osa opettajista esim. hyödyntää blogikirjoituksessakin mainittuja monipuolisia arviointitapoja. Henkilökohtaisesti itse asiassa toivonkin malttia koulun kehittämisessä liian sokean trendien mukana liikkumisen sijaan.

  8. 8

    Jarkko Luhtala sanoo

    @Henri: Tutustu ihmeessä Pekka Peuran malliin. Hän puhuu erittäin osuvasti ”kontrollin illuusiosta”, ts siitä miten opettaja luulee voivansa varmistaa asian ymmärtämisen selittämällä sisältöjä koko porukalle, kun todellisuus on aivan muuta.
    Keskustelut on tärkeitä, ja niihn kannattaa antaa mahdollisuus riittävän pienissä ryhmissä. Koko luokka on aivan liian iso poppoo siihen hommaan. Tsemppiä oman polun löytämiseen!

  9. 10

    Merja Nurmi sanoo

    Henri, meillä ei ole yhtenäistä mittaria lukioon pyrkivien oppilaiden arviointiin. Opettajan subjektiiviset tunteet, ajatukset ja mielipiteet ratkaisevat arvioinnin, vaikka he toki yrittävät olla objektiivisia. Tiedetään hyvin, että toisen koulun kasi on toisen kymppi. Sitä paitsi osa peruskoulun päättötodistuksen arvosanoista annetaan jo seiskaluokalla, jonka jälkeen tapahtuu paljon kypsymistä ja kasvamista. Nykyinen järjestelmä ei toimi.

    Uskon, että Maarit on oikeilla jäljillä, mutta ”leveli” on sanana aika keinotekoinen. Eiköhän jätetä se nuorten alati muuttuvaan slangiin ja pelikieleen ja puhutaan mieluummin ihan vain tasoista.

    • 10.1

      Henri Järvisalo sanoo

      Joo totta on toki tuokin, että ei nykyinenkään systeemi suinkaan täydellinen ole.

      Täytyy itsekin tosissaan tutustua tuohon tasoajatteluun tarkemmin, koska ajattelussa on todella todella paljon hyvää. Olen myös aidosti kiinnostunut, kuinka omaan mieleen tulleet mahdolliset ongelmat on pyritty ratkaisemaan. On hyvinkin mahdollista, että nämä mahdolliset ongelmat (soveltuvuus eri aineisiin, käytännön järjestelyt ym.) ovat kätevästikin ratkaistavissa ja oma arvelu johtuu omasta tottumattomuudesta mallin ajatuksiin.

      Alkuperäinen viestini saattoi tulla ulos negatiivissävytteisempänä kuin oli tarkoitus – saatan provosoitua koulun ruoskinnasta liikaakin. Usein koulukritiikissä (muuallakin kuin tässä siis!) sävy vain tuntuu omaan silmään liiankin hyökkäävältä, jolloin voi unohtua, että suurin osa opetustyötä tekevistä ihmisistä on erittäin omistautuneita työlleen. Koulutusuudistuksethan ovat luonteeltaan myös hyvin poliittisia (esim. arviointijärjestelmän muuttaminen ja yksilöllisen etenemisen lisääminen äkkiseltään ajateltuna saattavat vaatia opettajien opetusvelvollisuusmäärien tarkistamista, jotta malli voitaisiin perusteellisesti toteuttaa. Tämä on toki jo osaltaan erillinen kysymyksensä). Koko koulutusmonoliitin monasti roisikin suomiminen tuntuu usein epäkunnioittavalta kovaa työtä tekeviä opettajia ja muuta koulutushenkilökuntaa kohtaan, vaikka tämä ei olisikaan kritiikin tarkoitus. Uskon, että rakentavammalla sävyllä ja käytännön toteutuskeinojen esille tuomisella myös koulun, oppilaiden ja kodin välinen henki säilyy parempana.

      Mutta paljon hyvää asiaa siis!

  10. 11

    Tiina Mäki sanoo

    Mielestäni aika mustavalkoinen kannanotto noihin numeroihin. Samalla voisi sanoa, ettei urheilussa saa kilpailla tuloksilla, vaan aina pitäisi mennä kaikki pelaavat mentaliteetilla. Sillä mentaliteetilla, joka on pilannut jo suomalaisen kilpaurheilun, koska tuloksilla ei ole väliä vaan yrittämisellä ja asenteella. Valitettavasti huipulle ei riitä pelkkä iloinen asenne. Kyllä tuloksetkin (ne numerot) motivoivat ja motivoivat nimenomaan niitä, jotka ovat kilpailuhenkisiä ja haluavat olla parhaita. Niitä, jotka menestyvät. On kasvatuksen vika, jos numerot ovat vain naapureille leuhkimista varten, mutta yhtälailla on kasvatuksen vika, jos itsetunto musertuu, kun matikasta tulee arvosanaksi 6.

    • 11.1

      sanoo

      Olen enemmänkin huolestunut niistä oppilaista, lapsista ja nuorista, jotka saavat koko kouluajan , useimmista aineista huonoja numeroit. Heistä, jotka eivät saa onnistumisen kokemuksia koulussa. Moni äiti ja isä on kasvatuksellaan pelastanut tälläisten lasten itsetunnot. Koulua ei ole koskaan radikaalisti muutettu. En ymmärrä, mikä pelko saa ihmiset puolustelemaan nykykoulua. Voitaisiinko kokeilla jotain muuta? Heitämme hukkaan valtavan määrän nuoria, jotka tulevat peruskoulusta ulos 5,5-6,8 keskiarvoilla, koska heillä ei ole hajuakaan, missä ovat hyviä ja luulevat olevansa huonoja ihmisiä, koska koulukin meni huonosti.

  11. 12

    Esa Mäkinen sanoo

    Hei!

    Kopioitko sinä näitä sinun ideoita steinerkoulusta? 🙂 Sen verran tutulta meinaan kuulostaa!
    Steinerkoulussa luokilla 1-3 oppilas saa luokanopettajaltaan oman runon hienossa kortissa. Alkuopetuksen vuosina oppilaan arvostelusta suorastaan pidättäydytään. Keskustelut edistymisestä ja vaikeuksista hoidetaan aikuisten kesken, oppilasta innostetaan, kannustetaan ja rakastetaan. Vanhemmille opettaja kirjoittaa kirjeen, jossa hän kertoo lapsen kouluvuodesta ja edistymisestä. Neljännellä luokalla oppilas saa ensimmäistä kertaa oman kevätlausunnon, lukuvuositodistuksen. Se on lyhyt kirjallinen arvio aineittain ja siinä on myös oman opettajan ’yleinen’ osa. Viidennestä luokasta aina 12. luokkaan saakka oppilaat saavat sitten kirjallisen arvion joka aineesta. Aineen arviossa on yleinen osa, jossa kuvataan lyhyesti vuoden aihepiirit ja sen perässä oppilaan työskentelyn ja oppimisen arviointi. Numerot annetaan lisäksi sitten kun on lain mukaan pakko tai seiskalla.

    Tämä ei tietenkään ole koko arviointi, sillä sehän on jatkuvaa ja ikäkauden mukaan oppilasta otetaan mukaan vähitellen yhä enemmän arvioimaan omaa työtään.

    • 12.1

      sanoo

      Hei,
      olen kuullut tuon kommentin pari kertaa. Minulla ei valitettavasti ole ollut aavistustakaan , mitä Steiner-koulussa tehdään ja nyt onkin minusta tosi koomista, että yritämme muuttaa koulua sellaiseksi, joka on ollut jo kauan olemassa …mahtaa heitä siellä naurattaa 🙂 Tuo kuvaamasi systeemi kuulostaa aivan mahtavalta. Minun on ilmeisesti pikimmiten mentävä tutustumaan sinne !

  12. 13

    Pekka Järveläinen sanoo

    Kannatan level-ehdotusta, tosin tasokurssit, siihen tyyliin kuin ne olivat peruskoulun alussa, auttaisivat myös muihin motivaatio-ongelmiin kuin numeroarvostelusta, johtuviin. Oman yläasteluokkani oppilaiden enemmistö päätti olla oppimatta mitään ja häiriköidä mahdollisimman paljon. Meille opinhaluisille ainut pelastus olivat tasokurssit, joilta häiriköt nopeasti vaihtoivat matalemmille.

    Vaikka motivaation ja numeroarvostelun väliltä löytyykin varmasti korrelaatiota, ainakin parilla luokkani häiriköistä oli ala-asteittensa parhaita oppilaita paremmin numeroin kuin vaikka minä ja heidän numeronsa putosivat vasta heidän kieltädyttyään ruksimasta Hauki on kala (oli oikeasti meillä bilsan kokeessa).

    Yksi näkökohta on helppojen hyvien numeroiden todella motivaation ja opiskelutaidot täysin tuhoava vaikutus. Koska sain 10 todistukseen avaamatta kirjaa ruksimalla vain kokeessa hauki on kala (ja Gaussin käyrää opettajalta vaativan reksin avustuksella), en myöhemminkään lukenut kokeisiin. Tosin lukio tuli halvaksi, kun edes ostanut esim. historian kirjoja.

  13. 14

    Elina Ahonen sanoo

    Kiitos Maarit mielenkiintoisesta blogista!

    Olin itse kultaisella 80-luvulla luultavasti peruskoulun toiveoppilas: etevä, nopea oppimaan, aktiivinen tunneilla, en juuri riehunut ja autoin mielelläni muita oppilaita, jos he eivät olleet vielä sisäistäneet opeteltavaa asiaa.

    Viihdyin hyvin koulussa ja tykkäsin oikeastaan kaikesta. Näin jälkeen päin olen toki tajunnut, että minulle olisi ollut hyötyä myös hieman vaativammista tehtävistä. Kun kaiken oppi helposti, ja itselle oikeasti vaikeita asioita kohtasi vasta yliopistossa, olisi toivonut saaneensa kokemusta todellisesta ponnistelusta jo hieman aikaisemmin.

    Omaan taustaani peilaten tuntuu aivan käsittämättömältä kuinka moni täälä blogin kommenttiosastossa vastustaa kuvailemiasi uudistuksia. Taivas sentään, mikä on pahinta mitä kuvittelette Maaritin kokeiluista seuraavan? Kuvitteletteko tosiaan, että niitä käyttämällä homma voisi mennä kovinkaan paljon huonommin kuin niillä ”perinteisillä”? Perinteisillä lainausmerkeissä sen takia, ettei kai minään vanhana pahana aikana kaikki opettajat orjallisesti seuranneet kaikkia oppikirjan ehdottamia harjoituksia? Onhan aina opettajilla ollut omia harjoituksia, joita teettää oppilailla.

    Vaikka kaikista aineista koulussa pidinkin, niin itse ainakin koin kaikkein turhauttavimmiksi harjoitukset, joissa tehtiin jotain aivan teennäistä ja todellisuudesta vieraantunut. Kuten esimerkiksi Maaritin aiemmassa postauksessa mainitsema englannin pitkien adjektiivien komparatiivin harjoittelu heittämällä noppaa ja saamalla sana beautiful, josta pitää keksiä lause. Anteeksi nyt vaan, mutta ketä täysjärkistä ihmistä tuollainen motivoi?

    Itse tein nämäkin aikoinaan kiltisti, koska tykkäsin ylipäätään olla äänessä tunnilla. Ihmettelin toki missä käytännön elämän tilanteessa tällainen noppailmiö saattaisi tapahtua, mutta en antanut asian liikaa vaivata päätäni, enhän ollut siihen mennessä kommunikoinut englanniksi vielä yhdenkään ulkomaalaisen kanssa tosielämässä. Koska kasari. Komparatiivin olin kyllä oppinut tv-sarjoista.

    Maailma on omista kouluajoistani muuttunut aika tavalla. Oletan ja toivon että myös koulu hyödyntää kaikkea sitä valtavaa määrää uutta tietoa ja osaamista mitä sinä aikana on kerätty oppimisesta, motivaatiosta ja maailmasta.

    • 14.1

      sanoo

      Hauska kommentti, kiitos siitä. Tuo adjektiivin komparatiiviharjoittelu oli vielä kaiken huipuksi viime keväältä, aikana, jolloin jokainen 12-vuotias katsoo englanninkielisiä vlogeja päivittäin. En myöskään ymmärrä, mikä tässä on niin vaikeaa, kun opettaja voi maanantaina kouluun mennessä jo aloittaa opettamisen niin, että nopeat etenee omalla tasollaan, hitaat omalla ja keskinkertaiset siitä välistä. Tunnen monta ihmistä, jotka ovat sanoneet, että vasta lukiossa alkoi opiskelu. Mielestäni näin pienellä kansalla ei ole varaa heittää hukkaan lahjakkuuksia.
      Koska jokaisella on mielipide koulusta, emme ikinä pääse yhteisymmärrykseen , miten tulisi opettaa. Jonkun täytyy se vain ylhäältä päin määrätä. Onneksi 2016 tulee uusi opetussuunnitelma ja se tukee kaikkea uudistamista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *