Mitä vanhempien pitää tietää uudesta opetussuunnitelmasta osa 1

Se astuu voimaan parin päivän päästä, elokuun ensimmäinen. Siinä on 500 sivua. Sen on laatinut opetushallitus lukuisten työryhmien avustuksella ja kunnat ja koulut ovat sitten muunnelleet sitä hieman itselleen sopiviksi.

Välillä toivon, että kukaan vanhemmista ei lukisi sitä, koska siten he tietäisivät, mitä voivat vaatia. Välillä toivon, että vanhemmat lukisivat sen, jotta tietäisivät, mitä heillä on oikeus vaatia.

Jotta kenenkään ei tarvitse lukea 500 sivua, olen poiminut sieltä tärkeimpiä lauseita.

1. Oppilaalla on oikeus turvalliseen ympäristöön.

Lapsellanne on siis oikeus tulla kouluun, missä ei kiusata ja missä ei sairastuta kosteusongelmien takia.
En tiedä, mitä tapahtuisi, jos joku vanhempi tulisi opetussuunnitelma kädessä vaikkapa opetusvirastoon vaatimaan sitä, mitä opetussuunnitelma sanoo.

2. Jokainen oppilas on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin on.

Hän ei siis ole tyhmä, laiska, villi, hidas, oppimaton, mahdoton, ilkeä, kiusaaja tms. Kiireessä ja tungoksessa hän saattaa näyttää siltä mutta pitäisi aina muistaa, että jokainen meistä on erilainen ja omat huonot puoleni tulevat esiin varmasti paikoissa, missä minua ei arvosteta ja missä minulle osoitetaan paikkani kerta toisensa perään lopulta itsekin paikkani hyväksyen väsyneenä kapinoimaan.

3.Oppilaalla on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä.

Kuten huomaatte, mitään vähäpätöistä ei luvata. Nämä samat lauseet voisi toki kirjo-ommella jokaisen vanhemman jääkaapin oveen. Mutta. Katsoin juuri uuden tulevan luokkani viime keväisiä numeroita. Kolmelle oppilaalle oli annettu englannista numero viisi. He ovat 9-vuotiaita. Opiskelleet englantia noin 60 tuntia. Heidän pitäisi osata sanoa I am a boy mutta ilmeisesti eivät osaa. Antamalla ensimmäiseksi numeroksi viitosen näytetään lapselle, että et oppinut ja olet todella huono. Opetussuunnitelmassa sanotaan myös, että oppiessaan oppilas rakentaa identiteettiään. Mutta mitä jos ei opi? Mitä silloin rakennetaan? Kodit lähtevät yleensä mukaan tähän ja moittivat lastaan huonoista numeroista, ihmettelevät, miten oppimista ei tapahdu, antavat rangaistuksia huonoista numeroista. Vain erittäin ajattelevissa perheissä tiedetään, että kaikki lapset eivät opi samassa tahdissa, joillain voi oppimisen esteenä olla liuta erilaisia syitä. Jos joku ei opi, on aina olemassa joku syy. Antamalla viitonen pienen lapsen todistukseen ei auta ketään, ei rakenna mitään, eikä kukaan todellakaan kasva täyteen mittaansa.
Tämä lause on niin mahtipontinen, että se vetää hiljaiseksi. Jokaisen peruskoulusta ulos tulevan nuoren olisi siis ollut yhdeksän vuotta mahdollisuus oppia itsestään paljon, kasvaa kukoistukseensa, ymmärtää vahvuutensa ja puutteensa, rakastaa elämää ja itseään. Maybe one day.

4. Oppilaan oppimisesta välitetään.

Lue edellinen.
Sanoin jo 30 vuotta sitten, että jos joku luokastani saa kokeesta kuutosen, katson, että se on minun vikani. Minulle naurettiin. Jos joku saa kuutosen, en ole siis huomannut, että lapsi ei opi. Miksen ole huomannut? Joskus lapsi osaa kaiken ja silti saa kokeesta kuutosen ja hokee kulkien perässäni, että kyllä mä kotona osasin kaiken. Pysähdynkö ja jäänkö miettimään, että mistäköhän on kyse? Annanko tehdä kokeen uudestaan jollain toisella tavalla? Istunko alas ja kerron hänelle, että nyt selvitetään tämä asia? Joskus olen tehnyt, usein en. Minulla on kiire. 29 oppilasta odottaa jo ruokajonossa ja minulla on välituntivalvonta ja jos en nyt heti mene, en ehdi syödä ollenkaan ja siitä ei hyvä heilu. Jos oppilas saa viitosen tai kuutosen, on ehdottoman tärkeää, että mietitään, mistä se johtuu. Haittaako meteli, onko nälkä, tapahtuiko edellisellä välitunnilla jotain, onko kotona tilanne päällä jne. Pitäisi olla aikaa keskustella ja opastaa lasta oppimaan. Jos joku ei opi, pitää lapselle tehdä selväksi, että nyt ei ollut sen asian aika. Ehtii myöhemminkin. Toisaalta, mikä autuus, kun numeroiden antoa on nyt lykätty. Turku antaa ensimmäiset numerot viidennellä, Jyväskylä seitsemännellä ja Helsingissä kukin koulu päättää itse.

Osa 2 ilmestyy maanantaina 1.8

Kommentit
  1. 1

    MTJP sanoo

    Ihan mielettömän hyvä kirjoitus! Arvostan sinua suuresti näiden kommenttien johdosta – olet selkeästi oikeanlainen ihminen myös opettamaan lapsia!!

  2. 2

    Kaisu sanoo

    Olisitpa neljännen luokan pian aloittavan poikani opettaja. Ensimmäiset kolme kouluvuotta ovat menneet niin, että suurin piirtein kaikki kuvailemasi huonot esimerkit on tullut koettua. Poika ansaitsisi sinun kaltaisesi opettajan.

  3. 3

    mika satta sanoo

    Alykkyys on jakautunut epatasaisesti, that is the question, eika siihen, ainakaan viela ole laaketta, paitsi niiden etnisten ryhmien osalta, joissa sisasiittoisuus on massiivista, kun vaikkapa lainvoimalla ja valistuksella lopettamaan moinen populaatiota degeneroiva parinmuodostus.

  4. 5

    Aj sanoo

    Toivon kaikille lapsille sinunlaistasi suuren sydämen omaavaa opettajaa. Kiitos kirjoituksestasi!

  5. 6

    Ope minäkin sanoo

    Missä koulussa annetaan numero englannista, kun opintoja on takana yksi lukuvuosi? Eikö liene sanallinen arvio siellä etelän kouluissakin tuossa vaiheessa?

    • 6.2

      Enkun ope sanoo

      Vaikeaa on kuvitella, että kolmannella luokalla voi enkusta saada vitosen todistukseen. Yleensä kaikki, joilla ei ole todella vaikeita oppimisen pulmia, saavat vähintään arvosanan hyvä, koska yhden vuoden jälkeen ei voi vielä sanoa mitään ja ’me is boy’ riittää varsin hyvin tässä vaiheessa. Voiko olla niin, että näillä oppilailla on yksilöllistämisprosessi menossa, jos on niin suuret oppimisvaikeudet, että open on pakko antaa hylätty tai huono arvosana, että lapsille sopivan oppimispolun järjestäminen nytkähtää oikeaan suuntaan? Muuta selitystä en tämmöiselle arvioinnille tuossa vaiheessa keksi.

      • 6.2.1

        sanoo

        Juuri näin. Me is boy riittää ja hyvä pitäisi olla alin hyväksytty arvosana 3.luokalla. Ehdottamasi selitys on hyvä mutta ei ratkaise tätä ongelmaa, koska viitosten lisäksi oli myös kuutosia..

  6. 7

    Leila sanoo

    Hieno ja rehellinen kirjoitus! Numeroista voisi luopua kokonaan. Poikani sai ensimmäiset todistukset numeroarvosanoin 6. Luokalla.

  7. 8

    Maarit sanoo

    Kiitos asioiden esiin nostamisesta.

    Kaksi vuotta taisteltuani ja katseltuani sekä kuunneltuani sitä, miten lastani koulussa kohdeltiin, minun oli äitinä tehtävä viime keväänä erittäin tärkeä ratkaisu ja otettava lapseni kotiopetukseen muutamaksi loppukuukaudeksi.
    Lastani ei kuunneltu, kun hän kaikista kannustuksista huolimatta yritti tuoda epäkohtia koululla esille…..minua ei kuunneltu kun kerroin, että lapsellani on 2-vuotiaana asunnosta saatu homeallergia ja hänen keskittymisensä ja väsymyksensä sekä iho-oireilunsa syyt johtuvat hyvin pitkälti näistä seikoista. Koulun henkilökunta, koululääkäri eikä yliopistollisen sairaalan lääkärikään ottanut asiaa vakavasti. Rehtori sanoi, että täytyy olla useampi altistunut, että koulua lähdettäisiin tutkimaan ja että pitää olla lääkärin lausunto. Lääkärissä lääkäri ei kirjoittanut lausuntoa, sillä olisi kuulemma pitänyt olla selvitys koulun sisäilmaongelmasta ennenkuin hän voisi mitään lausuntoa kirjoittaa????!
    Kyllä tässä pelataan vaan nyt aikaa, että miten pitkään voidaan vältellä että ei paljastuisi koulun sisäilmaongelma. Ainakaan meidän lapsen kohdalla ei toteutunut tuo ”turvallisessa oppimisympäristössä” opiskelu millään muotoa.
    Lapseni kertoessa opettajalle että häntä kiusataan, oli opettajan kommentti hänelle ollut, että sinun pitää oppia sietämään nimittelyä eikä tulla joka asiasta sanomaan??!
    Kotikoulussa saimme paljon lapsen tilannetta parannettua ja kotikoulu olikin suoritettu jo 12.5.2016 toisen luokan osalta. Olen oikeasti onnellinen siitä että tein tällaisen ratkaisun lapseni kohdalla ja jos vaan resurssit itsellä antavat myöten tulen myös jatkamaan kotikoulu menetelmää, sillä silloin voin taata lapselleni turvallisen oppimisympäristön sekä oikeasti välittävän aikuisen tukemaan hänen kasvuaan ja oppimistaan. Ja mikä tärkeintä saada myös lapseni innostumaan ja kiinnostumaan uuden oppimisesta ja siitä miten hän voi asiat oppia itselleen luontevalla tavalla. Ottakaa vanhemmat enemmän selvää kotikoulu vaihtoehdosta ja helpottakaa niin omaa kuin lapsen tilannettakin.

  8. 10

    Rulla sanoo

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Meillä mummoillakin on peruskoulusta niin ”jälkeenjäänyttä” tietoa, että oli tosi mieltä avartavaa ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Tieto ei ole meille senioreillekaan pahaksi, kun usein tulee verrattua koulua niihin vanhoihin aikoihin. Lastenlapset ovat varmaan jo ihan kyllästyneitä siihen ainaiseen numeroiden kyselyyn, enää en siihen sorru, kiitos tämän kirjoituksen.

  9. 11

    opettaja myös sanoo

    Tätä varmasti jokainen opettaja toivoo, että pysyy perässä oppilaiden oppimisessa ja pystyy reagoimaan nopeasti huonoihin arvosanoihin. Todellisuus on kuitenkin karu, kuten Korhonen itsekin kirjoittaa. On liian vähän aikaa yhdelle oppilaalle, liian suuret luokat, kiire sinne ja tänne. KAIKKI opetuksen lisäksi järjestettävät projektit, Wilman täyttö, huoltaja/opepalaverit yms vievät aikaa siltä pikkuihmiseltä, jonka pitäisi oppia. Kun luokassa on 29 oppilasta ja kourallisella on jonkin sortin diagnoosia; on hojksia, tehostettua tukea, ja muuta adhd:ä. Laskekaa kuinka paljon aikaa opellla on yhdelle oppilaalle per 45 min oppitunti ja pitäisi opettaakin siinä sivussa. Vaikeaksi menee, kun avustajaresurssitkin laskee koko ajan. Nykytilanne esim. meidän 190 oppilaan koulussa- 1 avustaja koko koulussa. Vanhempia mietityttää isot luokat ja lapsen saama huomio koulussa. Vanhemmat, ottakaa yhteyttä päättäjiin, tehkää jotain, kirje opetusvirastoon vaikka, vaatikaa pienempiä luokkakokoja. Ope ei voi niille mitään.

    Kaikkemme teemme koulussa, mutta raja menee openkin työllä. Emme ole lapsen ainoita kasvattajia, emme sossuja emmekä lääkäreitä. Näille töille on omat osaajansa. Vanhemmankin täytyy ottaa vastuuta lapsen oppimisesta. Jos Wilma täyttyy tehtävät tekemättä -merkinnöillä ja asiasta ollaan huolissaan koulun taholta useaan kertaan kotiin päin(palaveerataan, annetaan tukkaria ja keskustellaan) eikä muutosta tapahdu, niin mitä opettaja, tässä tilanteessa ehkä se kirjoittamasi englannin aineenopettajan, tulisi tehdä?
    Antaa armo 6 ja viestiä, että tällainen peli sopii. Lapsi ei viitsi, ei halua, kukaan kotona ei vahdi läksyjä ja siksi oppimistulokset jää sinne 5 tasolle. Lapsen älyssä ei ole mitään vikaa. Kyllä jotain pitää koulun vaatiakin, emme voi antaa viestiä, että me teemme kaiken ja vanhempien vastuu unohtuu.

    Toivon kaikkien ymmärtävän, että hallituksen leikkaukset eivät tee työtämme helpoksi peruskouluissa. Lapset kautta Suomen ovat todella eriarvoisessa asemaassa esimerkiksi tieto-ja viestintäteknologian käytöstä opetuksessa. Opettajatkaan eivät osaa kaikkea, heitä täytyy kouluttaa. Kaikki eivät hallitse ilmiöitä ja numeroitta arvioiminen kauhistuttaa todella monia kollegojani. Pelottaa, että arvioinnista tulee ympäripyöreätä mössöä. Mutta, parhaamme teemme ja uutta alamme toteuttamaan. Alakoulun puolella se tarkoittaa pieniä askeleita kerrallaan, yhdessä oppien.

    • 11.1

      sanoo

      Täysin samaa mieltä. Ainoa valopilkku minulle on se,että nyt kun numeroita Turussa ei tarvitse antaa ennen 5. luokkaa enkä käytä kirjoja, aion kertakaikkisesti ottaa rauhallisesti: yksi asia ja sitä tutkitaan niin kauan kuin halutaan. Istutaan ja ihmetellään. Jos jää muutama asia opettamatta, aivan sama. Suurin ongelma minulla on oppia pois kiireestä.

      • 11.1.1

        Vibezo sanoo

        Meille oli yllätys että Turkuun muuttaessa saivat jo 3.lla numerot todistuksiin? Vaasassa numerot tulivat vasta 5 luokalla. Samoin kaikki epäkohdat ovat toteutuneet Turussa. Kokemuksemme pahoja… opettajista ja ’johdosta’. Jouduimme siirtämään poikamme toisen opettajan luokalle -onneksi tämä opettaja on kaltaisesi ja kannustaa niin paljon kuin luokkakooltaa pystyy. Tämä ainut asia Turussa jonka vuoksi kadun tänne muuttoa…

  10. 12

    Henni sanoo

    Koko peruskoulun ajan odotin, että kohdallani sattuisi kaltaisesi opettaja. Sisälläni oli aina möykky, jolle ei löytynyt nimeä, mutta joka kasvoi ja kasvoi kunnes yläasteella en enää kestänyt. En nimittäin oppinut samaan tahtiin kuin muut, ja se hävetti aivan valtavasti.

    En uskaltanut avata suutani ja kysyä, pelkäsin niin paljon muiden naurua ja pilkkaa. Olin se takapulpetin hiljainen ja ärsyttävä, murjottava ja kontaktia ottamaton tyttö. Yläasteella olin jo niin vakuuttunut tyhmyydestä ja turhuudestani, että uskoin joka sanan kun luokanopettajani ilmoitti, ettei minusta koskaan tule yhtään mitään, ei edes työtöntä. Sen jälkeen ajattelin vielä muutaman vuoden että kyllä tämä tästä. Mutta pelko koulua ja suoriutumista kohtaan oli liian suuri.

    Aina olin ihaillut ja ihailen edelleen koulussa pärjääviä ja elämässään unelmia toteuttava ihmisiä. Joskus mielessä häivähtää, että olisi ehkä hyvä auttaa samanlaisia lapsia ja nuoria kuin itse olin, mutta en osaa enkä voikaan (ei koulutusta, ei ammattia). Mutta sitten on sinunkaltaisia valopilkkuja pimeällä taivaalla ja mietin, että ainakin jotkut lapset tulevat nähdyksi ja kohdatuksi sellaisina kuin ovat. Se on parempi, kuin ei mitään.

    • 12.1

      sanoo

      Pamflettini ”Kun koulu ei tajua” on tullut juuri kauppoihin. Siinä on 12 kaltaistasi tarinaa. Suosittelen. Älä missään nimessä anna koulun vaikuttaa loppuelämääsi. Ajattele asia niin, että koulu ei kerta kaikkiaan vieläkään ymmärrä muita kuin niitä, jotka pystyvät istumaan kuusi tuntia hiljaa ja lukemaan. Mieluummin tunne vihaa ja raivoa koulua kohtaan ja päätä, että teet, mitä lystäät. Koulu ei vain löytänyt niitä asioista, missä olet hyvä.

  11. 13

    Hannu-Pekka Lappalainen sanoo

    Oppilaat valitaan edelleen toisen asteen opintoihin perusopetuksen päättöarvioinnin arvosanojen keskiarvon mukaisessa kärjestyksessä. Suomi on ainoa maa, jossa kouluja ei valvota eikä tarkasteta ja oppilaille annetaan näitä numeroita eri kouluissa aivan erilaisin perustein. Tytöt ja pojat saavat arvosanat eri kriteerein. Yksikään kansanedustaja ei ole ollut kiinnostunut tästä täydellisestä tasa-arvon puutteesta ja Opetushallituksen antamien kriteerien mielekkyyttä ja toteutumista ei kukaan ole halunnut seurata. Ymmärrän sen hyvin, koska ne ovat sekavat ja aivan etilaiset ja eritasoiset eri oppiaineissa.

  12. 15

    Tuula Lyhtyelä sanoo

    Hyvä kirjoitus. Olen kyllä aina sanonut, että jos opettajat olisivat samanlaisia edes osittain kun Maarit on, koulumaailma olisi poljon parempi paikka,olen taistellut yhden lapsen kanssa monesta asiasta koulussa.

  13. 16

    Tiuskea rakki sanoo

    Kun vielä itse vanhempana pääsisi päättämään siitä että milloin se lapsi sitten on ns. kasvanut täyteen mittaansa. Nyt kun siellä on päättämässä intressiryhmiä ja politrukkeja, niin eipä kyllä lasten teko tässä maassa enää kiinnostaisi…

  14. 17

    Kari Toivoala sanoo

    Kannattaa osallistua vanhempainiltoihin, -tapahtumiin ja -kokouksiin, kun niitä tarjotaan. Kannattaa pyytää tarvittaessa tapaamista opettajan ja/ tai rehtorin kanssa.
    Kannattaa muistaa, että koulu ja koti tekevät rakentavaa yhteistyötä oppilaan (lapsen) kasvamaan ja oppimaan saattamiseksi.
    Kannattaa seurata (ja vaatia), että koulussa noudatetaan hyväksyttyä opetussuunnitelmaa ja että kaikkim lakisääteinen opetus annetaan.
    Mikäli tulee suuria oppimisvaikeuksi (käsittääkseni n. 7,5 % ikäluokasta) kannattaa neuvotella opettajan, rehtorin ja koulupsykologin kanssa olisiko silloin ala-asteen puolella perinteisestä luokalle jättämisestä apua, jotta lapsi ehtisi kypsyä lisää oppimaan, ettei koko ajan tarvitsisi pinnistellä kykyjensä äärirajoilla.

  15. 18

    Harri sanoo

    Muuten ihan järkevää tarinaa, mutta numeroarvostelusta olen täysin eri mieltä. Jos lapsilta asiaa selvitetään niin lähes kaikki haluavat numeroarvostelun. Numerot ovat mainio tapa seurata omaa kehitystään. Toivoisin että Suomessa ei lähdettäisi liikaa miettimään tasapäistämistä, vaan jollain tavalla huomioitaisiin eri tasoryhmät. Tarkoitan nyt myös niitä hyvin menestyviä, jotka useammin nykyään unohdetaan. Jos heihin käytettäisiin resursseja samaan tapaan kuin heikosti menestyviin, olisi meidän yhteiskunnassa tulevaisuus entistäkin valoisampi.

    • 18.1

      sanoo

      Lapset haluavat numeroita, koska eivät tiedä muusta. Kun sain ensimmäisen ryhmän kolmosia, joille ei oltu annettu numeroita 1-2-luokilla, heillä ei ollut hajuakaan ,mitä numerot merkitsevät eivätkä ne kiinnostaneet heitä yhtään.

  16. 19

    Maarit sanoo

    Kiitos tästä! Olen itse ollut yläkoulun opettaja reilut 10v ja osaan kyllä huomioida erilaisia oppijoita, mutta edelleen hankaluutta tuottaa arviointi. Jostain taholta pitäisi tarjota koulutusta uusien arviointimenetelmien käyttöön, koska itse tunnen olevani epäoikeudenmukainen jos numeroa ei vastaa mikään eksakti paperilla oleva tuotos (= esim. fysiikan koe). Niille oppilaille, jotka selvästi epäonnistuvat kokeissa, olen koettanut keksiä muita näyttötapoja ja mielestäni siinä onnistunutkin. Olen kokeillut myös sitä, että oppilas voi tehdä kokeeseen itselleen muistiinpanot, mutta siinä iso osa oppilaista (toistaiseksi) on menestynyt vielä kehnommin, kun ovat vain tottuneet Hauki-on-kala -tyyppiseen ulkolukuun. Odotan kyllä innolla uutta OPSia ja sen mukanaan tuomia työtapoja, mutta tämä arvioinnin oikeudenmukaisuus hieman etukäteen hirvittää..

  17. 20

    Ope sanoo

    Numeroarviointi ei eroa sanallisesta (ruksi ruutuun) arvioinnista lapsen näkökulmasta. Jos sanallinen arviointi on kolmiportainen, ja ruksi on keskimmäisessä, kokee lapsi olevansa huono. Mikä tahansa kirjallinen arviointi jossa vahvuudet eivät tule kerrotuiksi, on haitallinen lapsen itsetunnon rakentamisessa. Onkin syytä miettiä kenen vuoksi kirjallisia todistuksia jaetaan? Minäpä kerron. Vanhempien. Lapsihan saa jatkuvaa palautetta oppimisestaan ja edistymisestään opettajalta lähes päivittäin.

    • 20.1

      sanoo

      Minulla on ollut tapana kirjoittaa jokaiselle oppilaalle muutama lause numeroiden lisäksi. Lukevat usein ensin ne lauseet ja vasta sitten numerot.

      • 20.1.1

        Ahti sanoo

        Harri täällä sanoi että lapset haluavat numeroita, ja Maarit vastasi että niin koska eivät muuta tiedä. – Minusta se kertoo siitä että lapset haluavat HYVIÄ numeroita, ts. heitä kiinnostaa, missä asioissa he ovat hyviä. Se heille pitää kertoa. Huonosti sujuvissa he eivät ole VIELÄ hyviä.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *