Millainen oli lapsuudenkotisi sosiaalinen pääoma?

Tästä kävi Sitrassa puhumassa Harvardin professori Robert Putnam.
(https://www.sitra.fi/artikkelit/talous/millainen-oli-lapsuudenkotisi-sosiaalinen-paaoma)
Hän sanoi, että lasten tulevaisuus määräytyy yhä enemmän sen mukaan, mikä on vanhempien sosiaalinen pääoma. Hänen mukaansa työläisperheissä vietetään lasten kanssa vähemmän aikaa eikä harrastuksiin panosteta. Myös yhteiset ateriat ovat vähentyneet. Hän jopa väitti, että koulun ulkopuolella kukaan ei kiinnitä lapsiin mitään huomiota.

USA:ssa tilanne on varmaan toinen kuin meillä. Omat kokemukseni eivät perustu tutkimukseen vaan käytännön kokemuksiin.
Todella rikkaissa perheissä on joko äiti kotona huolehtimassa jälkikasvusta tai sitten hän on luomassa uraa miehensä tavoin. Perheessä, missä molemmat vanhemmat ovat aikaa vievissä ammateissa, on lapsi yksin kotona myöhään iltaan asti. Toinen vaihtoehto on tunkea viikko niin täyteen harrastuksia , ettei ehdi olemaan kotona yksin. Yksityisopettaja kotona käy myös lastenvahdista. Aikuisen nälkä on näillä lapsilla valtava. Vanhempien verkostot ovat tehokkaita ja asiat hoituvat niiden avulla. Lapset harrastavat kalliita harrastuksia, matkustelevat , illastavat ravintoloissa. Koko perheen kahden viikon matka Singaporeen antaa luvan olla poissa kotoa taas matkan jälkeiset viikot. Käytöstavat opitaan, oppimisen nälkä on kadehdittava, arvomaailmasta olisin hieman huolestunut.

Omasta kokemuksestani sanoisin, että ns. työläisperheissä vietetään aikaa lasten kanssa eniten. Viedään oman lähiön jalkapalloharrastukseen, ollaan siellä myös huoltajina tai jopa valmentajina. Leivotaan ja keitetään kahvia turnausrahoja keräten. Koulunkäyntiä seurataan juuri sopiva määrä: ei puututa pikkuseikkoihin vaan tuetaan lapsen koulun käyntiä. Verkostoja näillä vanhemmilla ei ole paljoakaan, mutta heidän lapsensa pärjäävät maailmassa hyvällä itsetunnolla ja maalaisjärjellä. Kotoa saatu sosiaalinen pääoma on muovannut minäkuvasta oikeanlaisen: ei saa valehdella, rahan eteen täytyy tehdä jotain, toista ei saa kiusata.
Huonoin tilanne on niillä, joissa vanhempi ei ole kykenevä tai halukas huolehtimaan lapsistaan. Lapsi menee kotiin, laittaa mikroon lihapiirakan, jos sellainen jääkaapista löytyy. Viettää koko päivän koulun jälkeen kotona yksin tai ulkona vaeltaen. Ei harrastuksia, ei aikuista. Kotona mielenterveysongelmainen vanhempi tai alkoholisoitunut sellainen.
Kun luokka menee uimaan, ei ole uikkareita, koska ei ole koskaan uitu. Kun mennään kaupungin keskustaan museokäynnille, ei tunnista aluetta. Kun pitäisi tuoda myytävää buffettiin, ei äiti leiponut mitään. Kun lapsella on pääosa kevätjuhlan näytelmässä, ei katsomossa ole ketään tuttua. Kun pitäisi tulla vanhempain varttiin, ei kukaan tule. Kun muut hakevat tietoa iPadeista, hän ei tunnista laitetta. Kun vanhemman suusta ei tule yhtään ymmärrettävää lausetta, annetaan avohuollon tukitoimenpiteenä tukihenkilö, jonka saaminen kestää puoli vuotta. Otetaanko ammatillinen tukihenkilö eli koulutuksen saanut vai otetaanko ihan sellainen vapaaehtoinen, kadulta repäisty? Mutta kun hänelläkin on mielenterveysongelma. Mummoa soitetaan hätiin, mutta hän on vierotuksessa. Eväät elämään – niitä ei ole. Kun sossu kysyy lapselta, millaista hänellä on kotona, vastaa lapsi: kivaa. Miten hän voisi tietää muunlaisesta olemisesta? Ei verkostoja, ei yhteisiä aterioita, ei harrastuksia, ei ketään turvallista aikuista. Mikä on hänen sosiaalinen pääomansa ja voisiko sille asialle tehdä jotain?

Kommentit
  1. 1

    Juha Mörönen sanoo

    Niin totta…, voi vaan arvata kuinka taas joillekkin kolisee, totuus kirvelee, silti asioitten eteen ei olla valmiit tekemään mitään. Välillä tuntuu, että monet aikuiset on lapsia itsekkin, kuinka tälläinen lapsi voisi käyttäytyä esikuvallisesti ja oikeudenmukaisesti omalle lapselleen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *