Miksi koulu hoitaa kodin työt?

Tajusin päivänä yhtenä, että sen, minkä koti jättää tekemättä, kaatuu koulun tehtäväksi. Jos läksyt ei ole tehty, koulu aloittaa läksykerhon. Jos lapsi ei saa kotona aamupalaa, koulu perustaa aamupalakerhon. Seuraavaksi ehdotan suihkukerhoa.
Jos lapsi ei osaa uida, koulu opettaa. Kun lapsi ottaa kuusi leipää ruuan kanssa, hänelle kerrotaan, että 1-2 on normaalimpi. Kerromme myös, että omaa veistä ei voi ensin nuolla ja sitten mennä ottamaan voita yhteisestä rasiasta. Kun haava ei parane kotikonstein, terveydenhoitaja parantaa. Kun kotona ei mene hyvin, kuraattori jeesaa. Kun psyyke ei kestä, psykologi kuuntelee.
Kun jalassa on marraskuussa crocksit, soitetaan kotiin ja kehotetaan hankkimaan talvikengät.
Kun rajaton lapsi kuulee koulussa ensimmäisen kerran ei-sana ja vielä sellaisen, josta johdonmukaisesti pidetään kiinni, menee hän pöydän alle kirkumaan. Kun rajattomalta lapselta otetaan kännykkä lopputunniksi, hän itkee koko päivän.
Kerromme myös vanhemmille, miten voisi kasvattaa. Älä kerro toimeentulon suuruutta lapselle äläkä sitä, ettei ole rahaa.
Kun koulukirjat häviävät, annamme uudet. Vihot häviävät. Tullaan reppu tyhjänä kouluun. Opettaja antaa lainakirjan ja kynän.
Kerromme myös , että joululaulun ” tulkoon rakkaus ihmisrintaan” ei ole tirskumisen aihe tai ” ja pani hänet seimeen” ei tarkoita sitä, mitä he luulevat sen tarkoittavan.

Tässä lista, minkä tein 10 minuutissa. Jos miettisin kauemmin, lista jatkuisi loputtomiin.
Tässä on syitä, miksen pääse opettamaan. En pääse tekemään sitä, mihin minut on koulutettu. Aivan, kasvatus kuuluu myös opettajan tehtäviin. Miksi kodit ovat vähentäneet omaa vastuutaan? Mitä on tapahtunut? Kauanko koulu pystyy halutessaan paikkaamaan? Haluaako koulu paikata?
Opettajien väsymys on tällä hetkellä huipussaan. Pitkä lukukausi takana. Mutta en minä koskaan opettamiseen ole väsynyt. Minä olen väsynyt lasten kokonaisvaltaisesta huolehtimisesta. Luokassa huolenpitoani tarvitsisi ainakin neljäsosa. Ennen vain muutama. Kuka viheltää pelin poikki?

Kommentit
    • 1.1

      Tiina sanoo

      Erityislapsen äitini tuntuu äärettömän pahalta lukea näitä viikoittain mediassa julkaistuja koulun henkilökunnan yleistäviä kirjoituksia siitä, miten kotona ei tehdä mitään. On koteja, joissa perheen koko elämä pyörii lapsen kouluvaikeuksien ympärillä. Koko muu elämä on pistetty ikään kuin jäihin, jotta saataisiin erityislapsen koulussa oleminen sujumaan. Apua haetaan, mutta avun saaminen ei ole yksinkertaista. Ei ole resursseja jne…Äidin sydän särkyy, kun laittaa aamulla lapsensa kouluun tietäen, että koko henkilökunta toivoo, että jospa se lapsi olisikin sairaana ja ei tulisi tänään. Menkää itseenne tällaisten juttujen kirjoittajat tai tuokaa jatkossa jutuissanne edes esille se, että ymmärrätte, että on myös koteja, joissa yritetään ja tehdään enemmän kuin 24/7 töitä sen eteen, että lapsella olisi asiat hyvin.

      • 1.1.1

        puhtaasti lukipulma sanoo

        Todellakin Tiina. Olet oikeassa. Oman kokemuksia juurikin noin päin. Koulu ei hoida opetustehtäväänsä, opettaja kohtelee oppilaita kuin ”laumaa” eikä yksilöinä. Etenkin jos on kysymys erityislapsesta, joks vaatisi opelta kunnollista paneutumista lapsen oppimiseen ja oppimistapojen löytymiseen ja niiden kautta oppimiseen.
        Kodeissa todella tehdään PALJON töitä lapsen kanssa , jotta lapsi saisi oikeudenmukaista kohtelua koulussa ja että hänen tänäpäivänä oppimisoikeutensa toteutisi! Eteninkn jos lapsella on oppimisvaikeuksia. Silloin alkaa vanhempien taistelu lapsen puolesta! Ja se on 24/7!
        Lapsella olisi oikeus vanhempiin, eikä niin, että vanhemmat ovat sekä vanhempia että opettajia kotona. Myös vanhemmilla on oikeus olla ”vain” vanhemmuuteen, ilman, että koulu vaatii vanhemmilta pedagogin valmiuksia ja jokapäiväistä valtavaa koulu/opetustyötä kotona! Opettajat saavat todellakin mennä peilin eteen!! Opettajien taso ja kouluntyön rikkonaisuus sekä ammattitaidottomuuskin ovat silmiinpistävän ja kouriintuntuvan huonolla tolalla tänmän päivän opetusalalla. Etenkin peruskouluissa. Olen siitä järkyttynyt ja hyvin huolissani. Haluan itse olla lapselleni ensisijaisesti vanhempi, en pedagogi, kuten koulu vaatisi! Opetusala on syöksykierteessä!

        • 1.1.1.1

          Paivi rantamaki sanoo

          Ehkä nämä erityistä tukea tarvitsevat lapset tarvitsisivat ne omat ryhmänsä takaisin jotta kaikki saisivat sitä tarvitsemaansa hoivaa ja opetusta. Ja näin myös opettajat jaksaisivat paremmin sitä mihin ovat koulutusta saaneet.

          • 1.1.1.1.1

            Sade sanoo

            Luokassa edetään keskiverto-oppilaan tahtia. Yritetään huomioida parhaat ja myös heikoimmat, mutta aika heille kaikille ei yksinkertaisesti yhden oppitunnin aikana riitä. Opettaja toki huomaa, että on joitakin, jotka eivät pysy mukana, mutta jumittaminen monta tuntia samassa asiassa heikoimman tahdilla ei sekään käy.

        • 1.1.1.2

          Tarja sanoo

          Vanhemmuuteen kuuluu käytöstapojen, ja elämäntaitojen opettaminen lapselle. Vanhemmuus ei ole hengailua lapsen kanssa. Erityislapset ovat oma lukunsa, ja monesti olisi yksilöllisen tuen tarpeen takia hienompaa, jos yhä olisi enemmän ryhmiä, joissa oppimistavaltaan samanlaisia lapsia voitaisiin huomioida paremmin. Kirjoittaja puhui kuitenkin rajattomista lapsista, joille kotona annetaan kaikki anteeksi ja voidaan elää pikku ihmisen kaikkien oikkujen mukaan, koska se on ”helpompaa” kuin vetää rajoja. Vanhemmuuteen kuuluu myös kertoa lapselle, että koulussa on erilaiset säännöt kuin kotona ja että siellä oikeasti on 20 tai enemmänkin yksilöä, jotka kaikki vaativat täydellistä paneutumista juuri häneen- opettajalla on vain noin pari minuuttia aikaa jokaista oppilasta kohden kohdata yksilöllisesti … Ja siinä tapauksessa ne 43 min eivät ole saman murusen käytössä… Osaltaan siksi luokka on kokonaisuus, yhteisö jossa osa ajasta toimitaan ”massana” ja osa ajasta opettaja parhaan kykynsä mukaan huomioi pienen hetken ajan jokaista yksilöä, joskus se voi olla vain pieni pieni kannustuksen sana tai ele. On mahdottomuus yhdelle ihmiselle olla 20 vilkkaan ja erityisen (koska kaikki lapset ovat ainutlaatuisia ja erityisiä) lapsen henkilökohtaisena opettajana. Jos kaikki 20 pientä tai isompaa lasta toimisivat positiivisesti ja ymmärtäisivät joukkueen merkityksen ilmapiirin luomisessa niin sitä yksilöllistä aikaa voisi vähän useammin löytyä ja ainakin luokassa olisi positiivisempi tunnelma joka edistää kikkien hyvinvointia.

      • 1.1.2

        Anne sanoo

        Erityislapsi isossa luokassa on virhe. Mikäli oppilas tarvitsee henkilökohtaista tukea sekä päivittäisissä rutiineissa että oppimisessa, niin hän tarvitsee pienluokkapaikan. On harmi lapsen kannalta, että useat vanhemmat haluavat erotyislapsensa isoon luokkaan ja sitten oppilas syrjäytyy kun opettajalta ei ole mahdollisuuksia häntä joka asiassa erikseen ohjata. Kaikilla oppilailla on oikeus oppia ei ainosataan erityislapsilla. Tervetuloa kouluihin katsomaan mitä täällä touhutaan, niin ymmärrätte paremmin tilanteen vakavuuden.

  1. 2

    Maria sanoo

    Luulin sinun olevan yläkoulun opettaja, kun noin kitiset työstäsi. Fakta vain on se, että peruskoululla, varsinkin ala-asteella, on myös kasvatuksellinen tehtävä. Tekstistäsi saa ikävän kuvan uusliberaalista ja omaan napaansa tuijottelevasta opettajasta, jolle syrjäytymisluvut ovat se ja sama. Kuinka saatat kyseenalaistaa esimerkiksi koulupsykologin tai kuraattorin palveluiden tärkeyden? Moni lapsi ja nuori pelastuu niiden avulla. Vanhempien päihteidenkäyttö tai huono-osaisuus sitä paitsi ole lapsen syytä.

    Ehkä sopisit paremmin yliopiston opettajaksi. Sielläkin joku tosin saattaisi vulgaaristi naureskella ”seimeen panemiselle”.

    • 2.1

      sanoo

      Nyt ymmärsit jotain väärin. Olen kiertänyt ympäri maata nyt kolme vuotta kiljumassa, miten koulu aiheuttaa syrjäytymistä. En kyseenalaista missään tapauksessa kuraattorin tai psykologin työtä. Blogin idea on se, että mitä tapahtuu, kun opettaminen loppuu kokonaan. Sanoisin, että 30 vuotta sitten opetin päivästä 90 %, nyt 25 %. Muu aika menee muihin hommiin. Mihin tämä johtaa??

    • 2.2

      Meppu sanoo

      Peruskoulun kasvatustyöhön kuuluu paljon asiaa, mutta tietyt kasvatukselliset asiat kuuluvat kodin tehtäviin.
      Tekstistäsi sai kuvan että kasvatustyösi on sinulle haasteellinen juttu.

      Miksi suomalaisilla on niin vahva tarve olla ilkeitä, nähdä (ja lukea) asioista kielteiset puolet ja lytätä toista ihmistä. Kunnioituksen puute on huono piirre, etenkin jos toimii opettajana.

      • 2.2.1

        Eeva sanoo

        Nyt Meppu peilin eteen ja Maria varsinkin! Mokkasiineja vaihtamaan? Kun kirjoittaja kertoo koulun todellisuudesta, te kieltäydytte näkemästä ja kuulemasta. Ei tuossa ollut minkäänlaista kunnioituksen puutetta tai kitisemistä. Ongelmat kasvavat kuin lumipallo, jos faktoista ei puhuta.

        Sama ilmiö on havaittavissa yhä nuorempien lasten kanssa. Kasvatuksen ja samalla kehittymisen herkkyyskaudet ohitetaan. Kun ollaan NIIIN paineistettuja. Kun työ. Kun oma aika. Kun kun ja kun. Ohjeita ei siksi/siltikään haluta.

        Lapset ja lasten hyvinvointi on perheen ykköstehtävä. Alkeet sosiaalistumiseen ja oman elämän haltuunottoon opitaan kotona – ei päiväkodissa tai koulussa. Perheet ovat vastuussa kasvatustehtävästään ja linjauksistaan. Nykytilanne on seurausta yhteiskunnallisesta muutoksesta, jossa juuret ja samalla kasvatusperinteet ovat katkenneet. Tietoa on maailma pullollaan, mutta tukea puuttuu ja sikäli taitoakin. Ihminen oppii parhaiten jäljittelemällä. Kaksilapsisessa perheessä on epätodennäköisempää saada mallia ja harjoitusta lapsen kasvatukseen kuin isossa perheyhteisössä, jossa isoilla sisaruksilla, mummoilla ja ukeilla on oma antinsa pienimmille. Puuttuvat mallit poimitaan myös valikoitumattomasta ”viidakosta”, tv:stä, kaveripiiristä. Perheissä, joissa vastuuta vältellään, puuttuu aikuisuutta. Lapsi tarvitsee järjestystä, toistuvuutta, turvallisuutta, läsnäoloa, ohjausta ja ymmärrystä. Lapsen todellisuus on ilmapiirissä ja käytännöissä.

        Perheet ovat yksin ja usein avuttomiakin, ja tukea on vaikea saada, jopa pyytää. Elämä ei ole aina helppoa, ja erityisen vaikea on suoriutua merkityksellisistä asioista. Silti suurin ilo löytyy läheisistä ihmissuhteista. Lapsi on aarre, lahja, jota on kohdeltava arvonsa mukaisesti. Ei tarvita lapsidespootteja eikä lapsimarttyyreja. Lapsiryhmä on aarrekokoelma, jonka päivittäisenä haltijana toimii opettaja.

        Avoimin mielin aistii tarkemmin. Myös lukee, ymmärtää ja oppii.

    • 2.3

      Gunilla Hannelius sanoo

      Gunilla Hannelius Nå jo men grunden läggs hemma!Om ungen inte respekterar sina föräldrar och ”reglerna” hemma är flytande eller lyser med frånvaron så då går det mesta på ”kakkapelles rullor”.Den ungen har ingen referens vad gäller hänsyn och respekt för andra(läs lärare,auktoriteter mm) Det är omöjligt att för en odiciplinerad lort hänvisa till vad man borde lärt sig hemma om föräldrarnas stil är denhär:”Eihän meidän kullannuppumme…osv”.Att hålla på regler skall nog de göra i skolan men ungen skall lära sig veta hut hemma!Det är inte varken dagisets eller skolans uppgift att utöva grundläggande karaktärsfostran,det skall ske i hemmet! Gammaldags åsikter kanske men sant!!!

    • 2.4

      Gunilla Hannelius sanoo

      Nyt meni hakoteille jutun ymmärrys!Se mitä tuo opettaja kirjoitti ei tarkoita sitä ett’ei kuraattoreita ja muita tarvita vaan sitä että kunnon kotikasvatus ja lapsten huolenpito,se perustavaa laatua oleva,on kadoksissa kun sen sijaan että voisi opettaa kouluainetta niin pitää harjoittaa sitä kasvatustyötä joka kuuluisi vanhemmille.Esimerkiksi pettymysten sietäminen,sääntöjen noudattaminen,syy ja seuraus kun jotain on tullut tehtyä,hävyttömän käytöksen ja ruman kielenkäytön kitkeminen..selaisten opettaminen kuuluu kotikasvatukseen PIENESTÄ PITÄEN,ei koulun tehtäviin. Sanotaan että kun on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla ottaa…tämä tilanne on vuosikymmenien takaisen ”vapaan kasvatuksen” tulos.Minet vanhemmat,eivät kaikki,ovat uusavuttomia eikä heillä ole kunnon esikuvaa siitä miten lasta pidetään ruodussa.Et voi olla lapsesi kaveri jos sitä luullaan mikä ei tarkoita sitä että olet ”kauhea” mutta vanhempana on määrättävä mitä saa ja mitä ei saa tehdä.Ei ole aina kivaa olla vanhempi mutta vastuu on kannettava että lapsesta tulee kunnon ihminen!

      • 2.4.2

        pate sanoo

        Mitä järkeä on vain todeta, että kotikasvatus ja kunnollinen huolenpito kodeissa on kadoksissa? Silläkö se tilanne paranee? Vai tullaanko sittenkin vain syyllistäneeksi perheitä, joiden ahdingosta kertovista oireista tässä koko ajan on puhekin? Vanhemmat tekevät kyllä sen minkä jaksavat, osaavat ja voivat.

        Moni ongelma helpottaisi sillä, että yhteiskunnassa tehtäisiin hyvää kasvatus- ja koulutuspolitiikkaa ja panostettaisiin sosiaaliturvaan sen kurjistamisen sijaan. Vastakkainasettelu kotien ja koulujen välillä ei auta yhtään ketään.

  2. 3

    Pera Pseudonyym sanoo

    Koulu on monelle elinkautinen mikä jättää elinikäiset jäljet. Se alkaa jo tarhasta..Kyllä luit oikein, ei päiväkoti vaan tarha. Koulu sitä ja koulu tätä, en lakkaa ihmetelemästä koulun ihannointia tässä yhteiskunnassa, ilmaisen koulun joka revitään ihmisten selkänahasta veroina. Koulu voi sopia joillekkin siinä missä tarhakin, mutta osista ihmisiä, niille koulu ei sovi. Heiltä koulu kaikessa upeudessaan ja loistossaan vie sielun pysyvästi.

    Ihmettelin kallispalkkaista tukijaa joka koitti ratkaista kouluamapujien arvoituksen, tajusin että tutkija kuuluu niihin ihmisiin jotka nauravat katketakseen ”risu-äijälle”, kiusaajiin kuten niin monet ja loistavat opettajatkin. Omaa huonouttaan on mahdoton nähdä, ei historian kamalinkaan ihminen koskaan kuvitellut olevansa paha.

    Mitä koulu oli minulle ja monelle muulle niin 10 vuotta jatkuvaa henkistä mutta ennen kaikkea fyysistä väkivaltaa, se tuhosi elämäni ja teki minusta misantroopin ja eremiitin. Kiitos paljon huonosta työstä.

      • 3.1.1

        Pera Pseudonyym sanoo

        Minulla ei ollut varaa kun sen takakanteen, mutta käsittäkseni olette mahdollisesti oikeilla jäljillä. Siitä huolimatta kirjanne ei muuta menneisyyttä vaan korkeintaan tulevaisuuden. Meillä on peruskoulun veteraaneille käsitämättömän huono jälkihuolto, kuten Imatralla eilen nähtiin. Se on sama kun jättäisi sotaveteraanit kuntouttamatta.Ongelma on toki vielä peruskoulua ja tarhaa laajempi, sillä siellä olevat ihmiset jatkavat AMK:hon ja yliopistoon ja sieltä työtelämään, tavat jatkavat heidän mukanaan.

        Nykyinen mahdollisuus suorittaa koulua kotoa käsin tietokoneella on mahdollistanut vasta opiskelun aikuisiällä kaltaisilleni. Täydellinen anonyymiteetti arvostelussa on osa ratkaisuani tuleville polville.

        • 3.1.1.1

          sanoo

          Olen sitä mieltä, että valtion tulisi pyytää anteeksi myös niiltä, joita koulu ei ymmärtänyt vaan määritteli tyhmäksi yms vaikka todellisuudessa koulu on ollut se tyhmä, joka ei ole ymmärtänyt erilaisia oppijoita. Olen myös sitä mieltä, että tilanne on räjähdysherkkä ja kuilu koulun ja nuorten välillä kasvaa koko ajan ja jotenkin se paha olo tulee purkautumaan. Toisaalta toivoisin, ettei koulun töppäyksille annettaisi niin isoa arvoa, että se pilaisi loppuiän. Jokainen, joka asiaa hieman pysähtyy miettimään, tajuaa, ettei satoja vuosia vanha instituutio voi vastata nykypäivää eikä ole vastannut enää vuosikymmeniin.

          • 3.1.1.1.1

            Riikka A sanoo

            Maarit Korhonen mitä olet mieltä läksyttömyydestä? Olen lukenut kommentteja ja aika hurjalta se meno koulussa kuulostaa.. Tuntuu että lapsetkin uupuu helposti. Ja tuo profilointi on todella hirveää, jos leimataan oppilas tyhmäksi

          • 3.1.1.1.2

            sanoo

            Itse annan läksyjä, jos ne selvästi auttavat oppimista. En anna läksyjä vain, koska läksyjä kuuluu antaa.

  3. 5

    Någon Annan sanoo

    Mistä se johtuu, että huollettavien määrä on kasvanut? Jos vertaa omaa lapsuuttani nykypäivän lasten lapsuuteen, tuntuu, että vanhemmat keskimäärin ovat kiinnostuneet lastensa tekemisistä, kehityksestä ja koulunkäynnistä. Lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyvistä tutkimuksista uutisoidaan jatkuvasti enemmän – varmasti siksi, että se kiinnostaa vanhempia. Mistä johtuu sitten se, että kasvava joukko lapsia ei saa tarvitsemaansa huolenpitoa ja tiettyjä (tekstissäsi mainittuja) perusasioita kotoa?

    • 5.1

      sanoo

      Tähän kun saisi vastauksen. Asiat myös kasaantuvat samoille alueille. Kerron koulustani muissa kaupungeissa, osa tunnistaa ongelman, osa ei. Ainakin mielenterveysongelmia on tullut lisää- mistä se sitten johtuu?

      • 5.1.1

        Jessica sanoo

        Mielenterveyden ongelmista on alettu kunnolla puhua vastaa viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, ja niiden ympärillä on vieläkin valtava stigma. Mielenterveysongelmien määrä ei siis luultavasti ole kasvanut, ihmiset vain hakevat niihin apua todennäköisemmin kuin ennen.

  4. 6

    Sari sanoo

    Ehkä kyse on siitä että lapset uskaltavat näyttää tunteensa ja kertoa tuntemuksensa ja vanhemmat eivät enää pelkää olla kädettömiä ja eivät jaksa suorittaa opettajien mieliksi? Minä, myös opettaja ammatiltaan, myös katsoin perheitä ylimielisesti ja ihmettelin mikseivät piruvie kasvata. Sitten tuli kova kriisi ja pohja vietiin monet kerrat ensin työntekijänä, sitten naisena, ja lopulta äitinä ja selkäranka katkesi. Nöyryyteni vainioilla olen istunut ja hävennyt entistä ylimielistä itseäni. Sen sijaan että purnataan vanhempien avuttomuutta tai välinpitämättömyyttä, otettaisiin vanhempaa kädestä kiinni ja kysyttäisiin: ”MITEN OIKEASTI VOITTE JA JAKSATTE?” Vanhemmuus on nykyvanhemmille kova koulu, eikä koulu todellakaan suorituspaineillaan ja täydellisyyden tavoittelullaan sitä helpota. Kovin yksin tuon vanhemman vastuun alle jäädään kun työ vie mennessään ja kylä ei enää kasvatakaan.

    Mitä koskaan koulussa opimme? Sitä kysyn! Ei nykylapsi tarvi enää tietoja asioista, vain taitoja miten tietoa etsitään. Opettajankin tulisi osata luopua vanhasta opettajan kuvasta ja luoda uudenlaista ammattiminää. Nykylapsi tarvitsee hyviä itsensä reflektoivia aikuisia näyttämään esimerkkiä siitä mitä on rakkaudellinen yhteistyö, myötätunto ja ilo oppimisesta. Koulun tehtävä muuttuu yhteiskunnan myötä. Herää koulu! Herää näkemään mahdollisuudet vastoinkäymisissä! Eikö ole mahtavaa, että saa antaa lapselle eväät elämään, jotka kantaa läpi elämän. Kuten sen ettei veitseä kannata laittaa suuhun? Harva jaksaa enää aikuisena muistaa Ruotsin järviä ja kaupunkeja, saati ruotsin substantiivien taivutuksia ja sukuja. Jos muistaa kunnioittaa toinen toistaan ja rakastaa ja huolehtia itsestään ja heikommistaan, niin ehkä meillä tulevaisuudessa on terveempi keski-ikäistyvä aikuisväestö kuin on nyt?

    Työskentelen tätä nykyä varhaiskasvatuksen äärellä ja voin kertoa, että syyttävää sormea voisi laittaa siihenkin suuntaan kotien sijaan. Jos käskemällä ja kieltämällä laitetaan lapset toimimaan, ei se oppi kauas kanna. Varhaiskasvatuksessa on lapsen yhteiskunnallisen toiminnan pohja ja päiväkodit ovat pohjana koulumaailmalle ja siellä toimimiselle enemmän kuin kodit, uskon. Käskemiskulttuuri ja sääntöjen viidakko aiheuttaa kouluiässä lamaantumista ja kyvyttömyyttä oma-aloitteisesti toimia, vaikka kodit olisikin kasvattaneet. Meidän kulttuurillinen häpeäkasvatus on vielä syvällä kasvattajissa ja sen pois kytkeminen on mahdotonta, jos koulutuksen merkitystä ei varhaiskasvatuksessa ymmärretä.

    • 6.1

      sanoo

      Olen samaa mieltä, että faktoja ei tarvitse opettaa enää. Olen lähinnä personal trainer ja järjestän olot niin, että on mahdollista oppia ja tunnistaa omia vahvuuksiaan jne. Mielestäni perheet tarvitsevat apua ja tukea. Mutta mitä tehdään niille noin puolelle luokalle, jotka olisivat aivan valmiita vaikka mihin mutten kykene organisoimaan heidän oppimistaan toisen puolen aiheuttaessa kaaosta? Miksi aiemmin sain keskittyä opettamiseen ja nyt en? Mitä on tapahtunut? Yleistieto on romahtanut. Silti uskon, että nykylapset osaavat paljon sellaista, mitä aiemmat sukupolvet eivät osanneet mutta jotain tässä on pielessä. Voi se tietysti olla sekin, että kuilu lapsen ja koulun välillä kasvaa koko ajan emmekä ymmärrä toisiamme ja molempien turhautuneisuus kasvaa. Mutta mitä sille voi tehdä?

      • 6.1.1

        Yxi ope sanoo

        Kielen sanat ovat faktoja. Kielioppi on faktaa. Jos nämä eivät ole hallussa, ei viraalla kielellä pysty kommunikoimaan eikä sitä vaativassaa tilanteessa oikein pysty etsimään googlella tai nettisanakirjasta ja arpomaan, että mikä listan sanoista olisi tilanteeseen sopiva.

        Faktoja tarvitaan edelleen. Yleissivistyksen tippuminen on osin faktojen hallinnan tippumista. Miten keskustella politiikasta tms, jos ei tiedä puolueita, Suomen hallitusjärjestelmää jne? Miten käydä sienimetsässä, jos ei tunnista syövätivä sieniä (faktoja nekin)?

        Olen opettanut peruskoulussakin, nyt lukiossa. Olemme kauhuissamme. Sanasto supistuu ja äidinkielen hallinta heikkenee. Työn tekemisen tahti heikkenee, mitään ei saisi vaatia. Läksyjen teko nykylukiossa on monelle utopiaa.

        Valitettavasti tämä ei ole korvautunut tiedonhaun taidoilla – ne kun ovat varsin olemattomat. Otetaan ensimmäisestä osumasta, copypaste Wikipediasta hallitaan (ja ihmetellään, kun ei mene läpi, vaan pitäisi kirjoittaa ihan omin sanoin). Kokeessa, jossa sallitaan kaikki materiaalit ja vapaa netti, opiskelijat ovat aivan hukassa ja suoritukset ovat varsin surkeita (tosin näihinhän ei lueta kotona, koska kaikki löytyy netistä ja ovat aivan hämmentyneitä, kun ei soveltaviin tehtäviin löydykään suoraan vastauksia netistä muutamalla Google-haulla).

        Mitä vähemmän vaaditaan, seen vähemmän osataan ja mitä pidemmälle koulu- tai opiskelutiellä mennään, sen seelkeämmin tämä kumuloituu. Ala-asteen tekemisillä on suora vaikutus siihen, mitä yläkoulussa voidaan tehdä ja mistä lähteä liikkeelle ja nämä molemmat luovat pohjatiedot ja -taidot 2. asteelle – mikä esimerkiksi on peruskoulun tavoite yhtä lailla kuin lukion tavoite on luoda tarvittavat tiedto ja taidot eri alojen korkeakouluopintoihin. Nämä on jopa kirjatta opseihin.

        Kuilua aiheuttaa eniten se, että nyt on lapsia ja nuoria (ja vanhempia), jotka kuvittelevat, että viihtyminen on kaiken avain ja oppimiseen olisi oikopolkuja. Oppiminen vaatii aina töitä ja sellaiseen maailmaan ei päästä, että aina olisi kivaa. Viihtymistä luo turvallinen ilmapiiri, toistuvat rutiinit monelle ja sitä luovat myös onnistumisen kokemukset – etenkin ne, kun oppii jotain hankalaa ja vaikeaa.

        Aikuisuudessa ja elämässä tarvitaan edelleen sitkeyttä, pitkäjänteisyyttä, keskittymiskykyä ja perustaitojen kutetn äidinkielen ja matematiikan hallintaa. Digistä en olisi turhaan huolissani, viihdekäyttö ei opeta hyötykäyttöä (lukiolaisillekin saa kädestä pitäen opettaa mitä yksinkertaisempia juttuja ja ovat osalle vaikeita) ja hyötykäytön ovat nykyiset keski-ikäisetkin oppineet, vaikka eivät koko palsuuttaan digin parissa viettäneetkään.

        • 6.1.1.1

          Tarja sanoo

          Hyvä kommentti. Työskentelen toisella asteella ja olen huolissani siitä kuvitelmasta että meidän nuoremme hallisisivat tiedon haun ja lähdekritiikin ilman opetusta ja harjoittelua. No nehän elävät siellä virtuaalimaailmassa, juu pelaavat ja viihdekäyttävät, mutta eivät ymmärrä/ tiedä että ihan ensimmäiseen wikipediatietoon ei kannatakaan luottaa tai että olisi todella hyvä tietää minkälaisen ideologian mukaan tieto ja ” totuus” on kerrottu. Ei huomata sitä että eri lähteistä tutkittuna asioista kerrotaan aivan eri tavoin. Vasta useammasta lähteestä haetun tiedon ja niiden ristiriitaisuuksien havaitsemisen jälkeen pystyisi muodostamaan oman kantansa.

    • 6.2

      Marjo sanoo

      Hieno kommentti!
      Hyvä opettaja on aarre, hänelle ammattikasvattajuus on muutakin kuin tiukka opintosuunnitelma.
      Olen kuullut opetusalan henkilön sanovan: ”Kuten tiedämme, syrjäytyminen alkaa kotoa, koululla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.” Asia ei todellakaan ole näin mustavalkoinen. Koulun tulisi tukea kaikin mahdollisin keinoin, ja mielestäni se tukeekin apua tarvitsevaa.
      Tarvitaanko rajanvetoa koulun tehtäviin ja kodin tehtäviin? Kaikki puoli tusinaa lastani osasivat lukea ja kirjoittaa sujuvasti kouluun mennessään. Silti heillä on ollut paljon opittavaa: he ovat oppineet hyviä elämäntaitoja koulussa, mistä olen kiitollinen opettajille ja koulutovereille.

  5. 7

    Kole sanoo

    Kyllä siittämisen vastuu on muistettava, vanhempien tehtävä on kasvattaa ja opettajat yleis-sivistää. Älkää tehkö lapsia jos ette kykene ottamaan vastuuta ja antamaan aikaa ja rakkautta lapsellenne. Jos ette kykene olemaan selvinpäin älkää tehkö lasta kärsimään teidän ongelmista,eniten luokissa häiriötä aiheuttaa päihdeongelma vanhempien lapset siksi vanhempien kokouksessa ei ongelma lapsen vanhempia näy.

  6. 8

    Pia Laatikainen sanoo

    Moikka
    , Suosittelen sinulle ”ope” vuoden vuorotteluvapaata ja tutustumista esim yksityisen sektorin työelämään… Se ehkä kertoo miksi vanhemmat ovat niin ”kyvyttömiä” lastenkasvattajia.
    Eli lyhyesti työkuviot ulkomaankauppaa harjoittavassa yrityksessä… Lomaa vuodessa 5 viikkoa… siitä työkiireiden vuoksi vietetään yksi viikko päivinä… kesälomaa vietetään vain kaksi viikkoa kerralaan, jotta lomitus sujuisi. Tänä vuonna perhe vietti koko porukalla lomaa vain 7 päivää yhteistä lomaa,koska lomajärjestelyt on niin haasteellisia. ’
    Työpäivä alkaa n. kello 6.30 kotipihalta ja paluu on n. kello 17.30 kotipihalla.
    Joten tässä ehkä syy ”huonoihin vanhenpiin”
    Eili eiköhän laiteta hakuun eri koulut yksityisellä ja julkisella puolella työskentelevin perhein lapsille ? Ps kiitos kuitenkin omien lasten opeille, olette olleet ymmärtäväisiä….

    • 8.1

      sanoo

      Olen ollut töissä myös alueella, missä vanhemmat tekivät pitkiä työpäiviä. Siellä ongelmat olivat erilaisia. Oppilaat arvostivat opetusta, se oli kotona tehty selväksi. Lapsilla oli hirveä aikuisen nälkä, kun kotona ei koskaan ollut ketään. Mutta hurjempaa on kuitenkin alueilla, missä vanhemmat ovat kyvyttömiä pitämään huolta lapsistaan mielenterveysongelmien, alkoholin yms takia. Niistä kodeista tullaan kouluun vailla mitään huolenpitoa.

    • 8.2

      Yxi ope sanoo

      Miten tämä eroaa aiemmista? Osittainhan työpäivät ovat jopa lyhentyneet, osa-aikatöitä tehdään myöskin enemmän. On yksinhuoltajia vuorotyössä, matkatöissä. Aina on tehty pitkää päivää, ei se ole ilmiönä uusi kuten ei sekään, että lähellä ei asu isovanhempia auttamassa. Itsekin olen 80-luvun ’avainkaulalapsi’, joka tuli jo 8-vuotiaana joka päivä tyhjään kotiin iltapäivisin. Asuinalueella, joka ei todellakaan kuulu Suomen parhaimpiin. Silti nykyisenkaltaisia ongelmia ei ollut – esim. yäkoulussa ei ollut pöytien alla konttaavia oppilaita normaaliluokilla eikä sellaisia, joille istuminen paikoillaan edes 15min olisi ollut täysin mahdotonta (ja aivan varmasti oli ADHD-oppilaita luokilla). Joten mikä on muuttunut?

  7. 9

    Silja sanoo

    Tämän saman asian äärellä olemme jo varhaiskasvatuksessa. Uudessa pian voimaantulevassa varhaiskasvatussuunnitelmassa sanotaan, että varhaiskasvatuksen tehtävä on tukea vanhempia kasvatustehtävässä. Tukea, ei kasvattaa.
    Kuitenkin kohtaamme koko ajan enemmän perheitä, joissa ajatellaan, että viemällä lapsi varhaiskadvatukseen, siirtyy myös kasvatusvastuu. Ajatellaan, että päiväkodissa opetetaan kuivaksi, syömään monipuolisesti, luistelemaan, hiihtämään, laskemaan ja kirjoittamaan. Kotoa ei tarvitse lähteä lapsen kanssa luistelemaan, koska varhaiskasvatus hoitaa sen. Ei tarvitse lukea kirjoja yhdessä eikä käydä metsäretkillä. Tämäkin lista on loputon.
    Jo meillä esiopetuksessa työsarka on kasvanut niin suureksi, että uupuminen ei ole kaukana. Minäkin haluaisin sen kasvatustyön lisäksi opettaa ja antaa elämyksiä. Lasten kasvattamisen ajattelen olevan työtäni, mutta vanhempien kasvattaminen on äärimmäisen raskasta.

  8. 10

    äiti sanoo

    Mikä osuus on sillä että lapsen vapaa-aika on ohjelmoitu minuutilleen. Harrastetaan tavoitteellisesti. Joka ilta ollaan menossa johonkin. Kiireetöntä yhdessäoloa perheen kesken ilman tavotteita ja suorituspaineita ei arvosteta. Koti on paikka jossa käydään nukkumassa ja vaihtamassa paita, pyykkäämässä treenikassin sisältö. Ja taas menoksi. Missä välissä vanhempi ehtii edes olla vanhempi. Kasvatus on ulkoistettu urheiluseuroille.

  9. 11

    Anna sanoo

    Menevätkö lapset nykyään entistä pienempinä ja pidemmiksi päiviksi päiväkotiin? Ryhmäkoot päiväkodissa kasvaneet?
    Onko vanhempien ja päiväkodin tätien huomio toisaalla (esim somessa)
    Harrastavatko/opettelevatko lapset vähemmän taidetta, käsitöitä, musaa, leikkiä ja liikkumista tuijottavat enemmän ruutuja? (keskittymiskyky)
    Voisiko näistä etsiä syitä ”mitä on tapahtunut”?

  10. 12

    Marita sanoo

    Rasittavaa kitinää. Koulussa on aina opetettu myös käytöstapoja ja annettu kasvatusta ihmiseksi ja kansalaiseksi. Minusta ei ainakaan olisi tullut ihmistä ilman kansakoulun, siis alalkoulun hyvää ja lämmintä opettajaa. Suhtaudut kyynisesti työhösi ja vanhempiin ja heidän lapsiinsa. Saat sillä varmaan lukijoita ja ihastusta joiltain väsynneltä kollegoilta. Minusta et vaikuta edes väsyneeltä, ainoastaan itseään korostavalta tärkeilijältä.

    • 12.1

      sanoo

      Perspektiinini on 30 vuotta. Rakastan opettamista ja ennen kaikkea pidän huolta huono-osaisista. Mutta tehtävä on viimeisten vuosien aikana muuttunut mahdottomaksi. En repeä joka paikkaan ja haluaisin oikeasti opettaa myös niitä, jotka opetusta janoavat. En kitise, minä karjun ja huudan ja yritän herättää keskustelua. Tekstistäsi näkee, ettet tiedä, missä nyt koulumaailmassa mennään.

  11. 13

    Heidi sanoo

    Toisaalta ymmärrän tekstisi. Minun kolme lastani ovat juuri sitä puolta luokasta, joka jää opetuksesta paitsi. He ovat juuri niitä, jotka istutetaan häirikön viereen rauhoittamaan tilannetta. Itse kuitenkin kovasti siitä kärsivät ja oma oppiminen häiriintyy.

    Toisaalta en ymmärrä tekstiäsi. Toivon koulun kasvattavan niitä, joiden kotona siihen ei kyetä. Toivon koulun myös puuttuvan herkällä kädellä lapsen asioihin. Opettaja voi olla ainoa aikuinen, joka näkee lapsen puutteelliset olot.

    Opettajat itse huomaavat tämän ongelman työssään, että aika menee kasvatukseen ja opetus kärsii. Silloin täytyy tehdä asiaa julkiseksi ja muuttaa kouluopetusen rakennetta. Opettajan pitäisi nähdä, mitä pitää tehdä. Ratkaisu ei ole syyttää lapsia tai vanhempia, joilla on selviä elämänhallinnan vaikeuksia. Ratkaisu voisi olla juuri läksykerhot, käytöskerhot(vrt ent jälki-istunto), tukiopetus, erityisopetus, tunneälykkäät opettajat ja avustajat jne. Myös sosiaalitoimi saisi olla selvästi vahvemmin koulun kanssa yhteistyössä. Rahoitus on ongelma. Itse me äänestämme henkilöt, jotka päättävät siitä. Pidetään enemmän meteliä asiasta.

    Tsemppiä työhösi.

    • 13.1

      sanoo

      Kiitos erinomaisesta vastauksesta. Tästä me usein puhumme opettajien kanssa, että on ainainen huono omatunto niiden takia, jotka haluaisivat oppia, muttemme ehdi opettaa, puhumattakaan, että koskaan päästäisiin edes heidän omalle tasolle. Sitähän se koulu on nyt taipunut tekemään eli yrittää pitää huolta kaikista, mutta kun hädässä olevien määrä on kasvanut ja niin kuin sanoit, rakennetta pitäisi ehdottomasti muuttaa ja ottaa kouluun sosiaalipuolta enemmän sekä muita auttajia. Olen itse ehdottanut, että parina päivänä viikossa eniten apua tarvitsevat jäisivät koululle, jolloin hoidettaisiin läksyt ja harrastukset ja tehtäisiin jotain mukavaa yhdessä,jos kotona odottaa ankeus.

  12. 14

    Neljän äiti sanoo

    Ikävää, että koulun pitää haaskata energiaa rajojen vetämiseen ja ihmettelyyn, kun lasten asioiden, kun ne eivät ole kunnossa, pitäisi olla koko yhteiskunnan yhteinen iso murhe. Ei kodin ja koulun välistä kissanhännän vetoa, vaan myös päätöksentekijöiden.

    Jos olisin opettaja ja lapsella olisi esitettyjä ongelmia, huolestuisin vakavasti perheen tilanteesta. Kukin meistä aivan varmasti rakastaa lapsiaan, mutta syystä tai toisesta kasvatuskykymme ovat kovin erilaiset. Jos lasten kasvatus on kotien varassa, emme toteuta hyvinvointivaltion periaatteita.

    Lasten lähtökohdissa elämään on aivan valtavia eroja kotien mukaan. Heikommassa asemassa olevien lasten tilanteen parantaminen kuuluu minusta yhteiskunnalle. Emme voi valita perhettä, johon symnymme.

    Hyvässä yhteiskunnassa juuri koulu on se turvaverkko lapsille, joka voi estää heitä putoamasta yhteiskunnan ulkopuolelle. Ymmärrän kuitenkin tietenkin yhden opettajan rajallisuuden isoissa opetusryhmissä ja jos ongelmaisia lapsia on paljon.

    Mieleeni tulee myös toinen asia, joka voi liittyä lasten ongelmiin tai erityisesti siihen, jos he eivät kykyne toimimaan käytöstapojen mukaan ja ryhmässä sujuvasti.

    Elämme sairaalloisen yksilökeskeistä ja yksilöä korostavaa aikaa. Jollakin tapaa pitää pyrkiä korostamaan yksilöllisyyttään ja rajojaan sekä oikeuksiaan. Yhä nuoremmat ovat tietoisia tästä. Meistä kaikista vanhemmista ihmisistä esimerkkeinä myös opettajat ovat tässä yhtenä.

    Olisko aika alkaa korostamaan yhteisöllisyyttä, solidaarisuutta ja myötätuntoisuutta. Nyt on vallalla käsitys, että ihminen voi hyvin vain, kun hän keskittyy pitämään huolta nimenomaan vain itsestään. Tämä ei ole ainoa totuus. Ihminen voi olla tyytyväinen myös ja itseasiassa voi hyvin, jos hän arvostaa toisia ja huolehtii myös toisen hyvinvoinnista.

    • 14.1

      sanoo

      Kiitos hyvästä vastauksesta. Minä mietin yhä enemmän sitä, miten paljon opetusta voi vielä vähentää. Mitä tapahtuu, kun opettajat kaikilla asteilla vähentävät opetusta hoitaakseen muita asioita? Yleissivistys on romahtanut, toki tilalle on tullut muita taitoja, mitä ei ennen ollut mutta jos hyvinvointi kaadetaan koulun niskaan, vähenee opetus. Mitä sitten tapahtuu?

  13. 15

    Tiina Maria Borgstén sanoo

    Olen pohtinut mikä on se asia mitä en työssäni hallitse ja joka haastaa itseäni jopa niin suuresti että olen pohtinut alan vaihtamista rakastamastani opetustyöstä. Se on juuri tuo asia josta tämä kirjoitus kertoo. Rakastan lapsia, annan heidän tulla lähelle ja näen ne puutteet joissa koti ei tue lapsen kasvua. En osaa rajata enää mikää kuuluu normaaliin välittämiseen, mistä uskaltaisin kotiinlaittaa viestiä ”että voisitteko ystävällisesti”… Tämä asia syö minun sydäntäni valtavasti, koska se aikuisten oikeasti jarruttaa ja jopa estää monen lapsen kohdalla oppimisen, kun ihan muut perusmurheet ”on kylmä”, ”on nälkä”, ”on suru tai ikävä vanhempia”, ym.ym.ym..

    Lämmin kiitos tästä kirjoituksesta.

    • 15.1

      sanoo

      Tämä on juuri se, mitä minäkin mietin. Minkä osan työstäni muka voisin jättää hoitamatta? Huomio menee niihin, jotka tarvitsevat apua. Opetus jää vähemmälle. Voiko näin jatkua kauaa? Miten paljon opetusta voi vähentää? Alan vaihtoa mietin jatkuvasti. Tekisi mieli luovuttaa ja nostaa kädet ylös ja rukoilla, että joku jaksaisi jatkaa.

  14. 16

    Sari Sillanmäki sanoo

    Hyvä kirjoitus. Itse koin riittämättömyyttä opettaa jo 15 vuotta sitten 33 oppilaan luokassa, joka oli hyvin haastava. Nyt työssäni erityisluokanopettajana pystyn koulunkäynninohjaajan kanssa keskittymään paremmin oppilaiden kohtaamiseen. Oppimista ja opettamistakin tapahtuu päivittäinMeillä on tärkeä rooli koululaisten elämässä. Sosiaalitoimen resusseja kaivattaisiin sellaisten perheiden tukemiseen, joissa vanhemmuus on kateissa.

  15. 17

    tiimiopettaja sanoo

    Kippuroimme samojen tunteiden (riittämättömyys, syyllisyys, väsymys) äärellä vuosia taaksepäin. Oli pakko keksiä joku ratkaisu siihen, että oppimisjanoiset saavat myös osuutensa. Nyt vuosia suurryhmää vetäneenä ja yhteisopettajuutta harjoittaneena tiedän tehneeni oikean valinnan. En vaihtaisi enää yksin puurtamiseen. Nyt toinen voi keskittyä opettamiseen ja toinen samalla kasvattaa ja huoltaa ja hoivata. Välillä vaihdetaan rooleja. Yhdessä ei väsykään niin kuin aiemmin, kun yritti selvitä kaikista rooleista yksin. Oppimisjanoiset ovat puhjenneet kukkaan ja näyttävät suuntaviivoja myös niille, joilla opiskelutaidot ovat vielä hakusessa. Samalla he saavat ikätovereiltaan vertaistukea. Opettajatkin jaksavat monissa eri rooleissaan paremmin. Haastavien perheiden kohtaaminen yhdessä on helpompaa. Moni asia on vuosien mittaan muuttunut; perheiden tilanteet ovat vaikeita ja erot oppimisessa kasvavat. On paljon lapsia ja perheitä, joilla asiat ovat myös hyvin. Kaikille on kuitenkin taattava samanlaiset mahdollisuudet päästä yhteiskuntaan kiinni. Koulun täytyy pystyä olemaan muutoksessa mukana. Näistä lapsista kasvaa meidän vanhuuden turvamme.

  16. 18

    Opelix sanoo

    Opetan ”erityisen erityisessä” koulussa ja koen, että työssäni kasvatuksen ja opetuksen suhde on 70:30.
    Ja tämä on työympäristössäni ok.
    Mutta jos sama suhde on myös ihan tavallisen koulun tavallisessa luokassa, niin jotain on pahasti pielessä.
    Katson koulumaailmaa hyvin marginaalisesta vinkkelistä, mutta mielestäni integraatiossa on menty liian pitkälle.

  17. 19

    Virva Itäranta sanoo

    Opettajat, joiden luokissa on ongelmia, liittykää yhteen! Ette jaksa yksin kantaa taakkojanne loputtomiin. Perustakaa facebook -ryhmä? Tämä blogi on jo hyvä alku. Joukossa on voimaa enemmän kuin yhdessä. Myös sitä on yhteisöllisyys.

    Suunnatkaa yhdessä voimanne päättäjiin päin ja alkakaa vaatia oppimisen edellytyksiä tarjoavia mahdollisuuksia. Jollain lailla äänenne pitäisi saada julkisuuteen. Vasta sitten tapahtuu muutoksia.

  18. 20

    Mietin sanoo

    Miksi tuloja ei saa kertoa? Miksi ei saa kertoa sitä, jos ei ole rahaa kaikenmaailman tavaroihin?

    Mulle lapsena kerrottiin suoraan, jos ei ole rahaa esim. vaatteisiin. Tuloksena on se, että olen vastuullinen kuluttaja. Vielä ei ole koskaan ollut luottomerkinnöissä häikkää. Talousasioista ei jäänyt minkäänlaista traumaa. Nämä asiat eivät ole mustavalkoisia.

    Muutoin allekirjoitan useat kohdat varsin hyvässä blogikirjoituksessa. Aamupala ja rajojen asetus kuuluu kodin tehtäviin.

    • 20.1

      sanoo

      Ongelma asiasta tulee siinä, kun lapsi itkee koulussa, ettei ole rahaa ruokaan. Toinen murehtii, ettei rahat riitä. Lasten tehtävä ei ole murehtia aikuisille kuuluvista asioista. On eri asia sanoa, että tiettyyn tavaraan ei ole rahaa.

  19. 21

    nnnnn sanoo

    Mikä on mielestäsi sitten ratkaisu asiaan? Se, että koulu lopettaa tekemästä ”kotien töitä” ja lapset ovat entistä enemmän heitteillä? Tällainen kitinä on siinä mielessä hieman erikoista, että koulu on koko suomalaisen historiansa ajan korjannut kotien puutteita – kun sotien jälkeen ravitsemustila oli heikko, ryhdyttiin tarjoamaan ilmaista koululounasta. Kun lasten terveys oli heikkoa ja kulkutaudit tappoivat, kehitettiin kouluterveydenhuoltoa.

    Koulun tehtävä ei ole ikinä ollut pelkkä opettaminen, työ on aina ollut myös kasvattamista. Ei yliopistosta valmistu opetustieteen maistereita, vaan kasvatustieteen maistereita. Koulu on parhaimmillaan mitä tehokkainta sosiaalipolitiikkaa, ja onneksi ihan jokaisessa opettajasukupolvessa on niitä, jotka tämän tajuavat. Ja olisi hyvä, jos opettajan(kin) perspektiivi olisi tämä päivä, ei 30 vuotta.

    • 21.1

      sanoo

      Paljonko mielestäsi päivässä pitäisi opettaa, noin prosentuaalisesti? Miten alas se prosentti voi mennä, että huolestutaan? Suuri osa opettajista kertoo, ettei ehdi opettaa ollenkaan. Mitä siitä seuraa?

  20. 22

    Päivi sanoo

    Tunnistan kertomasi ongelmat myös omasta lapsuudestani jo 30 vuoden takaa. Ns. hyvänä oppilaana opetus eteni mielestäni aina liian hitaasti, kun opettaja joutui puuttumaan moniin tilanteisiin. Ymmärsin kuitenkin jo tuolloin lapsena ettei kaikilla lapsilla ole samanlaisia lähtökohtia ja
    rauhallista luonnetta kuten itselläni. Ymmärsin hyvin, että opettajan on käytettävä enemmän aikaa heidän tukemiseen. Kasvatustaakka on varmasti melkoinen.

    Nyt aikuisena ja kahden lapsen äitinä koen entistä vahvemmin, että me kaikki, opettajat, vanhemmat ja lapset olemme samassa veneessä. Kaikilla on kova suorittamisen ja optimaaliseen tilanteeseen pääsyn taakka. Voisimme kuitenkin oikeasti pysähtyä ja miettiä mikä on se optimaalinen tilanne, jota koko ajan tavoittelemme. Millainen on se täydellinen koulu, täydellinen perhe, täydellinen lapsi? Ovatko vaatimuksemme ihan oikeasti järkeviä? Riittäisikö esim se, että lapsistamme kasvaa toisia ihmisiä ja luontoa kunnioittavia ihmisiä. Kaikki muu sen päälle on plussaa.

  21. 23

    Ex koulunkäynnin ohjaaja sanoo

    Maarit Korhonen puhut täyttä asiaa! Tätä on tämän päivän koulumaailma.

  22. 24

    Liisa Dahlman sanoo

    Digitalisaatio, diginatiivit jne. olemmeko ulkoistaneet lapset ja nuoret todellisuudesta? Aikuisten vaikuttamisen avain ja taito on meillä, sitä tulee käyttää. Lapsi/nuori tarvitsee aikuisen ohjausta ekasta ysiin. Koulumaailmassa se on meidän duuni ja sitä tulee tehdä pedagogisella rakkaudella lapsen/nuoren vahvuuksia hyödyntäen.

  23. 25

    Minna sanoo

    Opettajat pyrkivät noudattamaan opetussuunnitelmaan kirjattuja tavoitteita, kuten sanotaan
    Valtioneuvoston asetuksessa perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta.422/2012.

    2 pykälä
    Kasvu ihmisyyteen ja yhteiskunnan jäsenyyteen

    Opetuksen ja kasvatuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuunkykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Opetus edistää kulttuurien sekä aatteellisten, maailmankatsomuksellisten ja uskonnollisten, kuten kristillisten, perinteiden sekä länsimaisen humanismin perinteen tuntemista ja ymmärtämistä. Opetuksella ja kasvatuksella edistetään elämän, ihmisarvon loukkaamattomuuden, ihmisoikeuksien, luonnon ja toisten ihmisten kunnioittamista sekä tuetaan oppilaiden kasvua tasapainoisiksi ja terveen itsetunnon omaaviksi ihmisiksi. Tavoitteena on oppilaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä kasvu hyviin tapoihin.

    Jos meille vanhemmille olisi aikoinaan opetettu näitä samoja asioita, olisi maailma paljon parempi paikka. Oma sukupolveni kipuilee heikon itsetunnon, masennusten ja pätkätöiden maailmassa, Pärjätä pitää, kyynärpäätekniikalla pääsee pidemmälle ja vaikea maahanmuuttoasia sekä paheneva huoltosuhde (eläkeläisten määrä suhteessa työssäkäyviin) alkavat väistämättä aiheuttaa vastakkainasettelua ja katkeruutta aikuisväestössä. Yritä siinä olla sitten tasapuolinen kasvattaja.

    Ei koulukaan pysty maailmaa muuttamaan, mutta sieltä käsin muutos on mahdollista sysätä liikkeelle. Me vanhemmat tuemme, niin paljin kuin osaamme ja pystymme.

  24. 26

    Ansku sanoo

    Minusta opettajien kuuluisi ottaa vastuu opetustyön kehittämisestä. Vain he tietävät, mikä todellisuus luokissa on. Vanhempien tehtävänä taas on tukea opettajaa työssään. Tasalaatuisempia ryhmiä on helpompi opettaa. Helpommin oppivia voisi ryhmässä olla enemmän ja heikommista lähtökohdista lähteviä voisi olla omantasoisessaan ryhmässä jo alun perinkin vähemmän. Voisiko ratkaisu olla niinkin yksinkertainen, että koottaisiin opetusryhmät samalla tarvetasolla olevista oppijoista jo alun perinkin sen sijaan, että keskitytään vähemmän osaaviin ja laiminlyödään enemmän osaavien potentiaalin hyödyntäminen pyrkimyksessä saada kaikille keskinkertaiset taidot. Sillä se mikä on muuttunut kaiken muun lisäksi on tasoryhmiin jakaminen. Erityisluokat, tarkkailuluokat ja tasoryhmät on poistettu. Ja viimeisin villitys lienee oppiainerajojenkin poistuminen. Rajat luovat järjestystä, järjestys vähentää kaaosta. Jos koulupäivän ongelmana kaaos, loogisesti se vähenisi rajaamalla elämää riittävästi kunkin ryhmän tarpeisiin nähden ja rajoista kiinni pitämällä. Tämä taas edellyttää, että ryhmässä kaikilla on samat rajat eli sama tarve rajoille, mistä taas päästään siihen, että ryhmien tulisi olla tasalaatuisempia tarpeidensa suhteen. Jos yhdellä ryhmällä lapsia on suuri tarve kasvatukselle ja arkielämän taidoille ja toisella ryhmällä lapsia nämä tarpeet on tyydytetty ja heillä on halu ja tarve oppia teoreettisia ja käytännön taitoja, niin miksi ihmeessä näitä lapsia ei laitettaisi ryhmiin, joissa heidän erityistarpeensa tulisivat paremmin huomioon otetuiksi? Ja kun sitten toivottavasti ajan myötä kasvatukselliset ja arkielämän tarpeet olisivat riittävästi tyytydetty, voisivat lapset siirtyä teoreettisten ja käytännöntaitojen oppijoiksi.

  25. 27

    Heta Kopra sanoo

    Vanhemmat elävät itsekkin keskellä pahinta leikki-ikäisten temmellyskenttää. Työyhteisöt, niin opettajien kuin muidenkin, ovat melkoisen paineistettuja, jossa yksilön pärjääminen on koetuksella. Nyky-yhteisunnassa on vaan hyväksyttävämpää olla heikko ja ”antaa-periksi”, jos ei jaksa. Näkökenttä kaventuu ihan perus väsymyksen, masennuksen ja/tai päihdeongelman myötä, jolloin kasvatus tuntuu melkoisen toissijaiselta toiminnalta, kun yrittää pitää itsensä pinnalla. ”Ennen” mentiin eteenpäin pelkällä sisulla, koska periksi antamisen häpeä oli niin iso ja suoranainen tabu. Nykypäivänä myönnetään helpommin ja laajemmalla skaalalla pärjäämisen heikkous omassa elämässään. Toisaalta apua on tarjolla enemmän kuin koskaan muttei riittävästi määräänsä nähden. Nyt osataan ja uskalletaan pyytää apua mutta sitä on vain joko onnenkantamoisena tai sinnikkäimmille heikoille tarjolla. Tuskin auttaa myöskään globaali näköalattomuus ja toivottomuus asioiden ja ihmisten tilasta.

  26. 28

    lv sanoo

    Sosiaalivaltion ongelmia Asun Sveitsissä ja täällä perhe on vastuussa lapsen pärjäämisestä. Kyllä lapsia rangaistaan jos läksyt on tekemättä, oppilas häiritsee tuntia jne. Mutta jos numerot ovat vaan hilkulla läpimenneitä tai vaikka hylättyjä opettajat vaan hyväksyvät asian. Yläasteita on kolmea eri tasoa, vaan ylimmästä pääsee lukioon tai muuhun keskiasteen kouluun. Keskiasrvo ylimpään pitää olla 5.3(paras nro 6). Saadaksen tuon 5+:n kokeesta lapsi saa tehdä 3 pisteen virhettä. Kahdesta alimmasta suurin osa(keskimmäisen yläasteen parhaimmat pystyvät hakemaan ammattikouluun) tekevät oppisopimuskoulutuksen. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että 16- vuotiaana kutsuu työelämä.
    Kodin merkitys lapsen menestymiseen ja aika paljon myös tulevaisuuden menestykseen on ratkaiseva. Suomessa ulkopuolelta tuleva hoivaaminen on viety huippuunsa. Lapset kasvatetaan yhteiskunnan toimesta.

  27. 29

    Maritta Kuosa sanoo

    Ihan hyvät huomiot. Osa näistä tosin oli sellaisia juttuja,
    joita asianosaisten kuuluukin tehdä; kuraattorin kuuluu auttaa ja psykologin kuuluu kuunnella, joten miksi listata näitä ylimääräisiksi palveluiksi?
    Ja jos lapsi haluaa syödä seitsemän leipäpalaa, miksei hän saa niitä syödä ilman huomautusta? Ehkä hänellä on kasvukausi meneillään tai tarvitsee sen ylimääräisen energian jostain muusta syystä.
    Mutta on selvää, että opettajan työ on erittäin vaativaa. Ja koska näitä ylimääräisiä hoidettavia juttuja ihan väistämättä tulee, pitäisi luokkakokoa vastaavasti pienentää, jotta opettaja – sekä oppilaat – pysyisivät vauhdissa mukana..
    Koulutuksessa ei pitäisi säästää. Se kostautuu muutoin jossain vaiheessa.

    • 29.1

      Maritta Kuosa sanoo

      Maarit Korhonen, en myöskään ymmärrä miksei lapselle voisi rehellisesti sanoa, ettei ole rahaa. Jos tilaanne on näin, on se hyvä sanoa, jotta lapsi ymmärtää, että kaikkea jankuttamaansa ei voi saada. Hän voi ehkä jo kymmenvuotiaana tehdä naapurille jotain pikkupalveluksia ja saada sieltä vähän taskurahaa yms. Vai onko rahasta puhuminen mielestäsi niin rumaa, ettei siitä voi lapselle rehellisesti puhua?

      • 29.1.1

        sanoo

        Osa oppilaista ahdistuu kuullessaan, ettei kotona ole rahaa ruokaan ja laskuihin. Toimeentulotuet kerrotaan pilkulleen ja lapsi kertoo, ettei heillä ole euroakaan rahaa. On eri asia sanoa lapselle, että nyt et saa tuota esinettä, siihen ei ole varaa kuin kaataa aikuisille kuuluvat asiat lapsen niskaan. Lapsi pelkää, ettei kotona ole ruokaa, koska sitä ei aina ole ollut. On oltu useita päiviä syömättä. Kun äiti seuraavan kerran taas sanoo, ettei ole rahaa, lapsi ahdistuu ja alkaa pelätä. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?

        • 29.1.1.1

          Katja sanoo

          Ei tokikaan pidä lasta ahdistaa asialla,eikä aikuisten murheita niskaan kaataa, mutta minusta kyllä on ihan ok sanoa lapselle että ei ole ylimääräistä rahaa. Minusta se on kyllä osa kasvatusta siihen että rahaa nyt vain aina ei ole ja sitä ei automaattisesti putkahtele. Sen asian kanssahan on vain jokaisen elettävä koko elämänsä.

        • 29.1.1.2

          Riikka Aa sanoo

          No mutta valitettavasti sitä se köyhyys on. Eikä se lapselta jää ymmärtämättä vaikka ei sanottaisi ääneen ettei ole rahaa. Lapset ymmärtävät kyllä ja lasten luokkakaveritkin ymmärtävät jos tulee vähävaraisesta perheestä. Ei se, että lapsi kuulee äidin sanovan ääneen ettei ole rahaa poista sitä faktaa että köyhyys tuntuu koko perheessä. Tälle ilmapiirille meidän kuuluisi kyllä tehdä yhteiskuntana jotain. Mistä johtuu, että lapset on niin raakoja vähävaraisia kohtaan? Pakkohan senkin on tulla elitismistä ja meistä aikuisista. Ehkä enemmän pelkään niitä muksuja, jotka on kasvatettu tuntemaan itsensä paremmaksi kun ne jotka tulevat perheessä jossa vaikkapa vanhemmat ovat työttömiä. Miksi lapset tiedostaa nämä eriarvoistavat tekijät niin selkeästi?

          • 29.1.1.2.1

            Maritta Kuosa sanoo

            Jos rahanpuutteesta ei puhuta, on se pahempaa lapselle kuin se, että siitä rehellisesti keskusteltaisiin. Ei lapsi ole tyhmä. Lapsi ahdistuu paremminkin siitä ruuan puutteesta, jonka mainitsit, Maarit Korhonen, kuin siitä että siitä avoimesti puhuttaisiin! Ei ole ymmärryksestä kiinni (älä aliarvosta muita!) vaan siitä, että moni meistä ei yksinkertaisesti ole samaa mieltä kanssasi..
            Lapsen kanssa tulee kommunikoida, tietysti viisaalla tavalla. Lapsi näkee ja ymmärtää tilanteen sanomattakin, mutta keskustelu antaa hänellekin mahdollisuuden tuoda omat ajatuksensa julki.
            Suomi alkaa olla jo aika paljolti ”kahden kerroksen väkeä”; joillakin menee todella hyvin ja taas toisilla todella huonosti. Jos kerran tapaat ja näet perheitä, joissa ihan oikeasti ei ole kunnolla syöty päiväkausiin, niin sitä suuremmalla syyllä ihmettelen, että miksei lapsi voi koulun lounaalla syödä seitsemää leipäpalaa ilman huomautusta, että ”yksi tai kaksi olisi normaalimpaa..”, kuten kerroit, Maarit Korhonen.
            Jos lapsi on kovassa nälässä, niin totta ihmeessä hän syö paljon silloin kun ruokaa saa!

          • 29.1.1.2.2

            sanoo

            En pidä siitä, että lapsi itkee itsensä hengettömäksi, kun yrittää kertoa minulle,ettei perheessä ole tarpeeksi rahaa. Mielestäni silloin on lasta kuormitettu liikaa aikuisten asioilla.’
            Seitsemän leivän ottajat eivät syö nälkäänsä vaan eivät pidä päivän ruuasta ja täyttävät vatsansa leivällä. Luulin, että ammattiini kuuluu opettaa ruokailutapoja mutta voin lopettaa sen heti.

          • 29.1.1.2.3

            Maritta Kuosa sanoo

            Juu, voihan lasta kehoittaa maistamaan joka ruokalajia, mutta paljon enempää ei sitten voikaan tehdä. Monta leipäpalaa voi syödä kovin monesta syystä eli antaa syödä vaan, jos lapsella kerran on nälkä. Ei hän montaa viikkoa pelkkää leipää syö, vaan alkaa automaattisesti haluta muutakin ruokaa.. Syöminen on sitä varten, että lapsi pysyisi hengissä, eikä sitä varten että hän seuraisi jotain sääntöjä vain sääntöjen vuoksi.
            Jos lapsi itkee sitä, ettei perheellä ole rahaa, on se hänelle ihan oikea huoli. Hän voi itkeä sitä, oli siitä hänelle puhuttu tai ei. Parempi, että itkee ääneen kuin että vain miettii ja kuormittuu sisimmässään. Kyse onkin usein siitä, että me aikuiset emme kestä lapsen reaktioita; me haluamme että hän on kuin ”pieni aikuinen” joka toivon mukaan hillitsee itsensä koko ajan. Vaan kun ei ole!
            Juuri siksihän teillä on ne kuraattorit ja psykologit ja kouluhoitajat, että ahdistuneen lapsen voi lähettää sinne! Tällöin opettajakin voi keskittyä opettamaan ja ohjaamaan muita..

  28. 30

    Kouvolalainen äiti sanoo

    Minusta niin kirjoittajalla kuin kommentoijilla näkyy tässä se yhteinen tekijä ja se on suorittaminen ja siitä seuraava väsymys. Kaikki haluavat hoitaa sen roolinsa kunnolla mutta se ei vaan onnistu. Sitten kun itse yrittää kaikkensa, alkaa osoittelemaan sormella muita. Mitä jos vanhemmat yrittävätkin kaikkensa? Mitä jos koulu hoitaakin asiansa mutta se ei riitä, yhdessäkään? Lapsellani ei ole mitään diagnoosia mutta oppimisvaikeuksia kyllä, ja isoa motivaation puutetta, enkä keinoilla löydä mitään apua sen korjaamiseen. Yritteliäisyys lapsen osalta on vähemmän kuin mitä koulu vaatii. Ehkä olisi pitänyt siirtää koulun alku vuodella. Kun perheeltä on karsittu harrastukset ja lapsen osalta niistä kieltäydytään että hän jaksaa käydä koulussa kaiken tukiterapioinnin keskellä, ei ole oikein enempää mitä antaa. Kouluun ei voi tulla vahtimaan. Itsekin turhaudun kun koulussa ei anneta nykyään seuraamuksia, omia eväitä saa tuoda nälkä iskeekin ennen lounasta, koulussa saa nukkua torkkuja kesken päivän jos väsyttää, ja liikkaan ei tarvi osallistua jos vaan käyttäytyy sopimattomasti, niin mitä näille voi vanhempana tehdä? Kasvattaa että sopimaton käytös ei sovi, joka päivä, tietenkin näin. Syöttää aamuisin aivan täyteen, kyllä, joka päivä näinkin. Lopettaa koko perheen elämä iltaisin ja jättää kotityötkin tekemättä ja nukuttaa lasta, tämäkin toteutuu. Lapsi nukkuu sen 9-10h. Silti koulussa ei asiat toimi kuin pienryhmäss, ja sielläkin lapsen määräämillä ehdoilla. On vaikea löytää oikea raja siinä, mikä on liian kurinpidollista ja ryhmän määräämää käyttäytymistä, traumoja aiheuttavaa, ja sitä yksilöimistä ja ehtojen jättämistä lapsen kohdalle valikoitavaksi. Koulun pitää vaatia, mutta ei turhissa asioissa. Lapseni tulevaisuus ei toivottavasti nojaa siihen että ekalla opitaan lukemaan 4 kuukaudessa, tai matikassa osataan jo kakkosella 8-vuotiaana kertotauluista helpoimmat. Ennen lukeminen opeteltiin aika rauhassa. Kertotaulut tuli myöhemmin. Nuoremmille voisi jättää sitä rauhaa tottua oppimiseen, löytää niitä omia kokemuksia siitä oppimisen ilosta, ei suorittamisesta. Opetella elämään ryhmässä ja oppimaan yhteisiä pelisääntöjä ilman että se on pois kirjassa etenemiseltä ja suorittamiselta. Lapsia pitäisi valmentaa oppimaan, ja etsiä jokaiselle ne omat jutut mihin juurtaa se oppimisen halu. Tätä toki tehdäänkin. Nykykoulu jättää kaikki harmin valtaan. Syytä on kaikissa osapuolissa. En vanhempana pysty antamaan enempää. Mutta siihen en suostu, että kaikki toimeni mitätöidään ja kasvatusvastuu on muka jäänyt hoitamatta. Epäilen ettei se 75% vanhemmat myöskään sitä jätä hoitamatta. Lapset ei vaan nykypäivänä taivu kuten ennen. Ja kun kaikki ei ole mieluisaa, mitä se ei voikaan olla, tulee konflikteja. Niitä on ollut aina. Ei siinä auta osoitella sormea vaan jokaisen tapauksen kanssa vaan kunnon yhteistyöhön ja tehdään mitä pystytään. Koulu tarvii lisää resursseja avuksi kouluun, kuten kirjoittaja sanoi. Eikä niitä ole kaikilla kotonakaan. Jos aikuinen itse ei jaksa, on tosi vaikea yrittää lapsen täydellistä kasvatusta vaatia. Ihan kuin sellainen olisi ylipäätään mahdollista. Mokoma suorittaminen. Hyväksyttäisiin että olemme kaikki erilaisia ja keskityttäisiin vaikeiden asioiden muuttamiseen koulussa. Ja kotona.

  29. 31

    Mira sanoo

    Eikö ole ihanaa, että edes joku huolehtii niistäkin lapsista, joista vanhemmat eivät huolehdi? Eikö se ola parasta syrjäytymisen ehkäisyä ja tulevaisuuden rakentamista?

  30. 32

    Tarja sanoo

    Niinpä niin!tähän on tultu! Kaikilla on liikaa työtä! Tarhoissa sama alkaa olla jo nyt!paperityötä on liikaa!lasten hoito on suorittamista! Pakko käydä uimassa..luistelemassa…teatterissa….retkillä!täytyy viettää Äitienpäivää tehdä lahjat…ISÄIN päivää tehdä lahjat..itsenäisyyspäivää järjestää juhla..Pikku Joulua…varsinaista Joulua järjestää juhla!!!!! Kokoajan jotakin! Hoitohenkilökunta äärirajoilla!! Eikös olisi parempi niin että koti saa kasvatusvastuun tämöisissä asioissa! Tarha hoitaa vain työssäkäyvien lapset!!!koulu muun sivistyksen!ei vanhemmat halua halua että tarha tekee kodin asioita,….leipomiset ym.kuuluu kodille! Ja Juhlien järjestäminen! Tietty voi itsenäisyyspäivänä lapsille kertoa…juhlistaa vaikka lipun nostolla! Ja Joulu ei enää tunnu Joululta kun liikaa järjestetään tarhassa…koulussa!!!samoin Opettajat ovat ylityöllistettyjä! Liika on liikaa ! Ne jotka haluaa lapsia huolehtii myös niistä!ehkäisy on keksitty! Ei tarvitse tehdä viittä lasta jos ei pysty kasvattamaan! Kuri palautettava kouluihin! Ja myös koteihin! Kännykän Sun muut laitteet häiritsee tunteja! Ei aina voi syyttää yhteiskuntaa kaikesta! Lakeja muutettava! Lapsilla oltava turvallinen koti rajoineen! Ei anneta luuhata kaupungilla yö myöhään!!!sieltä se kasvatus alkaa!!!

  31. 33

    Amanda sanoo

    Koulun ei pitäisi muuttua vaan yhteiskunnan. Yhteiskunnalle ehkä kyseinen teksti olisi parempi osoittaa. Miten nyky yhteiskunnassa voisivat edes vanhemmat toimia toisin kun voimavarat ovat loppu! Yhteiskuntamme on rakentanut maamme siten että vanhemmilla ei ole mahdollisuutta olla kotona ja osallistua perheen elämään täysillä. Vanhemman pitää käydä töissä 8 h päivässä, useammat käyvät töissä toisella paikkakunnalla eli työmatkoihin menee jo 2-4h päivästä. Kun töissä ollaan 8 h, voitte varmaan itse laskea paljonko jää aikaa olla lasten kanssa. Miksi ei anneta niitten halukkaiden vanhempien olla kotona vaikka niin kauan kun lapsi käy peruskoulua. En tosiaan tarkoita sitä että yhteiskunnan varoilla mutta pienellä kannustuksella. Vanhemmilta kun vaaditaan että he tekevät uraa, kuskaavat lapsia erilaisiin harrastuksiin ja vielä itsekin pitäisivät omasta terveydestä huolta, mitenköhän sellainen onnistuu kun vuorokaudessa 24h ja nukkuakin pitäisi. Tietenkin on sellaisia vanhempia kenellä on tukiverkosto, mutta entäs he kellä ei ole tukiverkostoa. Heidänkö ei pitäisi tehdä lapsia, koska viettävät suuremman osan päivästä työmatkalla tai töissä.
    Koulut ja päiväkodit joutuvat nykyisin paikkamaan vanhempia koska se vanhempi on töissä.
    Hyvä juttu kylläkit ja laittaa miettimään asioita, tosin asiat eivät muutu. Se että koulu tarjoaa noita mahdollisuuksia on hyvä koska tiedän paljon perheitä ketkä näkevät omia lapsia vain 1-2 h päivässä. Ainakin ne lapset saavat jonkinlaisen aikuisen tuen ja avun. Minun mielestä nykyihmiseltä vaaditaan liikaa, heillä ei anneta nauttia elämästä eikä päättää itse asioista.

  32. 34

    Vinkunaan kyllästynyt ope sanoo

    Koulun suurin ongelma on opettajat, jotka valitaan parhaimman keskiarvon ja ulkoa opeteltujen rastiruutuun kokeiden kautta koulutukseen (luokanopettajat). Koulutuksen aikana iskostetaan päähän miten toimitaan ideaalin opetusryhmän kanssa, jossa on 18 oppilasta ja harjoittelu suoritetaan koulussa, jossa rahaa ja resursseja on enemmän kuin missään muualla Suomessa. Kun nämä kansankynttilät menevät oikeaan työpaikkaan niin ihmetellään miten ei saada niitä takapenkin hupparipäitä kuriin; samoja joita illallispöydässä perheen parissa halveksittiin omina kouluaikoina.

    Lapset ovat lapsia. Ne pitävät kurista, perinteisistä opetusmetodeista jolloin ei tarvitse googlailla pädien kanssa vaihtuvissa opetusryhmissä koulun ”superupeissa” tiloissa. Lapset haluavat samaa kuin kotona: rutiineja, turvallisen aikuisen, selvät rajat ja ennalta-arvattavan opetuskaavan.

    Perseelleen mentiin siinä vaiheessa kun opettajien piti muuttua konsulteiksi, jotka joka hemmetin tunnille keksivät uuden muovailuvaha-animaation, jolla käsitellään Yhdysvaltain itsenäistyminen samalla kun siihen integroidaan kuvataide ja englanti.

  33. 35

    Kristiina sanoo

    Vaikea sanoa mistä johtuu. Itse olen ollut koulussa oleva lapsi 80-luvulla ja olihan silloin ihan eri kuri koulussakin. Jos ei nyt ekaluokalla niin vähän myöhemmin todellakin passitettiin käytävään häpeämään jos ei käyttäytynyt ja esim. ulko-ovi laitettiin lukkoon tunnin alkaessa ja myöhästyneet jäivät ulkopuolelle. Nykyäänhän tästä tulisi varmaankin (?) jokin sanktio koululle jostain heitteillejätöstä.

    Kun ei ole itse ollut aikuinen silloin niin ei tiedä miten ko. ajasta on puhuttu ylipäätään. Ainakin aina kunkin ajan aikalaiset kertovat,että aina on haukuttu nuorisoa ja vanhempiakin. Minulla on 60-luvun Seura-lehtiä, aika kovaa tekstiä siellä nuorisosta jos ei nyt suoranaisesti lapsista. Hieman vanhemmissa muissa lehdissä on kyllä ollut kritiikin ääntäkin sen ajan vanhemmuuteen 😉 (40-60-luvut)

    Ajan fiilikset varmasti muuttuneet, itsellä jäi lapsimäärä yhteen koska tämä suorittamisen aikakausi ahdistaa. Pitää olla hyvä ja suorittava ja osallistuva joka asiassa. No, päivän tunnit ei vain riitä. Pienehkö lapsi tarvitsee paljon unta, joten illat ovat todella lyhyitä vanhemman työpäivän jälkeen. Lapsen oma päivähän on lyhyt. Jos olet kotona, niin se toinen puoli kansasta tulee ’valistamaan’ että ei kannata tehdä lapsia jos joutuu tukia lunastamaan. Kyllä olisi kiva olla enemmän kotona, mutta joka alalla sillä ei laskuja makseta. Ja uravalinta, joo kaikki eivät voi olla huippukirurgeja.

    Se kaikki mitä yhden lapsen kanssa ”joutuu” tekemään, vie aikaa. En edes voi käsittää miten esim. neljän lapsen kanssa pärjää kun illan aikana pitää ’suorittaa’ oma osansa päivän liikuntapiirakasta (siis lasten kanssa), lukea, siivota, käydä kaupassa, tehdä läksyt ja olla läsnä, alituisesti. Itselle tulee syyllinen olo jo ruoanlaitosta ja siivoamisesta koska sen joutuu monesti tekemään kun lapsi kärttää aikaa itselleen. Monesti läksyihin menee jo aikaa jos on haastavia, että ulkoilu ko. päivältä jää.

    Se mitä itse muistan lapsuudestani oli se, että toki varmasti enemmän esim. luettiin, mutta kun osasi olla itse pihalla ja osasi itse lukea niin siinäpä se sitten oli. Isä luki lehteä tai istui tv:n äärellä, äiti ompeli. Lapset olivat pääasiassa ulkona enkä muista että yksikään nyt olisi pitänyt oman vanhemman kanssa vietettyä aikaa mitenkään erityisen haluttavana. Omin päin käytiin luistelemassa jne. Harrastuksiin ei viety, vaan itse mentiin vaikka isällä oli auto. Inhosin kun vanhemmat auttoivat läksyissä koska siitä ei koskaan tullut kuin riitaa. Samaa kyllä puhui tämänpäivän kuraattori, että vieraamman ihmisen on helpompi opastaa lasta. Oma lapsi pienluokalla ja mulla loppuvat kotona OPETTAMISEN paukut kesken, no – enhän olekaan opettamisen ammattilainen. Viikonloppuisin sitten jotain 80-luvulla tehtiin yhdessä. Tuolloin muuten koulussa oli uimaopetusta (enemmän) ja muutoinkin kaikenlaista palvelua enemmän kuin nykyään. Terkka oli paikalla koko ajan, hammashuoltoon marssittiin jonossa, ja jonkin sortin puheterapeuttikin taisi olla monesti paikalla.

    Muistellen omaa luokkaa jälkikäteen, aivan taatusti oli oppimisongelmaisia ja näkyihän se sitten myöhemmin ko. oppilaissa. Ei silloin taidettu lukihäiriöistä yms. puhua, nämä oppilaat vain raahautuivat opetuksessa mukana mutta saivat aina huonoimpia numeroita. ADHD – en osaa sanoa, mutta ei sillä kurilla kukaan olisi uskaltanut mesota. Kouluilla ainakin taisi silloin olla ihan valtaakin puuttua, nykyään nähtävästi lähes kaikki on kielletty tai ainakin sen kuvan saa.

    Minulla on sekä äiti että isä ollut töissä ja minut on viety hoitajalle, josta en tykännyt. Hoitajakaan ei tykännyt minusta ja antoi sen kuulua ja näkyä. Itkien sinne mentiin, mutta vaihtoehtoja ei ollut helposti. Kuvittelisin, että nykyään vaihtoehtoja moisiin olisi enemmän. Koulusta tultiin yksin kotiin ja puuhattiin mitä puuhattiin. En tiedä mikä muuten päivähoito oli silloin, jostain luin jonkun toisen kommentin, että hänen perheen lapset eivät 70-80-luvulla päässeet päivähoitoon. Itse olin sitten hieman myöhemmin kunnallisessa päiväkodissa kyllä.

    Meillä oli kovahko kuri ja itse kasvanut siihen muottiin. Enemmän kyllä kosketan ja kerron tunteista, mun lapsuudessa niin ei tehty ainakaan meidän perheessä. Olen sitä mieltä, kuten silloin oltiin, että tiettyjä taitoja pitää osata ennen koulua. Kyllä itselläni oli ja on hämmennys suurta edelleen että esim. kengännauhoja opeteltiin koulussa. Sanoinkin opettajalle, että itse olin luullut kouluun tullessa pitää osata ne. Ja sellaista kaikille osoitettua yleisviestiä kyllä paukkuu Wilman kautta, että se uusavuttomuus näkyy kyllä joka kotiin.

    Lapsikin muuttuu ihan kuin aikuinenkin. Oma lapsi sai erityistä kiitosta omista tavaroista huolehtimisesta ja tarkkuudesta vielä eskariin saakka ja nyt ihmettelen mitä hitsiä on tapahtunut 😀 Joka päivä joku vaate kadoksissa. No olen kyllä itsekin joissain asioissa aika dramaattisesti muuttunut.

  34. 36

    Sivusta seuraaja sanoo

    Kommentit luettuani ei tarvitse miettiä, miksi asia on juuri näin kuinka kirjoittaja sen ilmaisi. Koulunkäynnin ollessa rajojen asettamista, sääntöjen opettelua ja pettymyksen siedon kasvattamista, täytyy tämän olla yhteydessä suomalaisen koulun heikkoon kouluviihtyvyyteen? Vanhemmilta puuttuu kolmen asian huolehtiminen: lapsi syö, nukkuu ja liikkuu tarpeeksi. Jos vielä olisi lapsella kavereita, näiden asioiden hoitamisen jälkeen lähtoköhdat elämään ja kouluun olisivat huomattavasti paremmat.

  35. 37

    Leena sanoo

    Olen jonkin aikaa seurannut kirjoituksiasi, koska asun samassa kaupungissa ja tunnen paikallista koulumaailmaa jokseenkin hyvin sekä työni kautta, että olemalla itse koululaisen vanhempi.

    Puhut hyvin yleistäen. Tekstisi antavat ymmärtää, että ihmiset käytännössä joka ikinen ryhtyvät täysin välipitämättömiksi saatuaan lapsen ja koulujen pihat ovat täynnään hoitamattomia ja vähällä huolenpidolla pärjävviä resupekkoja, joiden vanhemmat eivät itse viitsi mitään.

    Tämähän ei pidä millään muotoa paikkaansa. Se, minkä verran kotien sosiaaliset ongelmat kouluissa näkyvät, riippuvat toki myös asuinalueesta ja koulusta, mutta edelleen enemmistö suomalaisista lapsista voi hyvin ja heidän asioistaan huolehditaan. Ihan vain asioiden oikeellisuuden ja selkeyden vuoksi voisit kirjoituksissasi täsmentää, minkä kokoisia joukkoja sormellasi osoitat.

    Yleistävillä kommenteillasi saat aikaiseksi tietynlaista someraivoa, joka näkyy näissä viestiketjuissa, joissa jo aivan kirkkain silmin muutamakin toteaa, miten nykyvanhemmat eivät huolehdi lastensa syömisestä, nukkumisesta ja liikunnasta.

    Faktoilla ei tietysti ole paljoakaan painoarvoa silloin kun saa kerrankin mennä silkan tunteenpalon pohjalta.

    Kuvauksesi vähissä vaatteissa kouluun tulevista lapsista laittoi hymyilyttämään. Varmasti on perheitä, joissa välinpitämättömyys näkyy aivan kaikessa.

    Toisaalta taas tulkinnat ovat katsojan silmissä.

    Oma lapseni, kaikin tavoin koulumenestyjä, ei erityislapsi ja kaikin tavoin ainakin omasta mielestäni huolehtivasta perheestä peräisin, onnistuu vuosien harjoittelunkin jälkeen lähtemään toisinaan kouluun mitä mystisimmissä kamppeissa.
    Riippumatta siitä, mikä on säätila.
    Riippumatta siitä, miten paljon eri vuodenaikojen varusteita hän omistaa.
    Riippumatta siitä, miten illalla kamppeet on laitettu valmiiksi.
    Ja riippumatta siitä, miten paljon näiden viiden kouluvuoden aikana vanhemmat ovat yhdessä ja erikseen jankuttaneet milloin kumisaappaista ja sadetakista, talvikengistä ja toppatakista, lippiksestä ja kevyemmistä vaatteista keväthelteillä jne.

    Kas kun pieneen päähän ei kerralla kovin paljoa mahdu, varsinkin, jos maailmassa on niin paljon muutakin mielenkiintoisempaa ja varsinkin, jos itseä ei kuitenkaan palele, toisin kuin aikuisia, joilla ei veri enää samaan malliin kierrä ja varsinkaan. Näin ollen ne talvisaappaat saattavat vaihtua lenkkareihin tai pipo jäädä syksyn ensi kylmillä kotiin.

    Toistaiseksi kummankaan meidän työnantaja ei ole suostunut siihen, että muuttaisimme työaikamme lapsen lukujärjestystä vastaavaksi ja jäisimme aamuisin kotiin pukemaan lapsemme ja vahtimaan hänen vaatetustaan. Se kai olisi ainoa keino estää nämä toilailut tulevaisuudessa?

    Josta sitten opettajat pääsisivät sujuvasti valittamaan helikopterivanhemmudesta ja siitä, miten isojenkin koululaisten eteen tehdään aivan kaikki, eikä lapsen anneta virheistä oppia.

    • 37.1

      sanoo

      Opettajan ammattitaito riittää kyllä siihen, onko kyseessä tavallisen perheen luovahko lapsi, joka tulee yöpaita päällä kouluun eikä muista että on marraskuu. En puhu nyt heistä.

  36. 38

    Leena sanoo

    Jatkan vielä edelliseen.

    Paheksut sitä, että koulu hoitaa erinäisiä muitakin asioita, kuin pelkästään tiedon päähän kaatamisen. Tähän on kuitenkin yksinkertainen syy: on tiettyjä kansalais- ja perustaitoja, joiden on katsottu olevan hyödyksi paitsi yksilölle itselleen, myös muulle yhteisölle sikäli, ettei niiden opettamista kannata jättää pelkästään vanhempien varaan.

    Aamupalapalvelut voivat olla turhia, mutta esim. uimataito on sellainen asia, joka on Suomessa hoidettu keskitetysti ja aivan loistavasti koulujen kautta. Kouluhan ainoastaan organisoi uimaopetukset sikäli kuin sitä on, ja tällä varmistetaan se, että jokainen saa ainakin sen minimimäärän uimaopetusta, eikä homma kaadu siihen, ettei jonkun kykenemätön vanhempi asiaa pysty hoitamaan, joku taas ei edes tajua hoitaa (vaikkapa maahanmuuttajat) jne.

    Uimataito kun ei ole tähdellinen vain yksilöä itseään varten, vaan myös sitä varten, joka hädässä ollessa jonkun toisen ihmisen uimataitoa tarvitsee.

    Koulujen kautta meillä muihinkin tärkeiden asioiden opettamiseen paras ikäluokkien saavutettavuus. Lisäksi tällaisten asioiden organisoiminen ja keskitetty hoitaminen on tehokkaampaa ja halvempaa kaikin tavoin kuin se, että jokainen huolehtisi asioista miten sattuu.

    Äkkiseltään tulee mieleen mm. suun terveys, siis hammashuolto, rokotukset, kasvun seuranta, yleiset kansalaistaidot ja paljon muutakin, joiden jättäminen pelkästään vanhempien oman arvostuksen ja päättelykyvyn varaan olisi turhan riskialtista koko kansakunnalle.

    Aikoinaan, kun vanhemmilta kysyttiin, vastustettiin ylipäänsä koko kansan sivistystä ja kansakouluja. Olipa koti ja vanhemmat miten hyvät hyvänsä, nähtiin tärkeämmäksi, että lapsi oppii ennen kaikkea ruumiillisen työn tekijäksi. Kysymys ei tällöinkään ollut huonosta vanhemmuudesta vaan siitä, että arvostukset ovat niin erilaisia, eikä kaikissa asioissa tavallisella ihmisellä ole kykyä nähdä asioiden merkitystä koko väestön tasolla.

    Siksi koulu on muutakin kuin vain opettamista ja sen pitäisi olla muutakin kuin opettamista myös tulevaisuudessa.

    Tietenkään sen ei pidä olla päivähoitola eikä sosiaalitoimistokaan, mutta tätä sitten ohjaillaan poliittisella päätöksenteolla. Mikä muualta karsitaan palveluissa, näkyy sitten kouluissa.

    • 38.1

      sanoo

      Kysymykseni olikin, mitä tapahtuu, kun opettaminen loppuu. Koulu on fantastinen paikka hoitaa kaikki asiat ja sen on moni taho tajunnut. Koulun vastuu kaikenlaisista asioista on kasvanut älyttömästi ja samalla opetukseen käytettävä aika vähentynyt. Toistan: kysymykseni kuuluu, mitä tapahtuu kun opetus koko ajan vähenee? Minun tehtäväni on kirjoittaa näistä lapsista. Sinä voit aloittaa oman blogin hyvätuloisten vanhempien lapsista.

      • 38.1.1

        Maritta Kuosa sanoo

        Leena, kirjoitat todella hyvin. Kyllä on edelleenkin syytä jatkaa tiettyjen palvelusten tarjoamista koulun kautta, koska asiat tätä kautta tuntuvat toimivan hyvin.
        Tulee mieleen esim. näkötestit, joita Suomen kouluissa ymmärtääkseni tehdään heti ekaluokkalaisille (en asu Suomessa, mutta näin olen kuullut). Siskoni asuu perheineen Norjassa, eikä siellä näitä testejä tehdä. Joten siskontytön huono näkö huomattiin vasta kolmannella luokalla, kun hän ei millään oppinut kunnolla lukemaan.. Siskoni ja hänen miehensä kokivat tietysti huonoa omaatuntoa, kun eivät olleet huomanneet ja myös manasivat Norjan koululaitosta, joka ei lasten näköä säännöllisesti testaa!
        Ja Maarit, tuolla yllä on jo todettu pariinkiin kertaan, että opettajan työ on muuttunut ja onkin nykyään enemmän ohjaavana kätenä olemista sen sijaan että vanhaan malliin päntättäisiin tietoa lapsen päähän.. Antaa siis heidän itseopiskella enemmän, oman kiinnostuksensa mukaan. Tietyt perusjututhan on kyllä tietysti pakko heille opettaa..
        Kaikkien Pisa-tutkimusten mukaan Suomen koululaiset pärjäävät oikein hyvin. He ovat analyttisiä ja osaavat ajatella, joten kyllä te opettajat siellä ihan hyvin pärjäätte. Asuin aikoinani kaksi vuotta USA:ssa ja huomasin, miten hurjan paljon paremmalla tolalla Suomen koulut monella tavalla ovat!
        Älkää opettajat vaatiko itseltänne liikaa, tai muiltakaan. Ei kaiken tarvitse olla niin hurjan täydellistä koko ajan. Ja vaikka tuntuu ettei taaskaan ehtinyt tehdä tai opettaa sitä kaikkea, mitä oli suunnitellut, on se varmasti monelle pienelle mielelle ollut ihan tarpeeksi. Ja niille, jotka haluavat lisää tietoa, on maailma tietolähteitä pullollaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *