Hui hai hallitus

TOV5BQOV

Minä en jaksa enää kuunnella , kun valitetaan hallitusohjelmasta.
Emmehän me ikinä saa mitään aikaiseksi, jos kaikki energia laitetaan vastaan sanomiseen. En usko, että uusi hallitus teki päätöksensä kiusaa tehdäkseen.
Toinen asia, mikä minua edelleen jurppii, on OAJ:n vastaus Krista Kiurun esitykseen kehittäjäopettajasta. Minusta olisi ollut loistoidea antaa yhdelle opelle joka koulusta muutama viikkotunti aikaa kehittää koulua. OAJ sanoi, että kaikki opettajat ovat kehittäjiä. Höpö höpö. Alkoholisoituneet ja masentuneet kolleegat eivät kehitä, eivät myöskään ne, joilla on omassa elämässään muuta mielenkiintoista eivätkä ne, jotka käyvät töissä , koska täytyy käydä töissä.
Olisiko siinäkin voinut keskustella asiasta ennen täystyrmäystä?

Jotta ei tule sellaista käsitystä, että koulu on silkkaa tuskaa kaiken aikaa, kerron viime lukukauden hauskista jutuista kolmasluokkalaisten kanssa. Sellaisista jutuista, joiden takia tätä hommaa tekee:

Mentiin luokkaretkelle meren rantaan. Aikaa kolme tuntia touhuskella, mitä halusi. Kaksi vuotta sitten Suomeen tulleella pojalla oli virveli mukana ja siinä viehe, joka oli tarkoitettu lähinnä sinivalaita varten. Hän opetti jokaista oppilasta kädestä pitäen heittämään virveliä. Vain muutama oli kokeillut ennen. Se taisi olla retken kohokohta tai sitten se, kun menimme Raxiin syömään ja oppilas ei tiennyt, miten pehmiskone sammutetaan ja lattialle tuli ämpärin kokoinen läjä pehmistä, josta nopeimmat sitten lusikoivat sitä suuhunsa.

Kolmasluokkalaisia kun laulattaa, niin ensin kuulee niitä matalia urkupisteitä, jotka eivät vielä ole tajunneet, miten laulu syntyy. Sitten kun kerron, että laulakaa sillä korkealla ”tyttöäänellä” ja koetan näyttää mallia, niin suurin osa oppii laulamaan oikein. Kevätjuhlassa yksi tälläinen lauloi korkealta ja kauniisti oman soolonsa. Laulamaan opettaminen on kauneinta, mitä osaan.

Saimme kirjekaveriksi luokan New Yorkista. Harva ymmärsi selostukseni jälkeenkään, mistä maasta nyt puhutaan. Myös se, etteivät he todellakaan ymmärrä suomea, ei meinannut mennä ymmärrykseen. Kirjoitimme heille kirjeet niin, että he kertoivat minulle, mitä haluaisivat sanoa, ja minä kirjoitin lauseita taululle. Piirsimme ja lähetimme myös kuvat. Sitten alkoi tälle sukupolvelle piinalliset viikot odottaa oikeita kirjeitä mutta riemu oli rajaton, kun posti toi jokaiselle omat kirjeet. Jo pelkästään oudot etunimet saivat ihmetystä aikaiseksi kuin myös se, etteivät he tienneet Suomesta mitään. Siinä jäi muutama kappale käsittelemättä kirjasta. Haitanneeko?

Koodauspäivä oli myös mahtava. Koneet auki ja lapset koodaamaan ja minä katsoin vierestä. Niin se maailma muuttuu.

Uintiretket olivat myös hauskoja. Luokka valitsi palkinnoksi 10 tähdestä aina uimisen. Tähden sai, kun joku asia meni hyvin. Kävelimme läheiselle uimahallille ja sai joko liukua mäestä ja pelleillä, hypätä tornista tai suorittaa uimamerkkejä. Paras ui 500 m mutta monta 50m merkkiä tuli myös. Ensin kävellään hallille pari kilometriä, sitten uidaan 1,5 tuntia ja kävely takaisin ja kukaan ei valita. Se on hienoa.

Hallitus päättää ja kaupunki päättää: tänä vuonna ei rahaa, ensi vuonna taas vähän rahaa, sitten ei rahaa jne. Olemme jo sulkeneet korvamme jokavuotisilta kauhukuvilta, sillä elämä luokassa jatkuu joka tapauksessa, tekivät päättäjät mitä tahansa. Näitä luokassa tapahtuvia kokemuksia ei kukaan kait voi ottaa pois.

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *