Kiitos, Outi Mäenpää.

Perjantai-illan Puoli seitsemän- ohjelmassa haastateltiin näyttelijä Outi Mäenpäätä. Hän puhui kahdesta tabusta: 50-vuotiaiden hyvä veli-verkostoista ja nykyvanhempien itsekkyydestä.
Hän sanoi miestoimittajalle, että teidän sukupolvenne on lötsö ( tai jotain sinnepäin). Te haluatte harrastaa ja kaikkea mahdollista muuta mutta jumalauta, te olette ensisijaisesti vanhempia, jos kerran olette niitä lapsia hankkineet.
Oi, kiitos Outi, kiitos. Istuin sohvalla suu auki, että joku uskaltaa tuolla lailla sanoa. Yes. Onneksi se ei ollut ope, koska silloin se olisi ollut syyllistämistä. Nyt se oli vain shokkihoitoa.

Oppilaani tuli myöhässä tunnille. Kysyin syytä.
– Äiti ei ehtiny heittää mua kouluun, kun sillä alkoi ratsastustunti, mun piti tulla bussilla.

Toinen äiti soitti kesken tunnin ja kysyi, oliko lapsi tullut kouluun.
-No mihin se sit ajatteli sun menneen? kysyin.
– Ei, ku se jäi nukkumaan, kun mä lähdin.

Kehityskeskustelussa äiti kertoo harrastavansa hyväntekeväisyyttä huono-osaisten lasten hyväksi ja siksi hänen omat lapsensa menevät keskenään nukkumaan.

Ei jumalauta, sinä et mene ratsastustunnille, jos lapsesi myöhästyy sen takia koulusta.
Ei jumalauta, sinä et jää nukkumaan, kun lapsesi lähtee kouluun.
Ei jumalauta, sinä et harrasta sellaista, mikä pakottaa lapsesi menemään keskenään nukkumaan.

Kiitos Outi. Näistä ei uskalleta puhua ääneen. Suomessa kun ei haeta syyllisiä.

Toinen aihe , hyvä veli-verkostot, on aivan yhtä suuri tabu. Yksi taho saa kaikki rahavirrat kohdistumaan itseensä ja kas, he tuntevat kaikki toisensa. Okei, voisimme perustaa hyvä sisar-verkostoja. Ai niin, eihän meitä ole sellaisissa asemissa, että voisimme verkostoja muodostaa. Ne muutamat sisaret, jotka ovat jonnekin päässeet, verkostoituvat hyvä veljien kanssa pysyäkseen asemissaan.

Enemmän ruutuaikaa Outille.

Opettajan jouluevankeliumi

Ja tapahtui niinä päivinä, että opetushallitukselta kävi käsky, että kaikkia opettajia on kuultava. Tämä kuuleminen oli jo ties monesko ja tapahtui Aulis Pitkälän ollessa opetushallituksen pääjohtajana.
Ja kaikki opettajat menivät kuultaviksi kukin omaan kouluunsa.
Niin minäkin lähdin luokastani, ensimmäisestä kerroksesta, ylös kolmanteen, rehtorin kansliaan, hän kun oli kuulemisen järjestänyt, yhdessä kollegani kanssa, joka oli raskaana.
Niin tapahtui meidän siellä ollessa, että opetussuunnitelman kunnallinen osuus alkoi hahmottua ja me kirjoitimme sen ylös paperille, koska meillä ei ollut toimivaa tietokonetta.
Ja sillä seudulla oli kollegoja välitunnilla vartioimassa laumaansa.
Niin heidän edessään seisoi rehtori ja rehtorin karisma loisti hänen ympärillään ja he peljästyivät suuresti.
Mutta rehtori sanoi heille:
Älkää peljätkö, sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikille opettajille:
teille on tänä päivänä syntynyt uusi kuntakohtainen opetussuunnitelma, mikä on mahtava, uudenaikainen ja odotettu ja tämä on teille merkkinä: te löydätte sen o-asemalta tietokoneestanne ja sen kanssa alkuperäisen, 500-sivuisen.
Ja yhtäkkiä oli rehtorin kanssa suuri joukko opettajia ja he ylistivät uutta opetussuunnitelmaa ja sanoivat:
Kunnia kaikille tekijöille, maassa rauha opettajien kesken, joita tämä opetussuunnitelma tulee koskemaan.

Kun välitunti oli loppu ja opettajat olivat menneet opettajanhuoneeseen, niin he puhuivat toisilleen:
Menkäämme nyt koneellemme lukemaan sen, mitä on kirjoitettu ja mistä rehtori meille ilmoitti.
Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät toimivan tietokoneen, o-aseman ja opetussuunnitelman.
Ja kun he olivat sen lukeneet, ilmoittivat he muihin kuntiin sen, mitä asiasta oli puhuttu.
Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä opettajat heille kertoivat.
Mutta jokainen opettaja kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämissänsä.
Ja opettajat palasivat kiittäen ja ylistäen opetushallitusta kaikesta, mitä olivat nähneet ja kuulleet.

Meillä on yhdeksän vuotta aikaa

Minua pyydettiin erääseen tilaisuuteen puhumaan koulun nykytilasta. Aloitin huonoilla uutisilla:

Koulussa on 400 oppilasta, joista 84 käy kuraattorilla. Se tekee 20 prosenttia eli joka viides lapsi tarvitsee kuraattorin apua. Alakoulun oppilaat eivät pääse kuraattorille niin usein kuin olisi tarvis, koska yläkoulun murheet ovat vakavammat.
Tutkimus kertoo, että niistä lapsista, jotka asuvat vakavasti mielenterveysongelmaisen vanhemman kanssa, sairastuu itse 60% 25 ikävuoteen mennessä.
Joka päivä jää Suomessa seitsemän nuorta sairaseläkkeelle mielenterveysongelmien takia. Se tekee noin 2500 nuorta vuodessa. Yksi syy mielenterveysongelmiin on oppimisvaikeudet. Koulu siis aiheuttaa mielenterveysongelmia.
Syrjäytyneiltä nuorilta kysyttiin, mikä heidän omasta mielestään on syy heidän syrjäytymiseensä. Enemmistö vastasi koulu.
Syrjäytyneitä on Suomessa 70 000, joista 2/3 on nuoria.

Yleistieto on romahtanut. Oppilaat eivät tunnista kartasta edes naapurimaata, eivät tunne sanoja saaristo, rannikko, puro.
Opettajat eivät ehdi opettaa. Jos minulta kysytään syytä Pisa-ongelmiin, vastaan, että syy saattaa olla, ettei opetusta anneta enää yhtä paljon kuin ennen.
Opettajien tietoisuus erilaisista oppijoista on aivan liian suppea. Jo kolmasluokkalaiselle annetaan todistukseen viitosia ottamatta selville, miksi lapsi ei opi. Heitämme hukkaan lahjoja.

Mitä voisi tehdä?

Ensinnäkin annetaan opettajille takaisin mahdollisuus opettaa. Järjestetään kouluille parina päivänä viikossa jokin kansalaisjärjestö tai sitten kaupungin nuoriso/sosiaalitoimi organisoimaan ohjelmaa niille lapsille, joille ei ole hyväksi mennä kotiin. Huostaanotto on raskas operaatio ja tapahtuu usein liian myöhään. Kevyempi väliintulo on tarpeen. Jos parin päivänä viikossa joku AMMATTILAINEN, ei kadulta repäisty tukihenkilö, pitäisi huolta näistä lapsista/ nuorista tekemällä heidän kanssaan jotain, mikä tuo iloa elämään, antaa motivaatiota ja innostusta, luo ehkäpä unelmiakin. Positiivisen pedagogian työnäyte.
Opettajille lisäkoulutusta siitä, miten lapsen ja nuoren itsetuntoa kohotetaan. Britit valitsivat koulujensa kärkihankkeeksi nimenomaan lapsen itsetunnon kohottamisen. He totesivat, ettei nykymaailmassa pärjää enää pelkästään akateemisin taidoin vaan lapsella pitää olla sisua, pitkäjännitteisyyttä ja itseluottamusta. He haluavat olla maailman parhaita tässä asiassa ja pitävät asiaa erittäin ajankohtaisena nyt, kun lapsilla on paljon mielenterveysongelmia.
Opettajat tarvitsevat myös lisäkoulutusta erilaisten oppijoiden tunnistamisessa. Moni viitonen todistuksessa katoaa, kun opettaja ymmärtää, että tämä lapsi oppiikin eri tavalla. Alakoulut ovat jo uuden opetussuunnitelman myötä aloittaneet muutoksen. Mielenkiintoiseksi menee ensi syksynä, kun yläkoulujen pitäisi liittyä joukkoon mukaan.

Mitä jos koulun tehtävä olisikin sen yhdeksän vuotisen peruskoulun aikana löytää ennen kaikkea se lapsen elementti, se, missä hän on hyvä? Omasta luokastani olen löytänyt tänä syksynä jo 10-vuotiaan sisustajan, joka muutti minun tekemääni luokan sisustusta ja siitä tuli paljon parempi. Minulla on myös synnynnäinen stand-up-koomikko siellä, sekä johtajahahmo ja organisoinnin huippu. Loppuja tarkastelen vielä.
Me heitämme hukkaan lahjoja, kun emme tunnista lasten moninaisia taitoja. Jos joku ei ole akateeminen, se ei tarkoita maailmanloppua. Meillä olisi yhdeksän vuotta aikaa löytää, että mikä hän sitten on.
Uusi opetussuunnitelma on loistava mutta kuka pitää huolen, että sitä noudatetaan? Että jokaisella on oikeus täyteen potentiaaliin?
Meillä tulisi olla selkeä tavoite: yhdeksänneltä luokalta on tultava ulos hyvällä itsetunnolla varusteltuja nuoria, jotka tietävät, mikä heidän elementtinsä on. Ei 40% nuoria, jotka inhoavat koulua ja itseään vain, koska olemme osoittaneet heille, että hyvin ei mene.
Koululla on pelottavan suuri osuus ihmisen itsetunnon kasvussa. Jos syrjäytyneet mainitsevat koulun huonon olonsa syyksi ja jos mielenterveysongelmien yksi syy on oppimisvaikeudet, kuka uskaltaa nostaa kissan pöydälle?
Meidän pitäisi tajuta, mikä mahdollisuus koululla olisi muuttaa tilanne dramaattisesti. Toki se vaatii myös varoja mutta ennen kaikkea asennemuutoksen.
Meillä on jokaisen lapsen kohdalla yhdeksän vuotta aikaa.