Mitä vanhempien pitää tietää uudesta opetussuunnitelmasta osa 1

Se astuu voimaan parin päivän päästä, elokuun ensimmäinen. Siinä on 500 sivua. Sen on laatinut opetushallitus lukuisten työryhmien avustuksella ja kunnat ja koulut ovat sitten muunnelleet sitä hieman itselleen sopiviksi.

Välillä toivon, että kukaan vanhemmista ei lukisi sitä, koska siten he tietäisivät, mitä voivat vaatia. Välillä toivon, että vanhemmat lukisivat sen, jotta tietäisivät, mitä heillä on oikeus vaatia.

Jotta kenenkään ei tarvitse lukea 500 sivua, olen poiminut sieltä tärkeimpiä lauseita.

1. Oppilaalla on oikeus turvalliseen ympäristöön.

Lapsellanne on siis oikeus tulla kouluun, missä ei kiusata ja missä ei sairastuta kosteusongelmien takia.
En tiedä, mitä tapahtuisi, jos joku vanhempi tulisi opetussuunnitelma kädessä vaikkapa opetusvirastoon vaatimaan sitä, mitä opetussuunnitelma sanoo.

2. Jokainen oppilas on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin on.

Hän ei siis ole tyhmä, laiska, villi, hidas, oppimaton, mahdoton, ilkeä, kiusaaja tms. Kiireessä ja tungoksessa hän saattaa näyttää siltä mutta pitäisi aina muistaa, että jokainen meistä on erilainen ja omat huonot puoleni tulevat esiin varmasti paikoissa, missä minua ei arvosteta ja missä minulle osoitetaan paikkani kerta toisensa perään lopulta itsekin paikkani hyväksyen väsyneenä kapinoimaan.

3.Oppilaalla on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä.

Kuten huomaatte, mitään vähäpätöistä ei luvata. Nämä samat lauseet voisi toki kirjo-ommella jokaisen vanhemman jääkaapin oveen. Mutta. Katsoin juuri uuden tulevan luokkani viime keväisiä numeroita. Kolmelle oppilaalle oli annettu englannista numero viisi. He ovat 9-vuotiaita. Opiskelleet englantia noin 60 tuntia. Heidän pitäisi osata sanoa I am a boy mutta ilmeisesti eivät osaa. Antamalla ensimmäiseksi numeroksi viitosen näytetään lapselle, että et oppinut ja olet todella huono. Opetussuunnitelmassa sanotaan myös, että oppiessaan oppilas rakentaa identiteettiään. Mutta mitä jos ei opi? Mitä silloin rakennetaan? Kodit lähtevät yleensä mukaan tähän ja moittivat lastaan huonoista numeroista, ihmettelevät, miten oppimista ei tapahdu, antavat rangaistuksia huonoista numeroista. Vain erittäin ajattelevissa perheissä tiedetään, että kaikki lapset eivät opi samassa tahdissa, joillain voi oppimisen esteenä olla liuta erilaisia syitä. Jos joku ei opi, on aina olemassa joku syy. Antamalla viitonen pienen lapsen todistukseen ei auta ketään, ei rakenna mitään, eikä kukaan todellakaan kasva täyteen mittaansa.
Tämä lause on niin mahtipontinen, että se vetää hiljaiseksi. Jokaisen peruskoulusta ulos tulevan nuoren olisi siis ollut yhdeksän vuotta mahdollisuus oppia itsestään paljon, kasvaa kukoistukseensa, ymmärtää vahvuutensa ja puutteensa, rakastaa elämää ja itseään. Maybe one day.

4. Oppilaan oppimisesta välitetään.

Lue edellinen.
Sanoin jo 30 vuotta sitten, että jos joku luokastani saa kokeesta kuutosen, katson, että se on minun vikani. Minulle naurettiin. Jos joku saa kuutosen, en ole siis huomannut, että lapsi ei opi. Miksen ole huomannut? Joskus lapsi osaa kaiken ja silti saa kokeesta kuutosen ja hokee kulkien perässäni, että kyllä mä kotona osasin kaiken. Pysähdynkö ja jäänkö miettimään, että mistäköhän on kyse? Annanko tehdä kokeen uudestaan jollain toisella tavalla? Istunko alas ja kerron hänelle, että nyt selvitetään tämä asia? Joskus olen tehnyt, usein en. Minulla on kiire. 29 oppilasta odottaa jo ruokajonossa ja minulla on välituntivalvonta ja jos en nyt heti mene, en ehdi syödä ollenkaan ja siitä ei hyvä heilu. Jos oppilas saa viitosen tai kuutosen, on ehdottoman tärkeää, että mietitään, mistä se johtuu. Haittaako meteli, onko nälkä, tapahtuiko edellisellä välitunnilla jotain, onko kotona tilanne päällä jne. Pitäisi olla aikaa keskustella ja opastaa lasta oppimaan. Jos joku ei opi, pitää lapselle tehdä selväksi, että nyt ei ollut sen asian aika. Ehtii myöhemminkin. Toisaalta, mikä autuus, kun numeroiden antoa on nyt lykätty. Turku antaa ensimmäiset numerot viidennellä, Jyväskylä seitsemännellä ja Helsingissä kukin koulu päättää itse.

Osa 2 ilmestyy maanantaina 1.8

Onko lapsesi koulu öljytankkeri vai pikavene?

Brittiläinen Guardian-lehti julkaisi artikkelin berliiniläisestä koulusta. Koulu on Evangelical School Berlin Centre ( ESBC) ja se teki sen, mitä täällä vielä mietitään eli että uskallettaisko.
Koulussa ei anneta arvosanoja ennen 15 ikävuotta. Myöskään lukujärjestyksiä ei ole. Pakolliset aineet ovat saksa, englanti, matematiikka ja ns.sosiaaliset taidot.
Oppilaat valitsevat itse omat kouluaineensa ja siten motivoituvat itse.
Koulun 14-vuotias oppilas puhui paikalliselta VR:ltä ilmaiset junaliput ja yhtiö oli niin vaikuttunut pojan puhujan taidoista, että pyysi häntä puhumaan 200 työntekijälle. Itsetunto on tulosta ainutlaatuisesta koulutuksesta. Nämä junaliput liittyivät 12-14-vuotiaille annettavaan haasteeseen, jossa heidän on suunniteltava itselleen seikkailu ja he saavat siihen rahaa 115 euroa. Joku lähtee kanootti-matkalle, joku maatilalle töihin ja tämä kyseinen oppilas halusi junalla Cornwalliin.
Koulun filosofia on yksinkertainen: koska työmaailman vaatimukset vaihtuvat koko ajan ja netti muuttaa nuorison tapaa käsitellä tietoa, on koulun tärkein tavoite opettaa oppilas motivoitumaan itse, olla valmiina muutokseen ja kasvattaa vahvoja persoonia.
Toki heidänkin koulussa ne, jotka huinivat tunneilla mitään tekemättä, tulevat lauantaisin heti aamusta tekemään rästihommia.
Koulun tulokset ovat maan kärkitasoa, mikä hämmästyttää kritisoijat.
Koulu aloitti vuonna 2007 ja oppilaita oli 16. Nyt oppilaita on 500 ja jonossa saman verran. 30 % oppilaista on maahanmuuttajataustaisia. Koulussa on lukukausimaksu: perheen taloudellisesta asemasta riippuen n. 700-6000 euroa vuodessa. 5 % oppilasta opiskelee ilmaiseksi.
Vaikeinta on löytää opettajia kokeilemaan tätä uutta pedagogiikkaa.
Rehtori toteaa, että päättäjät ovat hitaita kuin öljytankkerit, siksi tarvitaan pikaveneitä näyttämään tietä.

Tässä on yksityiskoulun etu: voi kokeilla aivan, mitä lystää. Vähän öljytankkeriolo on itselläkin, kun kuukauden päästä menen vuorotteluvapaan jälkeen home-evakon jälkeiseen lopulliseen sijoituspaikkaan, maailman pienimpään luokkahuoneeseen, missä pulpetit on pesty ja lattia vahattu ja minun pitäisi tunkea 20 10-vuotiasta tuohon tilaan. Lukujärjestys on tehty valmiiksi ilman omaa panostani. 45 minuuttia opetusta ja ulos. Kirjat on minullekin tilattu, vaikken niitä käytä. Pakko yrittää olla vähän pikavene, mutta saapa nähdä, tuleeko luotsi hinaamaan minut oikealle väylälle.