Onko opettaja medialle pääsiäisnoita?

Eilen Hesarissa toimittaja Jukka Ruukki kertoi meille, että me opettajat uuvumme, koska olemme huomionkipeitä ja jos emme saa myönteistä palautetta, emme jaksa.
Vähän aikaa sitten Anna-Stina Nykänen kirjoitti myös kolumnissaan pelkäävänsä, että meillä opettajilla on liikaa valtaa.
Taitaa olla pulaa jutun aiheista. Miksi aina opettajat? Miksei kukaan kirjoita, että lääkärit ovat niin introvertteja, että potilaan kohtaaminen pelottaa?
Ihmettelin aikaisemminkin, miksi he, jotka eivät koskaan ole olleet opettajina, aina arvostelevat opettajan työtä. Minulle vastattiin, että kyllä Yleltä oli yksi toimittaja vuoden koulussa. Voi valtava.
Ruukin kolumni vahvistaa näkemystäni siitä, että osa tutkimuksista on turhia ja osa antaa oudon lopputuloksen.

Voin auttaa toimittajia hieman ja avata opettajan arkea. Kuvitellaan, että toimituksenne on samanlainen kuin minun työtilani, luokkani. ( Ja rakkaat kolleegat, tämä on vain minun kokemukseni, joten sitä ei voi yleistää joka Suomen notkoon). Ensin esimies kieltää kaiken uudistumisen. Ehkä sitten ensi vuonna, on vastaus. Sitten esimiehen esimies ilmoittaa, että rahat on loppu ja ensi vuonna ei ole sitäkään vähää. Irakilaistaustainen kolleegasi tappelee suomalaisen kolleegasi kanssa, koska suomalainen on todennut, että äitis on tyhmä. Köyhä tappelee rikkaan kanssa siitä, että toisella on rumat vaatteet. Vieressä istuva kaverisi on mutisti eikä puhu koko päivänä mitään ja toisella puolella istuu moottoriturpa, joka ei ole hetkeäkään hiljaa. Yksi toimittajistanne tekee koko ajan kärrynpyöriä, yksi purskahtaa itkuun ja kolmas oksentaa. Ja aamu on vasta alussa. Ja joku juttukin pitäisi kirjoittaa.
Kun yrität pitää kaikille yhteistä aamupalaveria, on muslimit jo menneet rukoushetkeensä, Jehovan todistajat poistuivat, koska vietitte synttäreitä, urdun kielen tulkki tuli kääntämään palaveriasi urduksi ja psykologi hakee sen itkevän.
Lähdette juttukeikalle ja saavuttuanne sinne kuvaaja ilmoittaa, että unohti kameran.
Sillä aikaa toimistolla vettä alkaa valua katosta. Haette ämpäreitä ja jatkatte töitä. Asbestipöly huulilla esimies tulee vakuuttamaan, ettei talossa ole hometta.
Samaan aikaan osaa talosta kuitenkin jo korjataan ja poran ääni on niin kova, ettet kuule mitään.
(Viime vuonna opetin kolmasluokkalaisille pääsiäistarinaa ja koulun remonttiporaus oli meneillään.
– Jeesus vietiin ristille…PRRRRRRRRRR…. ( porausta minuutin verran). Koetin ensin korottaa ääneni poran yli:
– JEESUS RISTIINNAULITTIIN JA ….PRRRRRRRR pora keskeytti huutonikin. Kirjoitin taululle: odotetaan hetki, että poraus loppuu.)
Teille luvattiin toimitukseen myös uudet tietokoneet ja ne tulivatkin, mutta ette te mitään nettiyhteyttä saaneet.
Illalla kotona teille soittaa muutama vihainen lukija ja uhkaa haastaa teidät oikeuteeen. Aamulla kuulette radiosta, että tutkimuksen mukaan toimittajat uupuvat, koska kahvitauoilla ei ole tarpeeksi pullaa.

Opettajalta vaaditaan järjetöntä sopeutumiskykyä. Pitkää pinnaa. Huumorintajua.

Opettaja tulee sairaana töihin, koska sijaisia ei saa palkata ja hän tietää, että kolleega joutuisi opettamaan kahta luokkaa yhtä aikaa tilanteessa, missä taidekasvatukseen on kaapissa jäljellä enää ruskeaa kartonkia ja vihreää hilettä, liikunnan opetus pidetään lähipuistossa homerempan takia. Pidät myös huolen siitä, että ainakaan sinun luokallasi ei pääse kehittymään niitä mielenterveysongelmaisia nuoria, joita jää seitsemän päivässä sairaseläkkeelle. Osa oppimisvaikeuksien takia.

Opettajan pääsykokeeksi sopisikin paremmin stand up- esityksen pito. Jos hallitset tilannekomiikan ja mustan huumorin, sinusta tulee hyvä opettaja. Muussa tapauksessa kyllä uuvut, mutta et huomionkipeydestä.

Vakava-koe valikoi opettajat väärin perustein

Vakava-koe on tänä vuonna 3.5 ja siihen opiskeltava aineisto ilmestyy nettiin 30.3.
Vakava-koe on kasvatustiedettä lukemaan haluavien ensimmäinen koetus. Siis myös luokanopettajiksi haluavien. Kaikki voivat osallistua siihen ja sitten alkaa karsiminen.
Olen muutama vuonna selaillut sitä materiaalia, kun kouluavustajamme ovat yrittäneet päästä OKL:een. Aineisto on täynnä kasvatustieteellisiä artikkeleita. Erittäin vaativia artikkeleita.
Katsoin viime vuoden koekysymyksiä. Niitä oli 54 kappaletta. Tässä niistä ensimmäinen:

1. Mitkä artikkeleissa esiin tulleista tutkimusmenetelmällisistä toimintatavoista ovat samankaltaisia kuin alla kuvatut esimerkit?

a) Käytännöllinen argumentti
b) Edustava otos kohderyhmästä
c) Havaintoaineistoon perustumaton filosofinen pohdinta
d) Reliabiliteettianalyysi
e) Interventiotutkimus
f) Useita mittauskertoja
g) Temaattinen analyysi
h) Karnevalisointi
i) ei mikään

Sitten piti löytää pari noille yllä luetelluille näistä:

a) Tutkimuksella pyritään aikaansaamaan suomalaisiin toisen asteen koulutuksen opiskelijoihin yleistettävissä olevia tuloksia
b) tutkija haluaa saada selville, miten tietoinen ja suunniteltu puuttuminen vaikuttaa kohderyhmän toimintaan
c) tutkija vertailee ilmiön kannalta merkityksellisten ja merkityksettömien ilmaisujen suhdetta
d) tutkimusaineistosta pyritään löytämään perusteluja sille, miksi tietynlaiseen toimintaan pyritään ja mitkä arvot ovat toiminnan takana
e)tutkimusaineistosta pyritään löytämään osakokonaisuuksia, joilla on sisäisesti samankaltainen rakenne
f)tutkija haluaa saada selville, miten jokin asian osaaminen on muuttunut ajan myötä
e) tutkija haluaa perustella näkemyksensä kirjallisuuteen ja omaan päättelyynsä vedoten.

Näin. Ja sitten 53 muuta vielä.

Ymmärtäisin, jos haettaisiin kasvatustieteen tohtorikoulutukseen porukkaa. Mutta kun haetaan 6-13-vuotiaiden opettajia. YO-kokeiden arvosanojen poistaminen OKL:n pääsykokeista loi harhakuvan siitä, että vihdoinkin opettajiksi pääsisi muitakin kuin laudaturin tyttöjä. Meitä laudaturin tyttöjä on maa täynnä, mutta olemme kaikki sitä mieltä, että lapset kaipaavat toisenlaisiakin opettajia: luovia, intuitiivisiä, taiteellisia, urheilullisia jne.
Vakava- koe ei valikoi opettajiksi erilaisia persoonia. Se valikoi akateemisista akateemisimmat, supermuistin omaavat superlukijat ja me emme saa koulua muutettua ikinä.

Elämäni ihmeellisin kysymys

Kymmenisen vuotta sitten opiskelin musiikkiterapiaa. Ajattelin saavani siitä musiikin opetukseeni uusia virikkeitä ja sainkin. Nykylapset rakastavat kuunnella musiikkia ja piirtää sen, mitä siitä tulee mieleen. Ja sitten hyvä keskustelu päälle.
Muutaman mielenkiintoisen koukeron jälkeen päädyin harjoittelemaan musiikkiterapian antamista kuudelle alle kouluikäiselle sokealle lapselle. Kävin heidän kotonaan kerran viikossa ja esittelin soittimia viuluista sähköbassoon ja maracassista djembe-rumpuun. Lauloimme ja soitimme lastenlauluja ja poikkeuksetta kaikki olivat erittäin musikaalisia.
Haastavin oli pieni poika, joka oli sekä kuuro että sokea. Elämäni avuttomin tilanne: olen kahdestaan lapsen kanssa eikä minulla ole mitään tapaa kommunikoida hänen kanssaan. Paikalle piti tuoda tulkki, joka viittoi sanoja suoraan pienen pojan kämmeneen. Minulle piti keksiä nimi eli ele, joka tehtäisiin aina, kun tulen. Päätettiin, että otsallani oleva hiuskiehkura olisi tuntomerkkini ja kun tulisin, pojan otsaan viitottaisiin kiehkura, niin hän tietäisi minun olevan paikalla. Toin koulusta sähköbasson ja laitoin sen niin täysille, että parketti tärisi, niin sain pojan nauramaan. Teetätin myös kaiuttimen, joka toisti bassoäänet todella lujaa ja sitten laitoin hänet istumaan selkä kiinni kaiuttimeen, niin hän aisti rytmin niin hyvin, että pystyi rummuttamaan tahtia.
Musikaalisesti lahjakkain oli 5-vuotias tyttö, jonka huoneessa oli jo piano ja hän soitti oikean käden sormilla kaikkia niitä lastenlauluja, joita ennestään tunsi. Vasen käsi ohjasi oikeaa kättä jännästi. Kiinnitin koskettimiin teipillä pienet nystyrät tiettyjen koskettimien kohdille, jotta hän tietäisi, mistä aloittaa. Välillä minä soitin sointuja ja hän keksi sointujen päälle melodioita. Jos pyysin surullista melodiaa, hän alkoi luritella mustilla koskettimilla. Iloiset melodiat tulivat valkoisilta.
Kerran hän keskeytti soittamisen yhtäkkiä ja kysyi:
” Kato, eiks mul ooki hienot uudet silmät?”
En ymmärtänyt, mistä hän puhui ja sanoin, että on tosi hienot silmät.
” Nää on kopiot äidin silmistä”, hän jatkoi.
Kuulin äidiltä, että lapsella ei ollut omia silmiä ollenkaan ja äidin silmistä oli tehty kopiot, muistaakseni lasiset. Ja kerran vuodessa ne piti käydä Helsingissä vaihtamassa, kun silmäkuoppa kasvoi ja vanhat lasisilmät putoilivat pois. En olisi aavistanut mitään, niin kauniit ne oli.
Lapsen musikaalisuus oli sitä luokkaa, että päätin laittaa hänet pyrkimään Turun konservatorioon pianotunneille. Soitin ensin rehtorille, että voisiko täysin sokea lapsi pyrkiä.
” Ei voi. Meillä soitetaan nuoteista ”, vastasi rehtori. Sen sijaan, että olisin räjähtänyt nauramaan ääliömäistä vastausta, sanoin, että juurihan Helsingistä oli valmistunut sokea pianonsoiton opettaja.
Tästä häkeltyneenä rehtori sanoi, että no kai voi sitten pyrkiä.
Pyrittiin ja päästiin sisälle. 5-vuotiaalta sokealta aika kova juttu. Vaikutuksen taisi tehdä aikamoinen improvisointitaito.
Viime viikolla kävin kuuntelemassa nyt 16-vuotiasta musiikkilukiolaista. Hän säesti kansanmusiikkibändiä harmoonilla. Hän oli jo suorittanut 3/3- tutkinnon klassisessa musiikissa ja oli nyt suureksi ilokseni siirtynyt pop-jazz-linjalle. Oli kuulemma myös järjestänyt yksin kirkkokonsertin vanhuksille, opetellut netistä kitaran soittoa, ollut neljä päivää yksin Oriveden opistolla suorittamassa pelimannimerkkiä jne.
Kysyin, joko on toiveammatti mielessä ja vastaus tuli kuin tykin suusta: äidinkielen opettaja. Koetin estellä, että ei opettajaksi, älä…ja hän sanoi, että nykyään on niin hienoja innovaatioita, että opettaminenkin varmasti muuttuu paljon. Kysyin, miksei muusikon ura?
” Ei elätä”, oli vastaus. Kyllä elättää, vakuuttelin.
Kun ensimmäinen kappale alkoi, levisi tytön naamalle niin onnellinen hymy, että näki kyllä, milloin hän on elementissään. Mikä soittamisen taito. Minä, vanha musiikinmaikka, olisin varmasti tarvinnut nuotit joka ikiseen kappaleeseen ja nautinnon sijaan olisin hermoillut jotakin. Mietin, miten ihmeessä hän oli harjoitellut kaikki etydit ja Bachit niihin kurssitutkintoihin ilman nuotteja. Kaikki korvakuulolta.
Ajatelkaa, mikä sisu. Mikä tahdonvoima. Mikä motivaatio. Mikä lahjakkuus. Arjen sankarikin on aivan liian lattea ilmaisu.
Mietin, milloin teen jotain sellaista, että hymy nousee huulilleni. Milloin olen elementissäni?
Näkisinkö paremmin, jos sulkisin silmäni?