Hernesniemen stetoskooppi jäädytettiin

Kuulin, että aivokirurgi Juha Hernesniemi jää eläkkeelle, tuo maailmankuulu ihmeiden tekijä, ihmisten henkien pelastaja. Hän liittyy minunkin elämääni siten, että leikkasi oppilaani aivoja muutama vuosi sitten.

Oppilaani, 12-vuotias, oli saanut yöllä aivoverenvuodon ja äiti löysi hänet aamulla sängystä tajuttomana. Kun kävin häntä samana iltana katsomassa sairaalassa, tuli hänen aivoistaan neljä muoviputkea ulos ja kaikki tihuttivat verta.

Yksi sairaanhoitaja valvoi hänen vierellään tauotta tuijottaen tietokonetta, joka kertoi, missä mennään. Sairaanhoitaja yritti viestittää minulle tilanteen vakavuuden sanomalla, että ymmärränhän, että nyt edetään minuutti minuutilta. Myönsin ymmärtäväni,mutta mietin mielessäni jo, miten kerron tämän luokalla ja milloin ne hautajaiset ovat.
Hernesniemi leikkasi häntä muistaakseni yhdeksän tuntia. Verenvuoto oli pahimmassa mahdollisessa paikassa, aivorungossa. Voisin kuvitella tilanteen muistuttavan tulitikkukasaa pöydällä, josta sinun pitää saada alimmainen tikku pois liikauttamatta muita tikkuja.

Poika selvisi leikkauksesta, maailmanlaajuinen ihme.

Ehdotan, että Hernesniemen lääkärintakki nostetaan Helsingin sairaalan kattoon, stetoskooppi jäädytetään, lääketieteen museo aateloi hänet sir Hernesniemksi, Kalevala Koru tekee stetoskooppi-korun ja televisio näyttää tämän kaiken suorana televisiosta.

Kun edellisen kerran vertasin itseäni Teemuun ja ihmettelin, miksen minäkin saa miljoonia opetustyöstäni, eräs lukija kysyi, olenko muka maailman paras ope. Tuo jäi kismittämään ja tajusin vasta myöhemmin, että onhan minulla läjäpäin todisteita: maailman parhaalle opelle-kortteja. Mutta tässä tapauksessa puhumme nyt oikeasti eräästä maailman parhaasta.

Mitä todistus kertoo lapsestasi?

Olemme jääneet pahemman kerran jumiin 4-10 arviointiin. Opetussuunnitelmahan sallisi ensimmäiset numerot vasta 8-luokalla mutta jostain kumman syystä emme ole kaikki siihen siirtyneet.
Todella moni koulu rimpuilee jo irti perinteistä ja yrittää opettaa monella eri tavalla sekä antaa myös oppilaiden oppia itse. Arviointiinkin ollaan jo keksimässä uudenlaisia virityksiä.
Jos lapsesi nyt kumminkin on saanut perinteistä opetusta eli opettaja ensin opettaa, sitten tehdään vähän harjoituksia, sitten läksy kotiin, koe kuukauden päästä ja sitten matka jatkuu, niin voin lohduttaa sinua seuraavasti:
Jos lapsesi keskiarvo on 8-10, on lapsesi luotu nykyiseen koulujärjestelmään mainiosti. Hän oppii, kun opetetaan tai hän oppii opettajasta huolimatta. Hän jaksaa istua hiljaa ja kuunnella ja osaa lukea kokeisiin ja kestää koetilanteen jännityksen. Onnea teille sinne kotiin, koulu ei ole lapsellenne painajainen ja hänen itsetuntonsa voi hyvin, koska tuntee olevansa koulussa hyvä. Hänelle aukeaa myös lukemattomia mahdollisuuksia edetä opinnoissa.

Jos lapsesi keskiarvo on 5-7, olette luonnollisesti epätoivoisia ja syyttelette joko lasta tai itseänne laiskuudesta, välinpitämättömyydestä ja peräti tyhmyydestä. Asia ei ole kuitenkaan näin.
On AINA olemassa jokin syy, jos lapsenne ei opi. Syitä löydetään koko ajan lisää. Olen tänä syksynä haastatellut ihmisiä, joita koulu ei ymmärtänyt ja voin kertoa, että syitä ovat esimerkiksi aistiyliherkkyys eli pelkkä luokan kellon tikitys häiritsee keskittymistä tai naapurin hajuvesi. ADD aiheuttaa monenlaista häiriötä: huonoina päivinä ei ymmärrä edes, mitä kieltä opettaja puhuu, jää pahasti jumiin tehtävän kanssa yms. Kotiasiat voivat pyöriä lapsen päässä häiritsevästi: lapsi miettii aamuista riitaanne, kotinne raha-asioita, omaa huonouttaan koulussa. Sitten yksinkertaisesti osaa oppilaista ei kerta kaikkiaan kiinnosta opetettavat asiat joko niiden sisällön puolesta tai koska haluaisi ensin oppia kokonaisuuden, jotta ymmärtäisi yksityiskohdat tai päin vastoin haluaa ensin oppia yksityiskohdat ymmärtääkseen kokonaisuuden.
Yleisin kommentti haastatteluissani oli, että ei vaan kiinnostanut. ( eikä ihme, kun oppikirjat ovat täynnä asioita meidän aikuisten maailmasta mutta ei mitään, mikä liittyisi nuorten elämään.)

Tämän takia te olette olemassa, hyvät vanhemmat. Kun koulu ei kykene mitenkään auttamaan kaikkia sinne hyvään keskiarvoon ( tulee päivä, jolloin keskiarvoja ei ole), on teidän tehtävänne hakea lapsestanne ne taidot, joita koulu ei ole löytänyt. Te tunnette hänet paremmin kuin kukaan muu. Kuunnelkaa ja katsokaa, mikä häntä kiinnostaa. Jos ei kiinnosta, opettakaa, miten innostutaan ja opettakaa, mikä on intohimo ja miltä se tuntuu. Jos löydätte lapsestanne yhdenkin taidon, jossa hän on hyvä ja jota hän rakastaa, voitte huokaista helpotuksesta: se voi olla juuri siinä se onnen avain.
Lohduttakaa lasta, että koulu ei ole loppuelämän kannalta tärkeä asia, riittää, että tekee parhaansa. Jos koulussa ei menesty, ovat taidot jossain muualla ja valitettavasti koulu ei niitä arvioi. Pönkittäkää lapsenne itsetuntoa oikeissa asioissa ja tehkää selväksi, mitä taitoja ja ominaisuuksia hänessä arvostatte ja osoittakaa ymmärtävänne, että huonot numerot koulusta eivät ole hänen syytään vaan systeemin vika.
Jos neloset, vitoset ja kuutoset aiheuttavat syvää epätoivoa joko lapsessanne tai teissä itsessänne, hakekaa apua asiantuntijoilta, sillä aika usein tilanteeseen löydetään joko syy tai syy ja ratkaisu.
Koettakaa kestää vielä vähän aikaa, koulu on hurjassa muutoksen paineessa ja vanhat käytänteet sortuvat yksi kerrallaan.
Jos todistus ei ollut mieluinen, tehkää siitä lennokki ja lennättäkää se ikkunasta ulos.

Joko ostit opelle lahjan?

Mitä ostetaan opelle?

Vanhoina hyvinä aikoina luokka keräsi rahat yhteen ja ostivat yhteisen lahjan. Nerokasta.

Nykyään tulen todistusten jakopäivänä kotiin auton takakontti täynnä tavaraa. Jokaiselle on annettu kaksi euroa ja sanottu: käy ostamassa opelle jotain. Siitä syystä minulla on ex-Tiimarin kaikki tuotteet, kukkia hileillä ja ilman, tuikkuja ja kynttilöitä sähkökatkoksen varalta noin kymmeneksi vuodeksi, pieniä koriste-esineitä enkeleistä, tontuista, keijuista.

Kerran luokallani oli poika, jonka perhe ei milloinkaan muistanut minua lahjoilla ja ajattelin sen olevan jonkinasteinen periaate. Sitten kerran, jo ylemmillä luokilla, poika toi käteeni pienen rypistetyn paketin. Kotona katsoin sitä ja arvelin pojan pakanneen sen itse. Avasin sen ja siellä oli pieni käytetty leikkihiiri. Tuijottelin sitä hetken ja huomasin hännän vieressä vetonarun. Vedin ja laskin hiiren pöydälle, jossa se lähti hurjaa kyytiä juoksemaan ympyrää. Lukuvuoden raskauden ja paketin yllätyksellisyyden vuoksi repesin hysteeriseen nauruun ja edelleen muistelen sitä yhtenä parhaista lahjoista.
Elitistisillä alueilla lahjat ovat aikamoisia.Tulee Villeroy-Bochia , silkkihuivia, kylpylälahjakorttia, ylipäätään lahjakortteja. Vaikuttavatko lahjat opettajan käytökseen oppilasta kohtaan? Mene ja tiedä, meitä on moneksi.

Tässä ohje , jos et ole vielä hankkinut lahjaa opelle:

a) Älä osta lahjaa. Kaikkein hienointa on, jos tullaan ihan kädestä toivottamaan Hyvät Joulut ja kiitetään syksystä, jos kiitettävää on. Lahja on jokin outo jäänne jostain mutta jos haluaa näin opettaa lapselleen käytöstapoja, niin ok.
b) kerätkää rahat ja ostakaa yksi lahja.
c) jos ette kerää yhteistä lahjaa, tervetulleimpia ovat saman tien kuluvat tuotteet: kuivakakut, kahvit, teet, piparit, viinipullo. Konjakki, jos vuosi oli rankka erityisesti oman lapsesi vuoksi.
d) ei hyasintteja, joulutähtiä, hileruusuista puhumattakaan, tuikkuja, pieniä koriste-esineitä.

Ja luonnollisesti jokaisella opettajalla ja muillakin kansalaisilla on tästä asiasta oma mielipide.

Oppilaan huikeasta huumorintajusta kertoi pari vuotta sitten saamani lahja. Kun oppilaat vinkuvat milloin mitäkin, vastaan aina: ” En minäkään ole saanut helikopteria koskaan, vaikka aina olen toivonut” . Kuudennen luokan keväällä oppilas antoi minulle lahjaksi Brion leikkihelikopterin. Nyt en pysty enää hokemaan mantraani. Pitää keksiä uusi.

Ansaittua lomaa sekä opettajille, oppilaille että vanhemmille.