Urheilumaa Ruotsi
Vaikka Suomi on kelannut Ruotsin etumatkan kiinni jääkiekossa ja ainakin nuorten puolella mennyt ohikin, on Ruotsi urheilu(kulttuuri)maana valovuoden Suomea edellä. Helsingin Sanomat kertoi pari viikkoa sitten urheilusponsoroinnin summista, joissa Suomi 128 miljoonalla eurolla jää kirkkaasti jälkeen Ruotsin 530 miljoonasta eurosta. Hyvä esimerkki helposta tavasta sponsoroida on Sponsorhuset, jossa nettikaupoista shoppailemalla keräät aina pienen summan rahaa haluamallesi urheiluseuralle tai muulle yhdistykselle. Systeemi vaikuttaa hyvältä, jos tapana on tehdä ostokset nettikaupoista. Mukana on 534 nettikauppaa ja ainakin Google Chromeen voi asentaa lisäosan, joka vieraillessasi jonkin putiikin sivuilla kysyy, haluatko tehdä ostoksesi Sponsorhusetin kautta. Esimerkiksi Hammarby Fotboll on kerännyt yhteensä 37 500 euroa Sponsorhusetin kautta ja viimeisen kolmen kuukauden saldo on 2400 euroa. Itse rekisteröidyin tyttären yu-seuran sponsoriksi, tilasin t-paidan nettikaupasta ja tienasin seuralle 5 kruunua eli 54 senttiä.
Urheiluharrastamisen hinnat ovat täällä huomattavasti pienemmät kuin Suomessa. Kerroin yu-valmentajalle, että kotimaassa maksoimme varhaisteinin jäsen/treenimaksuna yleisurheilussa 150€ vuodessa. Valmentajan mielestä kuulosti golfin summilta, eikä ihme, sillä heidän jäsenmaksunsa ensimmäiseltä perheenjäseneltä on n. 50€ ja sen jälkeen muut perheenjäsenet n.10€/henkilö. Hinta sisältää kilpailupaidan ja luonnollisesti kaikkien kilpailujen (ainakin junioreilta myös massajuoksujen) osanottomaksut. Suunnistusseuramme jäsenmaksu on 65€ perhe ja sisältää junnujen kaikki osanottomaksut ja jopa tällaisen kilpakuntoilijan kisat maksetaan kevään ja syksyn kilpailukausilla. Vain kesän rastiviikot ym. monipäiväiset kilpailut on aikuisten maksettava itse. Ihan mahdottomia ei joudu vastineeksi tekemään eli pari kertaa vuodessa joutuu hoitamaan liikuntakeskuksen kahvilaa ilta-aikaan ja lisäksi on osallistuttava kisajärjestelyihin. Itse lupauduin viemään Swedish Leaguen osakilpailun rasteja metsään.
Joukkueurheilun poskettomista treenimaksuista on puhuttu paljon ja tässäkin Ruotsi erottuu edukseen. Suomessa pikkukaupungin 15-vuotiaan lätkäjunnun kuukausimaksut ovat n. 100-200€ ja huippuseuroissa 400€. Stenungsundin 14-16 -vuotiaat lätkälupaukset selviävät n. 300 euron vuosimaksulla. Futiksessa suhde on kokolailla sama.
Urheilun fasiliteetit ovat olleet huippuluokkaa siltä osin kuin olen itse ehtinyt näkemään. Puolen miljoonan asukkaan Göteborgissa on mm. sisäyleisurheiluhalli Friidrottens hus, jonka vieressä on alle 14-vuotiaiden yleisurheilutreeneille pyhitetty Slottsskogshallen. 54 000 asukkaan Uddevallassa, jossa käymme yleisurheilutreeneissä on 8500 m2 Rimnershallen, jossa on 200 m juoksurata, keskellä 60 m juoksusuora, telinevoimistelualue ja punttis, kaksi palloiluhallia sekä 11 m korkea kiipeilyseinä ja boulderseinä. Ulkona täysimittanen yleisurheilustadion ja kaksi tekonurmikenttää futareille. Uddevallan jalkapalloylpeys Ljungskile SK on 3500 asukkaan taajamasta 20 km Uddevallasta ja pelaa tällä hetkellä Superettanissa eli Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Joukkue pelaa sarjaottelut omalla stadionillaan, jonne mahtuu 4500 katsojaa. Samassa kompleksissa on viisi muuta kenttää: täysimittaiset nurmi-, tekonurmi- ja hiekkakentät sekä kaksi nurmikenttää 7 + 7 -henkisille joukkueille. Lisäksi tietysti uusi klubirakennus, jossa on pukuhuoneet, joista käynti kentälle suuren maailman tyyliin putkea pitkin, ravintola, lehdistöhuone ja tuomarihuone. Ja urheilukulttuurista puheenollen; 3500 asukkaan taajaman 4500 katsojan stadionin yleisöennätys on 7100 katsojaa, mutta sen jälkeen on seisomapaikkoja muutettu istumapaikoiksi ja kapasiteetti siten pienentynyt.
Urheilukulttuurissa vallitsee yhteisöllisyys, joka pahimmillaan tarkoittaa huligaanikannattajia, mutta parhaimmillaan vaikkapa suunnistusseurojen treenien jälkeistä fika-hetkeä. Kungälvissä esim. fikataan Fontinin seuramajalla aina tiistaitreenien jälkeen ja se on meidän maahanmuuttajien kannalta ollut pelkästään positiivinen juttu. On ollut paljon helpompi tutustua ihmisiin saunomisen ja sen jälkeisen kahvikupin ja leivän äärellä kuin itse treenin aikana. Jokainen perhe vuorollaan järjestää fikan. Meidän vuoromme on helmikuun lopulla. Suunnistusseuroillahan on lähes järjestään oma seuramaja, jolta yhteisharjoitukset alkavat tai niihin kokoonnutaan siellä. Omalla seurallani on kaksikin seuramajaa, joista toinen Kungälvin taajaman kupeessa Fontinin liikuntakeskuksessa ja toinen sitten länsirannikon Nuuksion, Svartedalenin sydämessä umpimetsässä.
Urheilukulttuuri kokonaisuutena on niin rikasta, että tietyt yksittäiset tapahtumat vaativat oman bloggauksensa ja aika näyttää, jaksanko raahautua johonkin klassikkotapahtumaan paikan päälle todistamaan urheilukulttuuria. Ainakin maailman suurin puolimaraton Göteborgsvarvet kuulunee ohjelmaan joko katsojana, huoltajana, toimitsijana tai jopa kilpailijana.