Työhaastattelu

Kaikki loppuu aikanaan. Niin myös vuorotteluvapaani. Yhdeksän kuukautta on hujahtanut vauhdilla ja heinäkuun jälkeen vapaat on käytetty ja arki töineen odottaa. Onneksi olen siitä onnellisessa asemassa, että Suomen työsuhteeni loppuessa 31.7. pääsen lähes samantien eli 15.8. aloittamaan työt Ruotsissa.

En ole kauheasti stressannut työn suhteen, sillä kaikki tapaamani ihmiset ovat sanoneet, että suomalainen erityisopettaja saa varmasti töitä. Silti olen kuluneen 9 kuukauden aikana säännöllisesti katsonut työpaikkailmoituksia ja kerännyt informaatiota lähikuntien työtilanteesta. Ruotsissahan opettajien liikkuvuus kesken vuodenkin on yleistä, sillä työpaikkaa vaihtamalla haetaan mm. parempaa palkkaa, joten vapaita virkoja olisi ollut haettavana pitkin talvea. Päätin kuitenkin, että kesän loppuun olen vapaalla ja sen jälkeen vasta työmarkkinoiden käytettävissä.

Toukokuussa työnhakupalveluihin alkoi ilmestyä virkoja ja sijaisuuksia, jotka alkavat elokuusta ja hain samantien erityisopettajan virkaa kahdesta lähiseudun koulusta. Ensimmäinen paikoista ei oikeastaan edes kiinnostanut, sillä kyseessä oli Suomen laaja-alaisen erityisopettajan työtä vastaava virka ja olen suuntautunut vahvasti pienryhmäpuolelle. Lisäksi työ olisi ollut ensi sijassa hiljattain maahantulleiden pakolaislasten tukemista oppimisessa ja koin sen turhan haasteelliseksi, koska omassa kielitaidossa on kuitenkin puutteita. Hain silti virkaa, koska halusin harjoitella sähköisen hakemuksen täyttämistä. Tein hakemuksen hyvin viime tingassa, enkä edes jaksanut kirjoittaa henkilökohtaista kirjettä, vaan jätin sen kohdan tyhjäksi. Toivoin silti, että saisin kutsun haastatteluun ja voisin samalla harjoitella tulevia haastatteluja varten.

Meni aika pitkään, eikä mitään kuulunut, mutta sitten vaimoni soitti ja kertoi, että koulun rehtori oli kaivanut hänen yhteystietonsa ja soittanut hänelle, koska kunnan puhelimista ei voinut soittaa suomalaiseen liittymääni. Sovimme lopulta haastattelun sähköpostitse. Itse haastattelu sujui hienosti. Selvisi heti, että he olisivat enemmän kuin valmiit palkkaamaan minut. Kun kerroin, että en oikeastaan ole juuri kyseisestä työstä niin kiinnostunut, minulle kerrottiin, että heillä olisi toinenkin, juuri minulle sopiva paikka pienryhmän opettajana. Hyvin sujuneeseen keskusteluun tuli valitettava särö, kun selvisi, että minulla ei ole vaadittavaa lärarlegitimationiaOlin ollut harhaluulossa, että ilman sitäkin voidaan palkata, mutta erilaisin ehdoin, enkä ollut saanut aikaiseksi hakea sitä. Ilman sitä he eivät olleet halukkaita palkkaamaan minua, joten homma jäi auki ja lähdin kotiin tekemään hakemusta legitimaation saamiseksi.

Pian sain kutsun toiseen haastatteluun. Nyt rehtori osasi omatoimisesti lähestyä sähkopostilla, kun puhelimitse ei onnistunut. Tästä työstä olin tosissani kiinnostunut ja olin satsannut myös henkilökohtaiseen kirjeeseen. Ennakkoinfon perusteella työ vaikutti hyvin samankaltaiselta kuin Suomen työni eli kyseessä oli alakoulun pienryhmä, jossa oli sosiaalisilta taidoiltaan haasteellisia, osin traumatisoituneita lapsia. Tämäkin keskustelu meni hyvin ja kesti pitkään (1 h 20 min), mutta itselleni jäi kuva, että joissain asioissa emme olleet ihan samalla aaltopituudella. Ääntämiseni saattaisi kuulemma hämmentää oppilaita ja rehtori mietti, miten osaisin suhtautua oppilaiden kommentteihin. Ehkä annoin myös itsestäni sellaisen kuvan, että vanha koira ei uusia temppuja opi ja etten sopeudu päivittäiseen yhteistyöhön koulussa toimivien verkostojen kanssa. Tai sitten heillä oli parempi ehdokas työhön. Toisaalta en ollut pettynyt siihen, että en saanut paikkaa, sillä kyseessä oli vain sijaisuus syyslukukaudeksi ja sen jälkeen olisi taas ollut edessä uuden työn etsiminen. Hyvä puoli olisi ollut, että legitimaatiota ei tarvinnut, koska kyseessä oli sijaisuus.

Kesäkuun aikana avautui lisää virkoja ja kirjoitin vielä kaksi hakemusta. Näihin lisäsin jo tiedon, että puhelimella ei ehkä saa kiinni, ottakaa siinä tapauksessa yhteyttä sähköpostitse. Toisesta paikasta tulikin postia ollessani Suomessa juoksemassa Jukolan viestiä ja sovimme haastattelun juhannusaaton aatoksi. Tämä haastattelu olikin jännä, sillä hyvin nopeasti tuli selväksi, että suomalaisuuteni oli plussaa ja he olisivat valmiita palkkaamaan minut samantien. Ihan kuin aikoinaan Keravalla. Rehtori oli vieraillut Suomessa ja vaikuttunut ja vakuuttunut suomalaisen koulukulttuurin ylivertaisuudesta. Itsekin olin kiinnostunut, koska työ oli pienen pienryhmän opettamista ja se vaikutti vähintäänkin hyvältä tavalta aloittaa työelämä vieraassa kulttuurissa vieraalla kielellä. Legitimaation puutekaan ei ollut esteenä. Voisimmme kuulemma tehdä sopimuksen aluksi toistaiseksi voimassaolevana ja myöhemmin kirjoittaa uusi sopimus virasta.

Olisin voinut allekirjoittaa saman tien, mutta kysymys palkasta aiheutti tenkkapoon. Olin tietoinen, että Ruotsissa esitetään itse palkkatoivomus, mutta en ollut analysoinut asiaa loppuun. Sovimme, että palaan asiaan myöhemmin samana päivänä. Kotona tutkin palkkataulukkoja ja tajusin, että (erityis)opettajat ovat Ruotsissa alipalkattuja verrattuna siihen, mihin olin tottunut. Keskipalkka jäi kauaksi omasta Suomen palkastani ja mietin tovin, kuinka paljon uskallan pyytää. Alunperin minulle oli ehdotettu, että aloitan tietyllä palkkatasolla, koska ei ole legitimaatiota, mutta sen saatuani palkka nousee. Kun lähetin toiveeni, sain vastauksen, että palkkatoivomus ok, mutta kova, joten sovitaan, että saat heti alusta pyytämääsi palkkaa, mutta se ei sitten heti nouse, kun saat paperit kuntoon. Hyväksyin ja kävin allekirjoittamassa työsopimuksen.

Hain kaikkiaan neljää työtä ja kolmeen sain kutsun haastatteluun. Kaikissa paikoissa oltiin enemmän tai vähemmän kiinnostuneita palkkaamaan minut. Se kertoo varmaan enemmän opettajapulasta kuin omasta erinomaisuudestani. Ymmärsin jossain haastattelussa, että jonoksi asti ei hakijoita ollut. Jos hakemistani töistä mikään ei olisi natsannut, olisin alkanut hakea töitä Göteborgista. Nyt ei tarvinnut. Kun lukee uutisia yt-neuvotteluista ja massairtisanomisista, ei voi kuin olla kiitollinen siitä, että valitsin ei-tuottavan ammatin, jossa töitä riittää ja että luin koulussa ruotsin läksyt edes kohtuullisesti ja rakastuin suomenruotsalaiseen.

Kommentit (4)
  1. Pirjo Salmela
    2.7.2016, 08:13

    Jaaha, tällaista se suunnistus ja rakastuminen tuo tullessaan. Ei sitä pienenä poikana tiedä mitä aikuisuus tuo tullessaan.
    Lycka till!

    Önskar Pirponki

    1. Kiitos.

  2. Sverigefinne
    5.7.2016, 19:42

    Onnea uuteen työhön! Odotan innolla saada lukea kokemuksistasi siinä. Ope minäkin olen ammatiltani.

    1. Kiitos. Varmasti kirjoitan kokemuksista jollain tavalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *