Suunnistin altistuneelle alueelle

Viime lauantaina tarjoutui mahdollisuus harrastaa mielenkiintoista kulttuuriantropologian ja urheilun yhdistelmää. Olin nimittäin keskimmäisen lapseni kanssa ilmoittautunut suunnistuskilpailuun, jonka kilpailukeskus oli Länsmansgårdenin urheilukeskuksessa, joka sijaitsee Biskopsgårdenin kaupunginosassa. Kilpailuun osallistuminen ja sen läpivieminen edellytti siis astumista no go zoneksikin väitetyn ja poliisin raportissa erityisen altistuneeksi määritellyn alueen maaperälle. Lopulta tosin mielenkiintoisinta oli se, että kaikki oli lauantaina ihan tavallista, vaikka kilpailuohjeissa lukikin, että älkää jättäkö mitään arvokasta autoihin tai kilpailukeskukseen, sillä kilpailu järjestetään asuinalueen laidalla.

Biskopsgården sijaitsee Hisingenin saarella, enkä ole seutuun muuten tutustunut kuin ajaessani Göteborgiin pitkin E6:sta saaren itärannalla. Hisingenin länsi- ja keskiosat olivat tuntematonta maaperää, joten päätin ajaa kisoihin pikkuteitä Kungälvistä Säven kylän kautta. Viimeiset 15 kilometriä reitistä olivatkin enimmäkseen metsää, niittyä ja peltoja sekä useita hevostalleja. Myös tällä hetkellä enimmäkseen suljettuna oleva Göteborg City Airport ja laukkarata olivat matkan varrella. Vasta pari kilometriä ennen kilpailukeskusta ympäristö muuttui taajamaksi. Aluksi tuli vastaan pientaloalueita ja lopulta Länsmansgården mataline kerrostaloineen. Viimeisen puolen kilometrin aikana ohitin useita raitiovaunulla kilpailuihin saapuneita suunnistajia.

Autojen pysäköinti oli Länsmansgårdenin hienojen tekonurmijalkapallokenttien (2 kpl) vieressä ja lisäksi samassa yhteydessä oli kaksi kelvollista tenniskenttää. P-alueelta käveltiin muutama sata metriä metsän reunaan, jossa paikallisen futisseuran klubitalon vieressä oli kilpailujen maalialue. Pesupaikka oli Länsmansgårdenin kuntokeskuksessa.

Matkaa lähtöpaikalle oli 1400 metriä ja viitoitus kulki futiskenttien ohi kerrostaloalueen ja Svarte Mosse -lammen välistä. Vaikka kello oli jo puoli 12, oli alueella hyvin hiljaista, eikä kovin montaa ihmistä ollut liikenteessä. Noin kymmenen auktoriteettikammoisen pikkupojan (ei kypäriä) pyöräjengi tuli vastaan ja muutamia keski-ikäisiä ja vanhempia ulkoilijoita näkyi myös. Tuli fiilis, että alueella on hyvät puitteet harrastaa.

Lähtöpaikka sijaitsi aivan Norra ja Södra Biskopsgårdenin rajalla ja vain parin sadan metrin päässä itään sijaitsi yksi Göteborgin kaaottisimman maineessa olevista kouluista. Ykkösrastini oli lähdöstä suoraan etelään ja tässä vaiheessa tunkeuduin huonossa maineessa olevan Södra Biskopsgårdenin alueelle. Huolimatta hermostuneisuudestani, löysin ykkösen heti ja otin kakkoselle turvallisen valinnan vähän pohjoisempaa ulkoilutien kautta. Tyttäreni oli rohkeampi ja eteni koko matkan kakkoselle asti alueella, jonne ei tarinoiden mukaan ole menemistä.

Itse kilpailumaasto oli suoraan sanottuna mahtava. Pienipiirteistä, suunnistuksellisesti vaativaa avokalliomaastoa, jossa oli paljon pieniä soita, lampia ja jyrkänteitä. Valehtelematta yksi parhaita suunnnistusmaastoja, jossa olen kilpaillut. Kontrasti siihen, mitä lehtiartikkelit ja poliisin raportit kertovat, oli valtava. Jos en olisi lukenut niitä, en olisi tajunnut olevani jollain tavalla haastavalla (paitsi suunnistuksellisesti) alueella. Enkä väitä, etteikö poliisin raportti olisi oikeassa. Bloggari Svensson sanoo osuvasti, että Göteborg on tunnettu siitä, että siellä on aina ollut hyvin köyhiä alueita. Näin on hänen mukaansa ollut 40 vuotta. Näillä alueilla on paikkoja, jotka tiettyyn vuorokauden aikaan ovat problemaattisia. Silti alueella järjestetään lauantaiaamupäivällä suunnistuskilpailu, jonne ihmiset tulevat rautiovaunulla ja kävelevät loppumatkan. Kenenkään autoa ei poltettu, eikä ketään ryöstetty. Ja seurakaverini kertoi, että edellisen kerran kun hän kilpaili alueella oli kyseessä yösuunnistus eli pimeää.

Svarte Mosse

 

Kommentit (2)
  1. Sverigefinne
    28.5.2016, 21:55

    Porukat lähtevät liikkeelle vasta hämärän tultua, nukkuvat lauantaina aamupäivällä. Tästä syystä rauhallista suunnistuskilpailun aikana. Autojen polttamisetkaan eivät ole jokaöistä touhua, vaan niitä sattuu välillä. Poliisin mukaan rauhattomuudet ovat sidoksissa koulujen lomiin ja vuodenaikojen vaihteluun. Näitkö ohjelman Örebrosta pari viikkoa sitten? Jengi heitti kiviä poliisin päälle ja tyhjensi ilmat poliisiauton rengaista. Mietin, kuinka tällainen voi olla mahdollista.

    1. En ole nähnyt tuota Örebron juttua, mutta onhan nuo kivien heittelyt ym. ihan tuttua juttua ja siihen pitäisi löytyä joku lääke. Olen kyllä miettinyt siitäkin aiheesta kirjoittamista, mutta pitäisi löytää joku oma näkökulma aiheeseen, mutta jutusta tulee helposti niin laaja, että alkaa käydä työstä. Sitäpaitsi olisi kiva kirjoitella positiivisista asioista. Olisihan tuolta Biskopsgårdenistakn löytynyt kauhisteltavaa, mutta halusin tuoda esiin sitä, kuinka silläkin paikalla olisi mahdollisuutensa, kun lieveilmiöt saataisiin paremmin kuriin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *