Muutto

Joskus viime huhtikuussa vaimo tuli töistä kotiin, kierteli minua hetken kuin kissa kuumaa puuroa ja kakaisi lopulta ulos kysymyksen: “Mitä tykkäisit, jos muutettaisiin Ruotsiin? Mua on pyydetty hakemaan yhtä duunia.” Vaikka kysymys yllätti minut täysin, näytin Litti-peukkua suunnitelmalle, sillä pidän ihan positiivisena asiana sitä, että edes toisella meistä on kunnianhimoa. Teini-ikäisten tytärten mielestä asiassa ei sitten mitään positiivista ollutkaan ja nuorimmainen luuli, että muutto Ruotsiin on vähän sama asia kuin lomamatka Kanarialle.

 

Ystävien ja tuttujen reaktiot olivat mielenkiintoisia. Ruotsissa paljon matkustelleet pitivät ajatusta mahtavana, sillä Ruotsissa kaikki on paremmin. Ruotsista paljon netissä lukeneet pitivät ajatusta kauhistuttavana, sillä Ruotsi on rikollisjengien ja jihadistien hallussa ja käytännössä luhistumassa. Asiaan perehtymättömät taas olivat joko iloisia mahdollisuudestamme tai sitten harmissaan, koska menettävät hyvän työkaverin, valmentajan tai ystävän toiseen maahan.

 

Jälkikasvun vastalauseista huolimatta prosessi laitettiin käyntiin ja melko pian selvisi, että pelkällä positiivisuudella ei pitkälle pötkitä. Ensimmäinen stressin aihe syntyi siitä, että kyseessä ei ollut työnantajan kanssa sovittu ulkomaan komennus, vaan työhön piti hakea. Virallinen hakuprosessi Ruotsissa taas käynnistyi vasta siinä vaiheessa, kun vaimo kävi jo Göteborgissa haastattelussa ja testeissä. Hakuaikaa oli sen jälkeen vielä kuukausi jäljellä eli se tarkoitti tuskaista odottelua. Hakuajan päätyttyä piti vielä odotella päätöstä toinen kuukausi eli asia selvisi lopullisesti vasta juhannuksen jälkeen, jolloin oli enää kaksi kuukautta vaimon töiden alkamiseen. Odottelu vaihtui kiireeksi, sillä piti löytää asunto, jotta lapset voidaan ilmoittaa kouluun.

 

Asunnon etsimisessä taktiikkana oli aluksi etsiä sopivaa asuntoa laajalta alueelta eli Göteborgista ja siitä 60 km pohjoiseen, sillä vaimon työpaikka sijaitsisi Stenungsundissa n. 45 km Göteborgista. Käytännössä homma meni niin, että Blocketista kyttäsimme  4-makuuhuoneisia asuntoja. Kun löytyi potentiaalinen, tutustuin alueen koulutarjontaan, tutkin pendelöintimahdollisuudet ja kerta kerran jälkeen hylkäsin kaikki vaihtoehdot, joita ei hirveästi ylipäänsä ollut. Suurin osa oli sitä paitsi Göteborgissa, joka prosessin edetessä alkoi tuntua huonolta vaihtoehdolta hintojen ja 40-50 km työmatkan takia. Lopulta päätimme, että etsimme asunnon Stenungsundista, jotta pääsemme ilmoittamaan lapset johonkin kouluun.

 

Pieneltä paikkakunnalta ei ole helppo löytää vuokraomakotitaloa ja kävikin niin, että missasimme pari hyvää vaihtoehtoa työnhakuprosessin ollessa vielä kesken. Muuton varmistuttua vuokramarkkinat Stenungsundissa hiljenivät täysin ja kun vaimo 25.8. aloitti uuden työn, ei meillä ollut asuntoa. Oma ja lasten muutto oli sovittu lokakuun ensimmäiselle viikolle, joten vielä oli aikaa. Vaimo asui Stenungsundissa firman kolmiossa ja yritti muuttoavustajan kanssa löytää meille kotia huonolla menestyksellä. Ahdistuksen jo vallatessa mieltä, muuttoavustaja otti yhteyttä ja kertoi, että 26.10. alkaen olisi puoleksi vuodeksi tarjolla vuonna 1776 rakennettu 120 neliön torppa meren rannalla. Puoleksi vuodeksi siksi, että torpan omistajat vuokraavat sitä kesäaikaan viikkovuokralla matkailijoille, mutta talvella se on tyhjänä. Pakkotilanteessa päätimme vuokrata sen, vaikka se tarkoittikin kahden viikon asumista kerrostalokolmiossa ennen kuin torppa vapautuisi.

 

Nyt olemme asuttaneet torppaa 1,5 kuukautta ja iso osa tavaroista on edelleen muuttolaatikoissa, koska säilytystilaa ei ole. Eikä sen niin väliäkään ole, sillä tammikuussa odottaa muutto pidempiaikaiseen osoitteeseen. Elämä on muutenkin vielä sekavaa ja kotoutuminen ja kotiutuminen yhä kesken. Vaimo käy töissä ja tyttäret koulussa. Itse olen pojan kanssa kotona. Mitä nyt joka aamu kuskaan vaimon seitsemän jälkeen töihin ja iltapäivällä haen töistä, koska julkiset eivät tänne noihin aikoihin kulje. Jalan olemme jo saaneet ruotsalaisen yhteiskunnan oven väliin, mutta vielä on matkaa kuljettavana ennenkuin pääsemme kokonaan ovesta sisään. Tämä blogi kertoo siitä matkasta ainakin perheen, työn, turismin ja urheilun näkökulmasta.

Kommentit (3)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *