Håkan

Suomi lienee toipunut sekä MM-jääkiekkohuumasta että -pettymyksestä. Kisojen aikana kierrokset mediassa olivat kovat ja moni oli sitä mieltä, että vähempikin perusteellisuus uutisoinnissa olisi riittänyt. Tieto tyttöystävien istumapaikoista lentokoneessa ainakin aiheutti ärsytystä. Voin kuitenkin lohduttaa, että Ruotsissa mennään ihan eri sfääreissä, kun puhutaan perusteellisuudesta, hehkuttamisesta ja fanittamisesta.

Vaikka futiksen EM-kisat ovat jo ovella, annan esimerkin ruotsalaisesta perusteellisuudesta musiikin puolelta. David Bowien menehtyminen syöpään oli iso juttu Suomessakin ja muistokirjoituksia oli niin somessa kuin vanhassa mediassakin. Ruotsissa muistokirjoitukset eivät riittäneet, vaan Expressen keräsi alle viikossa aineiston 110-sivuiseen ja 119 kuvaa sisältävään David Bowie -muistolehteen.

Ruotsissa ei edes tarvitse kuolla saadakseen vastaavanlaista huomiota. Maan ehkä rakastetuimmalla nykyartistilla Håkan Hellströmillä on ensi viikonloppuna kaksi loppuunmyytyä stadionkeikkaa Ullevilla Göteborgissa. Kovimmat fanit leiriytyivät Ullevin eteen jo viime keskiviikkona saadakseen parhaat paikat nurmelta. Ovat siis jo viikon telttailleet ja vielä on neljä yötä jäljellä. Eikä innostuneisuus koske vain faneja, vaan media on aivan yhtä villinä. Osittain toki fanien ja rahankin takia.

Håkan julkaisi keväällä uuden EP:n, 1974, biisi kerrallaan aina 1-2 viikon välein. Kaikki isot ruotsalaislehdet arvostelivat jokaisen biisin tuoreeltaan ja koko neljän biisin EP:n ilmestyttyä vielä tekivät kokonaisarvion. Håkan halusi treenata Ullevin keikkoja varten tekemällä kaksi klubikeikkaa New Yorkissa ja tottakai Ruotsin parhaat rock-skribentit lensivät yleisöksi. Ainakin Aftonbladetin Markus Larsson kirjoitti molemmista keikoista pitkät artikkelit, joissa arvosteli jokaisen biisin erikseen.

Viime viikonloppuna kauppoihin tuli Aftonbladetin Håkan-liite. Kun on kotoisin maasta, jossa erikoisliite tehdään yleensä Talvisodasta, tuntuu huimalta, että 42-vuotiaan rock-muusikon tulevia keikkoja hehkutetaan 100 sivun lehdellä. Sellainen kuitenkin ilmestyi ja minäkin ostin sen.

Håkan Hellsröm

Göteborgin vaikutuspiirissä asuvana Håkan-fanina kaupungin suurimmasta sankarista kertova lehti on pakko-ostos ihan senkin takia, että lehdessä on kattava kartta paikoista, joista Håkan on laulanut. Jos jotain kiinnostaa, voin järjestää kiertokävelyn. Tai vielä mieluummin kiertojuoksun. Lehdestä löytyvät myös Aftonbladetin vanhat arvostelut kaikista Håkanin levyistä ja toimittajan tämän hetkinen mielipide. Erityisen huvittava on Markus Larssonin arvostelu vuoden 2010 levystä 2 steg från paradise. Hän antoi levylle neljä plussaa viidestä, mutta kirjoitti joitain päiviä myöhemmin uuden arvostelun otsikolla Han måste ha ett + till ja antoi viisi plussaa.

Olen lukenut ja selannut Håkan -spesiaalin kannesta kanteen ja on myönnettävä, että se koukuttaa. Siitä löytyy pari pitkää artikkelia, muun muassa Håkanin ja yhden intohimoisen fanin haastattelut, muiden artistien hehkutuksia ja lista 30 parhaasta biisistä. Popnörttejä varmaan kiinnostaa juttu biisien teksti- ja melodialainauksista. Amerikkalainen toimittaja taas kertoo, miltä Håkan ja hänen suosionsa näyttäytyy kieltä ymmärtämättömälle. Itse luen siitä varmuudella joka ikisen sanan.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=SV70M4lpgPo&w=560&h=315]

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *