Autot palavat

Suomenkin lehdissä on loppukesästä kirjoiteltu  Ruotsin ja ennen kaikkea Malmön autopaloista. Mitään erityisiä analyysejä palojen syistä en ole suomalaislehdissä nähnyt, vaan ne on kuitattu joko ulkopuolisuuden aiheuttamaksi oireiluksi tai rikollisten keinoksi hallita lähiöitä pelolla ja kaaoksella. Nimeltä mainitsemattomissa vihamedioissa syyksi yksinkertaistetaan se, että Lähi-Itä on saapunut Ruotsiin. Todellisuudessa autoja poltetaan milloin mistäkin syystä, mutta aina siihen liittyy rikollisuus ja olennaista on, että ilmiö saataisiin loppumaan.

En ole Ruotsin johtava autopaloasiantuntija, mutta kohtalaisen paneutunut harrastelijasosiologi kuitenkin ja lukenut aiheesta useita kirjoituksia, joista selviää, että autoja ei polteta vain mellakoinnin vuoksi tai että mellakoinnillekin voi olla eri syitä. Esimerkiksi  tämän rikosblogin mukaan ennen viime viikkoa ei Göteborgissa ollut ollut yhtään autopaloa, jossa syynä olisi ollut nuorison levottomuus ja mellakointi. Sen sijaan autoja oli poltettu nähtävästi kahden suvun välisissä kiistoissa ja totta kai tehty vakuutuspetoksia, jotka tutkimusten mukaan ovat joka toisen autopalon taustalla.  -90-luvulla Turussa ns. liikemiehet upottivat varastetuksi ilmoitettuja loistomersuja Maarian uimakuoppaan, Ruotsissa he maksavat nuorisolle siitä, että auto poltetaan. Ja kun tuikataan yksi auto tuleen, palaa usein pari vieressäkin olevaa.

Göteborgissa oli palojen suhteen rauhallista tänä kesänä, koska poliisin satsaukset läsnäoloon ja kohtaamiseen ovat tuottaneet tulosta. Vasta viime viikolla sattui jotain, joka kärjisti tilanteen Bergsjönissä sellaiseksi, että Ruotsin tilanteesta raportoiva pelottelublogi innostui otsikoimaan juttunsa “Göteborgissa iso mellakka – Ruotsi on nyt yhtä suurta mellakkaa”. Henkilökohtaisesti en tätä koko Ruotsin vallannutta mellakkaa havainnut, mutta Bergsjönissä oli levotonta keskiviikon ja torstain vastaisena yönä. 15-20 nuorta miestä heitteli poliiseja kivillä ja poltti neljä autoakin, koska poliisi oli aiemmin viikolla tehnyt iskenyt alueen huumekauppaa vastaan ja pidättänyt useita johtavia jengiläisiä.  Poliisi onnistui myös saamaan kiinni pari mellakoijaa.

Luin joskus jutun, jossa joidenkin autopalojen syyksi on epäilty murtojälkien peittämistä. Tai jos autoa on käytetty keikalla, kuten Frölunda Torgin murhassa, voidaan auto polttaa ja samalla tuhota jäljet. Skoonessa uusnatsit polttivat pari viikkoa sitten kunnanhallituksen puheenjohtajan auton ja hyvä ettei talo palanut samalla. Hyvin tavallista on myös sytyttää auto tuleen, jotta saadaan poliisi jollekin tietylle alueelle ja sitten aiheutetaan lisähämminkiä kivien heittelyllä, jolloin rikostoverit voivat rauhassa keskittyä omaan operaatioonsa toisaalla. Tätä taktiikkaa käyttivät myös Vårväderstorgetin Vår Krog & Barin murhat toteuttaneet jengiläiset. Pari kaveria sytytti muutaman auton tuleen toisaalla Biskopsgårdenissa, jotta alueen poliisit saataisiin pois torin ympäristöstä ja asemiehet saisivat rauhassa murhata kilpailevan jengipomon (tosin epäonnistuivat ja uhriksi valikoitui pari muuta, joista toinen täysin sivullinen).

Vakuutuspetosten ja auton omista vioista johtuvien syiden jälkeen yleisin tai ainakin eniten huomiota saava syy on levottomuuksien yhteydessä sytytetyt autopalot. Silloin laukaisevana tekijänä voi olla vaikka poliisin alueella tekemät pidätykset, jolloin usein alaikäiset jengiläiset kostavat poliisille ja kaikille muillekin aiheuttamalla kaaosta. Tai sitten poliisi on rikollisia etsiessään toiminut asukkaiden mielestä liian päällekäyvästi ja ratsannut viattomia tai harmaalla alueella liikkuvia nuoria, jotka reagoivat kokemukseen ilkivallalla. Göteborgissa onkin panostettu paljon siihen, miten poliisit kohtaavat alueen asukkaat ja tulokset ovat olleet positiivisia. Bergsjönin levottomuudetkin kestivät vain yhden illan ja alkuyön. Twitterissä näkemäni seminaaritviitin mukaan vuoden 2012 levottomuuksissa televisiossa näytetyt kuvat paloista ruokkivat nuoria sytyttämään lisää paloja. Isompien levottomuuksien aikana kaoottista tilannetta todennäköisesti myös hyödynnetään tekemällä vakuutuspetoksia, jotka menevät yleisen hulinoinnin piikkiin. Tai sytytetään velallisen tai kilpailijan auto tuleen. Näin ainakin toimittiin Rodney King -mellakoissa paraikaa lukemani Ryan Gattisin Vihan Kadut -kirjan mukaan.

Vaikka autopaloja on ollut ihan liikaa ja liian monessa kaupungissa, se ei tarkoita, että poliisit olisivat menettäneet pelin. Päinvastoin, Göteborgin toistaiseksi tämän vuoden ainoa levottomuus johtui nimenomaan siitä, että poliisit ovat niskan päällä. 15-20 aktiivisesti häiriköivää nuorta ja toinen mokoma henkistä tukea antamassa on asuinalueellaan kuitenkin vähemmistössä ja jos poliisin suhteet muihin asukkaisiin pysyvät kunnossa, on levottomuudet jatkossa mahdollista ehkäistä tai katkaista nopeasti.

—————————————————————————————————————–

Tätä kirjoittaessani kuuntelin repeatilla porvoolaisperäisen ruotsalaismuusikko Love Antellin bändin Florence Valentinin biisiä Bilen brinner, vaikka se ei kerrokaan lähiöiden autopaloista.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=VdnBrRN7S60&w=560&h=315]

Kommentit (9)
  1. Jussi Eskola
    30.9.2016, 14:56

    Onpa epätoivoista mamujen puolustelua. Veikkaan että Pelle, Björn ja Åke eivät polta autoja vaan Hassan, Ahmed ja Mohammed. En muista, että ennen maahanmuuttajien invaasioita Ruotsissa olisi juurikaan palanut autoja, eikä muukaan rikollisuus (esim. raiskaukset) olleet suuren suurta.

    1. Veikkauksesi voi olla ihan oikea. En tosin huomaa, missä kohdassa puolustelen yhtään ketään. Päinvastoin “..aina siihen liittyy rikollisuus ja olennaista on, että ilmiö saataisiin loppumaan.”

      1. Ruotsissa raiskausten lukumäärän kasvu selittyy pitkälti sillä, että siellä raiskaus on määritelty hyvin laajasti ja, kiitos feministien, raiskauksista uskalletaan ilmoittaa.

        Blogistille kiitos hyvästä ja asiallisesta tekstistä. Nuo persuidiootit voisivat painua muualle öyhöttämään.

        1. Kiitos kommentista ja kehuista. Mukavaa, kun lukija ymmärtää lukemansa.

  2. >Päinvastoin ”..aina siihen liittyy rikollisuus ja olennaista on, että ilmiö saataisiin loppumaan.”
    Vasemmiston taktiikka on aina muuttaa asioiden määritelmiä, sen sijaan että ongelmista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä. Ongelmia ei voi korjata, jos ei ensin tunnusta niiden olemassaoloa. Hyvänä esimerkkinä Kölnin joukkoahdistelujen normalisointiyritys #lääppijä-hashtägin avulla, joka kopioitiin suoraan Saksasta #imzugpassiert:sta. Sinänsä ihan nerokasta yrittää normalisoida joukkoahdisteluja, mutta vähän liian läpinäkyvää.

    1. Kiitos kommentista. Olen samaa mieltä, että ongelmia ei voi korjata, jos ei tunnusta niiden olemassaoloa. Sen sijaan olet väärillä jäljillä, jos tarkoitat vasemmistolla minua. En kuulu vasemmistoon. Enkä yritä muuttaa asioiden määrittelyä. Pointti oli vain kirjoittaa autopalojen eri motiiveista, eikä niiden sytyttäjistä. Jos löydän hyviä artikkeleita, jotka kertovat sytyttäjistä vähän syväluotaavammin, ei ole mahdotonta, ettenkö referoisi sellaista artikkelia blogiini.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *