Äärioikeistolaisia pommeja?

Suomessakin on kirjoitettu ja varoiteltu Göteborgin jihadistipiireistä. Vähemmälle huomiolle tai jopa vaille huomiota ovat jääneet alueen äärioikeistoperinteet, joista riittäisi enemmänkin kirjoitettavaa. Valitettavasti äärioikeisto on taas sen verran ajankohtainen, että aiheita ei tarvitse kaivaa historiasta, vaan voi kirjoittaa lähikuukausien tapahtumista.

Marras- ja tammikuun välisenä aikana Göteborgissa räjähti kaksi pommia ja lisäksi löydettiin yksi räjähtämätön pommi. Ennen tätä viikkoa uutisointi Ruotsissa oli vähäistä, sivun alalaidassa pienet jutut. Suomessa ei välttämättä ollut edes pikku-uutista näistä.

Ensin räjähti marraskuun alussa  Göteborgin keskustassa Syndikalistisen foorumin toimiston edessä. Räjähdys oli uutinen lähinnä paikallisesti. Tammikuun alussa siivooja oli työssään Västra Frölundassa eräässä hotellissa, jossa majoitetaan karkotettavaksi määrättyjä turvapaikanhakijoita. Viedessään roskia ulos, toinen roskapusseista räjähti hänen jaloissaan ja hän loukkaantui vakavasti ja on edelleen sairaalahoidossa. Ennen kolmannen pommin löytymistä poliisi teki pidätyksen liittyen Syndikalistisen foorumin räjähdykseen. Vangittuna istuu tunnettu ja pahamaineinen natsijohtaja Viktor Melin.

Kolmas pommi ei räjähtänyt. Se löytyi viime viikolla Hisingenistä Torslandan taajamasta, Lillebyn leirintäalueelta, jossa majoitetaan turvapaikanhakijoita väliaikaisesti ennen kuin heille löytyy pysyvä majoitus. Lillebyn räjähtämätön pommi oli varustettu kellolaitteella, jollainen oli myös ensimmäisessä pommissa, joten viimeistään tässä vaiheessa poliisi laski yhteen yksi plus yksi ja kaikkia kolmea tapausta alkoi tutkia sama tutkinnanjohtaja. Myös Säpo liittyi tutkintaan.

Tällä viikolla poliisi on tehnyt kaksi pidätystä lisää. Ensin keskiviikkona pidätettiin mies epäiltynä Lillebyn pommista ja torstaina vielä kolmas epäiltynä osallisuudesta kaikkiin tapauksiin. Syyttäjän mukaan kaikilla kolmella pidätetyllä on yhteydet Nordiska Motstånsdrörelseniin.

Tällä viikolla myös Tukholman media on herännyt ihmettelemään, mitä kummaa länsirannikolla tapahtuu:

http://www.aftonbladet.se/nyheter/kolumnister/a/7kkrK/varfor-sa-tyst-om-valdsvagen-i-goteborg

http://www.expressen.se/ledare/bomberna-visar-faran-med-hogerextrema/

Kommentit (2)
  1. Mika Sarivaara-Satta
    3.2.2017, 22:27

    Ruotsissa vaikuttaa tuo poliittinen väkivalta olevan kaiken kaikkiaan yleisempää, kuin meillä Suomessa.
    Johtuneeko äärimmilleen viritetystä poliittisesta korrektiudesta ja väärin ajatteluun syyllistyvien sosiaalisesta eristämisestä, sekä sananvapauden näkymättömistä rajoituksista, jolloin debatointi vähenee, ja väkivalta lisääntyy.

    1. Yksi syy löytyy ainakin Ruotsin sijainnista ja historiasta. Sekä hyviä että huonoja vaikutteita on haettu Tanskasta, Keski-Euroopasta, Englannista ja Usasta huomattavasti Suomea paremmin. Esimerkkeinä vaikkapa jalkapallohuligaanit, äärioikeisto, äärivasemmisto, rikollisjengit, mutta toisaalta myös kansainvälisyys joka näkyy musiikissa, elokuvissa, muodissa ja bisneksessä. Internetin ja globalisaation ansiosta ero Suomen ja Ruotsin välillä tietysti pienentynyt, mutta Ruotsilla edelleen etumatkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *