Tällaisia tilastoja tällä kertaa

Ruotsalaisilla vihasivustoilla ja sosiaalisessa mediassa levisi tällä viikolla juttu tilastopaja Numbeon tilaston pohjalta serbialaiselle nettisivulle tehdystä rikosindexistä, jonka mukaan Malmö on koko Euroopan toiseksi rikollisin kaupunki vain Napolin ollessa pahempi. Suomessa tähän ei googlaamisen perusteella yllättävää kyllä ole takerruttu Vauva-lehden keskustelupalstaa ja joitain some-jakoja lukuunottamatta ja hyvä niin, sillä tilasto on puhdasta potaskaa, vaikka Malmössä väkivaltaa ja rikoksia ihan liikaa on ollutkin. Asia alkoi totta kai kiinnostaa ruotsalaisia toimittajia ja Metro-lehden Viralgranskaren tutki asiaa tarkemmin. Osoittautui, että Numbeon tilastot perustuvat sen sivuilla käyneiden ja mielipiteensä ilmaisseiden arvioiden pohjalta laadittuihin laskelmiin. Malmön nosti listakakkoseksi 188 ihmisen näkemys Malmöstä erityisen rikollisena kaupunkina, eikä Numbeo luonnollisestikaan välitä siitä, kuinka kattava otos tuo on tai siitä kuinka monta kertaa yksi ihminen on äänestänyt.

Yksi ihminenkin voi nimittäin vaikuttaa ratkaisevasti tulokseen. Nykyisin Tukholmassa asuva entinen skoonelainen Linus Trulsson näki Viralgranskarenin jutun ja tutustui tilastoihin. Hän havaitsi, että Lund on saanut aivan liian vähän huomiota tilastossa ja päätti korjata asian. Hän ryhtyi urakoimaan arvioita ja sai kuin saikin nostettua Lundin aluksi koko maailman toiseksi rikollisimmaksi kaupungiksi vain Caracasin ollessa pahempi, mutta nyt Lund on jo kirinyt ykköseksi. Käsittääkseni Numbeolta ei vieläkään ole saatu kommentteja, mikä idea heidän tilastoissaan on.

Kuka nostaisi Suomesta jonkun pikkukaupungin rikosmaailman huipulle?

Rikostilastot

Rakettikaaos

Suurimmassa osassa Ruotsia normaalisti sujunut uudenvuoden juhlinta sai ikäviä sävyjä, kun ilotulitusrakettien ja paukkupommien räiskiminen karkasi joissain paikoissa käsistä ja esim. raitiovaunuja ja bussipysäkeillä olleita ihmisiä kohti ammuttiin raketteja. Pauke alkoi jo useita päiviä ennen uudenvuodenaattoa ja jatkui pari-kolme päivää sen jälkeenkin, tosin laantuneena. Kovinta räiskintä oli lähiöissä ja toreilla (ja lööpeissä) ja tulipalojakin syttyi. Meidänkin kulmilla ammuttiin yksittäisiä raketteja päiväkausia, mutta muuten oli rauhallista. Vain yksi kontti paloi, toisin kuin vuonna 2008, jolloin nykyinen kouluni tuhoutui raketista aiheutuneesta palosta.  Vielä toissa yönä joku räjäytti pari postilaatikkoa kadullamme, kuten uutenavuotena aina joku keksii tehdä.

Malmön Möllevångstorgetilla kuvattu video kaoottisesta uudenvuodenjuhlinnasta kohahdutti Suomessakin, enkä yhtään ihmettele. Maata pitkin ammutut raketit räjähtelivät muun muassa ihmisten jalkoihin ja autojen tuulilaseihin, eikä tilanne näyttänyt olevan kenenkään hallinnassa. Videota on luonnollisesti hyödynnetty myös propagandatarkoituksiin ja sen kuvannut Jash Doweyko-Jurkowski joutui sellaiseen mediapyöritykseen, että hän kirjoitti lopulta  Sydsvenskaniin vihaisen mielipidekirjoituksen, jossa hän analysoi tapahtumia ja maailman tilaa ylipäänsä. Kirjoitus oli mielestäni kiinnostava silminnäkijälausunto (vaikka en ole kaikesta samaa mieltä), joten lähetin hänelle viestin ja kysyin ja sain luvan suomentaa ja julkaista kirjoituksen blogissani. Hän halusi korostaa, ettei ole vasemmistoa tai oikeistoa, vaan suorademokratian ja humaanisuuden kannattaja. Mielipiteet ovat siis hänen, käännös minun.

 

Lukijalta (Sydsvenskan): Idioottimainen käytös ei ole sen enempää ruotsalaista kuin arabikulttuuriakaan.

 

Tekemällä ja julkaisemalla videoni Malmön Möllevångenin uudenvuodenkaaoksesta olen tehnyt useita aloittelijan virheitä ja saanut sen myötä oppia kovemman kautta, kuinka media toimii. Olen stressaantunut, nukkunut huonosti, enkä ole voinut tehdä töitä, koska puhelin soi koko ajan ja olen joutunut antamaan haastatteluja. Kun heräsin filmini julkaisua seuranneena päivänä, en ollut uskoa silmiäni…

Oikeistomedia käyttää filmiäni jakaakseen muukalaisvihamielistä propagandaa. Vasemmistomedia yrittää torjua asiantilan painottamalla antirasistista sanomaa, eikä ole onnistunut kuin mahdollisesti syyttämään ilotulitteita ja miesryhmiä. Kuten tavallisesti toisin sanoen.

On myös kysytty poliisilta, poliitikoilta ja pelastuslaitokselta, mikä meni pieleen sen sijaan, että olisi katsottu peiliin ja kysytty itseltä, mitä minä olisin voinut tehdä estääkseni kyseisen käytöksen. Eräs toimittaja meni jopa niin pitkälle, että sai kuulostamaan siltä kuin olisin leikannut kahden tunnin materiaalista lyhyen filmin pahimmista kuvista muuten rauhallisesta uudenvuoden vietosta. Se ei pidä paikkaansa. Filmi kuvaa minuutteja kaoottisen vuodenvaihtumisen molemmin puolin. Sillä ei ole merkitystä, että olin ulkona kuvaamassa kauan ennen ja jälkeen vuodenvaihteen.

Minun ajatukseni oli kuvata Möllanin kaoottista tunnelmaa vierailijan silmin, ei muuta. On teidän ongelmanne, miten tulkitsette filmini ja aikomukseni tai mitä teette lausunnollani. Möllevångstorgetin, kuten kaikkien muidenkin paikkojen maassamme, pitäisi olla turvallisia vierailla koska tahansa ja kenen tahansa. Kuten ystäväni sanoi minulle: ”Kieltäkää idioottimainen käytös, älkää ilotulitteita.”

Idioottimaisella käytöksellä ei ole sen enempää  tekemistä ruotsalaisen kuin arabikulttuurinkaan kanssa. On kysymys käytöstavoista, ihmisten kunnioittamisesta ja henkilökohtaisesta vastuusta. Illan aikana näin vain yhden ainoan naisen läksyttävän yhtä nuorista, jotka ampuivat ihmisiä päin. Sitten hänen miehensä hiljensi hänet, ettei aiheutuisi ongelmia. Kaikki kunnia tälle naiselle.

Poliisin pelkkä läsnäolo sai aikaan, että hetkeen ei kukaan uskaltanut ampua raketteja ihan minne sattuu. Ettekö itse huomanneet sitä, te jotka olitte vuorossa? Heti kun autonne rullasivat eteenpäin kiihtyi vaaka-ampuminen taas. Poliisin pitäisi ennen kaikkea suojella ihmisiä.

Teidän täytyy ymmärtää, että ette voi antaa signaaleja heikkoudesta, jos haluatte säilyttää kunnioituksen väestön keskuudessa. Kun sanotte tuntevanne olonne turvattomaksi, oli sitten kyse ilotulitteiden ampumisesta tai kivien heittelystä ”altistuneilla alueilla”, olette hyväksyneet ja tunnustaneet tappionne. Näin ei voi olla. Lopettakaa höpötys ja toimikaa. Eikä tämä koske vain poliisia, vaan myös vanhempia ja kanssaihmisiä, jotka näkevät, että homma ei mene oikein.

Olen väsynyt tekstipohjaisiin keskusteluihin, kommenttiosioihin ja sekä poliittiseen että median ilmapiiriin Ruotsissa. Se johtaa melkein pelkästään vain lisääntyneeseen vastustajan halveksuntaan ja samanmielisten selkääntaputteluun. Emme enää edes katso toisiamme silmiin, mutta silti otamme itsellemme vapauden olla harrastelijapoliitikkoja sosiaalisessa mediassa ja oksennamme mielipiteitä jatkuvalla syötöllä.

Miksi vastustajat, yksityishenkilöt poliitikkona, eivät useammin kohtaa keskustelun merkeissä julkisissa tiloissa? Miksi täytyy aina odottaa äärimmäisen tehottomia ja aikarajoitettuja SVT:n debatteja puoluejohtajien kesken? Näissä keskusteluissa todistamme sen lisäksi usein hiekkalaatikkotasoa, joka saa minut miettimään, mitä minun verorahani oikein rahoittavat.

En ole vasemmistoa. Enkä sen puoleen oikeistoakaan. Menikö vaikeaksi, kun minua ei voikaan asettaa ennalta määritettyyn mielipidekäytävään? Ajatelkaa itse!

P.S. Ilotulitteita ei pitäisi mielestäni kieltää. Kiellot eivät yleensä toimi koskivat ne sitten mielipiteitä, väkivaltaa tai huumeita. Eikö meidän olisi jo pitänyt oppia se?

Jash Doweyko-Jurkowski

-Jash Doweyko-Jurkowski on 27-vuotias mies Malmöstä. Hän on kiinnostunut historiasta ja politiikasta, pitää kirjoittamisesta ja dokumentoinnista ja työskentelee verkkokaupassa tuotetekstien ja markkinoinnin parissa.-


edit:

Ilotuliteala ehdottaa, että rakettien myynti kielletään.

Pari kaveria tunnistettu videosta ja kutsu käy poliisikuulusteluun.

 

Suomalaisopettajan salaiset Ruotsi-päiväkirjat

Rakas Päiväkirja,

Anteeksi, että olen laiminlyönyt Sinua, enkä ole kirjoittanut aikoihin. Minun on pitänyt, mutta arki on musertanut minut. Tai ainakin luovuuteni. Olen ollut myös epävarma, mitä voin kirjoittaa. Parhaat jutut kun tapaavat olla sellaisia, että niitä ei voi kertoa tai kukaan ei ainakaan usko. Tässä tapauksessa vetoan vaitiolovelvollisuuteen (tosin en ole lupausta allekirjoittanut), enkä vuodata raflaavimpia tarinoita oppilaista edes Sinulle, Rakas Päiväkirjani, mutta kuvailen muuten uutta arkeani.

Syksy on mennyt nopeasti. On vaikea käsittää, että on jo joulu ja kirjoitin ensimmäiset ruotsalaiset arvioni Unikumiin (vähän kuin Wilma) tällä viikolla. Niin, sain noin kuukausi sitten Kouluvirastolta kirjeen, jossa minulle myönnettiin Lärarlegitimation eli virallinen oikeus toimia opettajan virassa Ruotsissa ja samalla oikeus suorittaa arviointi. Ja tokihan kollegani ja oppilaideni mentorit eli luokanvalvojat halusivat, että arvioin itse, koska oppilaat ovat sataprosenttisesti olleetkin huomassani. Itse todistusten kirjoittamiselta säästyin luojan kiitos, sillä oppilaani ovat 5. -luokkalaisia ja todistus annetaan meillä vasta kutosille. Mutta arvioida piti.

Tehtäväni Ruotsissa on ollut suurehkon, yli 500 oppilaan peruskoulun mellanstadietin (vastaa ala-asteen 4.-6.luokkia ) pienryhmän vetäminen. Ryhmä on ollut kasassa viime vuoden kevätlukukaudesta, jolloin sitä veti yhden oppilaan isä pedagogisen vastuun ollessa luokanvalvojilla ja resurssiopettajalla. Oppilaita oli silloin 3, tänä syksynä sain yhden lisää. Kokoonpano on siis ollut neljä oppilasta, minä opettajana ja lisäksi yksi avustaja. Yhteistä kaikille oppilaille on se, että ensimmäisten neljän vuoden aikana koulunkäynti on ollut rikkonaista, eikä isossa ryhmässä ole ollut helppo olla. Ruotsalaisen inkluusioajattelun takia erityisen tuen tarpeen luokittelu on kuitenkin tiukkaa, eivätkä omat oppilaani ole täyttäneet erityiskouluopetuksen (särskola) kriteerejä ja pudonneet ikään kuin välimaastoon.

Normaalisti koulumme 5.-luokkalaisten koulupäivät alkavat klo 8.20 ja päättyvät joko 14.40 tai 14.50. Maanantaina kaikki koulun oppilaat lopettavat klo 13 ja iltapäivä on pyhitetty opettajien kokoustamiselle ja yhteissuunnittelulle. Huomasin kuitenkin melko nopeasti, että omille oppilailleni päivät ovat aivan liian pitkiä ja tein omavaltaisesti päätöksen, että lopetamme myös perjantaisin klo 13 ja ti-to klo 14. Lisäksi lyhensin oppituntien keston normaalista 60-90 minuutista 30-45 minuuttiin, koska yhtämittainen jaksamisaika oppilailla on n. 10-15 minuuttia. Hyväksytin toki muutokset myöhemmin johtoportaalla ja mukautukset kirjattiin dokumentteihin. Jälkeenpäin on ilmennyt, että jos en olisi päiviä lyhentänyt, tulisi minulle aivan liian suuri määrä oppilasaikaa. Sitä tulee ehkä nytkin, mutta paneudumme asiaan loman jälkeen tarkemmin. Syksy on ollut kovin sekava koulussamme, sillä kaksi kolmesta rehtorista on ollut viikkokausia sairaslomalla, eikä paikalla olevan rehtorin kanssa ole ehtinyt käydä keskustelua kaikista yksityiskohdista. Itse asiassa emme ole edes ehtineet suunnitella, miten ryhmän kanssa toimitaan, vaan on luotettu siihen, että Pisa-menestyjä Suomesta tuleva ihmemies kyllä hoitaa homman. Onneksi rakkaat kollegani ovat muistaneet pitää huolta minusta ja jopa käyneet puolestani keskusteluja johdon kanssa.

Työaika koulussamme on 35 tuntia viikossa koululla + 10 tuntia omalla ajalla eli 45h/vko. Koska työpäivään kuuluu pakollinen 30 minuutin (lounas)tauko, paikan päällä koululla ollaan siis 37,5 tuntia viikossa. Hassua tuossa tauossa on se, että esim. itselläni on valvontaruokailu, josta maksan siksi vähemmän. Paperilla se ei ole työaikaa, vaan taukoa. Tai ehkä tarkoitus on se, että tauko otettaisiin sen jälkeen, kun on syöty, mutta itselleni se ei onnistu, koska käytännössä olen koko oppilaiden koulussaoloajan heidän kanssaan. Tauon mahdollisuutta ei ole. Tähän epäkohtaan luottokollegani kiinnittikin huomiota ja kehotti ottamaan asian johdon kanssa puheeksi.

37,5 viikkotuntiani muodostuvat seuraavasti. Työaikani alkaa joka päivä klo 8.00 ja ensimmäinen oppitunti 8.20. Maanantaisin ja tiistaisin lopetan klo 16.30. Maanantaina klo 13 jälkeen on aluksi rinnakkaisluokkien yhteissuunnittelua ja klo 15 arbetslagsmöte eli vastaa luokkatasokokousta. Sen jälkeen voi vielä tehdä omia töitä. Tiistaina päästän oppilaat kotiin klo 14 ja klo 15-16.30 on yleensä joku seminaari, opintopiiri, luento tai muuta kehittävää. Luemme mm. Bo Hejlskov Elvénin kirjaa Problemskapande beteende tiettyyn sivumäärään asti ja sitten keskustelemme ryhmissä lukemastamme. Keskiviikkona ja torstaina lopetan klo 15 ja perjantaina 14.30. Aika usein päivät venyvät syystä tai toisesta, mutta silloin lyhennän paikallaoloaikaani jonain sopivana päivänä. Usein perjantaina. Noin kerran viikossa onnistun myös livahtamaan kollegani kanssa 40-50 minuutin lenkille oppituntien ja suunnittelun välissä ja se on todellinen henkireikä ja jaksamista edistävä tekijä. Iltapäivän palaverit sujuvat lenkin jälkeen paljon paremmin.

Koulumme sijaitsee kunnan suurimmassa ja tyypillisimmässä vuokratalolähiössä. Oppilasaines on kuitenkin heterogeenistä ja oppilaat monenlaisista perheistä, myös lähiön ulkopuolelta. Huomioitavaa on suuri maahanmuuttajien osuus, sillä koulussa puhutaan n. 30 eri äidinkieltä ja käytännössä kunnan kaikki ensimmäisen polven alakouluikäiset maahanmuuttajalapset ovat meidän koulussamme. Monet ovat vasta maahantulleita ja ruotsin taidot ovat puutteelliset. Se tuottaa omat haasteensa luokanvalvojille, sillä monet opiskelevat osa-aikaisesti ruotsi toisena kielenä -luokissa ja saavat lisäksi oman äidinkielensä opetusta, jolloin lukujärjestyksistä tulee sekavia. Yleisesti ei voi sanoa, että kokisin koulussamme olevan rauhatonta, mutta ajoittain tapahtuu ihmeellisiä asioita, kuten kolme ilkivaltaista palohälytystä syksyn aikana tai koulupäivän aikana parkkipaikalla naarmutetut 30-40 auton tuulilasia. Omassa Toyotassani on onneksi niin vahva lasi, että vauriot olivat lähinnä säälittäviä. Tänään pari mopopoikaa räjäytti loman alkamisen kunniaksi paukkupommin koulun kentällä, omat oppilaani heittelevät tavaroita ja kutosen poikien leikkitappeluun saa puuttua koko ajan, mutta enimmäkseen kaikki sujuu.

On totta kai selvää, että nopeassa tahdissa tulleet monet uudet vieraskieliset oppilaat (kaikki eivät ole pakolaisia) ovat kuormittaneet opettajia, sillä tuen tarve on suuri ja oppilaiden tarinatkin rajuja. Välimeren yli yksin alle kouluikäisenä tulleitakin löytyy ja sillä taustalla voi joskus olla vaikea keskittyä kouluun. Mutta itsekin vieraskielisenä tulen aika hyvin toimeen maahanmuuttajalasten kanssa. Olen pari kertaa nähnyt heidän temperamenttiaan käytävällä ja näyttänyt vastalahjaksi omaani. Sen jälkeen homma on taas luistanut.

Vastoin ihmisten yleisiä odotuksia omat oppilaani ovat perusruotsalaisia. En sano heistä sen enempää kuin, että ryhmä ei pienuudestaan huolimatta ole helppo. Osa ryhmästä ei ole hyväksynyt minua ja yrittää tehdä oloni mahdollisimman vaikeaksi. Osan kanssa taas tulen erinomaisesti juttuun. Parhaiten ehkä sen kanssa, jonka sormen jätin ensimmäisenä päivän oven väliin ja joka sai sen seurauksena kauhean raivarin. Syksy onkin ollut kokonaisuutena rankka, mutta olen järjissäni ja fyysisestikin hyvässä kunnossa. Rankkuus ei tule pelkästään oppilaista, vaan myös itselle vieraalla kielellä opettaminen ja ennen kaikkea kaikki muu kanssakäyminen vaatii yllättävän paljon. Välillä puhun todella hyvin ja sujuvasti ruotsia, välillä vain änkytän. Luokassa yleensä sujuu, paitsi jos pitää reagoida nopeasti. Samoin verkostopalavereissa, joissa pääsen selkeästi ja rauhassa kertomaan näkemykseni, olen pärjännyt erinomaisesti myös muiden kuin itseni mielestä. Rasittavinta onkin ehkä small talk porukassa tai kokoukset, joissa puhutaan toisten päälle. Pikkujouluissa en jaksanut yhtään edes yrittää heittää läppää ja olinkin varmaan aika tylsää seuraa. Mutta muuten olen siinä käsityksessä, että olen suoriutunut vaikeassa tilanteessa hyvin, työkaverini arvostavat minua ja lisäksi pitävät hyvänä tyyppinä, joka ehkäpä vielä tärkeämpää. Eikä se ruotsalainen koulukaan niin kauhea ole kuin maineensa. Liikaa vain keskittyy kehittämiseen ja liian vähän oppilaisiin ja hyvinvointiin ja samaa mieltä moni hieno, ammattitaitoinen ja ihan hemmetisti töitä paiskiva kolleganikin on.