Tuhlari ja Säästäjä

Sankaritarinoiden lisäksi viime päivien verouutisoinnissa on noussut esiin ansio- ja pääomatulojen erilainen verokohtelu. Yleisesti on hämmästelty, miten alhainen pääomatuloveroprosentti on ansiotuloveroprosenttiin verrattuna. Jopa kokoomuslainen pääministeri Stubb vaati YLE:n uutisissa, että ansio- ja pääomatuloverojen veroprosenttien tulisi olla lähempänä toisiaan.

Pitääkö ansio- ja pääomatuloja verottaa samalla tavalla?

Vastaus on yksinkertaisesti, että ei. Pääomatuloja tulee verottaa reilusti kevyemmin kuin ansiotuloja ja on itse asiassa hyviä syitä sille, miksi pääomatuloja ei tulisi verottaa lainkaan. Keskityn tässä kirjoituksessa vain yhteen mutta monelle ehkä yllättävään syyhyn. Pääomatulojen verottaminen on nimitäin epäreilua.

Asian valaisemiseksi tarkastellaan kahta henkilöä, Tuhlaria ja Säästäjää. Henkilöt ovat muuten täysin samanlaisia, mutta nimensä mukaisesti Tuhlari kuluttaa kaikki rahansa heti, kun taas Säästäjä säästää puolet tuloistaan ja kuluttaa ne myöhemmin. Yksinkertaisuuden vuoksi oletetaan, että tyypit elävät kaksi vuotta ja molemmat tienaavat työstä 100 euroa vuodessa. Olkoon korkotaso eli pääoman tuotto 10 prosenttia.

Tarkastellaan ensin tilannetta, jossa on ainoastaan 50 prosentin palkkaan kohdistuva ansiotulovero. Nyt sekä Tuhlari että Säästäjä maksavat 100 euroa veroja eli 50 euroa molempina vuosina. Maailma on reilu.

Mitä jos myös pääomatuloja verotetaan samalla 50 prosentin verolla? Tuhlarin tilanteeseen tämä ei vaikuta. Sen sijaan Säästäjän verot nousevat. Hän maksaa molempina vuosina 50 euroa ansiotuloveroa ja tämän päälle toisena vuonna 1,25 euroa pääomatuloveroa. Maailma on epäreilu.

Jostain syystä useat ihmiset kuitenkin ajattelevat, että Säästäjä on Tuhlaria rikkaampi ja hänen pitäisi tasa-arvon nimissä maksaa enemmän veroja.

Kommentit (18)
  1. Katsastaja taisi laskea pääomatulon veron väärin. Se on joko 2,5 tai 1,25 euroa riippuen siitä, säästääkö säästäjä puolet brutto vai nettotulostaan.

    1. Kappas. Kiitos huomiosta! Korjataan.

    2. Onpa kepeää taloustiedettä. Varmaan sitten perintöveroja ei pitäisi laisinkaan. Kyllä te sitten olette fiksuja, ja teillä on paljon perittyä omaisuutta.

    3. Taloustiedettä vai blogikirjoitus? Kuten kirjoituksesta käy ilmi, siinä käsitellään vain yhtä syytä olla verottamatta pääomatuloja. Toki muitakin löytyy ja niistä varmaan kirjoitetaan tulevaisuudessa. Samassa asiattomassa katsauksessa, samaan asiattomaan tyyliin.

    4. Tuhlari maksaa alvin.

  2. Pääomatuloja verotetaan usein enemmän kuin palkkatuloja. minulla on ollut pitkään palkkatulon/työttömyyskorvauksen veroprosentti ollut alhaisempi kuin 25%. Jos verotulos olisi samalla prosentilla molemmista tuloista niin pääomatuloprosenttia tulisi laskea nykyisestä.

    1. Tällaisiakin tilanteita varmasti löytyy. Kirjoituksen vaatimaton tavoite kuitenkin oli vain nostaa esiin se, että pääomatuloverot kohtelevat ihmisiä eri tavalla riippuen siitä, ovatko he säästäväisiä vai kuluttavatko kaikki rahat heti saadessaan ne tilille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *