Asiaton kirja-arvio: Kaupunkirakentamisen aika

Osmo Soininvaaralta ja Mikko Särelältä on ilmestymässä vaalikirja nimeltään ”Kaupunkirakentamisen aika – Kuinka 2020-luvulla rakennetaan hyvää kaupunkia”. Asiattomalta pyydettiin kirjasta ennakkoarviota ja toki mielellämme sen annamme. Arvioimme mielellämme muidenkin ehdokkaiden vaalikirjoja, jos ne ovat mielenkiintoisia ja koemme, että meillä on niistä jotain sanottavaa.

Kirjassa esitellään Soininvaaran ja Särelän näkymyksiä hyvästä asunto- ja kaupunkipolitiikasta. Näkemykset tulevat aitiopaikalta, koska molemmat ovat osallistuneet Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan työhön luottamushenkilöinä.

Kirjassa käsitellään Helsingin kasvua, sitä miten ja minne Helsingin pitäisi kasvaa, viheralueiden merkitystä, liikennettä sekä markkinatalouden valjastamista kaupunkisuunnittelun ja kasvun rahoituksen tueksi. [Read more…]

Miten kaavavaihtoehtoja pitäisi vertailla? Tapaus Hernesaari

Urban Helsinki -ryhmä on jälleen haastanut kaupunkisuunnitteluviraston. Ryhmän mielestä Helsingin Hernesaareen pitäisi kaavoittaa asuntoja paljon enemmän kuin, mitä virasto ehdottaa.

Idea vaihtoehtoisesta kaavasta on erinomainen, mutta sitä voi kehittää vielä eteenpäin. Vaihtoehdon yhteydessä voisi nimittäin arvioida myös eri kaavojen hyvinvointivaikutuksia ja samalla haastaa kaupunkisuunnitteluvirasto kertomaan omansa. Arvion voisi tehdä suurin piirtein näin. [Read more…]

Korkeaa kaupunkikulttuuria

Helsingin Sanomien kulttuurisivujen jutussa haukuttiin kilpaa pilvenpiirtäjiä. Esimerkiksi Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston päällikkö lupaa, että Helsingin keskustan ”horisontaalisuus” tullaan säilyttämään. Syy on se, että päällikkö tykkää siitä ja että näin on ollut sata vuotta. Emme tiedä, pitäisikö kaupungin korkealla virkamiehellä olla parempia argumentteja vai ei.

Paljon parempaan eivät pysty jutussa haastatellut arkkitehditkään. Tornit ovat kuulemma jo tavanomaisia, eikä niistä oikein enää saa imagohyötyä. Vaikka kulttuurisivujen äärellä ollaankin, Asiattoman kirjoittajien mielestä keskustelusta puuttuu jokin ilmeinen näkökohta.

Onneksi jutun toimittaja sentään on hereillä ja mainitsee asuntojen määrän, mutta valitettavasti tämäkin osuus on hämmentävää luettavaa. Jutussa kerrotaan, että

”Nykyään pilvenpiirtäjiä puolustetaan pitkälti kaupungin tiivistämisen argumentilla. Jotkut väittävät tornien olevan ekologisesti järkeviä ja ratkaisevan asuntopulan jopa Helsingissä, mutta tämä väite ei pidä paikkaansa. Mitä korkeammalle mennään, sitä kalliimmaksi neliöt tulevat.”

On vaikea ymmärtää, mitä toimittaja hakee. Korkeat rakennukset mahdollistavat sen, että asuntoja voidaan rakentaa paljon sinne, missä ihmiset haluavat asua. Jos tämä ei ratkaise asuntopulaa (mitä se ikinä tarkoittaakaan) tai korkeiden asumiskustannusten ongelmaa, niin mikä sitten? Asiattoman uskolliset lukijat ehkä muistavat, mitä ongelmia rakennuskorkeuden rajoittamisella on.

Korkea rakentaminen on myös ekologista. Se estää kaupunkialueen leviämistä ja vähentää liikennettä. Mitä enemmän korkeita rakennuksia on, sitä enemmän on koskematonta luontoa.

Arvoitukseksi jää myös se, miksi neliöhintojen nousu on ongelmallista. Asunnon neliöhinta kertoo asunnon laadusta tai asunnonostajien maksuhalukkuudesta. Jos 16. kerroksessa sijaitsevan asunnon myyntihinta on korkeampi kuin täsmälleen samanlaisen asunnon 15. kerroksessa, 16. kerroksen asunnon täytyy olla asunnonostajien mielestä parempi.

Tämä tekstintulkinta voi kuitenkin olla väärä. Myöhemmin jutussa nimittäin todetaan, että

”Mitä korkeammalle mennään, sitä suuremmaksi nousee neliöhinta muun muassa paloturvamääräysten takia.”

Tämän perusteella neliöhinta ei ehkä tarkoitakaan myyntihintaa vaan rakennuskustannusta. Tämä (toivottavasti suopeusperiaatteen toteuttava) tulkinta ei kuitenkaan muuta väitettä yhtään vähemmän kummalliseksi. Tuskinpa voittoa tavoittelevia rakennusliikkeitä tarvitsee suojella. On vaikea uskoa, että ne rakentaisivat asuntoja, joiden rakennuskustannukset ylittävät myyntihinnan.

Tai kenties taustalla on ajatus, että rakennuskustannusten nousu automaattisesti nostaa myös myyntihintoja ja tämä on jotenkin paha asia. Näin ei tietenkään ole. Rakennuskustannukset nostavat hintoja ainoastaan, jos kustannusten nousun myötä asunnosta tulee parempi.

Tämän voi helposti todeta pohtimalla esimerkkiä, jossa rakennusvirasto määrää, että tästä lähtien kaikki rakennukset on rakennettava varmuuden vuoksi kahteen kertaan. Määräyksen mukaan ensimäisen rakennuskerran jälkeen rakennuksen täytyy pysyä pystyssä viikko. Jos näin käy, rakennus voidaan purkaa ja rakentaa uudelleen täsmälleen samanlaisena, minkä jälkeen asunnot voi myydä.

Jokainen voi tykönään pohtia, saisiko rakennusliike myytyä kahdesti rakennetun talon asunnot kalliimmalla hinnalla kuin viereisellä tontilla sijaitsevan täsmälleen samanlaisen, mutta uhkarohkeasti vain yhteen kertaan rakennetun rakennuksen.

Jutussa ollaan myös huolissaan siitä, että korkeiden rakennusten myötä asuinalueista saattaa tulla epäviihtyisiä. Viihtyisyys on tietysti pitkälti makuasia, mutta nopean katsauksen tiheästi rakennettuihin alueisiin, kuten New Yorkiin tai Hong Kongiin, luulisi paljastavan jotain. Ovatko nämä paikkoja, joissa ihmiset eivät halua asua tai vierailla?

Toisaalta voidaan kysyä, että mitä sitten, jos uudesta asuinalueesta tulee jonkun mielestä epäviihtyisä? Kuka tästä kärsii? Ei ainakaan asunnonostajat, koska jos alue on ikävä, ovat myös hinnat alhaisemmat. Toisaalta kenenkään ei ole pakko mennä asumaan korkeisiin rakennuksiin tai niiden lähistölle. Korkeiden rakennusten lähistölle varmaankin valikoituu ihmisiä, joita ne eivät häiritse.

Juttu on myös ikävällä tavalla asenteellinen. Puhutaan torni-intoilijoista, horisontaalisen taivaslinjan rikkoutumisesta ja Kalasataman tornien jyräämisestä pikavauhtia poliittisen lupaprosessin läpi. (Tämä taitaa muuten olla ensimäinen juttu ikinä, jossa Helsingin kaavoitusprosessia on moitittu liian rivakaksi.) Jutun sankareita ovat horisontaalisuuden kannattajat. Asiattoman asuntopoliittinen siipi on esittänyt arvionsa myös tästä kapeasta näkemyksestä.