Kaiken maailmanpolitiikan professori

Ei enempää eikä vähempää kuin maailmanpolitiikan (kyllä, ihan koko maailman) professori Heikki Patomäki on julkaissut uuden kirjan, jota hän kuluneella viikolla ylpeänä esitteli Huomenta Suomessa.

Haastattelussa Patomäki kritisoi muun muassa bruttokansantuotteen (BKT) ja kestävyysvajeen mittaamista. Onhan näiden mittaaminen eittämättä maailmanpolitiikan keskiössä.

Aluksi Patomäki toteaa, että  BKT mittaa pelkästään yksityisiä markkinatransaktioita. Tästä syystä Patomäen mielestä BKT kasvaa, jos julkiset palvelut yksityistetään. Tämä on tietysti täyttä puppua. BKT:hen lasketaan mukaan myös julkinen kulutus. Julkisen sektorin arvonlisää on toki vaikea mitata, mutta BKT:hen se lasketaan joka tapauksessa.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun Patomäki kompastelee talouden peruskäsitteiden kanssa. Kannattaa kuunnella esimerkiksi tämä keskustelu, jossa Patomäki osoittaa muun muassa, että hän ei tiedä, mitä Pareto-tehokkuus tarkoittaa (alkaen 7.20). Tosin Patomäki on tässäkin keskustelussa niin täydellisen sekava, että on erittäin vaikea ymmärtää, mitä hän lopulta tarkoittaa.

Seuraavaksi Patomäki kertoo mielestään hauskan esimerkin siitä, miten hölmö mittari BKT on. Esimerkissä Helsingin keskustaan syntyy ruuhka, jolloin bensiinin kulutus ja sitä myötä BKT kasvaa. Haa! Ruuhkassa on ikävä istua, mutta silti BKT kasvaa, joten BKT:ssa täytyy olla joku syvällinen valuvika.

Sen lisäksi, että esimerkki ei ole erityisen hauska, se on täysin alytön. Järkevä tapa ajatella ruuhkan vaikutusta BKT:hen on verrata tilannetta, jossa ihmiset istuvat ruuhkassa tilanteeseen, jossa ruuhkaa ei ole. Ruuhkassa bensiiniä kulutetaan enemmän kuin ilman ruuhkaa, mutta tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että BKT olisi ruuhkan takia suurempi. Ilman ruuhkaa autoilijoiden bensarahat säästyvät ja he käyttävät ne johonkin muuhun, kuten vaatteisiin, ruokaan tai elokuviin.

BKT on siis molemmissa tilanteissa suurin piirtein sama. Patomäki syyllistyy niin sanottuun rikotun ikkunan harhaan. Ainakaan Patomäki ei voi puolustautua sillä, että kyseinen harhakuvitelma olisi uusinta uutta taloustieteessä, koska ensimmäisenä sen esitti Frederic Bastiat 1850-luvulla.

Mielenkiintoista kyllä, Patomäki käyttää myöhemmin haastattelussa BKT:ta omien politiikkaehdotustensa perustelemiseksi. Patomäen kannattaisi ehkä päättää, onko BKT hölmö mittari vai ei.

BKT:n lisäksi Patomäki puhuu höpöjä kestävyysvajeesta. Patomäki esimerkiksi sekoittaa keskenään lyhyen aikavälin ekonometrisen ennustamisen ja pitkän aikavälin skenaariot. Ekonometrialla kun ei ole mitään tekemistä kestävyysvajearvioiden kanssa.

Patomäen mielestä kestävyysvajetta ei ole järkevää pohtia, koska kestävyysvaje häviää, jos talous kasvaa tarpeeksi nopeasti. Mutta kun juuri tämä on skenaarioiden tekemisen pointti. Skenaarioiden avulla tarkastellaan, mitä tapahtuu julkisen sektorin tuloille ja menoille erilaisilla talouskasvu-, väestörakenne- tai julkisen sektorin kustannusvaihtoehdoilla. Nopealla talouskasvulla kestävyysvajetta ei ehkä ole ja hitaalla vaje on suuri.

Patomäen puheet ovat hämmentäviä. Joko Patomäki ei oikeasti ymmärrä taloustieteen ja -politiikan peruskäsitteitä tai hän ymmärtää, mutta vääristää niitä tarkoituksella. Molemmat vaihtoehdot ovat melko huolestuttavia, koska haastattelun mukaan Patomäen kirja luo taustaa Vasemmistoliiton eduskuntavaaliohjelmalle. Vasemmistoliiton kaltainen merkittävä eduskuntapuolue ansaitsee parempaa talousosaamista talouspolitiikkansa tueksi.