Rupisia riimejä, karmeita megatarinoita

Helsingin Sanomiin liittyy jännä juttu, jonka olemme huomanneet täällä Asiattomassa. Kun taloustieteilijät puhuvat taloustieteestä, jutut julkaistaan korkeintaan taloussivuilla. Kun harrastelijat kirjoittavat taloustieteestä, jutut julkaistaan tiedesivuilla. Asiattomassa on jo käsitelty sitä mitä eräskin kosmologi ajattelee talouspolitiikasta. Nämä kosmisen höpsöt ajatukset oli julkaistu Helsingin sanomien tiedekolumnissa. Nyt tiedekolumnista kajahtaa taas. Asialla on tällä kertaa tiedetoimittaja, joka on lukenut kirjan.

Asiattoman väelle ennestään tuntematon kirjailija F.S. Michaels on näköjään havainnut, että ”ajattelemme kertomalla itsellemme tarinoita”. Huono juttu on se, että viime aikoina länsimaissa olemme kertoneet itsellemme pahan tarinan. Tuo paha tarina on vieläpä niin paha, ettei se olekaan mikään tavallinen tarina vaan ihan oikea megatarina.

Toimittajan kuvaus megatarinan sisällöstä kuulostaa eräänlaiselta taloustieteen karikatyyriltä. Hän kertoo, että megatarinan mukaan olemme ”itsenäisiä yksilöitä”, jotka pyrkivät kaiken aikaa parantamaan omaa tilannettaan. Olemme ”yrittäjiä”, eli meillä on kyltymätön halu saada, mitä haluamme. (Mielenkiintoinen luonnehdinta yrittäjistä muuten). Jos olet myyjä, pyrit tekemään mahdollisimman suurta voittoa. Tuotteittesi hinnan määrää kysynnän ja tarjonnan laki, et sinä. Palkkasi määräävät markkinat, et sinä tai pomosi.

Pysähdytään hetkeksi tähän. Toimittajan närkästys vaikeuttaa sen ymmärtämistä, mitä hän haluaa sanoa. Ilmeisesti ajatus siitä, että ihmiset ovat yksilöitä, jotka pyrkivät parempaan elämään, on jotenkin väärin. On epäselvää, onko se väärin siksi, että ihmiset eivät oikeasti ole sellaisia vai väärin moraalisesti. Oli tulkinta kumpi tahansa, on vaikea yhtyä toimittajan näkemykseen.

Sama pätee markkinoiden toimintaa koskevaan kohtaan. Väittääkö toimittaja, etteivät hinnat ja palkat määräydy markkinoilla? Tämä kuulostaa aika naurettavalta. Yritä esimerkiksi myydä autoasi 10 miljoonalla eurolla. Ei taida käydä kaupaksi, vaikka kuinka yrittäisit. Sinä et voi yksin päättää myymiesi tuotteiden hintaa. Autojen hinnat määräytyvät markkinoilla kaikkien autonvalmistajien, -ostajien ja -myyjien tekemien päätösten perusteella.

Sama pätee palkkaasi. Yritä pyytää 10 miljoonaa liksaa (siis jos et satu olemaan esimerkiksi Leo Messi. Messi, kun luet tätä niin yritä asettua tavallisen ihmisen asemaan). Jos olet pomo, yritä tarjota työntekijöillesi euron tuntipalkkaa. Ei onnistu. Ja jos yrität maksaa työntekijöillesi 10 miljoonaa, et ole kauan yrittäjä.

On ilmeinen tosiasia, ettemme itse eivätkä pomomme voi päättää mitä palkkaa saamme. Entä onko jotenkin väärin, että hinnat ja palkat määräytyvät markkinoilla? Ilman tarkempaa kuvausta on vaikea ymmärtää, mitä tämä edes tarkoittaa. Hinnat määräytyvät aina jonkinlaisilla markkinoilla. Markkinoita on erilaisia ja toiset toimivat eri tavalla kuin toiset. Mutta koska on hintoja, on väistämättä jokin mekanismi jossa ne määräytyvät, eli markkinat.

Jos megatarinan kuvauksesta poistaa toimittajan vihaiset tulkinnat, ei tarinassa ainakaan tähän asti ole hirveästi vikaa. Toisaalta megatarinan käsitteestä ei ole mitään hyötyäkään. Olisi paljon luontevampaa puhua suoraan asioista kuin siitä, miten niistä puhutaan. Jos toimittaja haluaa kritisoida markkinoiden toiminnan mallintamista tai markkinoiden toimintaa, tämän voi helposti tehdä suoraan ilman tarpeetonta tarinakäsitettä.

Megatarinan kuvaus jatkuu kolumnissa vielä muutaman kappaleen ajan. Tulkinta ei ole helppoa, mutta jos ymmärrän oikein, megatarinaan sisältyy ajatus hyvin toimivien markkinoiden tehokkuudesta. Kenties mukana on myös ajatus siitä, että hyvin toimivat markkinat edistävät talouskasvua. On tietenkin paljon tietoa siitä, etteivät markkinat kaikissa olosuhteissa aina toimi tehokkaasti. Markkinoiden toiminnan yhteys talouskasvuun on sekin monimutkainen asia. Tästä huolimatta megatarinan perusajatus kuulostaa aika lailla oikealta.

Tiedetoimittajan mielestä selvästikään näin ei ole. Megatarina on paha tarina ja meidän pitäisi kertoa itsellemme kivempi. Kuten niin monen yhteiskuntakriitikon, myös tiedetoimittajan mielestä asiat olivat ennen niin paljon paremmin. Esimerkki paremmasta tarinasta löytyykin toimittajan mukaan menneisyydestä. Kyseinen esimerkki on kirjastolaitos.

Toimittaja hehkuttaa, kuinka ”kirjastojen olemassaolo kertoo siitä, että olemme kansakuntana uskoneet kirjojen voimaan”. Lisäksi ”kirjastojen periaate on ollut, että ne toimivat sekä politiikan että markkinoiden ulkopuolella”.

Toimittaja ilmeisesti haluaa että kerromme itsellemme megatarinan asemesta tämän tarinan. Tarina on kuitenkin aika karmea. Ajatus siitä, että päätöksiä tekevät kansakunnat, eivätkä ihmiset, on valitettavan yleinen. Esimerkiksi diktaattorit yrittävät syöttää kansalaisille juuri tätä tarinaa. Tarinan mukaan poliittiset päätökset heijastavat kansakunnan tahtoa, jota päätöksentekijät pelkästään kanavoivat. Näin ollen päätöksentekijöiden toimintaa ei tarvitse lainkaan analysoida, päätöksentekijäthän ovat vain kansakunnan tahdon passiivisia välittäjiä. Esimerkiksi kirjastojen kustannuksia ja hyötyjä ei saa pohtia, koska kirjastot eivät ole poliittisen ja taloudellisen päätöksenteon tuloksia, vaan seurausta kansakunnan uskosta kirjojen voimaan.

Todellisuudessa tietenkin kirjastolaitoksen olemassaolo ja rahoitus on poliittinen päätös. Se ei heijastele kansakunnan uskoa sen enempää kuin muutkaan päätökset. Kirjastolaitosta koskevaa päätöksentekoa voidaan ja tulee arvioida samalla tavalla kuin kaikkea muutakin päätöksentekoa. Päätöksiä tekevät ihmiset, siis poliitikot ja byrokraatit, eivät kansakunnat. Päätöksistä hyötyvät tai kärsivät ihmiset, eivät kansakunnat.

Kirjastolaitoksen hyötyjä ja kustannuksia pitää arvioida aivan samoin kuin muidenkin asioiden. Kirjastoihin kuluvat resurssit voitaisiin käyttää johonkin muuhun, esimerkiksi teihin, sairaaloihin, tai kouluihin. Olisi siis täysin vastuutonta olla vertaamatta kirjastolaitoksen hyötyjä ja kustannuksia vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin. Tämä koskee yhtä hyvin suoria kustannuksia kuin epäsuoriakin. Kirjastolaitoksen avulla esimerkiksi poliittisilla päätöksentekijöillä on suuret vaikutusmahdollisuudet siihen, millaisia kirjoja Suomessa luetaan, kirjoitetaan ja käännetään.

Kun olosuhteet muuttuvat esimerkiksi digitalisoitumisen lisääntyessä, täytyy myös kustannus-hyötyarvio tehdä uudestaan ja muuttaa tarvittaessa kirjastolaitosta.

Jos siis toimittaja olisi oikeassa, ja megatarina korvannut entisen kansakunnan tahto -tarinan, olisi otettu suuri edistysaskel. Megatarina kehottaa meitä epäilemään päätöksentekijöiden motiiveja ja arvioimaan julkisen kulutuksen kustannuksia ja hyötyjä. Toimittajan tarina kehottaa meitä hyväksymään poliittiset päätökset kansakunnan tahdonilmauksina ja olemaan miettimättä vaihtoehtoja. Nopea vilkaisu esimerkiksi muihin Asiattoman juttuihin kuitenkin osoittaa, ettei megatarinan taloudellinen ajattelu suinkaan ole läpitunkenut suomalaista keskustelua. Päinvastoin, kansakunnan tahto ja vastaavat tarinat elävät ja voivat hyvin.

Asiattoman johtopäätös onkin täsmälleen päinvastainen kuin toimittajan. Megatarina ei ole jättänyt alleen muita tarinoita läheskään tarpeeksi.

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Yhdessä kappaleessa toimittaja kirjoittaa: "Koska kirjaston tuottavuus lasketaan lainamääristä, kirjastot tarvitsevat enemmän kävijöitä."

    Seuraavassa kappaleessa hän kirjoittaa: "Megatarinan edetessä maksulliset kirjastokortit ja käyttäjämaksut ovat vääjäämätön kehitys."

    Milläköhän hinnalla asiakas- ja lainausmäärää saadaan lisättyä?

    • 1.1

      sanoo

      Lyhyt blogikirjoitus ei riittänyt koko kolumnin käsittelyyn. Tietenkään kirjastoja ei arvioida lainamäärien perusteella, vaan kirjaston yhteiskunnallisten hyötyjen ja kustannusten perusteella. Ja jos lainamääriä pidetään kriteerinä, kommentaattori on aivan oikeassa. Luonnollisesti hintojen periminen johtaa lainamäärien vähenemiseen, ei kasvuun.

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Kirjastojen sisältämät kirjat ovat hyvinkin pitkälle politiikkaa. Tommi Uschanov totesi kirjassaan "Mikä vasemmistoa vaivaa" että jo parhaat päivänsä nähneitä vasemmistolaisia tusinalehtiä tulee kirjastoon kuin kirjastoon, mutta esimerkiksi laadukkaita uusliberaalien tekemiä lehtiä ei tule oikeastaan minnekään (siis niiden aitojen uusliberaalien kirjoittamia lehtiä).

  3. 3

    sanoo

    Asiattomassa emme ole perehtyneet Uschanovin kirjaan. On kuitenkin aika selvää, ettei politiikka voi olla vaikuttamatta siihen, mitä kirjastoihin tilataan. Ja luonnollisesti tätä kautta siihen, mitä kirjoja ja lehtiä kustannetaan ja käännetään.

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Olette siis omaksuneet yhden tavan selittää, ja kritisoitte sitä, että kolumnissa jossa todetaan, että se on meidän nykyisin pääasiallisin tapa selittää asioita, ei ajatella, että se on ainoa tapa selittää asioita? Onpa kummallista ja ohiampuvaa kritiikkiä.

    Jos ette itse huomaa, että ihmisen käsitteleminen pelkästään autonomisena rationaalisena yksilönä on paitsi yksisilmäistä, myös ristiriidassa monen aivan perustavien tieteellisten havaintojen (lukuisten psykologisten ja biologisten havaintojen, näin esimerkiksi) kanssa, ja lähinnä yksi teoreettinen oletus muiden joukossa, niin olettepa ajautuneet kummalliseen yksisilmäisyyteen. Yksisilmäisyyteen mitä "kritisoimassanne" kolumnissa muuten juuri kritisoidaan.

    Vaihtoehtoiskustannukset ja perusmarkkinateoria ovat ihan kivoja ja minustakin ihmisten kannattaa ottaa ne haltuun, mutta kannattaa ottaa haltuun myös muita selityskulmia. Kenties myös hieman monipuolisempia ja monimutkaisempia kuin taloustieteen peruskurssin asioita.

Trackbacks

  1. […] Asiattoman väki on viime aikoina havainnut useita kannanottoja siitä, miten taloustieteessä oletetaan, että ihmiset ovat itsekkäitä ja rationaalisia ja miten lapsellisen väärä tämä oletus on. Joidenkin mielestä tämä on jopa aikamme pahin megatarina. Joidenkin mielestä taas ei. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *