Raha-aktivismi osa II: Sähköä seinästä, kookospähkinöitä pankista

Täällä on jo aiemmin puhuttu pankkeihin ja rahaan liittyvästä aika oudosta keskustelusta ja raha-aktivismista.

Aktivistien ajatuksia on useimmiten aika vaikea seurata, ja aina ei voi olla varma mitä he oikein väittävät. Mutta merkittävä väite näyttää olevan, että pankit eivät todellisuudessa välitä varallisuutta ihmisiltä toisille, vaan ”luovat rahaa”. Ainakin joskus tähän liittyy väite, että pankkien antamat lainat ”aiheuttavat säästämisen” eikä päinvastoin. Samoin tässä yhteydessä usein sanotaan, että rahan luominen antaa pankeille suuren vallan, joka pitäisi äkkiä ottaa niiltä pois. Samoin jollakin tavalla tämä kaikki johtaa siihen, että velka maailmassa lisääntyy.

Aiempi kirjoituksemme oli aika pitkä ja perusteellinen. Miksi tämä uusi? Kahdesta syystä.

Ensiksi, jäljempänä käsitellään näitä asioita yksinkertaisen tarinan avulla. Tämä käsittelytapa jäi vähän puuttumaan aiemmasta kirjoituksesta. Toinen syy ottaa asia uudestaan puheeksi on se, että haluamme sanoa pari sanaa asian käsittelystä tiedotusvälineissä, erityisesti Helsingin Sanomissa.

Raha-aktivistit saavat HS:ssä järjettömästi palstatilaa merkitykseensä nähden
Raha-aktivismi on pienen kuppikunnan hommaa, eivätkä aktivistien näkemykset perustu oikeastaan mihinkään tutkimukseen. Niillä ei siis ole mitään tieteellistä perustaa. Aktivistien yhteiskunnallinenkaan merkitys ei ole suuren suuri, joskin se näyttää olevan pienessä kasvussa. Sveitsin kansanäänestys rahanluonnista on varmaan osittain aktivistien aikaansaannosta. Myös niin sanottu elvyttävä kansalaisosinko (engl. QE for the people) vaikuttaa ajatuksiltaan perustuvan osittain aktivistien luulolle, että rahan jakaminen tekee maailmasta rikkaamman.

Huolimatta siitä, että kysymyksessä on pieni kuppikunta, jonka ajatukset eivät perustu tieteeseen HS on antanut valtavasti ja aika kritiikittömästi palstatilaa aktivistien näkemyksille, kerta kerran jälkeen.

Joitakin aikoja sitten lehdessä esimerkiksi haastateltiin yhdeksi ”maailman johtavaksi rahajärjestelmien” tutkijaksi tituleerattua henkilöä. Kauppalehti kertoi saman henkilön olevan ”modernin rahateorian” kehittäjä.

Haastateltu henkilö oli kuitenkin pienellä kirjoitettavan rahateorian asemesta isolla kirjoitettavan ”Modernin Rahateorian” kehittäjä. Isokirjaiminen versio ei ole tiedettä, vaan eräänlainen aktivistien lahko tai kuppikunta, jolla ei ole tekemistä varsinaisen rahateorian kanssa.

Haastattelun ns. teoriankehittäjä ei ole koskaan tehnyt rahateoreettista tutkimusta eikä ole minkään muunkaan talouden tutkimuksen alan uranuurtaja. Asia olisi selvinnyt hyvin nopeasti käymällä haastateltavan kotisivulla tai soittamalla riippumattomalle raha- tai makroteorian asiantuntijalle mihin tahansa yliopistoon tai tutkimuslaitokseen. Tämän pitäisi tietenkin olla osa tavanomaista käytäntöä kun tieteestä ja tutkimuksesta raportoidaan. Nyt lukijalle syntyy täysin harhaanjohtava kuva alansa huippututkijasta, vaikka kysymyksessä on vain aktivisti ja blogaaja. Aktivistin juttuja voi halutessaan kuunnella täällä.

HS teki samoin hiljattain näyttävän henkilöjutun tunnetusta raha-aktivistista. Raha-aktivistin jutut kuulostavat aika samalta kuin ”Moderni Rahateoria”. Kenties joitakin eroja on. Kuten kuppikunnissa yleensä, raha-aktivistien keskuudessa ulkopuolisista olemattoman pieniltä kuulostavat erot saattavat liikkeen sisällä tuntua suurilta.

HS:n kolumnistina toimii myös tunnettu raha-aktivisti, joka usein kirjoittaa talouspolitiiikasta.

Tuorein näkemämme HS:n osallistuminen rahakeskusteluun oli äskettäinen tiedekolumni. Siinä kolumnisti esittää oman näkemyksensä pankkien tehtävistä ja rahan luonteesta vihaiseen sävyyn. Vihainen äänensävy mukaanlukien kolumni oli raha-aktivistien perustavaraa. HS:n tiedekolumneissa taloustiedettä on väärinkäytetty aiemminkin, kuten olemme todenneet esimerkiksi täällä ja täällä. Mutta tästä kolumnista tekee erityisen se, että se on ties kuinka mones HS:n julkaisema kritiikitön juttu raha-aktivistien näkemyksistä muutaman kuukauden sisällä. Kirjoitus herätti keskustelua niin sosiaalisessa mediassa kuin HS:n mielipidepalstallakin, ks. tämä ja tämä.

Helsingin Sanomat siis antaa runsaasti palstatilaa raha-aktivisteille ilmiön olemattomaan yhteiskunnalliseen merkitykseen nähden. Aktivistien ajatuksia käsitellään täysin epäkriittisesti tavalla, jota pidettäisiin muun vastaavanlaisen marginaali-ilmiön kohdalla käsittämättömänä.

Liisa ja Leena paratiisisaarella
Palataan nyt raha-aktivistien näkemyksiin itseensä yksinkertaisen tarinan avulla. Tarina edustaa meidän yritystämme kuvata, mistä oikein on kysymys tavalla, joka on aiempaa kirjoitusta konkreettisempi.

Liisa ja Leena asuvat paratiisisaarella. Saarella voi tehdä vain kahta asiaa. Siellä voi joko kerätä kookospähkinöitä tai rakentaa majan. Majan rakentaminen kestää puoli vuotta, mikäli rakentamisaikana ei kerää lainkaan kookospähkinöitä. Henkiinjäänti edellyttää kuitenkin kookospähkinöiden syömistä myös rakennusaikana. Ajatellaan ensin, että kookospähkinöillä voidaan tehdä kauppaa, mutta majat pitää kunkin rakentaa itse. Oletus ei vaikuta mitenkään johtopäätöksiin, mikä todetaan jäljempänä.

Leenalla on jo maja ja kookospähkinöitä. Liisalla ei. Leena on valmis luopumaan 100 kookospähkinästä nyt jos saa vastineeksi vähintään 109 kookospähkinää vuoden päästä. Liisa haluaa rakentaa majan, ja on siksi valmis maksamaan vuoden päästä enintään 110 kookospähkinää saadakseen 100 kookospähkinää nyt.

On selvää, että Liisa ja Leena voivat tehdä molempia hyödyttävän vaihtokaupan. Leena antaa Liisalle 100 kookospähkinää nyt. Liisa rakentaa majan. Rakennushankkeen valmistuttua Liisa antaa loppuvuonna keräämistään kookospähkinöistä 109-110 kookospähkinää Leenalle. Kumpaan määrään Liisa ja Leena päätyvät, riippuu heidän välisensä kaupanteon yksityiskohdista.

Katsotaan esimerkiksi tilannetta, jossa kaupankäynnin tulos on Leenalle edullisin mahdollinen. Liisa maksaa tässä tapauksessa takaisin 110 kookospähkinää.  Ylimääräiset 10 kookospähkinää ovat se hinta, jonka Liisa joutuu maksamaan Leenalle siitä, että tämä luovuttaa 100 pähkinää Liisan käyttöön vuodeksi. Yhden tämän päivän kookospähkinän hinta on siis 1.1 ensi vuoden kookospähkinää. Usein kun puhutaan tämän päivän ja tulevan kulutuksen suhteellisista hinnoista, puhutaan korosta. Toinen tapa ilmaista, että tämän päivän pähkinä maksaa 1.1 ensi vuoden pähkinää onkin todeta, että (reaali)korko on saarella 10 %.

Liisan ja Leenan vaihtohalukkuudesta johtuen korkotaso saarella voi siis olla jotakin 9 % ja 10 % välillä. (Siis jos kookospähkinän osien vaihdanta on mahdollista.) Tarkka korkotaso ei vaikuta johtopäätöksiin lainkaan, mutta oletetaan jatkossa että se on 10 %. Sitten ei tarvitse koko ajan olla sanomassa 9 tai 10 kookospähkinää ja niin edelleen.

Yksi luonteva tapa kuvata Liisan ja Leenan välistä kaupantekoa on sanoa, että Leena rahoittaa Liisan rakennusprojektin kookospähkinöiden avulla. Leena siirtää varallisuutta eli kookospähkinöitä Liisan käyttöön vastineeksi osuudesta Liisan tulevasta varallisuudesta eli työn hedelmistä. Korko- / hintataso kertoo, kuinka paljon huomispäivän varallisuutta on annettava vastineeksi tämän päivän varallisuudesta.

Liisa siis tekee investoinnin majaan, ja Leena rahoittaa investoinnin kookospähkinöillään. Leena säästää 100 kookospähkinää. Aiheuttaako Liisan tekemä investointipäätös Leenan säästöpäätöksen vai päinvastoin? Kysymyksessä ei selvästi ole mitään järkeä. Investointiprojekti tapahtuu, koska on olemassa sekä Liisaa että Leenaa hyödyttävä kaupankäynnin mahdollisuus. Yhtä järkevää olisi kysyä aiheuttaako minun kahviostokseni kahvilanpitäjän kahvinmyynnin vai päinvastoin. Mitään tolkullista vastausta tähän ilmeisen höpsöön kysymykseen ei ole.

Pankkitoiminta on kookospähkinöiden välittämistä
Kuinka tämä liittyy pankkitoimintaan? Jos saarella on pankki, Liisan ja Leenan rahoituskuvio voidaan hoitaa pankin kautta. Pankki antaa Liisalle 100 kookospähkinän suuruisen lainan 9-10 % korolla ja Leena tekee vastaavan talletuksen. Pankin toiminnan on oltava kannattavaa, joten se ottaa vaivan palkkana osan vaihdannan hyödyistä. Nämä hyödyt ovat 110 ja 109 kookospähkinän välinen erotus eli 1 kookospähkinä. Pankin omistajien saama hyöty on osuus tästä kookospähkinästä.

Liisan maksama korko on siis enintään 10 % ja Leenan saama jotakin vähän vähemmän. Pankin, Liisan ja Leenan osuudet riippuvat taas kaupankäynnin yksityiskohdista. Mutta oletetaan taas, että Liisan maksama korkotaso on 10 %. Se ei edelleenkään vaikuta tuloksiin.On ihan sama, missä järjestyksessä asiat tapahtuvat. Leena voi esimerkiksi ensin viedä 100 kookospähkinää pankkiin. Pankki lupaa, että Leena saa ensi vuonna vähän alle 110 kookospähkinää. Pankki lainaa sitten pähkinät Liisalle 10 % korolla. Liisa saa pähkinät ja Leena pankkitalletuksen, jolla saa ensi vuonna vähän alle 110 pähkinää.

Mutta pankki voi yhtä hyvin ensin myöntää lainan Liisalle. Tällöin Liisa ja pankki sopivat, että Liisa antaa pankkiin ensi vuonna 110 kookospähkinää. Liisa saa vastineeksi palmunlehden, jossa lukee että pankki antaa ensi vuonna vähän alle 110 kookospähkinää sille, joka palauttaa lehden pankkiin. Liisa antaa palmunlehden Leenalle, joka antaa vastineeksi siitä heti 100 kookospähkinää. Liisa saa kookospähkinät. Leena vie palmunlehden pankkiin, joka lupaa antaa ensi vuonna vähän alle 110 kookospähkinää. Vuoden päästä pankki antaa Liisan sille maksamat pähkinät Leenalle. Kuten pankittomassa tilanteessa, Liisa saa 100 pähkinää nyt ja Leena vähän alle 110 ensi vuonna.

Muitakin tapahtumakulkuja voidaan keksiä. Kaikissa niissä on yhteistä se, että Liisa saa heti 100 kookospähkinää ja Leena saa vähän alle 110 pähkinää ensi vuonna. Pankkeja voi olla useita, ja Leenan ja Liisan tilit eri pankeissa. Palmunlehvän olemassaolo on yhdentekevää. Ainoa asia, joka merkitsee jotain on, se että Liisa saa tavalla tai toisella heti 100 kookospähkinää ja pankin tai pankkien tilikirjoihin tehdään merkinnät joiden perusteella Liisa joutuu maksamaan seuraavana vuonna 110 kookospähkinää. Näistä pieni osa päätyy pankin tai pankkien omistajille ja loput Leenalle.

Kuten pankittomassakin tilanteessa on järjetöntä kysyä, aiheuttiko talletus lainan / investoinnin vai laina / investointi talletuksen. Investointi syntyi, koska molempia osapuolia hyödyttävä kaupankäynti oli mahdollista. Syy-yhteyksien etsiminen on yhtä lailla järjetöntä. Lainan myöntämisen ja säästöpäätöksen järjestykselläkään ei siis ole mitään väliä.

Vain sellaisen lainan antaminen on mahdollista, joka vastaa sekä Liisan että Leenan hyväksymää kaupankäyntiä. Vain sellainen säästäminen on mahdollista, jota vastaa tällainen kaupankäynti.

Samoin on selvää, että pankin mukanaolosta huolimatta kysymyksessä on rahoitusjärjestely, jossa Leena rahoittaa Liisan investointia kookospähkinöillä. Kysymyksessähän on Liisan ja Leenan kannalta täsmälleen samanlainen kauppa kuin ilman pankkiakin.

Pankin tehtävänä on siis aivan ilmeisesti kanavoida todellista varallisuutta kookospähkinöiden muodossa Leenalta Liisalle. Aivan samoin pankit tekevät meidän kaikkien asuntovelallisten elämässä. Me saamme asunnon heti, mutta joudumme maksamaan sen työllämme myöhemmin. Tai ihan kuin luottokortilla ostettaessa: saat viinipullon nyt, mutta maksat sen työlläsi myöhemmin.

Pankki voi vain välittää kauppoja, joihin kaikki osapuolet suostuvat
Pankilla ei myöskään ole mitään erityistä valtaa saarella. Pankki ei pysty päättämään, minkälaisia investointeja saarella tehdään tai vastaavasti millaisia lainoja annetaan. Liisan ja Leenan halukkuus investoida tai lainata määrittelevät sen, millaisia hankkeita on mahdollista toteuttaa ja rahoittaa. Jos pankki yrittää tarjota lainaa liian korkealla korolla, Liisa ei halua sitä. Jos korko on liian alhainen, Leena ei suostu diiliin.

Esimerkiksi jos pankki kirjoittaa palmunlehteen, että lehden pankkiin palauttava saakin ensin vuonna vain 105 kookospähkinää, Leena ei anna siitä vastineeksi 100 kookospähkinää nyt. Rahoitusjärjestelyä ei synny, Liisa joutuu palauttamaan itse lehden pankkiin. Pankki ei voi synnyttää lainaamalla säästöjä tai investointeja, joihin ei liity kaikkia osapuolia hyödyttäviä kauppoja. Pankki ei voi tehdä kannattavaa liiketoimintaa muuta kuin ottamalla korkeintaan yhden kookospähkinän jokaista 100 lainattua kookospähkinää kohden.

Tämä ei muutu miksikään, vaikka saarella olisi paljon Liisoja ja Leenoja. Pankki voi vain toimia välittäjänä kaupoissa, joihin molemmat osapuolet suostuvat. Rahoitusjärjestelyjä syntyy niin monen kookospähkinän edestä kuin on Liisoja jotka haluavat ottaa lainaksi kookospähkinöitä ja Leenoja jotka haluavat antaa niitä lainaksi.

Kuinka paljon saarella on velkaa? Luonteva mittari velan määrälle on Liisojen lainaamien kookospähkinöiden määrä. Velkaa on siis nykyistä 100 kookospähkinää per Liisa. Velan määrä riippuu taas pelkästään kaikkia hyödyttävien kauppojen määrästä, eikä pankilla ole erityistä valtaa vaikuttaa siihen. Pankki ei voi toiminnallaan saada aikaan enempää velkaa kuin saarelaiset haluavat ottaa ja antaa.Koron olemassaolo ei myöskään aiheuta minkäänlaisia ongelmia. Korko on ihan tavallinen hinta, joka kertoo kuinka monta ensi vuoden kookospähkinää nykyinen kookospähkinä maksaa.

”Rahan luominen” ei anna pankeille mitään valtaa
Mutta missä on raha? Pankkitalletus, esimerkiksi palmunlehti, johon on kirjoitettu, että palauttamalla sen pankkiin nyt saa 110 kookospähkinää ensi vuonna, on tietysti jossakin mielessä rahaa. Liisahan ostaa tarinan yhdessä versiossa tällä rahalla Leenalta tarvitsemansa kookospähkinät. Jos saarella on muitakin ihmisiä, voidaan kuvitella, että Liisa ostaa palmunlehdellä pähkinöitä Tiinalta, joka ostaa sillä pähkinöitä Leenalta joka vie sen pankkiin. Kauppojen ketju on monimutkaisempi.

Mutta edelleenkään palmunlehteen kirjoittaminen ei anna pankille mitään erityistä valtaa. Se ei vaikuta niihin säästämis-velkasuhteisiin, jotka saarella ovat mahdollisia yhtään mitenkään.

Aivan sama pätee, vaikka pankkeja olisi monta ja käytössä olisi palmunlehtiä hienostuneempi tietojärjestelmä. Pankki kenties luo jossakin mielessä rahaa, kun se merkitsee, että Liisalla on tilillä 100 kookospähkinää ja sillä saatavia 110 ensi vuoden kookospähkinöitä. Mutta pankki ei luo näillä tilimerkinnöillään yhtään kookospähkinää. Samoin tämä ns. rahanluonti on mahdollista kannattavasti vain, jos merkintää vastaa aito kaupankäyntimahdollisuus Liisojen ja Leenojen välillä. Rahanluonti ei anna mitään valtaa pankille.

Mikään ei muutu, vaikka pankki- ja rahajärjestelmä olisi monimutkainen
Todellinen rahajärjestelmä on tietysti aika paljon hienostuneempi, mutta tämä ei vaikuta perusjohtopäätökseen mitenkään. Saarelle voidaan kuvitella kuinka hienostunut rahajärjestelmä tahansa. Siellä voi olla keskuspankki, jolla on yksinoikeus painaa rahaa, sanotaan vaikka saaritaalereita. Keskuspankki voi valvoa pankkeja ja vaatia erilaisia varantoja ym. riskinhallintaa. Keskuspankilla voi olla minkälaisia muita tehtäviä tahansa. Vaihdanta saarella voi perustua rahaan. Saarella voi olla käteisen lisäksi luottokortteja ja muita vaihdannan välineitä.

Jos saarella on paljon Leenoja ja Liisoja, rahajärjestelmä voi helpottaa vaihdantaa monella tavalla. Kunkin Leenan ei tarvitse etsiä omaa Liisaansa, vaan hienostunut pankkisektori auttaa ihmisiä, jotka haluavat vaihtaa tulevia kookospähkinöitä nykyisiin löytämään niitä, jotka haluavat tehdä päinvastaisia kauppoja.

Rahan määrä voi myös vaikuttaa hintoihin esimerkiksi inflaation muodossa, joka tarkoittaa sitä, että samalla määrällä saaritaalereita saa vähemmän kookospähkinöitä ensi vuonna kuin seuraavana vuonna. Muitakin kiinnostavia rahataloudellisia ilmiöitä voi olla. Mutta yksi asia ei muutu. Nimittäin se, että vain sellaisia rahoitusjärjestelyjä voi syntyä, joihin kumpikin osapuoli suostuu. Ja ainoa asia, joka ihmisiä kiinnostaa on se, kuinka paljon varallisuutta eli kookospähkinöitä nyt ollaan valmiita vaihtamaan tuleviin kookospähkinöihin tai päinvastoin.

Raha sinänsä ei kiinnosta ketään, vain sillä saatavilla kookospähkinöillä on merkitystä. Olipa rahajärjestelmä millainen tahansa, inflaatio millainen tahansa, ja kaikki muut asiat millaisia tahansa, saarella voidaan tehdä vain järjestelyjä, joissa 100 kookospähkinää nyt vaihdetaan 109-110 kookospähkinään tulevaisuudessa. Nämä järjestelyt voivat näyttäytyä hyvinkin erilaisena rahanluontina tai muina kirjanpidollisina toimenpiteinä, riippuen siitä, miten rahoitusjärjestelmä toimii.

Esimerkiksi jos saarella on inflaatiota, nimellinen korko voi olla suurempi kuin 10 %. Mutta mitään rahoitustoimenpiteiden ketjua ei voi olla olemassa, joka ei johda jo monta kertaa todettuihin mahdollisiin vaihtokauppoihin.

Riippuen rahajärjestelmästä nämä järjestelyt saattavat vaatia erilaisia kirjanpito- ja muita järjestelyjä, mutta näillä ei ole sinänsä mitään merkitystä. Kukaan ei pysty synnyttämään muunlaisia investointeja, kukaan ei pysty aikaansaamaan lainoja tai talletuksia, joiden seurauksena on jokin toisenlainen nykyisten ja tulevien kookospähkinöiden jakauma.

Erityisesti pankeilla ei ole mitään valtaa synnyttää muunlaisia järjestelyjä. Kuten on jo useasti todettu, velkaa syntyy juuri niin monen kookospähkinän edestä kuin on kaikkia osapuolia hyödyttäviä kauppoja. Se, että velka on ilmoitettu rahassa, ei muuta tätä asiaa mitenkään. Hienostunut rahajärjestelmä mahdollistaa kenties monimutkaisten velkaketjujen olemassaolon ja velan hajautumisen. Liisa voi olla velkaa Tiinalle, joka on velkaa Miisalle, joka on velkaa Leenalle. Velkojen laskeminen yhteen voi johtaa isoon lukuun. Mutta tämä ei mitenkään muuta sitä, kuinka monta nykypäivän kookospähkinää on lainattu. Velkaa ei siis tässä, kiinnostavassa, mielessä ole yhtään enempää.

Hienostuneen rahajärjestelmän olemassaolo ei myöskään vaikuta pankkien perustehtävään. Juuri niin kuin taloustieteen johdantokurssilla opetetaan, pankit siirtävät varallisuutta Leenoilta Liisoille. Varallisuus ei ole rahaa, vaan todellista varallisuutta eli kookospähkinöitä.

Pankin kirjanpidon tai ”rahan luomisen” tuijottaminen johtaa täydellisesti harhaan. Se, että pankki myöntää rahamääräisiä lainoja, ei ole muuta kuin kirjaamistoimenpide, joka ilmaisee, kuinka paljon kookospähkinöitä menee mihinkin suuntaan mihinkin aikaan.

Mikään raha-aktivistien johtopäätöksistä ei pidä paikkaansa
Raha-aktivistien väitteet eivät siis kerta kaikkiaan pidä paikkaansa. Pankit siirtävät varallisuutta, ihan niin kuin kaikki järkevät ihmiset jo tietävät. Se että arkikielessä ”raha” ja ”varallisuus” joskus sotketaan, ei tarkoita sitä että ne on sotkettu taloustieteen analyysissä. Pankeilla ei ole ”rahanluonnin” vuoksi erityistä valtaa. Ne vain välittävät rahoitusjärjestelyjä, johon kaikki osapuolet suostuvat. Velka ei mitenkään lisäänny väistämättä rahajärjestelmän takia, myös sen määrää rajoittaa kannattavien rahoitusjärjestelyjen määrä. Velan ja koron olemassaolo eivät mitenkään riipu rahajärjestelmästä.

Koron olemassaolo ei myöskään aiheuta mitään erityisiä ongelmia rahataloudessa. Kiinnostava korko on reaalikorko, joka kertoo nykyisten ja tulevien kookospähkinöiden suhteellisen hinnan. Sama reaalikorko voidaan aikaansaada suuremmalla tai pienemmällä liikkeellä olevan rahan määrällä, tällä ei ole mitään väliä. Velat voidaan vaikka kaikki maksaa joka vuosi pois, tai olla maksamatta. Mitään pakkoa luoda lisää rahaa korkojen maksuun ei ole, toisin kuin aktivistit väittävät.

Saaren tarinaa voitaisiin jatkaa tuomalla mukaan tosielämässä tärkeitä piirteitä, kuten epävarmuus tulevasta, muut hyödykkeet (vaikka majat) kookospähkinöiden lisäksi ja laajentaa analyysi yhden vuoden sijasta pidemmälle ajalle. Mutta johtopäätös ei tästä muutu. Tällöin rahoitusjärjestelyt ovat sitä, että luovutaan monien hyödykkeiden kulutuksesta nyt, ja vastineeksi saadaan todennäköisyysjakauma tulevia hyödykkeitä. Mutta myös tässä tapauksessa vain sellaisia rahoitusjärjestelyjä voidaan tehdä, johon molemmat osapuolet suostuvat. Jonkun täytyy olla valmis luopumaan nyt kulutuksesta vastineeksi tulevaisuuden kulutuksen odotuksesta. Ja toisinpäin.

Ajatellaan rahaa, mutta huolellisesti
Rahaa on kiva ajatella ja sitä kannattaa ajatella. Sivistynyt elämä ei ole mahdollista ilman laajaa yhteiskunnallista työnjakoa, ja se taas on mahdotonta ilman hienostunutta kirjanpito-, eli rahajärjestelmää. Emme myöskään halua väittää, että raha olisi täysin neutraalia, niin kuin se yksinkertaisessa saaritarinassa oli: rahaa manipuloimalla voi vaikuttaa todellisten hyödykkeiden syntymiseen ja jakautumiseen esimerkiksi epävarmuuden ja hintajäykkyyksien vuoksi.

Saaren maailmaa voitaisiin muutenkin rikastaa monin tavoin, se on hyvin yksinkertainen. Mutta silti tarina on hyödyllinen. Nimittäin jos raha-aktivistit tai muut haluavat kritisoida yllä esitettyjä johtopäätöksiä, heidän on kyettävä kritisoimaan saaresta kertovaa tarinaa. Heidän on osoitettava mikä saaren maailmassa on vialla ja kuinka sitä tulee korjata, jotta päädytään erilaisiin tuloksiin. Jäämmekin mielenkiinnolla odottamaan raha-aktivistien omaa saaritarinaa.

Sitä odotellessa oma johtopäätöksemme on tämä. Raha on vain väline, ja kaikki ihmisten tavoitteet liittyvät ja niiden pitääkin liittyä oikeisiin hyviin asioihin, kuten kookospähkinöihin. Raha-aktivismin ongelma on tässä: aktivistit tuijottavat todellisuuden sijasta tilikirjaa.

Kommentit (126)
  1. Ville Hakanen
    6.1.2016, 13:01

    Hienoa että joku jaksaa kirjoittaa rautalankamalleja, koska tuntuu että aika moni tarvitsee niitä. Mutta tarinaa pitäisi ehkä vähän tiivistää, jotta useammat jaksaisivat sen lukea. Ja päähenkilöiden nimet voisivat olla vaikka Sissi Sijoittaja ja Raija Rakentaja, jolloin olisi helpompi muistaa kuka oli lainanantaja ja kuka -ottaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *