Pieni vaalisarja 3: Äänestämällä et voi vaikuttaa

Äänestämällä voit vaikuttaa. Ainakin jokainen Twitter-tilin omistaja on altistunut tälle väitteelle kymmeniä kertoja lähipäivien aikana. Helsingin Sanomien pääkirjoituskin valistaa meitä, että näin on. Onkin ehkä ajankohtaista muistuttaa, miksi et tosiaankaan voi vaikuttaa äänestämällä.

Koska meikäläinen vaalitapa on niin vaikea, matkataan kultakattoiseen ja tarunhohtoiseen Asiatonlandiaan kauas meren taakse. Siellä on sattumalta juuri nyt presidentinvaalit. Asiatonlandian poliittinen järjestelmä on aika yksinkertainen. Puolueita on kaksi ja kummallakin on yksi presidenttiehdokas. Presidentti valitaan yksinkertaisella enemmistöllä.

Kisasta on tulossa tiukka. Äänestämistä harkitseva Liisa arvioi, että satunnaisesti valittu äänestäjä kannattaa Nuorasiattomien ehdokasta Leenaa todennäköisyydellä 49 %. Vastaava todennäköisyys Perusasiattomien ehdokkaalle Tiinalle on 51 %. Lisäksi Asiatonlandia on verrattain pieni maa, äänestäjiä on vain 50 000. Nämä kuitenkin ovat kunnon kansalaisia ja äänestävät kaikki. Liisa on kova Nuorasiattomien kannattaja. Tiukassa kisassa jokainen ääni on tärkeä, eikö niin?

Ei. Todennäköisyys sille, että Liisan äänellä on vaikutusta vaalin lopputulokseen on noin 1 / 6 000 000. Tämä on samaa kertaluokkaa kuin että parilla kolmella lottorivillä saa seitsemän oikein. Liisan äänellä ei missään järkevässä mielessä ole mitään merkitystä. Liisa ei voi vaikuttaa äänestämällä.

Meikäläisissä eduskuntavaaleissa laskelma on vähän monimutkaisempi. Vaalitapa on sellainen, että yksi äänestäjä voi periaatteessa ratkaista kisan viimeisestä edustajanpaikasta puolueiden välillä tai sitten puolueiden sisällä. Matematiikka on kuitenkin aika lailla yhtä armotonta kuin Asiatonlandiassa.

Sinun äänelläsi ei ole väliä lopputuloksen kannalta. Et siis voi vaikuttaa äänestämällä raivokkaasti twiittaavien ehdokkaiden vastaväitteistä huolimatta. Jos menet äänestämään, sinulla täytyy olla jokin muu syy äänestää.

Kommentit (36)
  1. Minulla oli tänään moniakin muita syitä, yksi se, että halusin HORJUTTAA keskustaa.

  2. Strix Senex
    19.4.2015, 08:50

    "Sinun äänelläsi ei ole väliä lopputuloksen kannalta".

    Tämä väitehän ei tarkkaan ottaen pidä paikkaansa, kuten Asiaton itse juuri todisti. Todennäköisyys sille, että ääneni vaikuttaisi, eli ratkaisisi jonkun ehdokkaan läpimenon tai puolueen saaman paikan kohtalon, on pieni, mutta se on olemassa. Jos näin ei olisi tämä tarkoittaisi hiukan matemaattisemmin määriteltynä sitä, mielivaltaisen äänestäjän A antamalla äänellä ei ole vaikutusta vaalin tulokseen, mihin perustuen voidaan puhtaan matemaattisesti todistaa, että vaaleista ei voida saada tulosta, koska yhdenkään äänestäjän ääni ei vaikuta tulokseen.

    Koska siis äänelläni saattaa jollakin huomattavan pienellä todennäköisyydellä olla joltakin osin jonkinlainen vaikutus vaalin tulokseen, lähden tästä äänestämään. Lisänä se on rikka rokassa ja hämähäkki taikinassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *