Palautuspullot roskikseen, Hummerilla bilettämään!

Nimettömänä pysyttelevä Asiattoman toimitukselle tuttu herra X ajautui kiihkeään keskusteluun kesäjuhlissa. Tässä ei sinänsä ole mitään epätavanomaista. Herra X on henkilö, jota hänen harvat ystävänsäkin luonnehtivat intensiiviseksi. Mutta aihe oli tavanomaista mielenkiintoisempi, nimittäin pullopalautus.

Herra X oli kertonut heittävänsä aina silloin tällöin puolisonsa tietämättä suuria määriä palautuspulloja ja -tölkkejä roskikseen. Kysymys oli silkasta mukavuudenhalusta ja ajansäästöstä. Juomapakkausten vieminen markettiin ja palautus huonosti toimivalla automaatilla ei kuulemma ollut hänestä panteista saatavan rahan arvoista.

Osa kesäjuhliin osallistujista oli pöyristyneitä. Kierrätys on tärkeää ja jokaisen velvollisuus, he sanoivat. Herra X puolusti omaa oikeuttaan heittää pullot roskikseen. Hänhän oli pullopanttinsa maksanut. Paikallaolijoiden mukaan ”kumartaminen kierrätysjumalan edessä” saatettiin mainita seuranneessa väittelyssä.

Kuka siis oli oikeassa, sympaattiset juhlavieraat vai vastarannan kiiski herra X?

Pohditaan asiaa tarinan avulla. Asiatonlandiassa, tarujen ihmemaassa, pullon roskapönttöön heittämisen kustannus on 20 senttiä. Tähän sisältyvät sekä ympäristön kuormituksen, jätehuollon ja menetetyn kierrätysraaka-aineen kustannukset.

Pullojen kierrättämisestä saadaan siis 20 sentin hyöty pulloa kohti. Tämän suuruinen kustannus vältetään, kun pullo menee kierrätykseen roskalaatikon sijasta. Näiden hyötyjen vuoksi Asiatonlandiaan perustetaan suomalaista muistuttava pullonpalautusjärjestelmä.

Jos asia mietityttää, Asiatonlandiassa on vain yhdenlaisia pulloja. Mutta ihmisiä siellä on sen sijaan kahdenlaisia.

Toisille pullojen palautukseen käytetyn vaivan kustannus ei ole suuri, se on vain 10 senttiä / pullo. Tämä voi johtua henkilökohtaisista mieltymyksistä tai ajan alhaisesta vaihtoehtoiskustannuksesta. Esimerkiksi opiskelijoilla ja eläkeläisillä pullonpalautukseen käytetyn ajan arvo on pienempi kuin kiireisellä työntekijällä.

Toisilla kierrätyksen kustannus on suurempi, 30 senttiä pulloa kohti. Nämä ihmiset voivat olla kiireisiä, asua kaukana pullopalautuksesta tai muuten vain pitää kierrätystä vaivalloisena.

Mainitaan vielä, etä pullopalautuksen kustannus on se summa, jonka ihminen olisi valmis maksamaan palautukselta välttyäkseen. Nyt siis tiedetään pullopalautuksen hyödyt ja kustannukset. Hyödyt ovat 20 senttiä ja kustannukset joko 10 tai 30 senttiä pulloa kohti.

Enää täytyy pohtia oikea pullopantin suuruus. Jos pantti on alle 10 senttiä pullo, edes vähän palautuksesta kärsivät eivät palauta pulloja. Tämä on huono juttu. Pullojen heittämisestä roskikseen koituu heille vain 10 sentin kustannus, mutta palauttamisesta saadaan 20 sentin hyöty. Hyvinvointia tuhoutuu siis 10 senttiä joka kerran, kun vähäkustannuksinen asiatonlandialainen heittää pullon roskikseen.

Toisaalta jos pantti on yli 30 senttiä, kaikki palauttavat pullot. Tämäkin on huono juttu. Joka kerran kun paljon palautuksesta kärsivät henkilöt palauttavat pullon, hyvinvointia tuhoutuu 10 senttiä. Kierrätyksen hyötyhän on vain 20 senttiä ja palauttamisen kustannus 30 senttiä.

Hyvinvoinnin kannalta järkevä pullopantti on sellainen, että alhaisen kustannuksen ihmiset palauttavat pullon ja korkeamman kustannuksen ihmiset heittävät pullot roskiin.

Tässä yksinkertaisessa tapauksessa mikä tahansa 10 ja 30 sentin välillä oleva pantti toimii. Jätämme lukijan pohdittavaksi monimutkaisemman tarinan, jossa asiantonlandialaisten palautuskustannukset ovat jakautuneet tasaisesti 10:n ja 30:n välillä. Tässä tapauksessa vain 20 sentin eli täsmälleen kierrätyshyötyjen suuruinen pantti on oikea. Tulos on perustaloustiedettä. Taloustieteen slangilla sanottuna oikea haittavero on ulkoisvaikutuksen suuruinen.

Joka tapauksessa, jos liian suuri pullopantti tai yhteisön painostus ajaa korkean kustannuksen ihmiset palauttamaan pulloja, hyvinvointia tuhoutuu. Palataksemme herra X:ään, joudumme toteamaan, että hän on oikeassa. Sikäli kun pullopantti on Suomessa oikealla tai ei ainakaan liian alhaisella tasolla, hänen pitää heittää pullot roskikseen. Jos kesäjuhlavieraat tai vaimo pakottavat hänet kierrättämään, maailmasta tulee köyhempi paikka.

Emme tietenkään voi olla täysin varmoja siitä, että pullopantti ei ole Suomessa liian alhainen. Mutta erittäin korkea kierrätysaste viittaisi siihen, että näin ei ole. Kysyimme vielä varmistaaksemme herra X:ltä tämän kustannuksista. Hän kertoi, että kaksinkertainenkaan pullopantti ei saisi häntä vapaaehtoisesti kierrättämään. On siis hyvin todennäköistä, että hyvinvointinäkökulmasta herra X:n pitää heittää pullot roskiin.

Toisin sanoen, jos joskus näette herra X:n työntämässä kaljatölkkejä roskalaatikkoon, pidättäytykää tuomitsemasta. Tervehtikää häntä sen sijaan iloisesti. Herra X voi olla tekemässä jotakin yhteiskunnallisesti hyödyllistä.

J.K. Aivan sama pätee muuten muihinkin haittaveroihin, tai Pigou-veroihin, kuten niitä usein kutsutaan. Jos ne on asetettu oikealle tasolle, haitan aiheuttajat korvaavat aiheuttamansa yhteiskunnalliset kustannukset täysimääräisesti. Näin ollen ei ole mitään syytä tuomita haitan aiheuttajien käyttäytymistä.

Esimerkiksi maailmassa, jossa päästökaupan tai muun verotuksen avulla hiilidioksidipäästöjen hinta on saatu oikealle tasolle, päästöjen aiheuttajien tuomitseminen on haitallista. Voima- tai muut teollisuuslaitokset, jotka olisivat toiminnassa haittaverosta huolimatta, lisäävät väistämättä hyvinvointia.

Sijoittaminen fossiilisiin polttoaineisiin ei tässä maailmassa ole mitenkään haitallista tai tuomittavaa, päinvastoin. Myöskään juhliin venytetyllä Hummerilla saapuvaa nousukasurpoa ei tarvitse tuomita eettisin perustein, vaan pelkästään esteettisin.

Oikein asetetun ruuhkamaksun vallitessa aamuruuhkaan lähtevä autoilija ei tee mitään väärää.

Mutta kaikki tämä edellyttää tietenkin, että verotus on juuri oikealla tasolla. Liian matala haittavero aikaansaa sen, että saasteita on liikaa tai kierrätystä liian vähän. Tämä pitänee paikkansa hiilidioksidipäästöjen osalta, joten Hummer-mies saattaa hyvinkin tuhota hyvinvointia.

Monissa tapauksissa tilanne on päinvastainen. Esimerkiksi valtion into saada verotuloja voi hyvinkin johtaa liian korkeaan haittaveroon tai ruuhkamaksuun. Liian korkea vero johtaa siihen, että saasteita tai liikennettä on liian vähän tai kierrätystä liian paljon.

Haittaveron saaminen kohdalleen ei ole yksinkertaista, eikä vero olekaan aina paras vaihtoehto.

J.J.K. Taustaoletuksena on koko ajan, että pullopalautus on järkevä tapa organisoida pullojen ja tölkkien kierrätys. Tämä ei ole itsestäänselvää, eikä suomalaisesta järjestelmästä ole tietojemme mukaan tutkimusta.

Lukija huomasi varmasti myös, ettei oletus pullopalautuksen vakioisesta rajakustannuksesta ole kovin järkevä. Yhden ja kahden pullon palautuksesta seuraava kustannus ei poikkea kovin paljon, kun markettiin on jo vaivauduttu. Myöskään pullokierrätysjärjestelmän skaalaetuja ei otettu huomioon. Samoin emme ottaneet huomioon, että roskikseen heittäjä joutuu maksamaan osan jätehuollon kustannuksista.  Muoti-ilmaisua käyttääksemme sori siitä.

Kaikesta tästä voi käydä keskustelua kommenttikentässä.

Kommentit
  1. 1

    Ulkoisvaikuttaja sanoo

    Tämä ei nyt suoraan liity aiheeseen muuta kuin kustannusten laskemisen kautta: onko sitä tutkittu, että jos jos jotain kustannusta on vaikea arvioida, niin arvioidaanko se ylä- vai alakanttiin? Esim. Tässä ympäristön saastumisesta aiheutuvia kustannuksia on lähes mahdoton laskea.

    Toinen hyvä esimerkki on minusta ulkoisvaikutukset: tuntuu, että niitä järjestäen aliarvioidaan oikeistolaisimmissa/liberaaleimmissa piireissä ja yliarvioidaan vasemmalla laidalla. Joillain aloilla esimerkiksi ulkoisvaikutukset ovat (ehkä) suoria hyötyjä merkittävästi suurempia: esimerkkinä vaikka taide tai kirjallisuus; 1300-luvun kirjailijat ja taitelijat saivat ihan hyvää palkkaa mesenaateiltaan, mutta samalla myös kampesivat Euroopan renesanssiin, jonka maailmanlaajuiset vaikutukset olivat ihan eri luokkaa. Tai mietitään niitä ihmisiä, jotka kirjoittivat YK:n ihmisoikeusjulistuksen; ei ole mitään mieltä arvottaa sopimusta sen laatijoiden palkkojen kautta.

    Onko siis olemassa jotain järkevää tapaa laskea esimerkiksi koulutksen ulkoisvaikutuksia, jotta voisi arvioida kuinka paljon valtion kannattaa sijoittaa vaikka opintotukiin?

  2. 2

    VL sanoo

    Logiikka ontuu (joka lienee tarkoituskin) . Heppu on jo maksanut pullosta summan, jonka osan hän saa takaisin jos palauttaa pullon (tai tölkin tai miten vaan). Elikkä kieltäytyy saamasta tuotteesta alennusta. Hän on jo maksanut pullosta ylimääräisen kustannuksen. Ja kun joku muu korjaa kuitenkin ne pullot sieltä roskiksesta (se on näköjään varsin yleistä), syntyy _tulonsiirto_ koska ostajan pullosta maksama palautussumma siirtyy nyt sille, joka vaivautuu viemään ne pullot palautukseen.

    Vertaaminen haittaveroon on (aivan varmaan tarkoituksella ja sarkastisesti) harhaanjohtava, koska valtio ei sää tästä summasta yhtään mitään. Verottajakin totesi muutama vuosi sitten, että joskin palautuspulloista saadut rahat olisivat periaatteessa verotettavaa tuloa, eivät he rupea jahtaamaan pullonkerääjiä.

    Tietysti taloustieteiden kannalta tämä on aivan liian yksinkertaista ja ymmärrettävää. Ja tietysti taloustietelijän omien poliittisten päämäärien vastaista. Tulokset tiedämme.

    • 2.1

      Heikki Pursiainen sanoo

      Logiikka ei onnu yhtään. Jutussa ei otettu huomioon sitä, että joku voi onkia pullot roskiksesta. Sen mukaan tuominen ei mitenkään olisi muuttanut johtopäätöstä. Ainakaan omasta roskiksestani tosin kukaan ei käy pulloja onkimassa. Roskat imetään paineilmalla jonnekin keräysalueelle.

      Mitä tulee pullopantin haittaveroluonteeseen, niin pullopantti on ekvivalentti pullojen roskikseen heittämiselle asetetulle verolle. Kuvitellaan systeemi, jossa panttia ei ole, mutta jokainen ostettu pullo rekisteröidään ja jokaisesta pullosta, joka ei päädy kierrätykseen peritään ostajalta pullopantin suuruinen vero. Vero tilitetään sitten pullokierrätysjärjestelmää ylläpitävälle taholle, siis samalle joka hallinnoi nyt pantteja.

      Vaihtoehtoisesti roskiksiin voidaan asettaa anturi, joka laskee sinne heitetyt pullot ja verottaa heittäjää sen mukaan pullopantin suuruisella verolla.

      Nämä järjestelmä ovat 1) ilmeisiä pullojen roskikseen heittämiselle asetettuja haittaveroja ja 2) ihmisten kannalta täysin samanlaisia kuin pullopanttijärjestelmä.

      Pullopanttijärjestelmä on ekvivalentti roskikseen heittämiselle asetetulle haittaverolle. Siitä voidaan siis luontevasti puhua haittaverona.

  3. 3

    amaootta sanoo

    Kiinnostavinta tarinassa on totalitaristisen paskasakin olemassaolo. Pulloille on asetettu palautusmaksu juuri siitä syystä, että tältä osin kierrätyksellä on hyviä seurauksia. Kuitenkin jotkut ilmeisesti haluavat valittaa ja syyllistää siitä, että kannustimet eivät ole riittävät, mutta sen sijaan, että haluaisivat vieläkin vahvemmat kannustimet, päättävät valittaa ja syyllistää. Tämän paskasakin kohdalla kyse ei oikeasti olekaan kannustimista, vaan ideologian toteuttamisesta. Eivät ilmeisesti rehdisti kehtaa sanoa, että heidän mielestään kaikki, jotka laittavat pulloja roskiin pitäisi tappaa. Siinä vahva kierrätysideologiaan sopiva kannustinjärjestelmä.

    • 3.1

      Triskelion sanoo

      Oletko ihan varma, etteivät ”paskasakkia” ole ennemminkin ne, jotka tarvitsevat erillisiä kannustimia toimiakseen oikein? Kaikki pidäkkeet oman mukavuudenhalun toteuttamiselle eivät ole totalitarismia.

      Pulloja roskiin laittavia tuskin tarvitsee tappaa, mutta heiltä voi kyllä kysyä, kuinka he toimintansa itselleen oikeuttavat. Vastaus voisi olla jotain vähän fiksumpaa kuin ”no kun mä oon sellanen korkeen kustannuksen ihminen”.

      • 3.1.1

        Ahkera pullonpalauttaja sanoo

        Pullonpalautus on työ, jonka hyöty ja palkka ovat 20 senttiä ja josta ei ole juuri mitään ulkoishyötyjä. Et sinä paheksu X:ää siitä, että tämä ei ota vastaan muita 20 sentin lisätöitä, vaikka ne sen päälle tuottaisivat verotuloja ja ulkoishyötyjä, kuten melkein kaikki muut työt tuottavat enemmän kuin palkkaa. Miksi paheksut sitten sitä, että X ei ota vastaan juuri pullonpalautustyötä. Se on melkein ainoa lisätyö, jonka ei-vastaanottamista ei tarvitse paheksua, koska se ei juuri tuota verotuloja eikä muita ulkoishyötyjä. Melkein kaikkea muuta downshiftausta pitäisi paheksua, koska noiden vuoksi se on pois muilta.

        • 3.1.1.1

          Triskelion sanoo

          Jospa hetkeksi siirtyisit pois tuosta hyötykehikosta ja miettisit tilannetta, jossa pullo P päätyy kerran käytettynä kaatopaikalle ja toisessa sama pullo P käytetään uudelleen, ja niiden keskinäistä järkevyyttä. Sen jälkeen mietit, että luonnolla voi olla jokin itseisarvo (toisin kuin tässä blogissa näytetään olettavan) ja että pienet teot monien tekeminä kertautuvat.

          • 3.1.1.1.1

            Syltty sanoo

            ”Jospa hetkeksi siirtyisit pois tuosta hyötykehikosta ja miettisit tilannetta, jossa pullo P päätyy kerran käytettynä kaatopaikalle ja toisessa sama pullo P käytetään uudelleen”

            Jospa hetkeksi siirtyisit pois tuosta hyötykehikosta ja miettisit tilannetta, jossa lasten lelut päätyvät kaatopaikalle ja toisessa lapselle ei osteta leluja ollenkaan.

            Sen jälkeen mietit, että luonnolla voi olla jokin itseisarvo.”

            Eli kun jätetään lapsille lelut ostamatta, jää niistä syntyvät roskat ja ympäristön kurmitus syntymättä. Jää kyllä leikkimisen ilokin, mutta luonnolla voi olla jokin itseisarvo

            Esimerkki on tarkoituksella äärimmäinen, mutta mietiskeleppä sitä.

          • 3.1.1.1.2

            Triskelion sanoo

            Nimimerkki ”Syltty”:

            Tämän leluesimerkin ongelma ei ole sen äärimmäisyys vaan se, ettei sillä logiikan näkökulmasta ole mitään tekemistä minkään kanssa. Ei kukaan ollut vaatimassa kaiken kuluttamisen kieltoa. Pullojen tapauksen kanssa rinnasteisesti voisi ajatella, että käytöstä pois jääneen lelun voi kierrättää jonkun tutun muksulle tai viedä kirpputorille eikä suoraan roskikseen.

          • 3.1.1.1.3

            OS sanoo

            Triskelion: Totta kai luonnolla voi olla itseisarvoa, mutta niin voi myös potentiaalisen kierrättäjän ajalla ja mukavuudella. Näitä kahta pitää sitten vertailla.

          • 3.1.1.1.4

            Triskelion sanoo

            Olet asian ytimessä. Mutta ovatko nämä eettisesti mielestäsi samalla viivalla, jos vertailussa ovat ”minä, minä ja minun kallis aikani” vastaan ulkomaailman huomiointi? Tiedän, että osa taloustieteilijöistä tulkitsee, että yksilöiden toiveet ja halut ovat yhtä arvokkaita, eikä niitä voi panna mihinkään järjestykseen. Mutta tämä jokseenkin poliittisesti ladattu katsanto sijoittaa yksilöt johonkin epämääräiseen tyhjiöön, jossa heidän toimiensa vaikutus muihin ja ympäristöön tuppaa unohtumaan. Käytännössä tämä näennäisneutraali ajattelumalli johtaa vain ikiaikaiseen filosofiseen harjoitukseen, joka on jonkinlaisen perustelun löytäminen itsekkyydelle.

  4. 4

    IHL sanoo

    Edellä jo tulikin todettua, että pullopantissa ei ole kysymys osaisikaan haittaverosta joten ei siitä sen enempää. Se ei kuitenkaan muuta sitä seikkaa, että ympäristönäkökohtiin perustuvien ”haittaverojen” oikea hinnoittelu kansantalouden kannalta on erittäin vaikeaa ellei mahdotonta. Mikä on kaatopaikkajätteen lisääntymisen rajakustannus, tai ilmaston lämpenemisen 2 asteella? Entäs 4 asteella?

    • 4.1

      Heikki Korpela sanoo

      Yllä esitettiin jo kaksi lisäperustelua sille, miksi pullopantti todellakin on haittavero. Olisi mielenkiintoista kuulla vastaperustelu näille huomioille, se kuuluu yleensä tähän dialogin ideaan.

      Useimpien asioiden ”oikea” hinnoittelu on vaikeaa – ei ole likimainkaan kiistatonta, että markkinat noin yleensä hinnoittelevat asioita ”oikein” tavalla, jossa tämä oikean määritelmä on yhtä aikaa riittävän yleinen, sisäisesti johdonmukainen ja _testattavissa_. Kaikenlaisia anomalioita ”oikean hinnan” suhteen sen sijaan on pystytty osoittamaan monilla markkinoilla, joissa panokset ovat korkeita ja joissa kauppaa käyvät äärimmäisen lahjakkaat ihmiset vuosikymmenestä toiseen työkseen. Lieneeköhän tästä kovinkaan järkevä johtopäätös se, että luovutaan hinnoittelemasta vaikkapa osakkeita, työtunteja tai asuntolainoja? 🙂

      Minusta olisi kuitenkin kiva, että meillä olisi edes jonkinlaisia suuruusluokka-arvioita asioiden arvosta, joilla esitetään sitten omat läpinäkyvät perustelunsa. Tällöin voidaan a) jäsentyneemmin keskustella siitä, ovatko perusteet ja laskentatavat oikeita ja b) tällöin päätökset osuvat edes oikealle hehtaarille todennäköisemmin. Sternin raportti on yksi yritys hinnoitella ilmaston lämpenemistä X asteella. Se ei varmasti ole ainoa eikä lopullinen totuus asiasta, ja sekä taustaoletuksista että laskentamenetelmistä voi mainiosti käydä kriittistä keskustelua. Sattumoisin on kuitenkin kohtuullisen vankat perusteet väittää, että se _havainnollisti_ merkittävästi päätöksentekijöille ilmaston lämpenemisen vaikutusten _suuruusluokkaa_.

      Ehkä olennaista minulle on, että se, että jollekin asialle ei anneta arvoa, ei kokemukseni mukaan johda siihen, että päätöksenteko itsessään muuttuu jotenkin maagisesti ”laadullisemmaksi”. Pikemminkin haluttomuus arvioida minusta johtaa siihen, että käytännössä valitaan jokin suhteellisen mielivaltainen, intuitiivinen prioriteetti nollan ja äärettömän väliltä, joka ei perustu kovinkaan rationaaliseen harkintaan. Suurin osa (ellei jossain mielessä kaikki) poliittista ja arkielämän päätöksentekoa koskee resurssien käyttöä ja valintoja eri vaihtoehtjoen väliltä. Noilla resursseilla on hyvinkin hinta.

      Kärjistävä esimerkki: jos vaikkapa terveellä/toimintakykyisellä elinvuodella ei ole lainkaan määrällistä arvoa, mekaaninen johtopäätös olisi joko, että kaikki yhteiskunnan resurssit on käytettävä jonkin äärettömän pienen uhan torjumiseen (jolloin minkään muun terveysuhan torjumiseen, saati muuhun ihmisten hyvinvointiin ei jää lainkaan resursseja), tai että terveysuhkien torjumiseen ja sairaanhoitoon ei voi käyttää lainkaan resursseja. En pidä tätä kovin järkevänä lopputulemana.

  5. 5

    Heikki Korpela sanoo

    VL: rationaalisen päätöksenteon näkökulmasta katsotaan yleensä lopputuloksia. Lopputuloksen kannalta olennaista on, että henkilö on 20 senttiä köyhempi, jos hän ei vie pulloa palautukseen. Upotetut kustannukset ovat upotettuja.

    Pullopanttijärjestelmän käyttöä voi hyvin edesauttaa se, että monet ihmiset todennäköisesti mieltävät (näin postuloisin) pantista saatavan rahan nimenomaan ”tuloksi”, jolla voi monen ihmisen mielessä olla vähän omanlaisensa ”kirjanpito”, rationaalista tahi ei. Onko tämäntyyppisen vinouman röyhkeä hyväksikäyttö 🙂 sitten normatiivisesti oikein, on jälleen toinen kysymys.

    Ehkä yllättävintä tässä koko hommassa on minusta lopulta se, että tavalliset keskiluokkaiset suomalaiset arvottavat pulloruljanssin 20 sentin rajahyödyn arvoisiksi. (Oman elämänkokemukseni kannalta pullot vievät yleensä ennen kaikkea kotona turhauttavan paljon tilaa, vaikka suora aikakulu per pullo tuskin on kummoinen.) Rohkenisin väittää näin perstuntumalta, että aika iso suomalaisista taitaa siis arvottaa jotkin sosiaaliset/mentaaliset hyödyt pullojen kierrättämisestä aika korkealle (huom. en nyt väitä näiden preferenssien luonteesta tai lähteistä mitään, vaan sen, että niitä tässä tapauksessa todennäköisesti on ja ne ovat kohtuullisen suuria).

    Edelleen, VL, se, että joku henkilö näkee vaivaa eli tekee työtä, josta jokin taho (tässä tapauksessa lainsäätäjä) on katsonut mielekkääksi maksaa korvausta, ei tarkoita ”tulonsiirtoa” kuten se yleensä käsitetään: se ei ole vastikkeetonta, koska henkilö saa nimenomaan vaivastaan korvauksen. Tuo verohallinnon linjaus siitä, että kyse on työtuloa, jota ei veroteta lähinnä käytännölliisistä syistä, on eräs esimerkki tästä.

    Ja vielä: palautusjärjestelmä käyttäytyy kuluttajan ja yrityksen näkökulmasta monella tapaa haittaveron tavoin, vaikka verotulot eivät päädy valtiolle. Sikäli kun tarkoituksena on vaikuttaa käyttäytymiseen eikä kerätä verotuloja, olennaista ei ole, kuka tulot kerää. Erinäiset lakisääteiset vakuutusmaksut voidaan hyvin mieltää veroiksi, vaikka niitä ei kerää valtiokonttori. Yrityksen näkökulmasta kyse on de facto verosta siksi, että valtio on aikoinaan säätänyt haittaveron niille yrityksille, jotka eivät ole mukana pullonpalautusjärjestelmässä. Kyse on siis ainakin lainsäätäjän näkökulmasta ollut järjestelmästä, joka ei ole syntynyt markkinaehtoisesti. (Ks. Laki eräiden juomapakkausten valmisteverosta)

    Ulkoisvaikuttaja: monenlaisen toiminnan kohdalla voidaan arvioida ulkoisvaikutusten suuruusluokkia. Tolkullisemmat arviot sisältävät eksplisiittisiä ja huolellisia herkkyystarkasteluja sekä marginaalitarkasteluja ja esittävät lopputuloksetkin mieluummin väleina kuin yksittäisinä piste-estimaatteina. Ympäristövaikutukset ovat, ehkä yllättävästi, omasta mielestäni lopulta kaikkine ongelmineenkin suoraviivaisempia arvioida kuin koulutuksen ulkoisvaikutukset. Sanoisin, että noin yleisesti ottaen modernin ympäristöpolitiikan suunnittelussa isoimmat ongelmat eivät liity järkevään suuruusluokkaan osuvien kustannusarvioiden puutteeseen vaan erilaisiin peliteoreettisiin, yhteistyön ja poliittisen dynamiikan ongelmiin. Kaikkia näistäkin voidaan mallintaa ainakin jonkinlaisella menestyksellä myös talousteorian keinoin, mutta aina tästä ei valitettavasti seuraa kauhean käyttökelpoisia käytännön ohjeita.

    Minusta kirjoitus on noin lähtökohtaisesti järkevä. Ympäristön-, terveyden- ja kuluttajnsuojelun optimaalinen taso ei noin yleensä ole rajaton. Meillä voi Suomessa olla hyvin yhtä aikaa alueita, joilla ympäristönsuojelun nimissä heikennetään hyvinvointia ja joilla ympäristöä suojellaan liian vähän (ja väitän, että onkin). Peruskehikko yrittää arvioida ulkoiskustannuksia ja etsiä sosiaalista optimia on minusta erittäin käyttökelpoinen. Sen sijaan olen, jos en suoraan vastakkaista mieltä, niin ehkä epävarmempi sen suhteen, että moraalinen närkästys toiminnasta, jota pidetään haitallisena, olisi aivan kategorisesti irrationaalista tai hyödytöntä. Itse ajattelisin, että se voi osassa tapauksessa olla pikemminkin komplementaarista.

    Vaikka moralisointi on omasta mielestäni usein väsyttävää ja monissa tilanteissa johtaa ei-toivottuihin lopputuloksiin, mietitään vastaesimerkkinä äärimmäistä rajatapausta. Vaikkapa ilkivaltarikosten kohdalla meidän pitäisi hoitaa sanktiointi vain ja ainoastaan kiinnijäämisriskin ja muodollisen sakkorangaistuksen tulona. Tällainen seuraamusjärjestelmä olisi selvästi raskaampi ja siis myös erilaisilta kustannuksiltaan kalliimpi kuin jos sanktioista osa on sosiaalisia (yhteisö keskimäärin paheksuu toimintaa eri tavoin). Olisiko tässä tapauksessa mielekästä sanoa, että optimitilanteessa ihmiset eivät esittäisi lainkaan moraalista närkästystä ilkivallasta?

    Alkuperäiseen kirjoitukseen: aika villiä menoa hyväksyä noin vain herra X:n ilmaistut preferenssit! 😉

  6. 6

    Verohaitta sanoo

    Teoriatasolla sujuvaa ajattelua. Sääli että ympäristöä ei enää rahalla pelasteta, ei edes Asiatonlandiassa.

  7. 7

    Otto sanoo

    ”pullon roskapönttöön heittämisen kustannus on 20 senttiä. Tähän sisältyvät sekä ympäristön kuormituksen, jätehuollon ja menetetyn kierrätysraaka-aineen kustannukset.”

    Asiaton ei ota huomioon, että pullopanttijärjestelmä ei suinkaan perustu markkinaehtoiseen kierrätysraaka-aineen keräämiseen. Jätelaissa määritelty tuottajavastuu edellyttää, että palautettavista pulloista ja tölkeistä maksetaan vähintään 0,15 sentin pantti. Todettakoon vielä, että Asiaton ei toki ole harhaluulonsa kanssa yksin, suurin osa asiaan perehtymättömistä luulee pullonpalautuksessa ettö motiivi on raaka-aineen keräys eikä pakkolaki.

    • 7.1

      Heikki Korpela sanoo

      Eihän tekstissä väitetä, että verotaso perustuu _vain_ markkinaehtoiseen kierrätysraaka-aineen keräämiseen. Sitaatissahan päinvastoin _oletetaan_, että lainsäätäjä on asettanut (vaikkakin tässä osin epäsuorasti) haittaveron oikein niin, että se sisältää myös mm. ympäristön kuormituksen kustannukset, joita markkinat eivät yleensä ilman säätelyä hinnoittele täydellisesti.

      Voidaan varmasti perustella sellaistakin väittämää, että vero on liian korkea, esim. että ympäristökustannukset on ylihinnoiteltu. Se on sitten eri kritiikin aihe. Itsekin voisin olla lähtökohtaisesti sitä mieltä, että vaikka panttijärjestelmä olisi sinänsä perusteltu, panttien _tasoa_ tuskin tarvitsee lailla säädellä. Esimerkin tarkoitus oli kuitenkin pikemminkin osoittaa, miten tehdyistä alkuoletuksista yleensä seuraavat tekstissä esitetyt johtopäätökset.

      Sivuhuomio sanavalinnoista: epäilen, että ainakaan oikeustieteessä ei pystytä tekemään kovin selkeää eroaa ”pakkolakien” ja muiden lakien välillä. Ylivoimaisesti suurin osa laeista sisältää velvoittavia säädöksiä. Sisällöllisiä eroja voidaan mainiosti löytää siinä, kuinka tiukasti toimintaa säädellään, mutta tälle erottelulle todennäköisesti sopisivat paremmin jotkin muut nimitykset (ja vähän vankemmat perusteluet; ei ole järin vaikeaa johtaa, että joidenkin järkeenkäypien oletusten vallitessa toiminnan tiukka sääntely voi sinänsä olla tehokasta ja oikeutettua, toisten oletusten vallitessa taas hyvin tehotonta).

  8. 8

    ville vipunen sanoo

    ”Hyvinvoinnin kannalta järkevä pullopantti on sellainen, että alhaisen kustannuksen ihmiset palauttavat pullon ja korkeamman kustannuksen ihmiset heittävät pullot roskiin.”, sanoo Asiaton.

    Tässä on elävää elämää ajatellen, että ne pullot, jotka Korkea Kustannus, heittää roskikseen tai maantien ojaan, kerää talteen ja toimittaa kierrätysautomaattiin Alhainen Kustannus.

    A propos, sanassa (Mooseksen kirjassa) sanotaan, että viljan leikkaaja ei saa kerätä maahan varisseita tähkiä, vaan on ne jätettävä paikoilleen köyhien kerättäviksi.

    • 8.1

      amaootta sanoo

      Mooseksen myös kirjassa sanotaan orjattarelle: Palaa emäntäsi luo ja ota nöyrästi vastaan hänen kurituksensa.

      Mitä näistä Mooseksen kirjan sanomisista pitäisi ajatella ikään kuin ohjenuoramielessä?

  9. 9

    anon sanoo

    Herra X on ökyilyn amatööri. Miksi itse nähdä vaiva roskiin nostelusta? Vie vain pullopussin lasinkeräysastian viereen ja jos on vastuullisella päällä, jättää nurkan auki niin että palautuspullo näkyy. Häviävät pikimmin kun joku rahan arvon ymmärtävä nappaa ja palauttaa.

  10. 10

    Henri K. sanoo

    Lol juu, onhan se kierrätys ihan perseestä. Spurgujen hommaa.

    Itsehän poltan huvikseni ruokahommista kertyvää muovia kerrostaloasuntoni uunissa. Samalla hihittelen ja hoen, että ”Libera.”

  11. 11

    K-Veikko sanoo

    Toisessa yhteiskunnassa pullojen tarvvitsijat eivät ollenkaan ostaneet uusia pulloja pullotehtaista. Sen sijaan ne sijoittivat palautusautomaatteja moniin paikkoihin.

    Koska pulloista ei palautunut läheskään kaikki, piti pullon palautushinta asettaa hieman valmistuskustannusta ylemmäs. Näin pullotehtailija sai hyvän hinnan valmistamistaan pulloista. Uudet pullot myytiin palautusautomaatteeihin.

    Palautushinta vaihteli hetkestä toiseen. Milloin pulloja riitti hyvin hinta laski, kun taas kovan pulan hetkellä hinta saattoi olla hyvinkin korkea.

    (Tässä yhteiskunnassa ei tosin ollut virvoitusjuomatehtaitakaan. Kaupan takahuoneessa vain oli teollinen soda stream laitos, joka vedestä ja esanssista valmisti päivässä sen verran erilaisia juomalaatuja kuin kaupassa tarvittiin.)

  12. 12

    sanoo

    Panttijärjestelmä voidaan nähdä sellaista toimintaa koskevan veron, joka potentiaalisesti johtaa kielteiseen ulkoiseen vaikutukseen (esim. ympäristövahinkoon), ja sellaista toimintaa koskevan subvention, jonka vuoksi potentiaalista vahinkoa ei tapahdu, yhdistelmäksi.

    Juoma-astioita koskevaa panttia voidaan siis pitää verona, joka peritään roskaantumisen, säilyttämisen tai polttamisen kielteisen vaikutuksen korjaamiseksi yhdessä palautuksesta maksettavan yhtä suuren subvention kanssa. Juoma-astian palauttava välttää verotuksen, kun taas pantin palauttamatta jättämiseen päätyvä maksaa veron.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *