Näyttötaakasta nörtähtävästi!

bayes

Kuvat: Matt Buck CC BY-SA 2.0; Bossi CC BY-NC-SA 2.0.

And I think my head is burning
And in a way I’m yearning
To be done with all this measuring of proof.

-Nick Cave

1. Yleistä

Aina kiinnostava Allan Seuri pohtii näyttötaakan käsitettä blogissaan Harhalassa. Juttu on lukemisen arvoinen, kuten Seurin blogaukset yleensä ovat. Jutussa käsitellään näyttötaakan käsitteen hyödyllisyyttä yhteiskuntatieteessä yleisesti. Lisäksi erityisinä esimerkkeinä ovat lukukausimaksut ja alkoholipolitiikka.

Jutussa siteerataan myös Asiattoman toimituksen edustajia useassa kohdassa. Olemme julkisesti silloin tällöin käyttäneet näyttötaakan käsitettä. Luonnollisesti tarkoituksemme on sitä käyttäessämme ollut väittää, että väittelyn toisen osapuolen pitää todistaa väitteensä, ei meidän.

Seuri suhtautuu kriittisesti koko käsitteen hyödyllisyyteen, ja sitä kautta kritiikki kohdistuu meihinkin. Myönnämme, että olemme ehkä heitelleet Twitter-debattien tuoksinassa käsitettä liian helposti. Lisäksi olemme käyttäneet sanaa kahdessa vähän erilaisessa merkityksessä.

Mutta olemme silti sitä mieltä, että sopivasti määritellyn näyttötaakan käsitettä voidaan puolustaa. Yritämme myös valottaa sanan kahta vähän erilaista käyttötapaa tässä kirjoituksessa.

2. Yksinkertainen tarina

Seuri ottaa näyttötaakan käsitettä koskevassa pohdinnassa avukseen Bayesin teoreeman. Bayesiläinen kehikko on meistäkin oikea tapa pohtia näyttötaakkaa ja sen hyödyllisyyttä. Tavanomaiseen tapaan asiaa voidaan valottaa yksinkertaisella tarinalla.

Matkamme kulkee jälleen ylitse sumuisten laaksojen, valkoisten vuorten ja smaragdinvihreiden valtamerten tarujen Asiatonlandiaan.

Asiatonlandiassa on kiistaa siitä, ovatko yliopistojen lukukausimaksut hyvä vai huono asia. Mutta asiat ovat siellä aika yksinkertaisia. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että jompikumpi on totta. Joko maailma on sellainen, että lukukausimaksut ovat hyvä asia. Tai sitten maailma on sellainen, että ne ovat huono asia. Merkitään näitä maailmantiloja niin, että {G} tarkoittaa maailmantilaa, jossa lukukausimaksut ovat hyvä asia ja {B} maailmantilaa, jossa ne ovat huono asia.

Alunperin kukaan ei tiedä, ovatko lukukausimaksut hyvä vai huono asia. Kaikkien mielestä on aivan yhtä todennäköistä että ne ovat huono kuin että ne ovat hyvä asia. Bayesiläisessä puheenparressa sanotaan, että kaikkien priori on sama

\displaystyle Pr(G)=Pr(B)=\frac{1}{2}.

Kuten Seuri toteaa, ei ole selvää, että on järkevää olettaa kaikkien asiatonlandialaisten priorit samoiksi. Mutta asia ei kenties ole aivan olennainen tässä, ja sitä joka tapauksessa käsitellään lyhyesti jäljempänä.

Nyt asiaa ruvetaan selvittämään Asiatonlandiassa. Eri tahot tekevät siitä tutkimuksia, asiasta kehitetään teorioita, kenties järjestetään kokeita tai käydään opintomatkoilla naapurimaissa. Nämä toimenpiteet tuottavat informaatiota siitä, onko maailmantila {G} vai {B}.

Sovitaan asioiden helpottamiseksi, että Asiatonlandiassa näyttö saapuu yksinkertaisimmassa mahdollisessa muodossa. Se ilmestyy toisistaan riippumattomina, täsmälleen yhtä informatiivisina todistuskappaleina. Jokainen tutkimus, opintomatka, teoria jne. tuottaa yhden tällaisen todistuskappaleen.

Jokainen todistuskappale {S_{i}} todistaa joko lukukausimaksujen hyödyllisyyden tai haitallisuuden puolesta. Tässä {i} viittaa todistuskappaleen numeroon. Ne on numeroitu ilmestymisjärjestyksessä niin, että {S_{1}} on ensimmäinen todistuskappale, {S_{2}} toinen ja niin edelleen. Todistuskappale voi saada arvon {g}, joka tarkoittaa että saadaan näyttöä maailmantilan {G} puolesta. Tai sitten se saa arvon {b}, jolloin saadaan näyttöä maailmantilan {B} puolesta.

Jos todistuskappale on esimerkiksi tutkimus, arvo {g} viittaa siihen, että tutkimustuloksena on että lukukausimaksut ovat hyvä asia. Jos todistuskappale on opintomatka, arvo {b} viittaa siihen, että opintomatkan perusteella lukukausimaksut ovat huono asia.

Todistuskappaleet ovat informatiivisia siinä mielessä, että arvon {g} todennäköisyys on suuri, jos maailmantila todella on {G}. Samoin arvon {b} todennäköisyys on suuri, jos maailmantila on {B}.

Jotta tästä voidaan puhua tarkasti, on määriteltävä todistuskappaleen arvojen ehdolliset todennäköisyysjakaumat ehdolla todellinen maailmantila. Tarkastellaan esimerkiksi todennäköisyyttä, että maailmassa jossa lukukausimaksut ovat hyvä asia, todistuskappale {i} antaa oikean tuloksen. Tätä merkitään

\displaystyle Pr(S_{i}=g\mid G).

Pystyviivan {\mid} oikealla puolella on todellinen maailmantila. Se on siis tässä {G}, joka tarkoittaa, että lukukausimaksut ovat hyvä asia. Pystyviivan vasemmalla puolella on todistuskappaleen saama arvo. Äskeisessä se on {S_{i}=g}, eli todistuskappale viittaa aivan oikein siihen, että lukukausimaksut ovat hyvä asia.

Aivan vastaavasti voidaan määritellä se todennäköisyys, että saadaan väärä todistuskappale, eli todistuskappale viittaa lukukausimaksujen huonouteen, vaikka ne ovat hyvä asia. Tätä merkitään

\displaystyle Pr(S_{i}=b\mid G).

Todistuskappale viittaa nyt siihen, että lukukausimaksut ovat huono asia, vaikka ne eivät todellisuudessa sitä ole.

Vastaavasti tarvitaan todennäköisyydet

\displaystyle Pr(S_{i}=b\mid B)

ja

\displaystyle Pr(S_{i}=g\mid B)

eli oikean ja väärän todistuskappaleen todennäköisyydet maailmassa, jossa lukukausimaksut ovat huono asia.

Sovitaan helppouden vuoksi vaikka, että

\displaystyle Pr(S_{i}=g\mid G)=\frac{2}{3}=Pr(S_{i}=b\mid B).

Tämä pätee kaikille todistuskappaleiden numeroille {i}. Todistuskappale on siis oikeassa suurehkolla todennäköisyydellä {\frac{2}{3}} kummassakin maailmantilassa. Jos lukukausimaksut ovat hyvä juttu, kukin tutkimus tai muu todistuskappale saa tulokseksi että ne ovat hyvä juttu todennäköisyydellä {\frac{2}{3}}. Jos ne ovat huono juttu, todistuskappale viittaa tähän tulokseen samalla todennäköisyydellä.

Mutta todistuskappaleet eivät ole erehtymättömiä, ne voivat olla väärässäkin. Väärässäolotodennäköisyys on kuitenkin vain {\frac{1}{3}}. Tarkemmin sanottuna

\displaystyle Pr(S_{i}=b\mid G)=\frac{1}{3}=Pr(S_{i}=g\mid B).

Toisin sanoen, esimerkiksi tutkimuksen tuloksena voi olla todennäköisyydellä {\frac{1}{3}}, että lukukausimaksut ovat hyvä juttu, vaikka ne ovatkin huono juttu.

Kaikki todistuskappaleet ovat siis samanarvoisia. Ne ovat myös toisistaan riippumattomia. Esimerkiksi kolmannen todistuskappaleen todennäköisyys olla oikeassa ei riipu siitä, ovatko ensimmäinen, toinen, neljäs tai viides oikeassa vai eivät. Menemättä yksityiskohtiin, todetaan vielä että kaikki edellämainitut seikat ovat julkista tietoa.

Asiatonlandialaisista voidaan olla monta mieltä, mutta yksi asia on selvä. He ovat kaikki kunnon bayesiläisiä. Tämän vuoksi voimme päätellä asiatonlandialaisten lukukausimaksuja koskevat uskomukset, kun jonkin ajan kuluttua on kerätty {N} kappaletta todistuskappaleita ja {K} kappaletta todistuskappaleista viittaa lukukausimaksujen hyvyyteen eli maailmantilaan {G}. Toisin sanoen {K} todistuskappaletta on saanut arvon {g} ja {N-K} arvon {b}. Lukumäärä on luonnollisesti satunnainen, mutta nyt sattui näin.

Asiatonlandialaisten uskomus lukukausimaksujen hyvyydestä saadaan aika suoraviivaisesti Bayesin kaavasta ja se on

\displaystyle Pr(G\mid S_{1}=s_{1},....,S_{N}=s_{N})=\frac{\frac{1}{2}(\frac{2}{3})^{K}(\frac{1}{3})^{N-K}}{\frac{1}{2}(\frac{2}{3})^{K}(\frac{1}{3})^{N-K}+\frac{1}{2}(\frac{2}{3})^{N-K}(\frac{1}{3})^{K}}.

Tässä siis merkinnöillä {s_{i}} tarkoitetaan todistuskappaleiden saamia arvoja, joista {K} kappaletta on {g} ja loput {b}. Osoittaja on todennäköisyys sille, että maailmantila on {G} ja todistuskappaleiden arvojakauma on havaitunkaltainen. Nimittäjässä on todennäköisyys sille, että todistuskappaleiden arvojakauma on havaitunkaltainen olipa maailmantila mikä tahansa.

Merkitään

\displaystyle \Delta=K-(N-K)=2K-N

lukua, joka kertoo kuinka monta todistuskappaletta enemmän sai arvon {g} kuin arvon {b}. Luonnollisesti luku on negatiivinen jos arvoja {b} oli enemmän.

Supistamalla puolikkaat ja jakamalla sekä osoittaja että nimittäjä luvulla

\displaystyle \left(\frac{2}{3}\right)^{N-K}\left(\frac{1}{3}\right)^{N-K}

asiatonlandialaisten uskomus saa muodon

\displaystyle Pr(G\mid S_{1}=s_{1},....,S_{N}=s_{N})=\frac{\left(\frac{2}{3}\right)^{\Delta}}{\left(\frac{2}{3}\right)^{\Delta}+\left(\frac{1}{3}\right)^{\Delta}}=\frac{2^{\Delta}}{2^{\Delta}+1}.

Tämä muotoilu on kiinnostava. Siitä nähdään, että asiatonlandialaisten uskomukset riippuvat vain lukukausimaksujen hyvyyteen viittaavien ja niiden huonouteen viittaavien todistuskappaleiden määrän erotuksesta {\Delta}. Luku {\Delta} on siis hyvyyteen viittaavien todistuskappaleiden enemmistön suuruus. Negatiivinen arvo kertoo, että hyvyyteen viittaavat todistuskappaleet ovat vähemmistössä.

Kysymyksessä on siis eräänlainen kisa. Jos huonouteen ja hyvyyteen viittaavia todistuskappaleita on sama määrä, se on sama kuin todistuskappaleita ei olisikaan. Asiatonlandialaiset uskovat, että hyvyys ja huonous ovat yhtä todennäköisiä.

Jos hyvyyteen viittaavia todistuskappaleita on enemmän, asiatonlandialaiset uskovat että lukukausimaksujen hyvyyden todennäköisyys on puolikasta suurempi. Jos niitä on yksi enemmän, asiatonlandialaisten mielestä lukukausimaksut ovat hyvä asia todennäköisyydellä {\frac{2}{3}.} Jos niitä on kaksi enemmän, uskomus on {\frac{4}{5},} jos kolme enemmän, {\frac{9}{10}} ja niin edelleen. Jos hyvyyteen viittaavia todistuskappaleita on kymmenen enemmän kuin huonouteen, asiatonlandialaiset uskovat jo hyvin vahvasti lukukausimaksujen hyvyyteen. He pitävät maailmantilan {G} todennäköisyytenä jo {\frac{1024}{1025}\approx0.999}.

Tilanne on täysin symmetrinen silloin, kun lukukausimaksujen huonouteen viittaavia todistuskappaleita on enemmän.

Jos ”hyvät” tulokset ovat edellä, yksi uusi ”huono” tulos kumoaa yhden ”hyvän” tuloksen ja vastaavasti päinvastoin.

Lukija voi itse aika suoraviivaisesti päätellä, että jos todistuskappaleita kerätään runsaasti, asiatonlandialaisten uskomukset lähestyvät varsin nopeasti suurta varmuutta oikeasta maailmantilasta.

3. Näyttötaakka tarinan perusteella

Kun tämä tarina on kerrottu, voimme muotoilla, mitä tarkoitamme näyttötaakalla. Asiatonlandiassa on tehtävä päätös lukukausimaksujen asettamisesta tai asettamatta jättämisestä. Järkevä päätöksenteko edellyttää, että lukukausimaksut asetetaan, jos usko niiden hyvyyteen on riittävän suuri.

Helppo päätössääntö on se, että lukukausimaksut asetetaan jos uskotaan, että ne ovat todennäköisemmin hyvä kuin huono asia. Tämä tarkoittaa sitä, että lukukausimaksut asetetaan, jos todistuskappaleita, jotka viittaavat maksujen hyvyyteen on yksikin enemmän kuin niitä, jotka viittaavat maksujen huonouteen. Tämä on järkevää, jos väärästä päätöksestä syntyvä kustannus on sama, olipa virhe kumpaan suuntaan tahansa.

Mutta voi olla, että virheellisesti asetetut haitalliset lukukausimaksut aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyödyllisten maksujen jättäminen perimättä. Tällöin vaaditaan enemmän näyttöä lukukausimaksujen hyvyydestä. Vaatimuksena on siis, että hyvyyteen viittaavien todistuskappaleiden enemmistön pitää olla yhtä suurempi.

Oli miten oli, on oltava jokin raja {\bar{\Delta}}, jota suurempi lukukausimaksujen hyvyyteen viittaavien todistuskappaleiden enemmistö tarkoittaa, että lukukausimaksut on järkevä asettaa.

Sovitaan, että tutkimustuloksia ja muita todistuskappaleita on kerätty runsaasti ja enemmistö viittaa lukukausimaksujen hyvyyteen. Esimerkin vuoksi voidaan vaikkapa sopia, että todistuskappaleita on 10 enemmän kuin tarvittaisiin siihen, että lukukausimaksut on järkevä asettaa.

Asiatonlandian Ylioppilaskuntien Liitto AYL asettuu tästä huolimatta vastustamaan lukukausimaksuja. Mutta nyt on aivan konkreettisesti mahdollista sanoa, että näyttötaakka on AYL:illa. Liiton on esitettävä vähintään 10 uutta riippumatonta tutkimusta tai muuta todistuskappaletta, jotta heidän olisi mahdollista perustella lukukausimaksujen haitallisuus muille asiatonlandialaisille uskottavasti.

Näyttötaakka on siis paitsi mahdollista määritellä selvästi, myös kvantifioida. Näyttötaakka on se määrä näyttöä, joka liiton pitää esittää muuttaakseen muiden uskomukset lukukausimaksuille kielteisiksi.

Mielestämme näyttötaakka on mahdollista määritellä ihan järkevästi näin. Näyttötaakka on sillä, joka väittää, että muiden olemassaolevaan näyttöön perustuvat uskomukset ovat virheellisiä. Hänen on tuotava pöytään uutta näyttöä, joka pakottaa muut muuttamaan uskomuksiaan.

Näyttötaakka voi tässä merkityksessä myös siis vaihdella sen mukaan, mikä on näytön ”kilpailutilanne” kullakin hetkellä. Näinhän juuri usein tapahtuu esimerkiksi tieteellisessä kirjallisuudessa. Yksi näkemys on vallalla tietyllä hetkellä, sitten sen haastaa vastakkainen näkemys uudella tutkimuksella ja niin edelleen, kunnes lopulta (toivottavasti) asia katsotaan ratkaistuksi.

4. Näyttötaakka ei ole nykytilan muuttajalla

Seuri määrittelee omassa kirjoituksessaan näyttötaakan meistä poikkeavalla tavalla. Hän päätyy näkemykseen, jonka mukaan näyttötaakan pitäisi olla aina sillä, joka vaatii nykytilan, esimerkiksi lainsäädännön muuttamista. Meidän määritelmämme mukainen näyttötaakka ei mitenkään välttämättä ole nykytilan muuttamista ajavalla.

Voimme käyttää edelleen äskeistä tarinaa tämän osoittamiseen. Jos Asiatonlandian valtio on täydellisen hyväntahtoinen, Seurin ajatus pitää paikkansa. Valtio valitsee aina olemassaolevan tiedon perusteella parhaan vaihtoehdon. Tällöin muutoksen vaatijan täytyy osoittaa, että nykytieto on väärässä. Näyttötaakka on hänellä.

Sen sijaan jos Asiatonlandian valtio on epätäydellinen, kuten kaikki todellisen maailman valtiot, näin ei välttämättä ole. Lainsäädäntö voi hyvinkin olla väärää olemassaolevan tiedon valossa. Tässä on turha alkaa luetella esimerkiksi Suomen lainsäädännön piirteitä, jotka ovat lähes kaikkien asiantuntijoiden mielestä huonoja. Mutta niitä on. Epätäydellisen lainsäädännön tapauksessa voi siis aivan hyvin olla, että meidän määritelmämme mukainen näyttötaakka on olemassaolevan tilanteen puolustajilla.

5. Lukukausimaksut

Lukukausimaksukeskustelussa käytimme näyttötaakka-sanaa juuri yllä kuvatussa merkityksessä täällä ja täällä. Talousteorian ja maalaisjärjen näkökulmasta on erittäin vaikea uskoa, että vain eliitille suunnattu merkittävä tulonsiirto, kuten maksuton yliopistokoulutus olisi hyvää politiikkaa. Köyhien verottaminen arvokkaiden asioiden antamiseksi ilmaiseksi rikkaille ei yleensä ole hyvä ajatus.

Pian näille sivuille toivottavasti ilmestyy blogaus, jossa pyritään osoittamaan konkreettisesti, että maksuton yliopisto on todella tulonsiirto köyhiltä rikkaille. Pysykää kanavalla! Tarkoitus on tehdä jutusta tätä huomattavasti mehukkaampi ja lukukelpoisempi.

Talousteorian näkökulmasta on selvää, että maksuton koulutus tuottaa huonoja kannustimia niin opiskelijoille kuin yliopistoillekin. Toki lukukausimaksuista saattaa olla myös haittaa, mutta asiasta oleva empiirinen tieto viittaa siihen, että lukukausimaksujen haittavaikutukset eivät ole merkittäviä. Asiasta on laaja konsensus taloustieteilijöiden keskuudessa aatteellisesta taustasta riippumatta, kuten lukija voi havaita esimerkiksi täältä, täältä, täältä ja täältä.

Tarinan kielelle käännettynä katsomme, että todistuskappaleita oikein asetettujen lukukausimaksujen hyvyydestä on paljon enemmän kuin niiden huonoudesta. Niinpä näyttötaakka on niillä, jotka vastustavat maksuja. Heidän tehtävänsä on iskeä pöytään uutta riippumatonta tutkimusnäyttöä.

6. Eri priorit

Seuri huomauttaa aivan oikein, että sama näyttö voi johtaa eri uskomuksiin, jos päätöksentekijöiden priorit eivät ole samanlaisia. Tarinassa oletimme, että kaikilla asiatonlandialaisilla on sama priori, kaikki pitävät alunperin lukukausimaksujen hyvyyttä yhtä todennäköisenä.

Jos priorit ovat erilaisia, asiatonlandialaiset tulkitsevat näyttöä eri tavoin. Jos esimerkiksi priori on, että lukukausimaksut ovat hyviä vain todennäköisyydellä {\frac{1}{R}}, uskomusten muodostumisen kaava on

\displaystyle Pr(G\mid S_{1}=s_{1},....,S_{N}=s_{N})=\frac{2^{\Delta}}{2^{\Delta}+R-1}.

Jos siis asiatonlandialainen on alunperin kovin epäilevä lukukausimaksujen suhteen, sama näyttö johtaa erilaisiin uskomuksiin. Otetaan esimerkiksi vaikka asiatonlandialainen, jonka {R=10} eli hän on alunperin sitä mieltä, että lukukausimaksut ovat huono asia 90 % todennäköisyydellä.

Nyt jos {\Delta=1} eli lukukausimaksujen hyvyyteen viittaavia todistuskappaleita on yksi enemmän, epäilevän asiatonlandialaisen mielestä lukukausimaksut ovat hyvä asia todennäköisyydellä {\frac{2}{11}.} Jos niitä on kaksi enemmän, uskomus on {\frac{4}{13},} jos kolme enemmän, {\frac{1}{2}} ja niin edelleen. Jos hyvyyteen viittaavia todistuskappaleita on kymmenen enemmän, epäilevä asiatonlandialainen uskoo hänkin jo hyvin vahvasti lukukausimaksujen hyvyyteen. Hän pitää maailmantilan {G} todennäköisyytenä jo {\frac{1024}{1033}\approx0.991}.

Tällä näytöllä vieläkin epäilevämpi asiatonlandialainen, joka alunperin oli sitä mieltä, että lukukausimaksut olivat paha asia 99 % todennäköisyydellä, uskoo niiden olevan hyviä todennäköisyydellä {\frac{1024}{1123}\approx0.912}.

Toisin sanoen priorin ja epäilevyyden vaikutus ei ole kovin suuri, kun näyttöä on paljon. Tämä on tietenkin luonnollista. Kun näyttöä saadaan, alkuperäisten uskomusten vaikutus vähenee. Jotta henkilö säilyttäisi epäilevän asenteen, kun lukukausimaksujen puolesta on 10 todistuskappaleen enemmistö, täytyy priorin olla erittäin voimakas.

Uskomme, että näyttö lukukausimaksujen puolesta on varsin vahvaa. Siksi lukukausimaksujen vastaisen priorin täytyy olla hyvin voimakas, jotta näyttö ei kallista lukukausimaksujen puolelle. Mutta näin vahva priori tarkoittaa käytännössä sitä, että näytöllä on hyvin pieni merkitys henkilön lukukausimaksuja koskevien näkemysten muodostumiselle.

Jos keskustelijan priori on näin voimakas, hänen olisi syytä tuoda se esiin keskustelussa. Mutta emme ole kuulleet kenenkään sanovan esimerkiksi että ”näkemykseni lukukausimaksuista ovat suureksi osaksi riippumattomia saatavilla olevasta tai mahdollisesti tulevasta tutkimus- ja muusta näytöstä”.

7. Todistustaakka, liberaali demokratia ja utilitarismi

Nyt on aika tunnustaa. Seuri viittaa kirjoituksessaan Asiattoman toimituksen toisen jäsenen (Pursiaisen) siviilityössään kirjoittamaan lausuntoon alkoholipolitiikan uudistamisesta. Myönnämme auliisti, että tässä lausunnossa sanaa ”todistustaakka” käytetään hieman erilaisessa merkityksessä kuin edellä on kuvattu. Kysymyksessä on valmisteilla olevasta lainsäädännöstä annettu lausunto ja todistustaakka-sanaa on käytetty enemmän tai vähemmän juridissävytteisesti.

Mitään suurta ristiriitaa käyttötapojen välillä ei ole, mutta olisi toki ollut viisaampaa tarkentaa kielenkäyttöä. Teemme sen nyt. Viittaamme tästedes edellä esitettyyn näyttötaakan käsitteeseen tilastollisena näyttötaakkana erotuksena arkikielessä yleisemmästä oikeudellisen tai oikeudellisehkon näyttötaakan tai todistustaakan käsitteeseen. Emme erottele näyttötaakkaa ja todistustaakkaa toisistaan toisin kuin Seuri. Käytämme niitä synonyymeinä.

Seuri siteeraa Pursiaisen lausuntoa: ”Alkoholilainsäädäntö rajoittaa perusoikeuksia, kuten sopimusoikeutta ja elinkeinovapautta. Tämä on perusteltua vain, jos sääntelijä pystyy aukottomasti osoittamaan, 1) että sääntely on tarpeellista ja 2) että sääntelyä ei ole yhtään enempää kuin on tavoitteiden kannalta välttämätöntä. Todistustaakka on vapauksia rajoittamaan pyrkivän sääntelijän harteilla.”

Seuri arvelee, että Pursiainen on peukalosääntöjä käyttävä utilitaristi kuten hän itsekin. Hän toteaa, että utilitaristin näkökulmasta vain hyödyllä on merkitystä. Seuri toteaa: ”Hyötyjä on kuitenkin melko vaivalloista laskea kussakin tilanteessa erikseen, joten on hyödyllistä laatia ja käyttää peukalosääntöjä; heuristiikkoja; välitavoitteita; periaatteita. Yksilönvapaus on yksi sellainen. Kuoleman välttäminen on toinen sellainen. Ainakin itseni on vaikea nähdä, mitä mieltä todistustaakkaa on vierittää tietyn periaatteen nojalla, jos itse keskustelun tarkoitus on punnita eri periaatteiden merkitystä asianomaisessa kysymyksessä.”

Seurin pohdinta on viisasta. Pursiainen myös myöntää useimpina päivinä olevansa peukalosääntöjä käyttävä utilitaristi. Mutta Seuri ei ole tulkinnut aivan oikein sitä, missä merkityksessä Pursiainen käyttää lausunnossaan sanaa ”todistustaakka”.

Hän tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että liberaalissa demokratiassa, kuten Suomessa, yksilön perusoikeuksia ei voida rajoittaa ellei tähän ole erittäin hyvää syytä. Kysymys ei ole (suoraan, palaamme asiaan kohta) utilitaristisesta hyötyjen ja haittojen kalkyylistä, vaan liberaalin demokratian eräänlaisesta ”aksiomaattisesta” peruslähtökohdasta. Perustuslaissa turvataan tietyt oikeudet, kuten omistusoikeus ja elinkeinovapaus. Valtiolla ei ole oikeutta rajoittaa näitä oikeuksia kuin erityisen hyvin perustelluista syistä. Todistustaakka siitä, että perusoikeuksien rajoittaminen on välttämätöntä jonkin erittäin tärkeän tavoitteen saavuttamiseksi on aina rajoituksia ja sääntelyä vaativalla. Heti, jos todetaan, että rajoituksien perustelu on hävinnyt, ne pitää poistaa.

Todistus- tai näyttötaakka ei ole tässä ollenkaan turha käsite. Se heijastaa ajatusta, että perusoikeuksien rajoittaminen on tehty tahallaan mahdollisimman vaikeaksi. Perusoikeudet on julistettu pyhiksi ja koskemattomiksi, riippumatta siitä mitä utilitaristinen analyysi sanoo kussakin yksittäistapauksessa. Ketään ei esimerkiksi saa tuomita ilman riittäviä todisteita tai heittää loppuelämäkseen vankilaan, vaikka tämä olisi utilitaristisessa mielessä perusteltua. Kenenkään omaisuutta ei saa viedä, vaikka sen uudelleen jakamisen hyödyt ylittäisivät kustannukset, ja niin edelleen ja niin edelleen.

Yksilönvapauksien puolustaja voi aina kysyä, mikä tämän ja tämän rajoituksen perustelu on, ja rajoittajalla on velvollisuus osoittaa rajoitus välttämättömäksi.

8. Alkoholista ja utilitarismista

Terveyden edistäminen ja kuolemien määrän suhteellisen pieni vähentäminen ei ole tässä ajattelutavassa itsestäänselvästi syy rajoittaa ihmisten perusvapauksia. On täysin mahdollista, että THL:n diktatuuri pidentäisi ihmisten elinikää ja parantaisi kansanterveyttä merkittävästi. Monenlainen muu holhous saattaisi myös johtaa terveyden parantumiseen. Mutta oikeus tehdä itsenäisiä valintoja on perusoikeuksien näkökulmasta pyhä. Oikeus koskee myös valintoja, jotka ovat jonkun toisen mielestä vääriä, samoin kuin valintoja, joissa muut päämäärät asetetaan terveyden ja eliniän edelle.

Jos tämä kuulostaa siltä, että olemme luopuneet utilitarismista, pois se meistä. Olemme sitä mieltä, että utilitaristinen arviointi pitää kohdistaa yhteiskuntajärjestelmään kokonaisuutena, eikä pelkästään yksittäisiin politiikkatoimenpiteisiin. Olemme vakuuttuneita, että liberaali demokratia ja avoin yhteiskunta järjestelminä edistävät ihmiskunnan hyvinvointia paremmin kuin kilpailevat järjestelmät. Samoin uskomme, että vapaaseen vaihdantaan perustuva talousjärjestelmä on muita järjestelmiä parempi hyvinvointimielessä.

Tämä siis siitä huolimatta, etteivät perusoikeuksien kunnioittaminen tai vapaa vaihdanta kaikissa yksittäistapauksissa näyttäisi olevan hyvinvointia maksimoiva ratkaisu. Joskus olisi hyödyllistä tuomita vaarallinen ihminen ilman riittävää todistusaineistoa, joskus olisi kiva ottaa itseään varakkaamman omaisuus. Mutta kokonaisuutena yhteiskunta, jossa tämä olisi mahdollista tuottaisi alhaisemman hyvinvointitason kuin perusoikeuksia kunnioittava yhteiskunta.

Lukija varmaankin pohtii nyt, johtuuko yhteiskuntajärjestelmää koskeva vakuuttuneisuutemme (luonnollisesti Asiattoman toimituksen sisällä yhteisestä) prioristamme, vai näytöstä. Asiasta voidaan keskustella lukijan tarjoaman lasillisen ääressä.

Oli miten oli, utilitaristinen näkökulma alkoholin saatavuuden rajoittamiseen edellyttää hyötyjen ottamista huomioon. Nämä hyödyt koituvat alkoholin kulutuksesta, kuten muidenkin hyödykkeiden kohdalla. Ihmiset haluavat kuluttaa alkoholia, kuten muitakin hyödykkeitä. Mahdollisesti lisääntyneen vain vähäisiä ulkoisvaikutuksia tuottavan kulutuksen ja hankintakustannusten vähenemisen tuomat hyödyt täytyy ottaa huomioon, kun alkoholipolitiikan kustannus-hyötyanalyysiä tehdään. Tästä Seurin täytynee valantehneenä utilitaristina olla samaa mieltä.

Mutta alkoholipolitiikan rajoittamista kannattavat tutkijat ja laitokset eivät missään ole edes yrittäneet arvioida näitä hyötyjä. Nämä tahot arvioivat koko ajan kustannuksia (melko uskomattomilla tavoilla kuten täällä) tai sitten puhuvat vain alkoholikuolemista. Itse asiassa jotkut alan tutkijoista tuntuvat olevan sitä mieltä, että alkoholin kulutukseen ei liity mitään hyötyjä. Alkoholin hyötyjen kiistäminen tarkoittaa, että henkilö on moralisti, ei utilitaristi. Moralismissa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta oman moralistisen raittiusaatteen edistäminen kustannus-hyötyajattelua teeskentelemällä on epärehellistä.

Alkoholipolitiikasta ei siis käydä mitään järkevää utilitaristista keskustelua Suomessa. Ei myöskään ole niin, että terveys- ja raittiusväen argumentit ovat jotenkin voitolla keskustelussa. Päinvastoin, nuo tahot eivät edes ole yrittäneet tuottaa hyödyllisiä argumentteja, koska eivät puhu hyödyistä mitään.

9. Lopuksi

Uskomme siis, että näyttötaakka-käsite voidaan pelastaa Seurin kritiikiltä. Se voi tarkoittaa tilastollista näyttötaakkaa, eli olemassaolevaa tieteellistä konsensusta käyvän velvollisuutta lyödä pöytään nykytiedon kumoava todistusaineisto. Joskus sillä voidaan myös tarkoittaa lähtöolettamaa siitä, että perusoikeuksien rajoittaminen on mahdollista vain erityisen painavien perusteiden nojalla.

Näyttötaakkaa on toki tässä käsitelty varsin suppeasti, emmekä ole varmaankaan sanoneet viimeistä sanaa aiheesta. Uskomme kuitenkin, että lähestymistapamme on hedelmällinen. Näyttötaakasta, kuten monista muistakin asioista kannattaa keskustella tarinoiden eli mallien avulla.

Kommentit
  1. 1

    Tuomas sanoo

    En nyt malta odottaa tulevaa postausta lukukausimaksuista ennen kommentointia.

    Kyllä, maksuton korkeakoulutus on tulonsiirto rikkaille; koulutus kannattaa, ja korkeakoulutetut suomalaiset tienaavat elämänsä aikana sen puoli miljoonaa enemmän kuin kouluttamattomat. Tästä ei kuitenkaan voi suoraan johtaa päätelmää, että lukukausimaksut parantaisivat kansalaisten tasa-arvoa: näin siksi, että verrokkimaissa joissa lukukausimaksut ovat käytössä korkeakoulutettujen kaula kouluttamattomiin on vielä paljon suurempi. Tasa-arvoargumentti ei siis empirian valossa ole pätevä arvioitaessa lukukausimaksujen järkevyyttä.

    Toki voidaan aina väittää, että kyllähän me Suomessa tehdään asiat paremmin kuin muualla, mutta tällainekin väite vaatisi aika paljon evidenssiä tuekseen.

  2. 2

    Hmm. sanoo

    Ymmärsin, että Seuri tarkoitti tuolla priorilla subjektiivista hyvyyttä, kuten kommenttiosiossa naisten äänioikeutta käsitellessään. Tällöin yksilön evidenssiksi riittää se, että pitää naisten äänioikeutta hyvänä asiana. Tuo asiatonlandian hyvä/huono vertailu ei siksi minusta oikein toimi, sillä ensin pitäisi tietää, mikä on hyvä/huono lopputulos tutkijan/tutkijoiden mielestä.

    Se ei tosin tainnut olla asiatanlandiassa ongelmana, jos kaikilla oli samat priorit. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole. Ehkä näyttötaakan käsite toimii siis vain silloin, kun lopputuloksen hyvyydestä ollaan samaa mieltä.

    • 2.1

      OS sanoo

      Priori ei tarkoita tuota. Prioritodennäköisyys tarkoittaa sitä todennäköisyyttä, jolla uskot jonkin väittämän pitävän paikkansa, ennen kuin jokin tarkastelussa oleva todistusaineisto tulee tietoosi. Se, millä todennäköisyydellä luulet väittämän olevan totta, saatta sitten todisteiden johdosta muuttua. Tätä uutta todennäköisyyttä kutsutaan posterioritodennäköisyydeksi.

    • 2.2

      OS sanoo

      Itseasiassa, tuossa kirjoituksen alussa olevassa kuvassahan näkyy Bayesin kaava. Priori on siis tuo P(A) ja posteriori P(A|B).

      • 2.2.1

        Hmm. sanoo

        Okei. Kiitos!

        Tällanen nörttikieli ei kyllä helpota meikäläisen lukemista 😀

  3. 3

    OS sanoo

    Se, että näyttötaakkaa kasattaisiin ainakin jonkin verran nykytilan muuttajalle, ei välttämättä ole täysin perusteetonta. Nykytilan seurauksista on usein suoraa todistusaineistoa kun taas ehdotettujen muutosten vaikutuksia voidaan joutua arvioimaan esim mallinnuksella, johon voi liittyä suurempaa epävarmuutta. Ihmiset ovat yleensä riskiaversiivisia eli välttelevät epävarmuutta, joten status quota voi olla perusteltua suosia jonkin verran.

    • 3.1

      Pri Ori sanoo

      Noin on vain, jos muutostodisteet on tulkittu virheellisesti unohtaen mainitsemasi seikat, kuten mallien heikkous todisteina, ei muuten.

  4. 4

    klaus kultti sanoo

    Lienen ymmärtänyt väärin, mutta minusta vaikuttaa siltä, että ongelma näyttötaakasta on näennäisongelma. Lähden siitä, että jos joku väittää jotain ja hän haluaa, että hänen väitteeseensä otetaan vakavasti, hänen on esitettävä väitettä tukevia perusteluja. Käsitän tämän näyttötaakaksi. Jos siis väitän, että osa luvuista on parittomia ja osa parillisia, minun pitää esittää perustelut, vaikka väite on yleisesti tunnettu/hyväksytty. Koska väitteeni perustuu tutkimukseen, perustelujen esittäminen on helpompaa kuin jos väittäisin, että kaikki luvut ovat parillisia. Mutta aina kun väittää jotain on velvollisuus perustella väite; on näyttötaakka.

    • 4.1

      OS sanoo

      Minusta kyse on siitä, että vaikkapa väittelyssä vastakkaisia väitteitä ei käsitellä symmetrisesti. Otan esimerkin.

      Väittelyssä väittelijä A väittää Sauli Niinistön sanoneen, että seuraavaksi presidentiksi pitäisi valita Seppo Lehto. Väittelijä B väittää, että hän ei ole sanonut mitään sellaista. Kummallakaan ei ole heti esittää todisteita väitteelleen.

      Minusta ainakin olisi kohtuullista tuollaisessa tilanteessa edellyttää, että A antaisi esimerkin eikä, että B:n pitäisi alkaa kahlaamaan kaikkia Niinistön haastatteluja läpi todistaakseen, ettei Niinistö ole noin sanonut. Jos kumpikaan ei viitsi esittää todisteita, on kohtuullista jatkaa keskustelua oletuksella, että B:n väite pitää paikkansa ja A:n ei (ainakin todennäköisemmin).

      • 4.1.1

        sanoo

        Tämä on hauska näkökulma, jota en itse tajunnutkaan. Miten tämän yleistäisi, ja miten se soveltuisi muihin kysymyksiin?

        Kyse lienee siis jotenkin siitä, että jos väittelijä B lähtisi hakemaan evidenssiä, niin se ei olisi kovin informatiivista. Hän kahlaisi satunnaisesti Niinistön lausuntoja, ja kunkin kohdalla todennäköisyys liikahtaisi vain vähän. Väittelijä A oletettavasti pystyy esittämään informatiivisempaa evidenssiä. Menisikö jotenkin näin:

        ”Ajatellaan, että on väite A, ja joukko tätä väitettä koskevia kuviteltavissa olevia todistuskappaleita. Kuviteltavissa olevat todistuskappaleet voidaan jaotella sen mukaan, ovatko ne väitettä tukevia vai heikentäviä. Järjestetään kuviteltavissa olevat todistuskappaleet todistusvoimaisuuden mukaan. Sillä, kenen väitettä tukeva todistuskappale on listan kärjessä, on näyttötaakka.”

        Jos väite sitten on, että ”Lukukausimaksut vähentävät sosiaalista liikkuvuutta.”, niin sen osalta on vaikea suoraan tämän perusteella sanoa, kummalle näyttötaakka kuuluu.

        Mutta siis sinänsä hyvä ja hyödyllinen esimerkki, jossa epäsymmetrinen näyttötaakka vaikuttaa intuitiiviselta ja hyödylliseltä.

        • 4.1.1.1

          OS sanoo

          Lukukausimaksuväittelyssä voisi toivoa kummankin osapuolen viittaavan tutkimuksiin.

          Tuo ehdottamasi sääntö saatta toimia, mutta hankala sanoa varmuudella, etteikö löytyisi tilannetta, jossa se toimisi intuition vastaisesti.

          Näyttötaakkasääntöjä kai tarvitaan, koska ihmiset eivät tuppaa olemaan täysin rehellisiä tai rationaalisia totuudenetsijöitä. Tälläiset säännöt ovat varmaan syntyneet osin käytännön kokemuksen kautta. Ilman sellaisia jotkut väittelyt voivat mennä esim siihen, että toinen osapuoli suoltaa jatkuvasti huonosti perusteltuja väitteitä ja toisella sitten kuluu paljon vaivaa niiden kumoamiseen. Kun yksi on kumottu, tuleekin sitten heti toinen.

          Pitäisiköhän todisteiden etsimisen vaivalloisuus jotenkin ottaa huomioon säännössä?

    • 4.2

      jukka m sanoo

      Kyse ei oikeastaan ole tästä; helpompi esimerkki on professori Jäntin haastattelu Helsingin Sanomissa (http://www.hs.fi/talous/art-2000005215252.html). Hän toteaa, että todistustaakka on niillä, jotka kannattavat lukukausimaksu-uudistusta: kysymys on keskeisesti siitä, millainen määrä todistelua riittää, jotta Jäntin pyytämä todistustaakka tulee täytetyksi. Lukukausimaksut ovat takertuneet tähän esimerkiksikin kontekstin takia.

      ”Yhdessä sovittu” 10 kappaletta evidenssejä ei välttämättä riitä, jos professori on sitä mieltä, että tuloliikkuvuus on niin tärkeä asia, että sen riskeeraaminen vähäisissäkin määrin on erittäin suuri riski: tällöin professori tietenkin on sitä mieltä, että 10 ei riitä, 1500 olisi parempi (ja tämäkin vain, jos yhtään vastakkaisen suuntaista opintomatkaa ei ilmene).

      Ongelman keskeisiä haasteita asiattoman bloggauksessa ovat:

      1) Yksinkertaistetussa mallissa kaikki evidenssi on samanarvoista. Todellisessa maailmassa näin ei ole, ja käytännössä vaikuttaisi kovasti siltä, että eri ihmisille eri evidenssit saattavat olla painoltaan eri arvoisia. Tämä ei ole suuri ongelma.
      2) On saatu jotenkin sovittua, että juuri tässä tapauksessa 10 evidenssiä riittää. Epäselväksi jää, mikä se mekanismi on, jolla näin on sovittu, koska eri ihmisillä voi olla erilainen näkemys todistustaakan tarpeesta (ja jopa eri kokoinen eri asioissa!). Tämä on ilmeinen pulma. Mekanismi voi olla esimerkiksi äänestys.

      terv,
      jukka

      • 4.2.1

        Pri Ori sanoo

        Ei parittomia lukuja tarvitse todistaa, koska se tiedetään tieteen konsensukseksi. Vastaan väittävällä on todistustaakka, että aiemmat konsensuksen perusteet ovat heikkoja tai on parempia vastaan.

        Jukka, ei tuloliikkuvuus voi olla itseisarvo vaan väline.

  5. 5

    Perusoikeussuomalainen sanoo

    Jotta väite ”Mutta oikeus tehdä itsenäisiä valintoja on perusoikeuksien näkökulmasta pyhä” voisi pitää paikkansa, täytyy kaikkia tai lähes kaikkia käsitteistä ”oikeus” ”itsenäinen valinta” ”perusoikeuksien näkökulmasta” ja ”pyhä” käyttää tavalla, joka on vastoin niiden vakiintunutta merkityssisältöä suomalaisessa perusoikeusjuridiikassa taikka perus- ja ihmisoikeuksia koskevassa luonnonoikeusajattelussa. Mihin tämä tarkastajien argumentti oikein nojaa?

  6. 6

    sanoo

    Erinomainen kirjoitus! Sain paljon ja jatkan pureskelua, mutta tässä muutama kommentti.

    1) Vaikka en itse todistustaakkaan vetoaisi tämän jälkeenkään, niin olen iloinen, että ymmärrän nyt paremmin, mitä sillä tarkoitetaan.

    2) Lainaan:

    ”Sovitaan, että tutkimustuloksia ja muita todistuskappaleita on kerätty runsaasti ja enemmistö viittaa lukukausimaksujen hyvyyteen. Esimerkin vuoksi voidaan vaikkapa sopia, että todistuskappaleita on 10 enemmän kuin tarvittaisiin siihen, että lukukausimaksut on järkevä asettaa.

    Asiatonlandian Ylioppilaskuntien Liitto AYL asettuu tästä huolimatta vastustamaan lukukausimaksuja. Mutta nyt on aivan konkreettisesti mahdollista sanoa, että näyttötaakka on AYL:illa. Liiton on esitettävä vähintään 10 uutta riippumatonta tutkimusta tai muuta todistuskappaletta, jotta heidän olisi mahdollista perustella lukukausimaksujen haitallisuus muille asiatonlandialaisille uskottavasti.”

    Todistustaakan ongelmallisuus onkin, että ketkä sopivat, ja keiden konsensuksesta on kyse. Olisiko AYL tässä esimerkissä sitä mieltä, että ”>10 todistuskappaletta” on se oikea määre ja hyväksyisivät näyttötaakan? Tämä ehkä vaatisi sen, että myös AYL hyväksyisi sopimuksen ”>10 todistuskappaletta” ennen evidenssin hankkimista. Mutta miten AYL voisi tällaisen sitoumuksen jälkeen enää vastustaa lukukausimaksuja, jos evidenssi on mitä on?

    Pointtini on, että jos näkemyserot todistustaakasta ovat vain itse väitettä koskevien näkemyserojen yksi-yhteen muunnos, niin mitä lisäarvoa todistustaakasta puhuminen tuo? Poikkeuksetta tuntuu olevan niin että ne, jotka kannattavat toimenpidettä A on tasan sama joukko kuin se, joka on sitä mieltä että todistustaakka on toimenpiteen A vastustajilla (ja toisin päin).

    Olisi siis hauska kuulla yksikin esimerkki, jossa henkilö on sitä mieltä, että hänellä itsellään on todistustaakka, ja/tai tällaisen ajattelutavan rationalisointi.

    Vaikka kukaan ei olisikaan sitä mieltä, että ”minulla on todistustaakka”, niin periaatteessa on toki mahdollista, että todistustaakan käsite lisää oman näkemyksen legitimiteettiä. Ajatellaan, että tapauksessa 1) 80 % Asiatonlandian kansasta on sitä mieltä, että lukukausimaksut ovat hyvä juttu, ja tapauksessa 2) 80 % Asiatonlandian kansasta on sitä mieltä, että lukukausimaksut ovat hyvä juttu, ja että todistustaakka on lukukausimaksujen vastustajilla. Voi olla, että todistustaakan käsite antaa enemmistölle lisää legitimiteettiä implementoida toimenpide, ja sitä kautta tapaukset 1) ja 2) johtavat eri lopputulemiin.

    3) Kaipaisin myös kuulla vielä sen, että mitä hyötyä todistustaakkaan vetoamisesta ja sen käyttämisestä keskusteluissa on. Oma skeptisyyteni johtuu siis siitä, että ihmiset jotka ovat eri mieltä itse asiasta ovat eri mieltä myös todistustaakasta, ja näin ollen todistustaakkaan vetoaminen vain lisää erimielisyyttä keskustelussa ja vaikeuttaa sen käymistä tuomatta mitään lisäarvoa. Kirjoituksessahan keskityttiin, sinänsä ansiokkaasti, todistustaakan määrittelyyn, mutta todistustaakan hyödyllisyydestä ei nähdäkseni puhuttu.

    4) Osion 6 numeroesimerkki oli hyvin havainnollistava, ja itselleni opettavainen. Yllätyin hieman, kuinka vähän heikkoakin evidenssiä vaaditaan vahvojenkin alkunäkemysten kääntämiseksi. Otan tästä opetukseksi sen, että erimielisyyksissä on kyse aiempaa luulemaani enemmän evidenssin tulkinnan eroista suhteessa lähtökohtiin. Eli esimerkiksi vasemmistolaiset ovat lähtökohtaisesti kannustinskeptisiä, mutta jopa merkittävämmin vasemmistolaiset myös tulkitsevat kannustimia koskevaa evidenssiä skeptisemmin. En vielä tiedä, onko tällä oivalluksella jotain käytännön merkitystä.

    5) Substanssista lyhyesti vain kantoja auki rehellisyyden nimissä. Lukukausimaksuista olenkin kirjoittanut blogissani (suhtaudun positiivisesti). Alkoholista: i) Alkoholilla on tietenkin hyötyjä kuten kaikilla muillakin hyödykkeillä mitä ihmiset kuluttavat, ja nämä hyödyt tulee ottaa huomioon kun tehdään kustannus-hyöty-analyysiä, niin kuin pitäisi tehdä. Vaikka alkoholiin liittyisikin muita hyödykkeitä enemmän aikaepäjohdonmukaisuutta tai muuta poikkeamaa rationaalisuudesta. ii) Nykyjärjestelmä ei varmastikaan ole optimaalinen. iii) Vastustan alkoholin saatavuuden parantamista. Minulla ei ole kovin hyvää arviota kustannuksista ja hyödyistä, mutta itselläni tässä painaa se, että katson kustannusten koituvan korostuneesti huono-osaisille ja hyötyjen hyväosaisille. Vastustukseni ei ole erityisen vahvaa ja tunnustan, että tämä kanta on vahvasti mutuilua. iv) Paheksun sitä, että Alko ei avaa aineistojaan tai alan tutkijat (esim. THL:ssa) eivät halua ottaa hyötyjä huomioon, vaikka lausuvatkin kokonaisnäkemyksiä lainsäädännöstä.

  7. 7

    Vierailija2 sanoo

    Kirjoituksessa on ihan hyviä pointteja, mutta kohta 8. Alkoholista ja utilitarismista sisältää kyllä niin paljon ns mutkat suoriksi -ajattelua, että pitää kommentoida.

    ”On täysin mahdollista, että THL:n diktatuuri pidentäisi ihmisten elinikää ja parantaisi kansanterveyttä merkittävästi. Monenlainen muu holhous saattaisi myös johtaa terveyden parantumiseen. Mutta oikeus tehdä itsenäisiä valintoja on perusoikeuksien näkökulmasta pyhä. Oikeus koskee myös valintoja, jotka ovat jonkun toisen mielestä vääriä, samoin kuin valintoja, joissa muut päämäärät asetetaan terveyden ja eliniän edelle.”

    Tämä on mielenkiintoinen lause, joka toki pitää paikkansa sinun näkökulmasta. Tuollaista arvoväitettähän (oikeus tehdä itsenäisiä valintoja on pyhä) ei voida mitenkään todistaa oikeaksi tai vääräksi. Sen sijaan joku voi tuoda rinnalle kilpailevia arvoja. Tunnut tuossa lauseessa käsittelevän päihteitä vain yksilöön vaikuttavana tekijänä. Tosiasiassa päihteet aiheuttavat negatiivisia seurauksia myös täysin ulkopuolisille esimerkiksi väkivallan ja lastensuojelun tarpeen muodossa. Jonkun mielestä muiden oikeus olla rauhassa ja saada turvallinen lapsuus menee yksilön päihtymisoikeuden edelle. Jos lukisit oikeasti esimerkiksi niitä THL:n julkaisuja, ymmärtäisit, että yksilön terveysnäkökulma on vain yksi taso tässä asiassa.

    ”Olemme vakuuttuneita, että liberaali demokratia ja avoin yhteiskunta järjestelminä edistävät ihmiskunnan hyvinvointia paremmin kuin kilpailevat järjestelmät. Samoin uskomme, että vapaaseen vaihdantaan perustuva talousjärjestelmä on muita järjestelmiä parempi hyvinvointimielessä.”

    Mikään yhteiskunta ei ole täysin liberaali. Se voi silti olla kansalaisten mielestä hyvä yhteiskunta, kuten tuore onnellisuustutkimus esimerkiksi todentaa. Myöskään vaihdanta ei ole käytännössä missään täysin vapaata. Toisin kuin lauseesi antaa ymmärtää, yhteiskunnassa voidaan tehdä yksittäisiä interventioita ja säilyä silti yleisesti ottaen ihmisten vapautta edistävänä.

    ”Joskus olisi hyödyllistä tuomita vaarallinen ihminen ilman riittävää todistusaineistoa, joskus olisi kiva ottaa itseään varakkaamman omaisuus. Mutta kokonaisuutena yhteiskunta, jossa tämä olisi mahdollista tuottaisi alhaisemman hyvinvointitason kuin perusoikeuksia kunnioittava yhteiskunta.”

    Tämä haiskahtaa ihan perinteiseltä väittelyvirhe olkiukolta. Se, että päihteiden myymistä ja käyttöä rajoitetaan, ts tehdään niitä yksittäisiä interventioita, ei johda suoraan siihen, että oikeusvaltion periaatteita aletaan rikkoa tai mielivaltaisesti viemään varallisuutta muilta.

    ”Oli miten oli, utilitaristinen näkökulma alkoholin saatavuuden rajoittamiseen edellyttää hyötyjen ottamista huomioon. Nämä hyödyt koituvat alkoholin kulutuksesta, kuten muidenkin hyödykkeiden kohdalla. Ihmiset haluavat kuluttaa alkoholia, kuten muitakin hyödykkeitä. Mahdollisesti lisääntyneen vain vähäisiä ulkoisvaikutuksia tuottavan kulutuksen ja hankintakustannusten vähenemisen tuomat hyödyt täytyy ottaa huomioon, kun alkoholipolitiikan kustannus-hyötyanalyysiä tehdään. Tästä Seurin täytynee valantehneenä utilitaristina olla samaa mieltä.
    Mutta alkoholipolitiikan rajoittamista kannattavat tutkijat ja laitokset eivät missään ole edes yrittäneet arvioida näitä hyötyjä. Nämä tahot arvioivat koko ajan kustannuksia (melko uskomattomilla tavoilla kuten täällä) tai sitten puhuvat vain alkoholikuolemista. Itse asiassa jotkut alan tutkijoista tuntuvat olevan sitä mieltä, että alkoholin kulutukseen ei liity mitään hyötyjä. Alkoholin hyötyjen kiistäminen tarkoittaa, että henkilö on moralisti, ei utilitaristi. Moralismissa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta oman moralistisen raittiusaatteen edistäminen kustannus-hyötyajattelua teeskentelemällä on epärehellistä.”

    Tässä kappaleessa on monta virhettä. Edelleenkin jos lukisit niitä haukkumiasi tahon selvityksiä, niin tietäisit ettei alkoholin haitoista puhuttaessa keskitytä vain kustannuksiin. Eikö ole ilmiselvää, että kustannukset johtuvat jostakin? Esimerkiksi lastensuojelusta aiheutuva kustannus yhteiskunnalle on vain toiseen muotoon väännetty tosiasia, että esimerkiksi päihdekäytöstä on hyvin todennäköisesti koitunut lapsille psyykkisiä ja somaattisia seurauksia, ja että näiden vaikutuksia yritetään minimoida sosiaalipalveluilla.

    On varmasti totta, että löysän alkoholipolitiikan vastustajat keskittyvät haittoihin hyötyjen sijaan. Mutta yhtälailla he jättävät haittojen analyysissakin monia asioita käsittelemättä. Linkkaamasi professori Juho Saaren -facebook päivityksessä mainittu brittitutkimus alkoholin kohtuukäytönkin tuomista vaaroista on tästä yksi esimerkki. Ei oteta tässä vaiheessa kantaa siihen, onko tällaiset tutkimukset valideja. Ja sitä validiutta ei mikään taloustieteilijä pystykään arvioimaan. Tutkimuksessa siis on vain annettu viitteitä siitä, että jopa vain 10 alkoholiannosta nopeuttaa huomattavasti aivojen kippokampuksen tuhoutumista.
    Mitä olet mieltä, että jos kehitettäisiin laskentatapa, jolla kaikkien 10 olutta tai enemmän viikossa kuluttavien aivojen hippokampuksen kolminkertaisen rappeutumisnopeuden aiheuttamat kustannukset koko elinkaaren aikana otettaisiin huomioon, kääntyisivätkö alkoholin hyödyt edelleen haittoja suuremmaksi? Nyt heitän aivan lonkalta: saat aivan keksimällä keksiä alkoholin ”hyötyjä”, jotta näin tapahtuisi. Todennäköisesti käyttäisit kappaleen alussa ollutta arvoväitettäsi siitä, että vapaus valita on pyhä. Tuota taas jälleen ei todentaa mitenkään vääräksi tai oikeaksi.

    Ylipäätään Juho saaren linkkiä päivittelevä lauseesi on jännä retorinen kikka kirjoituksessa, joka yrittää näyttää olevansa kovin tieteellinen. Jää hämäräksi, että tarkoitatko oikeasti, että etanolilla olisi jotain todella massiivisia hyviä terveysseurauksia, vai tarkoitatko yleisesti professori Saaren asennoitumista alkoholiin.

    Myöskin väite, että päihdekustannusten laskentatapa on ”uskomaton”, on itsessään uskomaton. Tässä ”uskomattomassa” tavassa on siis laskettu alkoholiehtoiset asioinnit terveydenhuollossa, sosiaalipalveluissa, oikeus- ja vankeinhoidossa, järjestyksen ja turvallisuuden aiheuttamat kulut, vaikutukset erilaisiin sosiaalietuuksiin sekä alkoholivalvonnan kulut. Ei tuossa nyt ole mitään kovin uskomatonta. Joko tämä on retorinen kikka, joka luottaa siihen ettei lukija ole perillä ko asiasta tai jaksa goolettaa. Toinen vaihtoehto on, että et ymmärrä Suomen hyvinvointijärjestelmän rakennetta kovin hyvin tai sitä, että ns. pirullisilla ongelmilla on tapana vaikuttaa lukuisiin tahoihin yhtä aikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *