Kuta arvostetumpi ammatti, sitä huonompi palkka

Ammattien arvostuksen ja palkan yhteys on jatkuva keskustelunaihe. Keskustelu arvostuksesta liittyy erityisesti nais- ja miesvaltaisten alojen palkkaeroihin. Aika yleinen näkemys tuntuu olevan, että naisvaltaisilla aloilla maksetaan miesvaltaisia aloja huonompaa palkkaa.

Usein tarjottu selitys alemmalle palkkatasolle on naisvaltaisten alojen liian vähäinen yhteiskunnallinen arvostus. Väite siis on, että näillä aloilla maksetaan niiden alhaisen arvostuksen vuoksi huonommin kuin muilla. Väitteen yhteyteen kuuluu usein myös vaatimus alojen arvostuksen ja samalla palkkojen nostamisesta.

Aihe on nyt erityisen ajankohtainen, kun Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL vaatii naisvaltaisille aloille oletetun palkkakuopan vuoksi muita suurempia palkankorotuksia.

Asia ei tietenkään ole todellisuudessa aivan yksinkertainen. Eri alojen ja ammattien palkkaukseen vaikuttavat arvostuksen ja työntekijöiden sukupuolijakauman lisäksi monet muut tekijät. Arvostuksen ja sukupuolen vaikutuksen erottelu muista asioista on vaikea tutkimuskysymys. Empiirinen työn taloustiede on niin pirullisen vaikeaa juuri tästä syystä.

Mutta asiaan liittyy mielenkiintoisia piirteitä, joka voidaan havaita jo hyvin yksinkertaisen tarinan avulla.

Ensiksi, yhteiskunnallista arvostusta nauttivista töistä maksetaan yleensä vähemmän palkkaa kuin muuten samanlaisista, mutta vähemmän arvostetuista töistä. Sama pätee kutsumustyöhön. Toiseksi, yhteiskunnalliseen arvostukseen liittyviä palkkaeroja on vaikea poistaa politiikkatoimenpiteillä. Kolmanneksi, pienet erot ihmisryhmien välillä voivat johtaa työmarkkinoiden voimakkaaseen eriytymiseen eli hienommin sanottuna segregaatioon.

Siirrytään satujen ihmemaa Asiatonlandiaan, jossa asiat ovat tunnetusti aavistuksen yksinkertaisempia kuin monimutkaisuuden riivaamassa todellisuudessa.

Asiatonlandian ammattinvalinta

Asiatonlandiassa on kaksi täysin samanlaista ammattia. Ammatit vaativat täsmälleen saman koulutuksen, samat taidot ja niin edelleen. Se onkin hyvä, koska kaikki Asiatonlandian työntekijät ovat aivan samanlaisia. Kutsutaan ammatteja paremman puutteessa vaikka myynti- ja hoivatyöksi. Asiatonlandiassa vallitsee täystyöllisyys: työpaikkoja on yhtä paljon kuin työntekijöitä.

Sanoimmeko, että ammatit ovat aivan samanlaisia? Eivät sittenkään aivan samanlaisia. Asiatonlandiassa työtä ei tehdä vain palkan takia, vaan työstä saa myös muunlaista tyydytystä. Työ tuo mukanaan yhteiskunnallista arvostusta. Työ antaa elämälle merkitystä.

Nämä palkasta riippumattomat ominaisuudet ovat erilaisia myyntityössä ja hoivatyössä. Hoivatyö nauttii korkeampaa arvostusta ja antaa enemmän sisältöä elämään kuin myyntityö. Siksi asiatonlandialaiset ovat valmiita tekemään hoivatyötä, vaikka siitä maksettaisiin vähemmän palkkaa kuin myyntityössä. Palkka ei ole kaikki kaikessa Asiatonlandiassakaan.

Jotta asioista saataisiin kouriintuntuvia, sovitaan että asiatonlandialaiset ovat valmiita tekemään hoivatyötä, vaikka palkka olisi 500 euroa kuussa alhaisempi kuin myyntityössä. Kuten sanottua, kaikki asiatonlandialaiset ovat samanlaisia, myös tässä suhteessa.

Nyt on helppo päätellä, millaiseksi arvostetun hoitotyön ja vähemmän arvostetun myyntityön välinen palkkaero muodostuu. Myyntityöstä maksetun palkan täytyy olla täsmälleen 500 euroa kuussa hoivatyöstä maksettavaa korkeampaa. Jos ero olisi vähemmän kuin 500 euroa myyntityön hyväksi, kaikki haluaisivat hoivatyöhön. Kukaan ei suostuisi myyntihommiin. Jos ero olisi enemmän kuin 500 euroa myyntityön hyväksi, kaikki haluaisivat myyntityöhön.

Vain jos ero on täsmälleen 500 euroa, kumpaankin työhön on mahdollista saada tekijöitä. Palkkaeron ollessa tämän suuruinen kaikille asiatonlandialaisille on aivan sama, kummanlaisissa hommissa he ovat.

Yhteiskunnallista arvostusta nauttivasta työstä saa siis vähemmän, ei enemmän palkkaa. Syynä on se, että hoivatyössä osa palkinnosta tulee arvostuksena ja elämänsisältönä. Tätä palkintoa ei ole myyntityössä, joten se täytyy korvata rahalla. Ilmiö on tunnettu taloustieteessä jo kauan.

H. Oivasen kampanja

Asiatonlandialainen poliitikko H. Oivanen pitää tilannetta kohtuuttomana. Hän kampanjoi hoivatyön arvostuksen ja palkan lisäämisen puolesta.

Mitä tapahtuu, jos kampanja onnistuu lisäämään hoivatyön arvostusta? Hoivatyö on nyt entistäkin tyydyttävämpää myyntityöhön nähden. Palkkaeron myynti- ja hoivatyön välillä täytyy siis kasvaa entisestään, jotta ihmisiä saadaan suostumaan myyntityöhön.

Entä jos kampanja onnistuu hoivatyön palkkojen nostamisessa, mutta töiden arvostus jää ennalleen? Silloin myyntityön palkkatason pitää nousta täsmälleen saman verran kuin hoivatyön. Ellei palkkaero pysy ennallaan 500 eurossa, ihmisiä ei saada myyntityöhön.

H. Oivasen kampanjan vaikutukset ovat siis kiinnostavia, mutta eivät lainkaan sellaisia kun hän olisi toivonut.

Työmarkkinat eriytyvät

Eriytymisen tarkastelemiseksi on luovuttava työntekijöiden täydellisestä samanlaisuudesta. Mutta luopumisen ei täydy olla kovin dramaattista. Sovitaan, että asiatonlandialaisia on kahta sorttia. Kutsutaan näitä vaikka M- ja H-tyypeiksi, myynti- ja hoivatyön mukaan.

Kumpikin asiatonlandialaistyyppi saa tyydytystä hoivatyön nauttimasta arvostuksesta ja merkityksellisyydestä. Mutta M-tyypin saama tyydytys on pikkiriikkisen pienempi kuin H-tyypin. H-tyyppi on valmis tekemään hoivatyötä, vaikka palkka olisi 500 euroa alempi. Aiemmassa esimerkikssä kaikki asiatonlandialaiset olivat siis tyyppiä H.

M-tyyppi on valmis tekemään hoivatyötä vain, jos palkka on enintään 499 euroa alempi kuin myyntityössä. Ero arvostuksissa on siis aivan mitätön.

Mutta pienellä erolla on suuret seuraukset. Oletetaan aluksi, että hoivatyöpaikkoja on enemmän kuin myyntityöpaikkoja. Mitä työmarkkinoilla tapahtuu? Palkkaeron on tässäkin tapauksessa oltava sellainen, että kumpaankin työhön riittää ihmisiä. Koska hoivatyöpaikkoja on enemmän, täytyy hoiva-alalla työskennellä kummankinlaisia ihmisiä. Se tarkoittaa, että myös M-tyyppien on haluttava työskennellä hoiva-alalla.

Toisin sanoen palkan täytyy hoivatyössä olla 499 euroa alempi kuin myyntityössä. Tällöin M-tyypille on aivan sama, työskenteleekö hän hoiva- vai myyntityössä. Mutta näin pienellä palkkaerolla kaikki H-tyypit haluavat työskennellä hoiva-alalla. Työmarkkinat siis eriytyvät voimakkaasti. Kaikki H-tyypin ihmiset työskentelevät hoiva-alalla. Joitakin M-tyyppejä työskentelee siellä myös. Mutta myyntityössä on vain M-tyyppejä.

Eriytymisestä ei seuraa mitään erityisen haitallista. Kukaan ei esimerkiksi haluaisi vaihtaa alaa tällä palkkatasolla. Tarkkaavainen lukija havaitsee, että H-tyypit saavat pienen edun M-tyyppeihin verrattuna.

Vastaavalla päättelyllä havaitaan, että jos myynnissä on enemmän työpaikkoja kuin hoiva-alalla palkkaeroksi muodostuu 500 euroa. Tällöin hoiva-alalla työskentelee ainoastaan H-tyyppejä ja kaikki M-tyypit työskentelevät myynnissä muutaman H-tyypin kanssa.

Jos työpaikkoja on yhtä paljon kummallakin alalla, eriytyminen on täydellistä. Palkkaero on jotakin 499 ja 500 euron välissä. Tällöin kaikki H-tyypit ovat hoivatyössä ja M-tyypit myyntityössä.

Toisin sanoen mitättömän pienet erot arvostuksissa johtavat työmarkkinoiden mahdollisimman suureen eriytymiseen.

Jos M- ja H-tyypit ovat tasaisesti jakautuneet väestössä, tätä eriytymistä on vaikea huomata. Ulospäin ihan samanlaisia ihmisiä työskentelee kummallakin alalla. Mutta jos tyyppi on korreloitunut jonkun havaittavan ominaisuuden kanssa, niin tilanne on toinen. Jos esimerkiksi M- ja H-tyyppien osuudet vaihtelevat sukupuolen mukaan työmarkkinat ovat vahvasti eriytyneet nais- ja miesvaltaisiin aloihin. Samoin jos tyyppien osuudet vaihtelevat etnisen ryhmän, ikäryhmän, vanhempien sosioekonomisen aseman tai syntymäpaikan mukaan, työmarkkinat ovat vahvasti eriytyneet näiden tekijöiden mukaan.

H. Oivasen kampanjointi on eriytyneillä työmarkkinoilla yhtä tehotonta kuin aiemminkin. Jos H. Oivanen onnistuu nostamaan palkkoja naisvaltaisilla aloilla, palkkojen on noustava yhtä paljon miesvaltaisilla aloilla. Muuten työntekijöitä ei riitä molempiin töihin. Onnistunut naisvaltaisten alojen yhteiskunnallisen arvostuksen nostaminen alentaa palkkoja naisvaltaisilla aloilla.

Tarinalla on useita opetuksia. Palkkaeroista ei voida päätellä työntekijöiden hyvinvointieroja silloin kun työt ovat erilaisia.  Toimialakohtaisten palkkaerojen muuttamisyritykset politiikkatoimenpiteillä ovat helposti tehottomia. Palkkaerot ovat välttämättömiä työmarkkinoiden tasapainottamiseksi, siksi niistä on mahdotonta päästä eroon. Pelkkä yrittäminen on vahingollista.

Työmarkkinoiden eriytyminen ja alojen väliset palkkaerot eivät välttämättä ole merkki epätasa-arvosta tai ylipäänsä ongelmista. Täysin syrjinnästä vapaat työmarkkinat voivat olla voimakkaasti eriytyneitä. Luonnollisestikaan emme halua väittää tarinan osoittavan, ettei syrjintää ole työmarkkinoilla. Mutta tarina opettaa, että tasa-arvon edistämisessä on järkevää keskittyä poistamaan vapaan ammatinvalinnan esteitä sen sijaan, että tavoitteena olisi poistaa työmarkkinoiden eriytyminen.

Kommentit
  1. 1

    Jenska sanoo

    Täytynee lukea tämä vielä pariin kertaan ajatuksella läpi, mutta oliko olettamus siinä, että palkkatasoa rukkaamalla tietyiltä aloilta, alkaisi toisaalta vyöryä porukkaa sinne?Yksinkertaistus toki, mieleeni tuli alkuun kuitenkin pari seikkaa. Eli oli hoiva-alojen palkkaus mikä hyvänsä niin kaikki halukkaatkaan ei sinne sovellu. Nämä kuvaukset rahallisista ja työn luonteeseen liittyvistä kannustimista/eduista tuntuisi siis joltain osin ontuvan. On niitäkin tyyppejä joille on mahdollista valita, mutta monet varmaan tekevät ammatinvalintansa sen perusteella missä pärjäävät ja ovat omimmillaan.

  2. 2

    AAllloo sanoo

    https://www.amazon.com/Enjoy-Decline-Accepting-Living-United/dp/1480284769

    Tämän takia kannattaa lukea tuo kirja. Minimalismi on oiva valinta, ikävää työtä ei enää kannata tehdä. Miksi tehdä tylsää DI-uraa, jos tuloerot tasoitetaan ja helpompiakin vaihtoehtoja on? Jos kerran tuloerot poistetaan, kannattaa alkaa minimalistiksi tehden töitä vain sen verran että sillä tulee toimeen ja panostaa vain vapaa-aikaan ja antaa muiden tehdä tylsät työt. Vapaa-aikaa ei voi verottaa.

  3. 3

    Arvoton sanoo

    Jos tahtoo uskoa ihmisten hyvyyteen, voi arvostuksen ajatella asioiden normaalitilana. Turhan tuputtajat, joutavat välikädet, valehtelijat, ympäristön tuhoajat ja muut yleisesti paheksutut toimijat suostuvat luopumaan arvostuksestaan ja tahraamaan omantuntonsa rahasta.

  4. 4

    Syltty sanoo

    Asiattomat osuvat asian ytimeen.

    Mutta kaipaisin kommenttia seuraavaan tilanteeseen:

    Entä jos Asiatonlandiaan perustetan ay-liike ja otetaan käyttöön yleissitovuus? Tämän jälkeen kummankin toimialan liitot nostavat palkkoja niin kauan, että työttömyys nousee 10%iin. Eli työpaikkoja on aina vähemmän kuin työntekijöitä.

    Mitä nyt tapahtuu Asiattomien mainitsemissa skenaarioissa? Tapahtuuko muutosta lopputulemassa?

  5. 5

    Pekka T sanoo

    Mainio kirjoitus jälleen kerran. Yhteenvetona voisi kai sanoa, että yksilö arvioi työnsä houkuttelevuutta = hyödyt – uhraukset. Hyötyihin sisältyy palkan lisäksi työn motivoisuus, muun yhteiskunnan tarjoama arvostus, ja monia muita asioita. Houkuttelevasta työstä tarvitsee maksaa vähemmän. Työmarkkinat tuntuvat kuitenkin rajaavan nuo hyödyt vain työstä saatavaan palkkaan, joka siis on (ainakin tyypillisin) neuvottelun kohde, eli työtä vaihdetaan palkkaa vastaan. Kirjoituksessa kuvataan tilannetta, jossa työtä tarjoavilla ja työtä haluavilla on vaihtoehtoja, jolloin tietystä tehtävästä maksettava palkka asettuu molempien osapuolten kannalta hyväksyttävään tasapainotilaan. Palkka määräytyy osapuolten neuvotteluaseman mukaan. Se, että hoivatyöstä saa huonompaa palkaa kuin esim johtamistyöstä, johtuu hoivatyön tekijöiden huonommasta neuvotteluasemasta palkkaneuvotteluissa.

  6. 6

    Pauli sanoo

    Palkat asettuvat kullakin alalla tasolle, jolla halukkaita riittävän hyviä työntekijöitä on juuri sen verran kuin heitä kannattaa työllistää. Naisalojen palkkatasoa voi nostaa tästä kannustamalla sekä naisia että miehiä kouluttautumaan ja hankkiutumaan miesvaltaisille, korkeampipalkkaisille aloille, jolloin he saavat enemmän palkkaa ja naisaloillekin pitää houkutella lisää työntekijöitä palkoilla. Television sairaalasarjat pitää kieltää, ainakin naisilta. Ehkä kuitenkin osa naisista ja miehistä on onnellisempia hoitajana alemmalla palkalla kuin sähköasentajana korkeammalla palkalla. Sähköasentajiakin tarvitaan, ei heille muuten niin paljon maksettaisi, ellei heidän työnsä olisi sen arvoista.

    ”Lastenkirjailijat ansaitsivat enemmän kuin prosaistit ja runoilijat.[3] Useimmat jäsenet siis ilmeisesti mieluummin kirjoittavat runoja tai proosaa halvalla kuin lastenkirjoja paremmilla tuloilla.
    Jos tuemme proosaa ja runoja entistä enemmän, lastenkirjoja ja muita kysyttyjä töitä tekee entistä harvempi ja proosaa ja runoja tuottaa entistä useampi. On parempi tyytyä siihen, minkä ihmiset vapaaehtoisesti kustantavat mm. ostamalla kirjoja, jolloin kirjailijat tekevät sitä, mitä ihmiset haluavat ostaa tai tukea, ja valtio ei pääse sanelemaan, mitä kirjallisuutta muiden kirjailijoiden pitää veroillaan tukea, mitä suositaan ja mitä syrjitään vastoin maksajien tahtoa.”
    ”WSOY:n ja Tammen kaunokirjallisuuden kustantajat muistuttivat vanhasta sanonnasta: ’Suomessa on neljä miljoonaa runoilijaa, mutta vain neljäsataa runo­kirjan ostajaa.’ ”
    ””Suomalainen kaunokirjailija ansaitsee keskimäärin 10 000 euroa vuodessa, koska ihmiset haluavat kirjoittaa, vaikka siitä ei paljon saisi. Jos tukia lisätään, entistä useampi haluaa kirjailijaksi ja tukia vaille jäävät joutuvat kirjoittamaan entistä köyhempinä, entistä kovemman verotaakan alla. Valtio ei saisi tukea tai suosia mitään taidetta, koska sellainen aina sortaa muuta taidetta.””
    http://liberalismi.net/wiki/Kirjailija (PD-sivusto)

    • 6.1

      Jenska sanoo

      Kenties pätevää sairaanhoitoa tarvitsevien määrää kyetään ennalta hieman ennustelemaan, toisin kuin vaikka jonkin kirjan menekkiä. Ja jälleen kerran työn motivoivista tekijöistä keskusteltaessa tuotiin esille tämä hypoteettinen tilanne, jossa jollakin kaikkien alojen ihmemiehellä/naisella on edessään loputon mahdollisuuksien valtatie, jota edetessään hänen on mahdollista miettiä millä alalla hän on kaikkein ”onnellisin.” Argumentit kiertävät kehää: Sähköasentajia tarvitaan, jonka takia heille maksetaan hyvin, mutta sitten yhtäkkiä terveydenhoitajista puhuttaessa tärkeintä onkin, että ”niillä on töissä kivaa” tai jotain. Kouluttautuisi edemmäs, mokomakin ihmisiä auttava työssään viihtyjä.

      • 6.1.1

        Kutsumustyöntekijä sanoo

        Ei sähköasentajillekaan maksettaisi kuin euro tunnissa, jos halukkaita riittäisi silläkin palkalla. Enempi olisi epäoikeudenmukaista niitä kohtaan, joille sähköasentajan töitä ei riitä, ja asiakkaita kohtaan. Samoin taiteilijoiden korkeammat tulot olisivat epäoikeudenmukaisia, koska niillä moni muukin haluaisi taiteilijaksi. Vain asiakkaiden vapaaehtoisesti maksamat summat, kuten pääsylipputulot ja kirjamyynti, ovat oikeudenmukaisia tuloja, koska asiakkaat voivat halutessaan käyttää nämä rahat omaan taiteentekoon taiteen kuluttamisen sijaan.

        Useimpien taiteilijoiden matalat tulot ja lastenkirjailijoiden hieman korkeammat ovat kaikkien niiden tiedossa, joita asia kiinnostaa. Jotkut vain eivät pidä palkkaa tärkeänä uravalinnalleen. Se on heidän valintansa. Tai meidän, olen itsekin valinnut arvostamani ja pitämäni kutsumustyön, vaikka toisaalla olisin saanut monta kertaa suuremman palkan hyödyllisistä töistä.

    • 6.2

      Pekka T sanoo

      Kirjoittaja sanoo: ”Sähköasentajiakin tarvitaan, ei heille muuten niin paljon maksettaisi, ellei heidän työnsä olisi sen arvoista”. Sähköasentajille ei makseta ”paljon” siksi, että heidän työnsä olisi arvokasta, vaan siksi, että sähköasentajilla on ainakin kohtuullisesti valtaa määritellä työnsä hinta, toisin kuin monilla muilla aloilla. Jos yllättäen sähköasentajien tarjonta merkittävästi lisääntyisi, hinta myös romahtaisi.

      • 6.2.1

        Syltty sanoo

        ”ähköasentajille ei makseta ”paljon” siksi, että heidän työnsä olisi arvokasta, vaan siksi, että sähköasentajilla on ainakin kohtuullisesti valtaa määritellä työnsä hinta, toisin kuin monilla muilla aloilla. ”

        Maksetaanko sähköasentajille erityisen paljon?

        Jos maksetaan, niin sehän johtuu siitä, ettei ala ole kovinkaan hauska. Siellä on välillä tolkuttomasti töitä ja kun rakentaminen jäähtyy, niitä ei sitten olekaan. Sähköasentajia kun tulee suoraan amiksesta ja kuka tahansa voi perustaa sähköasennusfirman, joten alalle tulon kynnykset ovat aika matalia. Niinpä alan ”hyvien palkkojen” pitäisi perustua alan ominaisuuksiin, koska muutenhan kaikki Suomen työttömät kouluttautuisivat samoin tein sähkömiehiksi.

        Jos nyt miettii sähkömiehen työtä, niin kylläpä se johtojen vetäminen on melkoisen ikävää puuhaa, kun täytyy roikkua tikkailla ja pistellä sähkörasioita kattoon lamppuja varten. On varmasti tosi ergonominen ja hyvä työasento ja muutenkin mukavaa puuhaa semmoinen kaikenkarvaisilla rakennuksilla könyäminen. Sähkömieshän kurottelee tai kykkii koko työpäivän kun ei niitä sähköjohtoja, pistokkeita ja rasioita juurikaan laiteta korkeudelle, jossa työasento olisi edes etäisesti hyvä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *