Jälkikeynesiläiset jälkihiet: voiko tärkeistä asioista sanoa tylsiä juttuja?

Kirjoitimme hetki sitten blogistikollegojen Ahokkaan ja Holapan hokemasta ”rahapoliittisesti suvereeni valtio selviää aina veloistaan”. Olemme joutuneet keskustelemaan siitä sosiaalisessa mediassa. Tämä kirjoitus tiivistää tuossa keskustelussa esittämämme näkemykset.

Niille, jotka tietävät jo tämän kaiken, muodikas sori siitä. Ja myös siitä, ettei meillä ole koristeeksi ironista meemiä, kuten blogistikollegoilla.

Kirjoitimme asiasta näin:

’Blogistien [kirjoituksissa] toistuu väite ”rahapoliittisesti suvereeni valtio selviää aina veloistaan”. Se esiintyy myös toisena versiona ”rahapoliittisesti suvereeni valtio ei yksinkertaisesti voi ajautua maksukyvyttömäksi vastentahtoisesti”.

—on syytä tuoda esille, että tämä blogistien vakiohokema on totta vain täysin epäkiinnostavassa, muodollisessa mielessä. Se on älyllisesti steriili, eikä siitä seuraa mitään mielenkiintoista.’

Siksi oli aika hämmästyttävää lukea blogistien vastaus. Vastauksen otsikko on sisällön suhteen informatiivinen: ”Rahapoliittisella suvereniteetilla on merkitystä”.

Mutta kuten tarkkaavainen lukija havaitsee, missään kohdassa omaa kirjoitustamme ei sanottu, ettei rahapoliittisella suvereniteetilla ole merkitystä.

Olisi täysin järjetöntä väittää, ettei sillä ole väliä, kenellä on oikeus laskea liikkeelle rahaa. Olisi yhtä lailla järjetöntä väittää, etteivät maat, joilla on oma valuutta olisi eri asemassa kuin ne, joilla ei ole. On päivänselvää, että näillä asioilla on vaikutusta siihen, millaista talouspolitiikkaa voidaan harjoittaa.

Siksi emme väittäneetkään mitään tällaista.

Sanoimme, että blogistien maksukyvyttömyyshokema ei kerro näistä asioista oikeastaan mitään kiinnostavaa. Rahapoliittinen suvereniteetti, blogistien juhlallista ilmaisua käyttääksemme, on merkittävä asia. Muutenhan emme olisi vaivautuneet kirjoittamaan siitä. Kuten blogistit tyylilleen uskollisina osoittavat, monet hienot ihmiset ovat myös sitä mieltä, että asia on tärkeä.

Viestimme oli, että rahapoliittisen määräysvallan tärkeys ja merkitys eivät johdu siitä, ettei suvereeni valtio voi teknisesti ajautua maksukyvyttömäksi.

Tällaista kirjoitusta voidaan periaatteessa kritisoida monella tavalla. Ainakin kolme vinkkeliä tulee mieleen.

1) Tulos oli väärä. On todellisuudessa kiinnostavaa, ettei rahapoliittisesti suvereeni valtio voi ajautua maksukyvyttömäksi. Se ei ole pelkkä tyhjä hokema, vaan siitä seuraa kiinnostavia politiikkaseurauksia.( Tähän kritiikkityyppiin sisältyy sitten luettelo näistä seurauksista.)

2) On väärin tarkastella yksittäistä väitettä ottamatta kantaa suurempiin kysymyksiin, kuten eurokriisiin tai rahajärjestelmään. (Vastaava kritiikki soveltuu muuten sellaisenaan lähes kaikkiin meidän kirjoituksiimme.)

3) Tulos oli totta, mutta asia on liian pieni blogiin. On kysymys suuremmista jutuista!

Odotimme kirjoitukselle kaikkea kolmea kritiikkityyppiä. Mitä emme odottaneet oli ”rahapoliittisella suvereniteetilla on merkitystä” -kritiikkiä. Emme odottaneet sitä, koska kuten on jo monta kertaa todettu, emme väittäneet ettei suvereniteetilla olisi merkitystä.

Tärkeistä asioista voi esittää yhdentekeviä väitteitä. Kirjoituksessamme esitimme, että ”rahapoliittisesti suvereeni valtio selviää aina veloistaan” on juuri tällainen: tärkeää asiaa koskeva epäkiinnostava tosiseikka.

J.K. Jäämme odottamaan keskustelua aiheesta, josta tosiasiassa kirjoitimme. Mitä tulee sisältökysymyksiin, valmisteilla on vielä pari asiaa koskevaa lisäpostausta, jotka kenties julkaisemme lähiaikoina.

Kommentit
  1. 1

    klaus kultti sanoo

    Taloustieteen perusoppikirjoissa on suorakaiteita ja nuolia ja niissä näytetään, miten hyödykkeet kiertävät ja miten niitä vastaava rahaliikenne kiertää. Kaikki ymmärtävät (yleensä), että hyödykkeiden kiertokulku on olennaista; rahan kiertokulku komppaa edellistä täydellisesti. Elävässä elämässä mittaustarkkuus ja muutkin hommelit tekevät asioista epävarmoja. Tämän takia rahan kiertokulun ymmärtäminen ja mittaaminen saattaa antaa informaatiota siitä, mitä oikeasti (reaalisesti) tapahtuu.

    Mutta fiksaatio (fixaatio) rahaan vastaa seuraavaa: Havaitaa, että mitä enemmän ihminen syö sitä enemmän se paskantaa (steady statessa (vakaassa tilassa)). Sikäli kuin laiheliinit ajattelee, että enemmän syöminen on hyvä, he analogisesti rahaihmisten kanssa ajattelevat, että paskaa pitää olla enemmän. Ei paskempi ajatus.

  2. 2

    Tieteilijä2 sanoo

    Äärivasemmistolaiset maisterit Jussi Ahokas ja Lauri Holappa eivät edusta tiedettä vaan tieteenvastaisuutta, kuten professorikunta ja yliopistonlehtori Juha Tervala ovat huolella osoittaneet. He ovat politiikan jatko-opiskelijoita, eivät taloustieteen. Jopa äärivasemmistolaiset taloustieteilijät, kuten Pertti Haaparanta, katsovat, että Holappa ja politiikan tutkija Heikki Patomäki edustavat epätiedettä puhuessaan taloudesta. http://vapaasana.net/artikkelit/2016/06/lauri-holappa-ja-jussi-ahokas-harhaoppi-vastaan-professorikunta http://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/wp-content/uploads/2016/05/22016-tervala.pdf

  3. 3

    Juhani Kivimäki sanoo

    Kuten Holappa ja Ahokas vastineessaan (sekä lukuisissa aiemmissa kirjoituksissaan) osoittavat, siitä, että rahapoliittisesti suvereeni valtio ei voi joutua maksukyvyttömäksi, seuraa kiinnostavia ja merkityksellisiä asioita. Alkuperäisessä kirjoituksessanne esitätte näistä havainnoista yksinkertaistavan olkinuken, jonka toteatte älyllisesti steriiliksi. Olkinukke syntyy, kun juututte tarkastelemaan yksittäistä väitettä irrallaan asiayhteydestä ja annatte ymmärtää, ettei tästä nimenomaisesta asiasta sanota muuta, vaan kaikki muu sanottu liittyy johonkin toiseen asiaan. Lukekaapa vastine uudestaan ja ajatuksella.

    Ennen näitä jälkilöylyjä olin jo aikeissa kommentoida kirjoitustenne tason kohentuneen, mikä tässä sivumennen mainittakoon. Teillä on hetkittäin tuoreita tulokulmia joihinkin asioihin, vaikka en aina johtopäätöksiänne allekirjoitakaan. Erityisen tärkeänä pidän niitä vaihtoehtoisia tarkastelutapoja ja näkökulmia, joita sekä tämä blogi että Holapan ja Ahokkaan blogi tarjoavat. Ne eivät vain tyydy totetamaan asioita vaan pyrkivät aika ajoin ”ravistelemaan häkkiä”. Suomalainen media onnistuu valitettavan huonosti vallan vahtikoiran tehtävässään, erityisesti mitä tulee taloudesta esitettyihin väitteisiin. Juuri siksi tämänkaltaisille blogeille on tilausta.

    Edelleen kirjoituksianne vaivaa monesti kuitenkin yliyksinkertaistava mallintaminen, joka irroittaa pointtinne todellisuudesta. Alkuperäisessä jälkilöylykirjoituksessanne sekä tässä harjoittamaanne ”kritiikki” soveltuu muodollisesti siis lähes kaiken itse sanomanne vastakritiikiksi. Toki kaikista asioista joista olette puhuneet on mahdollista sanoa mielenkiintoisia asioita, mutta Asiatonlandiaan liittyvät tarinanne ovat lopulta älyllisesti steriilejä; ne mm. perustuvat epärealistisille oletuksille ja liian suppealle mallinnukselle. Tätä voisi jatkaa toteamalla taloustieteen tasapainoyhtälöt tautologioiksi jne. Mikä tahansa asiayhteydestä irroitettu tosiasia on älyllisesti steriili, tai voidaan (korostetusti) sellaisena haluttaessa nähdä.

    Kuten tässäkin toteatte, rahapoliittiseen suvereniteettiin liittyvä mekaniikka on mielenkiintoista, joten Ahokkaan ja Holapan nostaminen tikun nokkaan vaikuttaa enemmän ideologiselta ja henkilöönkäyvältä hyökkäykseltä, kuin osallistumiselta älylliseen debattiin. Olisi aidosti mielenkiintoista kuulla, mikä tässä maksukyvyttömyyteen liittyvässä väitteessä teitä kaihertaa, miksi koette sen haitalliseksi? Pelkäättekö, että sen esittäminen johtaa huonoihin politiikkasuosituksiin? Miten ja miksi?

    Yli-itsevarma ja näennäisen muodikkaalla tavalla sarkastinen hipster-kommunikointityylinne kääntyy lopulta teitä itseänne vastaan. Se ei anna teistä yhtään älykkäämpää vaikutelmaa. Päinvastoin syntyy vaikutelma, ettette itsekään ole täysin vakuuttuneita oman argumenttinne paremmuudesta, joten yritätte lytätä vastapuolen halvalla retoriikalla. Tämä on sääli paitsi teidän itsenne, myös koko taloudesta käytävän kansantajuisen keskustelun osalta. Maallikoille, jotka seuraavat näillä blogeilla käytäviä keskusteluita, syntyy kuva taloustieteestä epä-älyllisenä kakofoniana, jossa ideologiat taistelevat toisiaan vastaan henkilöönkäyvän ja sarkastisen retoriikan keinoin tieteen nimellisen lipun alla. Toivoisin nöyrästi, että tästä asetelmasta päästäisiin eroon, koska se ei lopulta hyödytä ketään.

  4. 4

    TT sanoo

    Ainakin asiasta on kirjoitettu mielenkiintoisia tarinoita!

    WARREN MOSLER: SEVEN DEADLY INNOCENT FRAUDS OF ECONOMIC POLICY, sivu 23 (http://moslereconomics.com/wp-content/powerpoints/7DIF.pdf):

    — So I began my talk about how U.S. government checks
    don’t bounce, and after a few minutes, David’s hand shot up
    with the statement familiar to all modestly-advanced economic
    students: “If the interest rate on the debt is higher than the rate
    of growth of GDP, then the government’s debt is unsustainable.”
    This wasn’t even presented as a question, but stated as a fact.
    I then replied, “I’m an operations type of guy, David, so
    tell me, what do you mean by the word ‘unsustainable’? Do
    you mean that if the interest rate is very high, and that in 20
    years from now the government debt has grown to a large enough
    number, the government won’t be able to make its
    interest payments? And if it then writes a check to a pensioner,
    that that check will bounce?”
    David got very quiet, deep in thought, thinking it through.
    “You know, when I came here, I didn’t think I’d have to think
    through how the Reserve Bank’s check-clearing works,” he stated,
    in an attempt at humor. But no one in the room laughed or made
    a sound. They were totally focused on what his answer might be.
    It was a “showdown” on this issue. David finally said, “No, we’ll
    clear the check, but it will cause inflation and the currency will go
    down. That’s what people mean by unsustainable.”
    There was dead silence in the room. The long debate was
    over. Solvency is not an issue, even for a small, open economy.
    Bill and I instantly commanded an elevated level of respect,
    which took the usual outward form of “well of course, we
    always said that” from the former doubters and skeptics.
    I continued with David, “Well, I think most pensioners
    are concerned about whether the funds will be there when
    they retire, and whether the Australian government will be
    able to pay them.” To which David replied, “No, I think they
    are worried about inflation and the level of the Australian
    dollar.” Then Professor Martin Watts, head of the Economics
    Department at the University of Newcastle inserted, “The Hell
    they are, David!” At that, David very thoughtfully conceded,
    “Yes, I suppose you’re right.”
    So, what was actually confirmed to the Sydney academics
    in attendance that day? Governments, using their own
    currency, can spend what they want, when they want, just
    like the football stadium can put points on the board at
    will. The consequences of overspending might be inflation
    or a falling currency, but never bounced checks.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *