Investointipuheesta ja kamreeriajattelusta

Suuren julkisen sektorin kannattajat puhuvat mielellään julkisista menoista investointeina. Terveydenhoito on investointi! On aika investoida hyvinvointipalveluihin! Lukija varmaankin tunnistaa tämän puheenparren. Sen avulla yritetään markkinoida julkisia menoja tulkitsemalla ne investoinneiksi.

Hyvän esimerkin investointipuheesta tarjosi äskeinen seminaari, jota Asiattoman toimitus seurasi somesta käsin. Seminaarissa kritisoitiin sitä, että hoivapalvelut nähdään aina kulutuksena, kun taas esimerkiksi infrastruktuurin rakentaminen nähdään investointina.

Asiattoman väki on kuullut tällaista investointipuhetta aika usein. Siihen sisältyy monesti huonoa ajattelua, josta kohta lisää. Mutta meidät yllätti, että investointi-intoilijoiden lisäksi on olemassa myös täysin vastakkainen, mutta yhtä väärässä oleva koulukunta.

Taannoisessa keskustelussa erään valtionvarainministeriön virkamiehen kanssa kävi nimittäin ilmi, että hänestä oikeastaan mikään valtion meno ei ole investointi. Virkamies väitti kivenkovaan, ettei esimerkiksi tien rakentaminen julkisilla varoilla ole investoimista. Ilmeisesti syynä tulkintaan oli se, ettei tiestä tule tuottoa valtion kassaan. Tällainen asenne on vähintään yhtä huolestuttavaa kuin löysä investointipuhe.

Onko siis missään mitään järkeä, mikä ylipäänsä on julkinen investointi ja mihin julkisia investointeja tarvitaan?

Mitä investoiminen on?

Aloitetaan määritelmästä. Investointi tarkoittaa laajasti ymmärrettynä sitä, että luovutaan jostakin arvokkaasta asiasta nyt, jotta saataisiin enemmän arvokkaita asioita tulevaisuudessa.

Hyvä esimerkki tästä on investointi omenapuuhun. Omenapuun istuttamiseen ja kasvattamiseen kuluu voimavaroja. Pitää hankkia taimi ja tehdä työtä, siis varttaa tai ympätä tai mitä toimenpiteitä omenapuun kasvatukseen nyt liittyykään. Tämä ei ole mikään puutarhablogi!

Omenatarhuri siis käyttää aikaa puun kasvattamiseen ja varallisuuttaan taimen hankkimiseen. Raatamisen ja taimen ostamisen sijasta hän olisi voinut makailla auringossa ja vaikka ostaa jonkun toisen kasvattamia omenia heti syötäväksi. Tarhuri siis luopuu vapaa-ajastaan ja saman tien syötävistä omenoista saadakseen tulevaisuudessa enemmän omenoita.

Nähty vaiva ja taimen hinta muodostavat puuinvestoinnin kustannuksen, ja tulevat omenat ovat investoinnin tuotto.

Omenatarhurin tapauksessa investoija ja tuottojen saaja on sama henkilö. Investoinnin motiivi on siis aika suoraviivainen. Se tehdään itselle koituvien tuottojen toivossa. Täsmälleen sama tavoite saa yrittäjät investoimaan. Yrittäjät investoivat saadakseen investoinnille tuottoja esimerkiksi tulevien myyntitulojen muodossa.

Markkinataloudessa toimiva yrittäjä mittaa tietysti yleensä sekä investoinnin kustannusta että tuottoja rahassa. Omenoita markkinoilla myyvä kauppapuutarhuri hankkii omenapuun vain jos sen tulevaisuudessa tuottamat omenat ovat omenapuun hintaa arvokkaampia.

Osa hyvinvointimenoista on investointeja, mutta suuri osa ei ole

Julkisen sektorin investoinneissa on yhtä keskeistä eroa lukuunottamatta kysymys ihan samasta asiasta kuin yrittäjän tapauksessa. Myös julkinen investointi tehdään tulevien tuottojen vuoksi. Mutta julkisen investoinnin tuottojen saaja ei välttämättä ole sama kuin kustannusten maksaja. Valtion kun ei pidä ajatella asioita oman rahakirstunsa vaan kansalaisten hyvinvoinnin näkökulmasta.

Voi siis aivan hyvin olla järkevää investoida julkisia varoja kohteeseen, joka ei tuota valtion kassaan mitään tulovirtaa. Itse asiassa valtion pitää keskittyä nimenomaan tulovirtamielessä kannattamattomiin investointeihin. Investoijalle itselleen kannattavat hankkeet kun voidaan hyvin jättää yksityiselle sektorille, ihmisten oman ahneuden varaan.

Hyvinvointimenot voivat hyvin olla investointeja. Vaikkapa sairaalalaitteiden hankinta on ilmeinen investointi. Laiteinvestointi ei kuitenkaan tuota tuottoja valtion tuloina, vaan ihmisten parantumisina. Mutta potilaiden parantumiset ovat aivan yhtä kouriintuntuvaa investointituottoa kuin yrittäjän saamat tulotkin.

Vähän abstraktimmalla tasolla osa koulutusmenoista voidaan tulkita investoinniksi inhimilliseen pääomaan, eli oppilaiden tietoihin ja taitoihin. Nämä tuottavat hyötyjä tulevaisuudessa parantuneena tuottavuutena ja elämänlaatuna. Hyöty ei tässäkään tule valtion kassaan, vaan koulutuksen saajille itselleen, heidän työnantajilleen ja kenties vähän muillekin.

Julkiset menot ovat siis joskus investointeja. Mutta kaikki julkiset menot eivät sitä suinkaan ole. Suuri osa esimerkiksi terveydenhoidosta on sellaista, jonka hyödyistä valtaosa koetaan hoidon saantihetkellä. Tämä on kulutusta, ei investointia.

Kulutuksessa ei tietenkään ole mitään pahaa: kulutuksen lisääminen on lopulta myös investointien tarkoitus. Mutta julkista keskustelua ei pidä hämärtää kutsumalla kaikkea investoinniksi. Merkittävä osa julkisista menoista on kulutusta. Se tarkoittaa, että näiden menojen järkevyyttä on arvioitava niistä seuraavien välittömien hyötyjen valossa.

Kulutuksen tulkitseminen kulutukseksi ohjaa meidät arvioimaan realistisesti esimerkiksi julkisten hyvinvointipalvelujen välittömiä hyötyjä ja kustannuksia. Arviointi saattaa kuitenkin tuottaa joskus lopputuloksen, joka ei miellytä kaikkia. Kenties jokin julkinen palvelu ei olekaan kustannusten väärti.

Investointipuhe tarjoaa tällaisessa tilanteessa mahdollisuuden kiistää arvioinnin epämiellyttävä lopputulos. Kenties välittömät hyödyt jäävät kustannuksia pienemmäksi. Mutta kysymyksessä onkin investointi, joka tuottaa suuria hyötyjä tulevaisuudessa! Kun oikein hakemalla haetaan, lähes jokaiselle julkiselle palvelulle voidaan keksiä mahdollisia pitkän aikavälin vaikutuksia. Näistä tulevista hyödyistä on sitten mahdollista esittää epämääräisiä ja ruusuisia laskelmia.

Varoittava esimerkki tämäntyyppisestä toiminnasta ovat vaikkapa Guy Ahosen surullisenkuuluisat työhyvinvointilaskelmat. Samaa vikaa oli havaittavissa myös Guggenheim-museoon liittyvissä optimistisissa hyötyarvioissa.

Investointipuheen vaara on juuri tässä. Se hämärtää julkisia palveluja koskevaa tuiki tarpeellista hyötyjen ja kustannusten arviointia suuntaamalla huomion selvistä ja suurista välittömistä vaikutuksista pieniin ja epämääräisiin tuleviin vaikutuksiin.

Tien rakentaminen on malliesimerkki julkisesta investoinnista

Yli-innokkaat hyvinvointimenojen investoinneiksitulkitsijat ovat siis väärässä. Mutta valtiovarainministeriön virkamies on vähintään yhtä väärässä. Tien rakentaminen on nimittäin kenties konkreettisin esimerkki julkisesta investoinnista. Tien rakentamisesta koituu kustannuksia nyt. Tulevaisuudessa tie kuitenkin tuottaa liikennepalveluja vuosien ajan. Ihmiset ja tavarat voivat kulkea sitä pitkin paikasta toiseen.

Tieinvestoinnin tuotot ovat juuri tässä: ihmiset pääsevät minne haluavat ja saavat tarvitsemansa tavarat. Mutta kuten julkisen investoinnin luonteeseen usein kuuluu, investoinnin tuotot eivät tule valtion raha-arkkuun kilisevien kolikoiden, vaan kansalaisten hyvinvoinnin muodossa.

On hämmentävää, jos valtion kirstunvartijoiden joukossa vallitsee yleisemminkin kamreerimainen tapa ajatella asioita valtion kassan näkökulmasta. Julkisten varojen käyttöä pitää todellisuudessa ajatella aivan toisista lähtökohdista. Julkisen sektorin tehtävä ei ole hankkia valtiolle tuloja, vaan tehdä kansalaisia hyödyttäviä asioita. Niitä, joita yksityinen sektori ei tee. Keskeinen osa tätä toimintaa on tehdä ihmisiä hyödyttäviä, mutta tekijälle kannattamattomia investointeja.

Se, ovatko nykyiset valtion ja kuntien tekemät investoinnit järkeviä, on sitten oma tarinansa.

Tietenkin hyvä taloudenpito ja julkisen talouden tasapainottaminen on tärkeää. Mutta se on tärkeää, koska hyvin hoidettu julkinen talous on välttämätöntä kansalaisten hyvinvoinnille pitkällä aikavälillä, ei tilikirjojen tasaamisen vuoksi.

Julkisista menoista puhuminen kaipaisi siis terävöittämistä. Yhtäältä kaikkien menojen investoinniksi väittäminen kannattaisi lopettaa. Investointi on investointi vain jos sillä voidaan luotettavasti osoittaa olevan merkittäviä tulevaisuudessa saatavia tuottoja. Jos näin ei ole, kyseistä menoerää tulee arvioida sen välittömien hyötyjen perusteella. Kaikki tärkeätkään menot eivät ole investointeja.

Toisaalta on varottava sortumasta kirstunvartija-ajatteluun: julkisen sektorin ei pidä tehdä asioita vain omaa kassaansa kartuttaakseen.

Kommentit
  1. 1

    klaus kultti sanoo

    camoon laita nimiä peliin. meillä hy:n taloustieteen oppiaineessa pyritään kouluttamaan ihmisiä, jotka eivät sorru kuvaamiisi ajatteluvirheisiin. kenties kerrot ketkä vm:ssä tekevät kuvaamiasi virheitä ja toivottavasti he eivät ole meiltä valmistuneita. jos ovat lupaan uudelleenkouluttaa.

    • 1.1

      OS sanoo

      Olisi vähän karua nolata joku henkilö blogipostauksessa julkisesti jonkin yksityisesti käydyn keskustelun perusteella.

  2. 3

    JUH sanoo

    Julkiset investoinnit löytyvät huoltotaseesta. On kova väite esittää, että kaikki julkiset menot ovat joko kulutusta tai tulonsiirtoja. Mutta onhan ihmiset oikeutettuja mielipiteisiinsä, työnantajasta riippumatta.

    Sanoisin silti, että tätä yksittäistä toisinajattelijaa yleisempää on yrittää sisällyttää julkisiin investointeihin sellaista mitä sinne ei kuulu, jotta ”investointeja” vastaan voitaisiin ottaa enemmän velkaa. Kuulisin mielelläni näkemyksiä siitä, mitkä investoinnit ovat kannattavia ja mitkä ei. Uskoisin, että keskustelua tulisi käydä tällä marginaalilla.

  3. 4

    Jani sanoo

    Välillinen hyöty yritetään ketjuttaa usein myös hyötyvästä yksilöstä tai yrityksestä eteenpäin. (”…nythän hyöty verovarainvestoinnista X valuu vain parille suuryritykselle mutta trickledown ja kaikkien etu lopulta”)

  4. 5

    Ville Vipunen sanoo

    Lääkärinpalkkio investointina?!

    Tiedä häntä, onko lääkärinpalkkio investointimeno vai kulutusmeno?

    Kokemus viittaa siihen suuntaan, että ihmiselämä on kallista, ja vaikka kuinka onnistuisi laittamaan eläissään rahaa säästöön, ei käärinliinoissa kumminkaan ole taskuja. Julkiset menot olisivat paljon pienempiä, jos kansalaisia ei olisi ollenkaan olemassa.

    Vielä on niinkin, että toisen kuluttama raha on toisen tienaama raha.

    —-VV

    Kaiken kukkuraksi, elämä on tapaava myrkkyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *