Elämää ryömintäkaistalla

Ainakin yhdessä vaaliväittelyssä pari viikkoa sitten nousi esiin kysymys pääkaupunkiseudun ruuhkamaksuista. Helsingin apulaiskaupunginjohtaja toivoi uudelta hallitukselta lainsäädäntöä, joka mahdollistaisi ruuhkamaksujen perimisen. On hyvä aika muistuttaa, miksi maksuttomuus on tyhmää.

Asian selittämiseksi joudumme valitettavasti viemään sinut, lukija, taas kerran satujen Asiatonlandiaan. Asiatonlandian pääkaupungin nimi on myös Helsinki, jonka vieressä on lähiökaupunki Espoo. Asiatonlandialla on siis paljon yhteistä koto-Suomen kanssa. Asiatonlandian espoolaisista suurin osa käy Helsingissä töissä. Helsinkiin pääsee kahdella tavalla, autolla moottoritietä pitkin ja metrolla.

Autoilu maksaa vähän enemmän kuin metrolla ajelu, mutta autoilussa on oma mukavuutensa metromatkaan verrattuna. Siksi Asiatonlandian espoolaisille on periaatteessa sama kummalla he matkustavat. Ainoa asia, joka merkitsee on matka-ajan aiheuttama kustannus. Espoolaiset valitsevatkin aina nopeamman vaihtoehdon.

Metrolinja ei ole ruuhka-aikanakaan kapasiteettinsa äärirajoilla. Matka sillä Helsinkiin kestää 20 minuuttia. Moottoritie sen sijaan on ruuhkainen. Tyhjällä moottoritiellä matka Helsinkiin taittuu 10 minuutissa. Ruuhka-aikaan ajomatka vie saman 20 minuuttia kuin metrolla. Tämä ei ole sattumaa.

Jos nimittäin matka sujuisi nopeammin autolla kuin metrolla, useammat espoolaiset siirtyisivät käyttämään autoa. Kukin siirtyvä autoilija lisäisi pikkuisen ruuhkaa ja siten matka-aikaa. Autoiluun siirtymistä tapahtuisi, kunnes matka-aika autolla kasvaisi samaan 20 minuuttiin kuin metrolla. Kun liikennevaihtoehtojen matka-ajat eivät eroa toisistaan, ihmisille on aivan sama, menevätkö he metrolla vai autolla. Kukaan ei halua vaihtaa kulkupeliä.

Asiatonlandian pääkaupunkiseudulla harkitaan ruuhkien vähentämistä lisäämällä moottoritiehen kolme kaistaa lisää. Rakennuskustannus on 100 miljoonaa euroa. Kiistaa on siitä, pitäisikö tien käytöstä alkaa periä maksua vai ei.

Mitä tapahtuu jos maksua ei peritä? Aiemmalla autoilijoiden määrällä matka-aika putoaa ruuhkattomaan 10 minuuttiin. Mutta tämä luonnollisesti houkuttelee yhä useampia espoolaisia autoilemaan metrolla ajamisen sijasta. Autoilijoiden määrä lisääntyy ja matka-aika samoin. Näin tapahtuu, kunnes autoilu vie täsmälleen saman ajan kuin metrolla ajaminen. Vain silloin kenenkään ei  kannata vaihtaa matkustustapaa.

Mutta metron matka-ajalle ei ole tapahtunut mitään. Se on edelleen 20 minuuttia. Niinpä autoilunkaan viemälle ajalle ei tapahdu mitään. Myös se on edelleen 20 minuuttia. Sadan miljoonan ja kolmen lisäkaistan avulla ei ole saavutettu minkäänlaista muutosta kenenkään matka-aikaan, eikä siis hyvinvointiin. Jos kaikki uutta kolme kaistaa olisi varattu kokonaan vaikka kaupunginjohtajan käyttöön, rahat olisivat menneet parempaan tarkoitukseen. Edes kaupunginjohtaja olisi hyötynyt.

Sen sijaan jos tien käytöstä aletaan periä maksua, tilanne muuttuu aivan toiseksi. Tiemaksu voidaan asettaa niin korkeaksi, että pelkkä matka-aika ei enää ole ratkaiseva matkustustavan valinnassa. Jos autoilu on tarpeeksi kallista, ihmiset ajavat mieluummin metrolla vähän pidempään kuin autoilevat.

Sopivalla ruuhkamaksulla moottoritien matka-aika voidaan asettaa esimerkiksi 15 minuuttiin. Ihmisille on taas ihan sama, matkustavatko he metrolla vai autolla. Metrolla matkaan menee 20 minuuttia, mutta se on halpaa. Autolla matka sujuu 15 minuutissa, mutta matka-ajan lisäksi joutuu kärsimään ruuhkamaksun.

Helposti ajattelee, että eihän tässäkään kenenkään hyvinvointi parane. Matkan kustannus on edelleen täsmälleen sama kuin 20 minuutin metromatkan, nyt osa kustannuksesta vain on ruuhkamaksua.

Mutta tämä päättely unohtaa kokonaan ruuhkamaksulla kerätyt rahat. Kaikkien matka-aikaan liittyvä kustannus on tosin sama, mutta ruuhkamaksulla kerätyt rahat ovat uutta varallisuutta. Varallisuus voidaan esimerkiksi jakaa tasan kaikkien espoolaisten kesken alentamalla kaikkien veroja. (Kunhan muistetaan, että kenenkään saama summa ei saa riippua tämän valitsemasta matkustustavasta.)

Nyt jokaisen espoolaisen työmatkaan liittyvä kärsimys on sama kuin ennen uusia kaistoja, mutta hyvinvointia lisää  ruuhkamaksun tuotolla saatava veronalennus. Uusiin kaistoihin investoiduilla rahoilla on siis saatu aikaan jotain arvokasta, toisin kuin jos tiemaksua ei ole.

Karun tarinan opetus on yksinkertainen. Jos tien käyttämisestä ei peritä maksua, sitä käytetään liikaa. Jokainen kuski ajattelee vain omaa matka-aikaansa, ei aiheuttamaansa toisten matka-ajan lisääntymistä. Asettamalla oikean suuruinen tiemaksu, autoilijat pannaan tuntemaan nahoissaan aiheuttamansa ruuhkan kustannukset. Näin voidaan parantaa kaikkien hyvinvointia.

Kommentit (29)
  1. Helvetin hyvä kirjoitus! Muutin mieltäni.

  2. Teoriassa ole samaa mieltä ja kannatan lämpimästi ruuhkamaksuja.

    Ikävä kyllä todellisuudessa järjestelmän rakentaminen maksaa sitten vähintään 500 miljoonaa ja ylläpito 150 miljoonaa vudoessa. Ja sen pääasiallinen käyttötarkoitus olisi tietenkin verotuksen maksimointi ilman mitään yhtymäkohtaa kellonaikaan taikka ruuhkaisuuteen.

    http://www.hs.fi/kotimaa/a1387177138182

    http://www.lvm.fi/uutinen/4374398/ollilan-tyoryhma-kokeiluin-kohti-kilometriverotusta

    – Syltty

    1. Jos kolme uutta kaistaa rakennetaan ja ruvetaan säätämään tienkäyttömaksujen kanssa, niin teoreettisesti paras lopputulos saavutetaan, kun joka kaistalla on oma maksunsa. Kalleimmalla kaistalla ajavat ne, jotka eivät siedä ruuhkia lainkaan ja halvimmalla ne, jotka sietävät niitä eniten. Tämä tietysti edellyttää, että kaikki espoolaiset eivät ole samanlaisia, vaan yhdet arvostavat ruuhkatonta matkaa enemmän kuin toiset.

    2. Suomen autovero on noin 50%. Asiattomat ovat huolellisesti kertoneet verotuksen haitoista monissa kirjoituksissaan. Mikä mahtaa olla nykyisen autoveron haittojen ja ehdotetun ruuhkamaksun yhteys? Onko tästä jotain näkemystä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *