Asiattoman normitalkoot: hyödyllisiä normeja vastaan!

Sääntelyn purkamista eli ns. normitalkoita koskeva julkinen keskustelu on ollut vilkasta, mutta ei aina korkeatasoista. Sääntelyn purkamista kannattavat puhuvat enimmäkseen ”turhista” normeista, joiden purkamista on vaikea järkiperäisesti vastustaa. Esimerkiksi kokoomuksen Lasse Männistön ja Sanni Grahn-Laaksosen luettelossa anniskeluun liittyvien pikkumaisten määräysten osuus on aika suuri. Vastustajat puolestaan pitävät normitalkoita tekosyynä hyödyllisen työmarkkinoita ja ympäristöä koskevan sääntelyn purkamiselle. Yksi kolumnisti pitää normitalkoita jopa uhkana demokratialle.

Millaisia sitten ovat huono sääntely tai huonot normit? Yksinkertaisesti sellaisia, joiden aiheuttamat kustannukset ovat suuremmat kuin hyödyt. Tämä ei suinkaan tarkoita pelkästään turhia normeja tai sellaisia joita kukaan järkevä ihminen ei vastusta. Itse asiassa yksi luonteva tapa ajatella erilaisia haitallisia normeja on katsoa ketkä niitä vastustavat ja ketkä puolustavat.

Normit, joita vain byrokraatit voivat rakastaa. Suuri osa normitalkoolaisten turhista normeista osuu tähän joukkoon. Esimerkkejä ovat pikkumaiset anniskelusäännöt ja ”kuittii tarttetko” -laki, joka pakottaa ihmiset käymään päivittäin useita puuduttavia, tositteita koskevia minikeskusteluja. Kukaan ei ole osoittanut, että näistä säännöistä olisi merkittävää hyötyä muille kuin niitä toimeenpaneville byrokraateille.

Turhat normit voivat joskus aiheuttaa merkittäviä yhteiskunnallisia haittoja. Usein turhat normit ovat kuitenkin pelkästään turhia: niistä seuraa lähinnä pientä kiusaa, kuten kuuluisasta tähtisadetikkusäännöstä tai tilaviinien anniskelunormeista. Koska haitta on pieni, on purkamisesta saatava hyöty pieni.

Pelkästään turhia normeja purkamalla ei siis pitkälle pötkitä.

Haitalliset normit, joita toiset rakastavat ja toiset eivät. Normi on haitallinen, jos siitä seuraavat kustannukset ylittävät hyödyt. Haitat ja hyödyt kohdistuvat usein eri tahoille. Tämä tarkoittaa sitä, että koko yhteiskunnan kannalta haitallinen normi saattaa olla hyvinkin hyödyllinen joillekin ihmisryhmille. Se vain sattuu olemaan vielä enemmän haitallinen muille. Tällaisia voivat olla esimerkiksi ympäristö- ja työsuojelusäännöt. Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson kysyy blogissaan / kolumnissaan työelämää, vanhustenhoitoa ja ympäristönsuojelua koskevista normeista:

Kenen näkökulmasta nämä lait ovat “turhia”? Ei (sic) ainakaan palkansaajien, vanhusten tai ympäristön. 

Andersson on oikeassa, normit eivät olekaan turhia niille jotka hyötyvät niistä. Mutta ne eivät ole turhia myöskään niiden näkökulmasta, joille niistä on kustannuksia, esimerkiksi yritysten omistajille ja työntekijöille. Toisin kuin Andersson esittää, kysymys ei ole siitä onko normeista suuria hyötyjä joillekuille vaan siitä kuinka suuria nämä hyödyt ovat verrattuna kustannuksiin.

Haitalliset normit, joita kukaan ei vastusta. Jonkin verran yllättävä haitallisten normien tyyppi on sellainen, jota kukaan ei vastusta. Tällainen normi on sellainen, jonka hyödyt koituvat pienelle tai suositulle ihmisryhmälle, mutta haitat leviävät laajalle yhteiskuntaan. Esimerkiksi uusien yritysten markkinoilletuloa vaikeuttavat työ- tai laatusäännöt voivat olla tällaisia, samoin elintarviketuontia rajoittavat säännöt. Yksi merkittävimmistä tähän ryhmään kuuluvista sääntelymuodoista on kaavoitus.

Sääntelystä hyötyvät yritykset tai asukkaat tunnistavat helposti hyötynsä ja ajavat näyttävästi normien säilyttämistä. On paljon vaikeampi huomata kärsivänsä siitä, että jotakin kilpailevaa hyödykettä ei koskaan tullut markkinoille tai että uutta asuinaluetta ei rakennettu. Haitan kärsijät eivät siis edes välttämättä tiedä kärsivänsä haittaa.

Jos normitalkoista siis halutaan suuria hyötyjä, ei voida rajoittua vain turhien normien purkamiseen. Täytyy olla valmis myös purkamaan hyödyllisiä, mutta ei tarpeeksi hyödyllisiä normeja. Tämä aiheuttaa väistämättä sen, että on purettava normeja, joiden purkamista monet vastustavat. On jopa purettava normeja, joiden purkamista kukaan ei kannata.

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Sääntelyn hyödyt on helppo tunnistaa ja ne yliarvioidaan pahasti. Sääntelyn haitat aliarvioidaan moninkertaisesti. Ne kun ovat yleensä niin epäsuoria, että niitä eivät poliitikot osaa ennalta arvata – tyypillisesti he jopa estävät monia asioita, joista kukaan ei saa koskaan kuulla. Siksi pitäisi säännellä vain silloin, kun hyöty melko varmasti näyttäisi ylittävän haitat satakertaisesti, ja tällöinkin tarkastella sääntöä uudelleen kun maailma on viitisen vuotta muuttunut. http://liberalismi.net/wiki/S%C3%A4%C3%A4ntely

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Ei liity tähän aiheeseen, mutta HS:n tämänpäiväinen pääkirjoitus veti mielenkiintoiset yhtäläisyysmerkit tuloerojen kasvun (siinäpä lehden mörkö pahimmasta päästä) ja koulun valitsemisen välille. Ottakaa tehokkaaseen myllyynne!

    Ja kiitos ansiokkaasta blogista!

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Tämä sääntelyn purkamista koskeva poliitikkojen keskustelu ei tule johtamaan mihinkään. Suomalaisessa virkamieskoneistossa on vallalla hyvin vahva tsaarin aikainen normiajattelu. Oman järjen käyttö on kielletty tai sitä ei uskalleta käyttää. Kaiken päätöksenteon perusteena täytyy olla aina ylempää tuleva säännös, määräys tai ainakin ohje. 1980-luvun loppupuolella oli valtionhallinnossa kaikkia hallinnonaloja koskeneet normien purkamistalkoot. Pidettiin lukemattomia seminaareja Ruotsin laivoilla ja Lapin tunturihotelleissa.Talkoita johtanut VM:n hallitusneuvos puhui yövartijavaltiosta. Joitakin ehkä jo vanhentuneita määräyksiä ja ohjeita kumottiin. Piirihallinnosta soittelu keskusvirastoihin ja ministeriöihin jatkui. Kyseltiin, onko tähän asiaan olemassa ministeriön tai keskusviraston ohjetta tai määräystä.

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Mahtaisiko yksi turha normi olla virkavastuu. Se saa virkamiehet säätämään/kannattamaan joko eksplisiittisiä lisänormeja tai implisiittisesti toimimaan ikäänkuin lisänormi olisi voimassa. Kenties pelkkä vahingonkorvausvastuu voisi korvata virkavastuun.

    • 4.1

      Anonyymi sanoo

      Saattaa hyvinkin olla. Valtion peruspalkkaiset virkamiehet olivat 1980-luvun puoliväliin saakka lähes erottamattomia. Virkamiehen erottamiseen tarvittiin törkeä virkavirhe, josta piti ajaa kannetta tuomioistuinmenettelyä vastaavassa prosessissa. Siihen aikaan virkamiehet pystyivät käyttämään myös omaa järkeään, jos sellaista oli. Uuden virkamieslain mukaan virkamiehen erottaminen tuli paljon helpommaksi. Se pani noudattamaan tarkoin määräyksiä ja ohjeita.

    • 4.2

      Anonyymi sanoo

      Tärkeä etu normeissa ja säädöksissä on se, että virkamiehet nimenomaan eivät käytä järkeään. Normit lisäävät toiminnan ennustettavuutta, lahjomattomuutta ja uskoisin, että myös yleistä toimeliaisuutta, kun ennalta tiedetään, mikä tullaan hyväksymään.

      Tämä ei tarkoita sitä, etteikö turhan pikkumaisia normeja ja säätämisen varaa olisi.Toissaalta ei voi olla kuin samaa mieltä aikaisemman kirjoitajan kanssa – mikään ei tule muuttumaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *