Asiaton maahanmuuttokeskustelu

Pääministeri ennusti Huomenta Suomen haastattelussa maahanmuutosta tulevan eduskuntavaaliteeman. Maahanmuutosta ovat toivoneet vaaliteemaa myös ns. maahanmuuttokriitikot. Jos eduskunnassa käyty keskustelu paperittomien terveydenhuollosta oli esimerkki tulevasta vaalidebatista, odotettavissa on selkäpiitä karmiva kevät. Keskustelu maahanmuutosta ei aina ole ollut ihan noin kolkkoa, mutta aika yksipuolista se on silti Suomessa ollut.

Monet työperäiseen maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvat korostavat, että tarvitsemme maahanmuuttajia esimerkiksi vanhoja ja sairaita hoitamaan. Näissä keskusteluissa mainitaan usein huonoksi kääntyvä huoltosuhde, jota korjaamaan maahanmuuttajat tulisivat. Toinen yleinen keskustelunaihe on maahanmuuttajien vaikutus julkistalouteen. Huolellisia laskelmia on esitetty siitä, kuinka paljon julkisia palveluita tulevat maahanmuuttajat käyttävät ja kuinka paljon veroja he

maksavat.
Julkistalouden lisäksi maahanmuuttokeskustelussa tuodaan monesti esiin muitakin maahanmuutosta tämänhetkisille suomalaisille koituvia kustannuksia ja hyötyjä. Kustannuksiin kuuluvat esimerkiksi maahnmuuttajien mahdolliset vaikutukset suomalaisten työllisyyteen ja palkkoihin. Vastaavana hyötynä on tietenkin suomalaisten yritysten saama edullinen työvoima.  
Kaikki yllä mainitut kustannukset ja hyödyt ovat tärkeitä asioita, joista on hyvä käydä keskustelua. Mutta pelkästään niistä puhuminen ei riitä. Maahanmuuton tarkastelu pelkästään nykyisten suomalaisten hyötyjen ja kustannusten näkökulmasta muistuttaa tarpeettoman paljon orjanomistajan laskelmia. Maahanmuuttajia ei tarkastella ihmisinä, vain resursseina meille muille. Maahanmuuton hyödyt ovat nykyisten suomalaisten hyötyjä ja kaikki maahanmuuttajan kulutus pelkkää kustannusta. Tämä on paitsi epämiellyttävää, myös huonoa taloudellista ajattelua.   
Maahanmuuton suurin hyöty ihmiskunnalle on maahanmuuttajan ja hänen perheensä hyvinvoinnin lisäys. Tämä lisäys on usein todella merkittävä. Tulotaso Suomessa voi olla moninkertainen lähtömaahan verrattuna. Tulojen nousu johtuu siitä, että maahanmuuttajan tuottavuus Suomessa on moninkertainen lähtömaahan verrattuna. Se ei siis ole pois keneltäkään, vaan johtuu siitä että maailman hyvinvointi on kasvanut. Vaikka otettaisiin huomioon muuttamiseen liittyvät kustannukset (myös psyykkiset), maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäys jättää helposti varjoon muut hyödyt ja kustannukset.
Maahanmuuton taloudellinen arviointi pitää tehdä niin, että se ottaa huomioon maahanmuuttajat samanlaisina ihmisinä kuin nykyiset suomalaiset. Näin tehdään muidenkin uusien työmarkkinoille tulijoiden, kuten esimerkiksi nuorten kohdalla. Kukaan ei kysy, pitäisikö vastavalmistuneiden nuorten päästä mukaan työmarkkinoille, koska tästä voi olla kustannuksia nykyisille työntekijöille.

Taloudellista kokonaisarviota maahanmuuton vaikutuksista ei ole Suomessa vielä tehty, mutta on etukäteen jo aika ilmeistä, että sellaisen tuloksena olisi suositus nykyistä huomattavasti avoimemmasta maahanmuuttopolitiikasta. Itse asiassa on vaikea keksiä hyviä syitä, miksi suurinta osaa Suomeen haluavista ei pitäisi toivottaa tervetulleeksi.

Kommentit (47)
  1. Liekö sillä kuitenkin väliä, onko tuo korkeampi tulotaso seurausta työnteosta vai sosiaalietuuksista? Jälkimmäinen tuskin kertoo korkeasta tuottavuudesta, vaikka tulijoiden elintaso tukienkin varassa olisi huomattavasti korkeampi kuin näillä lähtömaissaan oli.

    Somalien osalta aiheesta on tuoretta tutkimustietoa: http://aiheet.domnik.net/ai-2014/08/somalit-tyollisyys

  2. Tämä teksti ei oikein kuulu asiattoman joukkoon. Mitä meidän syrjäytyneet tai nuoret eläkeläiset ovat? Eivätkö he olekaan sekä taloudellinen/sosiaalinen ongelma että usein myös henkilökohtainen tragedia. Eikö sitä kehitystä yritetä estää. Tänne tuleva kenties ihan lukutaidotonkin rikkaus ei välttämättä löydä samalla tavalla paikkaansa em. joukosta, mutta kansantaloudellisesti ero on pieni. Resurssit allokoituvat negatiivisesti, koska kotimaassaan hän todennäköisemmin olisi ollut sitä, mutta maahanmuuttajana ei.

    Se, että maahanmuutto nähdään niin usein mustavalkoisena on vahingollista kaikille osapuolille (paitsi tietysti maahanmuuttoteollisuudelle). Talouspainotteisessa aiheenkäsittelyssä on jokseenkin erikoista antaa erilainen arvolataus kustannuksille ja tuotoille.
    Ikävää, että asiaton muuten niin asiallisessa blogissaan liittyy asiaa asiattomasti (lue:ideologisesti) käsittelevien joukkkoon.

    1. Aivan samaa ajattelin tämänkertaista kirjoitusta lukiessani…

    2. katsastaja h
      17.1.2015, 16:01

      Parahin jaappan,
      Kirjoitus ei käsitellyt lainkaan suomalaisia syrjäytyneitä. En siis ihan ymmärrä mistä vedit johtopäätöksiä Asiattoman heitä koskevista näkemyksistä. Johtopäätöksesi eivät kuitenkaan ole oikeita: suomalaisten ongelmat ovat ihan oikeita ongelmia.
      Resurssien allokaatiokohtas en ymmärtänyt.
      Näkemykseni mukaan tämä kirjoitus oli ihan linjassa Asiattoman muiden kirjoitusten kanssa sikäli kun tällaista linjaa on. Mukava että voimme yllättää lukijoita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *