Talouskielioppi toimittajia varten – lyhyt oppimäärä

Helsingin Sanomien kulttuurisivujen esseessä pohditaan, voisiko talous perustua kurin sijaan kiitollisuuteen. Kirjoitus alkaa kuvauksella siitä, miten kirjoittaja asuu espanjalaisen perheen luona ja perhe puolestaan kirjoittajan kodissa. Hienoksi asian tekee se, että kirjoittaja ei maksa Espanjassa asumisesta mitään. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Jos pitäisi, kannattaisi kaikkien suomalaisten vaihtaa asuntoja naapurinsa kanssa ja asuminen olisi meille kaikille ilmaista.
Esseen kirjoittajan omaa taloudellista logiikkaa mielenkiintoisempi osa esseestä käsittelee taloustiedettä. Esseen mukaan:

“Perinteisten talousteorioiden ihmiskuva on ankea. Ihminen on ensisijaisesti omaa etuaan tavoitteleva olento. Hän toimii itsekeskeisesti ja yleensä lyhytnäköisesti. Hänen turvallisuudentunteensa perustuu rahaan ja omaisuuteen. Hän maksaa laskunsa, koska on pakko, toisin sanoen rangaistuksen pelossa. Talousjärjestelmän väitetään perustuvan luottamukseen, vaikka usein todempi sana olisi epäluottamus. Kapeaan ihmiskuvaan perustuvat teoriat valitettavasti ohjaavat myös käytäntöä: koko elämänmalliamme ja yhteiskuntiemme johtamista. Ahnetta ja itsekästä ihmistä on paras ohjata porkkanalla, kepillä ja kurilla. Kurista on lyhyt askel julmuuteen. Tämä näkyy suomalaisten ylivelkaisten kohtelussa, kreikkalaisten kiilusilmäisessä nöyryyttämisessä ja kaikessa talouspoliittisessa retoriikassa. Ankaruus, rike, rangaistus, kuri, moite, velvollisuus, uhka ja pakko ovat normaaleja talouskielen käsitteitä.”

En tiedä, puhutaanko kuuluisaa talouspuhetta talouskielellä, mutta useat lainauksen kohdat ovat kerrassaan kummallisia. Harhakäsitystä taloustieteestä ja itsekkyydestä on käsitelty Asiattomassakin jo kyllästymiseen saakka. On kuitenkin syytä muistuttaa, että itsekkyys ei ole kovin huono lähtökohta, etenkään politiikkasuosituksia annettaessa (ks. tämä aiempi kirjoitus aiheesta). Jos ihmiset olisivat altruistisia, ei maailmassa olisi ilmastonmuutosongelmaa, liikenneruuhkia tai rikollisuutta, eikä oikeastaan mitään syytä julkisen vallan toimille.
Lyhytnäköisyys on yllättävämpi syytös taloustiedettä kohtaan. Yleensä ei-taloustieteilijöiden on nimenomaan vaikea sulattaa taloustieteen oletusta siitä, että ihmiset ovat äärimmäisen kaukonäköisiä (ks. esim. tästä kirjoituksesta virinnyt keskustelu). Useissa taloustieteen malleissa ihmiset ovat niin kaukonäköisiä, että esimerkiksi velkaelvytys ei voi toimia. Kaukonäköiset ihmiset nimittäin ymmärtävät, että velka on maksettava korkoineen ja siksi veroja on korotettava tulevaisuudessa. Tästä syystä ihmiset lisäävät säästämistään valtion velkaantuessa, eikä velkaelvytys siten lisää kokonaiskulutusta.
Myös vihjailut rangaistuksista ja etenkin julmuudesta ovat outoja. Asiattoman toimitus ei ole koskaan nähnyt taloustieteellistä mallia, jossa ihmiset maksavat laskunsa rangaistuksen pelossa. Sähkölasku maksetaan, koska jos ei maksa, ei saa myöskään sähköä.
Silloinkaan, kun taloustieteen malleissa esiintyy rangaistuksia, niitä ei käytetä julmuuden välineenä. Esimerkiksi Gary Beckerin alulle panemassa rikostaloustieteessä rikoksista ei rangaista siksi, että ihmiset haluavat kostaa tai julmuuttaan nauttivat rikollisten rankaisemisesta. Miksi nauttisivat, koska ovat itsekkäitä? Ihmisen täytynee olla jossain mielessä epäitsekäs voidakseen nauttia muiden kärsimyksistä. Rangaistusten tehtävä on ainoastaan luoda sopivat kannustimet, jotta rikoksia tehdään yhteiskunnan kannalta optimaalinen määrä.

On myös täysin epäselvää, miten taloustieteen lähtökohdat johtaisivat pakon ihannointiin. Ajatellaan vaikkapa sitä, miten taloustiede pohtii asumistukea tai muita korvamerkittyjä tukia. Taloustieteen määritelmän mukaan asumistuen aiheuttama hyvinvointitappio on se määrä hyvinvointia, joka häviää, koska tuki korvamerkitään asumiseen sen sijaan, että samansuuruinen tuki annettaisiin suoraan rahana. (Tarkkaan ottaen hyvinvointitappio syntyy, jos ihmiset kuluttavat asumista enemmän saadessaan asumistukea kuin saadessaan samansuuruisen rahallisen tuen.) Hyvinvointitappio on yksi keskeisimmistä taloustieteen käsitteistä, ja verojen ja tukien tapauksessa se perustuu siihen, että ihmisiä lahjotaan tai pakotetaan tekemään jotain, mitä he eivät muuten tekisi. Taustalla on ajatus siitä, että ihmiset osaavat itse parhaiten päättää, mihin rahat kannattaa kuluttaa. Tämä ei kuulosta tieteeltä, jossa pakottaminen tai vapauden rajoittaminen olisi hienoa. Päinvastoin, pakko ja vapauden rajoittaminen ovat eksplisiittisesti kustannuksia.

Taloustiede opettaakin, että jos haluamme rajoittaa tuensaajan vapautta antamalla asumistukea suoran rahallisen tuen sijaan, siihen on oltava erityisen hyvät perusteet (joita tietenkin voi olla).
Kuten Asiatonta arvovaltaisempi taho toteaa, ankaruus, julmuus, pakko tai uhka kuuluvat vain harvoin taloustieteilijän sanavarastoon, muiden kyllä. En malta olla linkittämättä tässä yhteydessä myös tätä Tyler Cowenin loistavaa kirjoitusta taloustieteen syvimmästä olemuksesta.

Onko köyhällä varaa opintolainaan?

Olemme Asiattomassa kirjoittaneet aiemminkin yliopisto-opinnoista ja niiden rahoituksesta.  Opiskelijoiden lobbaus on onnistunut niin hyvin, että kaikkea tähän liittyvää käsitellään julkisessa keskustelussa useimmiten aika yksipuolisesti. Yleisradion Yle kioski -ohjelma on kuitenkin omaa luokkaansa. Sen nettisivut ovat täynnä opiskelijajärjestöjä myötäilevää propagandaa ilman edes yritystä teeskennellä journalismia, ks. esim tämä ja tämä.

Viimeksimainitussa jutussa käsitellään opintolainaa. Siinä väitetään, että jos opinnot pitäisi rahoittaa lainarahalla, vain rikkailla olisi varaa opiskella. Näinhän asia ei suinkaan ole, kuten yksinkertainen esimerkki osoittaa. Varoitus kirjaimellisestiottajille: esimerkkiä ei tälläkään kertaa ole tarkoitettu täydelliseksi kuvaukseksi kaikesta opintoihin liittyvästä.

Seitsemän meren takana, korkeiden vuorten tuolla puolen Asiatonlandiassa asuu kaksi Niilo-nimistä nuorukaista. Kuten Andersenin sadussa, heitä kutsutaan Isoksi-Niiloksi ja Pikku-Niiloksi. Ja kuten sadussa, nimet viittaavat Niilojen varallisuustasoon, eivät ruumilliseen kokoon. Iso-Niilo on perinyt 500 000 euron omaisuuden vanhemmiltaan. Pikku-Niilolla ei ole varallisuutta. Niilot ovat paitsi samankokoisia, myös muilta ominaisuuksiltaan täysin identtisiä. Heitä siis erottaa toisistaan vain peritty varallisuus.

Niilot ovat lahjakkaita nuorukaisia. Molemmat suunnittelevat yliopisto-opintoja, sanotaan nyt vaikka lääketieteen alalla. Asiatonlandian kuningas on määrännyt, että opinnot pitää rahoittaa valtion takaamalla lainalla tai omalla rahalla.

Pikku-Niilolla on vaikea pohdinta edessään. Hänen pitää miettiä, kannattaako ottaa lainaa ja hankkia tutkinto vai mennä suoraan töihin. Suoraan töihin mennessään Niilo saisi palkkaa 10 000 euroa vuodessa. Opinnoista on hyötyä. Valmistumisen jälkeen palkka on 20 000 euroa. (Se, joka haluaa, voi ajatella, että 20 000 euroa on palkanlisä plus muut koulutuksen mukanaan tuomat hyvät asiat kuten arvostus ja mukava työ.)

Valmistuminen tuottaa siis 10 000 euroa vuodessa lisää hyvinvointia. Ongelma on se, että tätä varten pitää ottaa 150 000 euron suuruinen laina. Kannattaako lainan ottaminen? Se riippuu lainan korosta. Jos korko on 5 %, niin lainan ottaminen toki kannattaa. Korkoa joutuu maksamaan 7 500 euroa vuodessa, kun taas palkan tai hyvinvoinnin lisäys on 10 000 euroa. Jos korko on 10 %, niin opiskelu ei kannata. Korkomeno on 15 000 euroa vuodessa, joten opiskelu tuottaa 5 000 euroa tappiota.

Isolla-Niilollahan asiat ovat aivan toisin, vai mitä? Hän voi käyttää perintörahojaan opintoihin, eikä lainanmaksua tarvitse ajatella. Isolla-Niilolla on kuitenkin omat, tosin mukavammat murheensa. Hänen täytyy päättää, mihin perintörahansa sijoittaisi. Iso-Niilo voi toki helposti sijoittaa 150 000 euroa omiin opintoihinsa ja olla ottamatta lainaa. Tällöin hänkin saa palkanlisää 10 000 euroa vuodessa.

Mutta toisaalta Iso-Niilo voi sijoittaa 150 000 euroa johonkin muuhun, esimerkiksi pääomamarkkinoille. Yksi mahdollinen sijoituskohde siellä ovat valtion takaamat opintolainat. Jos opintolainojen korko on 5 %, sijoituksen tuotto on vain 7 500 euroa vuodessa. Ison-Niilon kannattaa sijoittaa rahat mieluummin opintoihinsa, jotka tuottavat kymppitonnin. Jos taas korko on 10 %, opintolainamarkkinoilta saa 15 000 euron vuosituoton. Ison-Niilon kannattaa siis mieluummin sijoittaa rahat kuin mennä opiskelemaan. Iso-Niilo toimii siis täsmälleen samalla tavalla kuin Pikku-Niilo.

Olipa korkotaso mikä tahansa, Ison-Niilon ja Pikku-Niilon opiskelupäätös on sama. Tutkinnon hankkiminen ei siis riipu lainkaan heidän varallisuustasostaan.

Boulevard of broken dreams

Muutamat tutkijat ovat huolissaan Helsingin yleiskaavasuunnitelmista muuttaa sisääntuloväylät kaupunkibulevardeiksi. Bulevardien asunnot sijaitsevat niin lähellä katua, että liikenteen saasteet ovat vaaraksi asukkaiden terveydelle. Hesarissa haastatellun tutkijan mukaan uusien asuntojen asukkaiden elinikä saattaa alentua jopa 2,5 vuodella. Myös Hesarin pääkirjoitus ottaa kantaa asukkaiden terveyden suojelemisen puolesta.
Asiattoman toimituksen tietämys pienhiukkasten terveysvaikutuksista on sangen vaatimatonta, joten emme ota kantaa asuntojen terveellisyyteen. Sen sijaan on melko helppoa osoittaa vääräksi huoli asukkaiden kärsimyksistä. Tähän ei tarvita lääketieteen tuntemusta. Matka tarunhohtoiseen Asiatonlandiaan riittää.
Asiatonlandian pääkaupunki on nimittäin sattumalta täsmälleen samanlainen kuin yleiskaavasuunnitelman Helsinki vuonna 2050. Asiatonlandiassa sisääntuloväylät on muutettu kaupunkibulevardeiksi ja niiden varrella asuu tuhansia ihmisiä. Bulevardien varrella on kuitenkin ikävä asua, koska pakokaasut pilaavat hengitysilman.
Pitäisikö bulevardien asukkaita sääliä? Ei tietenkään. Tämä johtuu siitä, että bulevardien asukkaille on yhdentekevää, asuvatko he bulevardin varrella saasteessa vai kauempana kadusta puhtaassa ilmassa. Miksi? Koska bulevardin asukkaat voivat aina halutessaan muuttaa puhtaan ilman alueelle. He eivät muuta, koska samalla kun ilmanlaatu paranee, asuntojen vuokrat nousevat. Itse asiassa asuntojen vuokraero riittää täsmälleen kompensoimaan bulevardin asukkaille saasteesta aiheutuvan haitan. Jos näin ei olisi, puhtaan alueen asuntojen vuokrat nousisivat, kunnes vuokraero on riittävä.
Myös Asiatonlandiassa on tutkijoita, jotka ovat huolissaan asukkaiden terveydestä. Tutkijat onnistuvat suostuttelemaan Asiatonlandian pormestarin ottamaan käyttöön uuden sääntelymuodon, joka pakottaa vuokranantajat asentamaan kaupunkibulevardin varrella sijaitseviin asuntoihin tiiviimmät ikkunat. Nyt asuntojen ilmanlaatu paranee kauempana sijaitsevien asuntojen tasolle.
Hyötyvätkö bulevardien asukkaat uudesta sääntelystä? Eivät. Uusien ikkunoiden myötä bulevardin varrella ja kauempana sijaitsevat asunnot ovat täsmälleen yhtä hyviä. Näin ollen bulevardin varrella olevien asuntojen vuokrat nousevat kauempana sijaitsevien tasolle.

Kuten aiemmin todettiin, bulevardien asukkaat olisivat jo ennen sääntelyä voineet hankkia asunnon, johon saasteet eivät ulotu. Asukkaille ei siis tarjota mitään, mikä ei olisi ollut heidän saatavillaan ennen sääntelyä. Koska ennen sääntelyä asukkaille oli yhdentekevää kummanlaisissa asunnoissa he asuivat, näin täytyy olla sääntelyn jälkeenkin.

Oliko sääntely lopulta järkevää? Asukkaat eivät hyötyneet, mutta koska vuokrat nousivat, ehkäpä sääntely hyödytti vuokranantajia. Näin käy, jos asuntojen vuokratuotot nousivat enemmän kuin uusien ikkunoiden asentamiskustannukset. Voittoa maksimoivat vuokranantajat (tai rakennusliikkeet) tuskin olisivat jättäneet tällaista kannattavaa investointia tekemättä, joten uudet sisäilmanlaatua parantaneet ikkunat olivat haaskausta.