Epistä

Taloussanomat uutisoi, että Huvudstadsbladet on tehnyt jutun Helsingin kaupungin perimistä tonttivuokrista. On pakko myöntää, että me täällä Asiattomassa emme muistaneet ennen erästä puhelua, että Taloussanomat on yhä olemassa, mutta täytyypä lisätä lukulistalle.

Juttu onkin erittäin mielenkiintoinen, koska se käsittelee yhtä Asiattoman mieliaihetta eli maapolitiikkaa. Tonttivuokrien tuleva korotus on aiheuttanut ymmärrettävästi asukkaissa mielipahaa ja he kokevat korotukset epäreiluiksi. Ennen kuin korotusten reiluudesta voi puhua, on tiedettävä, kenen kannettavaksi korotukset koituvat.

Tarkastellaan tilannetta, jossa vuokratontilla sijaitsee yksityinen vapaarahoitteinen asunto-osakeyhtiö. Osassa asunnoista  asuu omistaja itse ja osassa vuokralainen, jonka vuokranantajana on yksityinen henkilö. Mitä tapahtuu vuokralaisten asumiskustannuksille, kun tonttivuokra nousee?

Ehkä hieman yllättäen, ei yhtikäs mitään. Vuokranantaja tietenkin haluaisi siirtää korkeamman tonttivuokran asunnon vuokraan, mutta ei siihen pysty. Jos pystyisi, olisi vuokranantaja jostain syystä aiemmin perinyt alhaista vuokraa hyvää hyvyyttään. Tämä ei ole kovin uskottavaa.

Jos vuokrissa on nousuvaraa, asunnon vuokranantaja tietenkin nostaa vuokraa riippumatta tonttivuokrasta. Vuokrat ovat siis jo ennen tonttivuokran korotusta juuri niin korkealla, kuin vuokralainen on valmis maksamaan. Vuokralaista ei tonttivuokrien korotus haittaa, mutta eipä hän alhaisista tonttivuokrista ole hyötynytkään.

Vuokranantaja ei pääse tonttivuokran korotuksia pakoon myöskään asunnon myymisellä. Korkeammat tonttivuokrat nimittäin heijastuvat asunnon hintaan, koska mahdolliset ostajat ymmärtävät, että asunnosta käteen jäävät vuokratuotot ovat laskeneet.

Omistusasujan tilanne on täysin sama kuin vuokranantajan eli hänen asuntonsa hinta laskee. Tonttivuokran korotus onkin verrattavissa maahan kohdistuvan kiinteistöveron nostamiseen tilanteessa, jossa yhtiö omistaa tontin. Asunto-osakkeiden omistajat maksavat korotuksen kokonaisuudessaan.

Nyt kun tonttivuokrien korotuksen maksajat tiedetään, voidaan aloittaa asiallinen keskustelu korotusten reiluudesta.

Pitkien tonttivuokrasopimusten tapauksessa keskustelua vaikeuttaa se, että asuntojen nykyiset omistajat eivät välttämättä omistaneet asuntoja tonttivuokrasopimusten solmimisen aikaan. On nimittäin niin, että juuri asuntojen ensimmäiset omistajat ovat keränneet alhaisista tonttivuokrista kaiken hyödyn, eivät suinkaan nykyiset.

Avioliittolaista Asiattoman tapaan

Eduskunta äänestää tänään tasa-arvoisesta avioliittolaista. Avioliittolaki on ollut kuumin keskustelunaihe niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa tällä viikolla. Keskustelua on käyty pääosin ideologiselta pohjalta. Lakiuudistuksen yhteiskunnallisia hyötyjä voidaan kuitenkin arvioida myös ihan samalla tavalla kuin muidenkin uudistusten.

Avioliittolain muuttamisen yhteiskunnalliset hyödyt muodostuvat suurimmaksi osaksi niiden ihmisten hyvinvoinnin lisääntymisestä, jotka eivät nyt voi mennä naimisiin, mutta lakimuutoksen jälkeen voisivat. Avioliiton arvo avioparille on se summa rahaa, jonka aviopari olisi valmis maksamaan naimisiin päästäkseen. Hyötyihin sisältyvät niin mahdolliset veroedut kuin elämän jakamisesta rakkaan ihmisen kanssa saatava onnikin. Lakimuutoksen aiheuttama hyvinvoinnin lisäys on kaikkien niiden pariskuntien yhteenlaskettu maksuhalukkuus, joita muutos koskee.

Lakimuutoksen aiheuttama hyvinvoinnin lisääntyminen olisi luultavasti merkittävää. Varsinaista tutkimustietoa ei ole, mutta lakimuutoksesta hyötyvät ihmiset tuskin pitäisivät asiaa näin tärkeänä, ellei sen merkitys heidän elämässään olisi suuri. Maailmalta on jotakin tutkimustietoa avioliiton arvosta. Yhden tutkimuksen mukaan avioliiton arvo amerikkalaisille leskille oli useita tuhansia dollareita kuussa. Tätä tulosta on vaikea yleistää Suomeen. Lisäksi nyt käsittelyssä olevan lakialoitteen arvioinnissa oikea vertailukohta on avioliiton tuoma lisäarvo verrattuna rekisteröityyn parisuhteeseen. Mutta käytettävissä oleva todistusaineisto viittaa siis siihen, että avioliiton hyödyt ovat merkittäviä.

Valaistaan asiaa laskuesimerkin avulla. Oletetaan, että avioliiton arvo avioitujille olisi keskimäärin 700 euroa kuussa. Summa vastaa Helsingin kantakaupungissa sijaitsevan kaksion vuokraaJos oletetaan 5 % diskonttokorko ja lisätään siihen vaikka 2 % avioerotodennäköisyyden huomioimiseksi, saadaan avioliiton arvoksi noin 120 000 euroa. Näin suuri yhteiskunnallinen hyöty siis saataisiin lakiuudistuksesta jokaisesta avioituvasta pariskunnasta.

Entä kustannukset? On vaikea nähdä, että lakimuutoksella olisi muita merkittäviä kustannuksia kuin Päivi Räsäselle ja muille samanmielisille koituva mielipaha. Moni on varmaan sitä mieltä, ettei tällaisia kustannuksia pitäisi ottaa huomioon laskelmissa. Asiattomassa on tiettyä sympatiaa tätä asennetta kohtaan. Mielen pahoittaminen toisten onnesta ei ole kovin puoleensavetävä piirre ihmisessä eikä miellyttävä lähtökohta hyvinvointianalyysille. Lähdetään nyt kuitenkin siitä että nämä kustannukset ovat oikeita kustannuksia. Mutta jos nämä ovat oikeita kustannuksia, niin lakimuutoksen kannattajien saama mielihyvä on yhtä hyvin lakimuutoksen hyötyjä.

Päivi Räsäselle samaa sukupuolta olevan pariskunnan avioitumisen kustannus on se rahasumma, jonka Räsänen olisi valmis maksamaan estääkseen avioliiton. Avioliittojen yhteiskunnallinen kustannus on se summa, jonka vastustajat olisivat yhteensä valmiit maksamaan estääkseen samaa sukupuolta olevien avioitumisen. Jos tämä kustannus ylittää avioitujille ja avioliiton kannattajille koituvan hyödyn, avioliiton yhteiskunnalliset kustannukset ylittävät hyödyt.

Jos siis otetaan huomioon vain avioitujien hyödyt, on ilmeistä että tasa-arvoinen avioliittolaki on yhteiskunnallisesti todella hyödyllinen lakiuudistus. Mutta vaikka laskelmissa otettaisiin huomioon myös muille lakimuutoksesta mahdollisesti seuraava mielipaha / mielihyvä, on syytä uskoa että hyödyt ylittävät kustannukset merkittävästi. Vastustajille koituva haitta kompensoituu suureksi osaksi kannattajien hyödyillä, joten keskeinen lakimuutoksen vaikutus on avioitujille koituva merkittävä hyöty.

Keppiä ja porkkanaa

Yleisradion mukaan erilaisiin yritystukiin menee vuosittain lähes miljardi euroa. Kuten jutussa haastateltu ekonomisti ansiokkaasti selventää, yritystuet hyvin harvoin, jos koskaan onnistuvat tavoitteissaan. Me Asiattomassa olemme olleet siinä käsityksessä, että esimerkiksi lastensairaaloihin tai vanhustenhoitoon ei oikein riitä rahaa, mutta YLE:n listaa katsoessa valtiolla näyttää olevan rahaa yllin kyllin.

Sen sijaan, että pöyristyisimme tästä jokseenkin holtittomasta rahankäytöstä sen enempää, on hyödyllisempää pohtia, miksi yritysten tukeminen menee niin helposti mönkään.

Aluksi on syytä muistuttaa kaikkiin julkisiin tukiin liittyvästä tärkeästä, mutta poliitikoilta niin usein unohtuvasta asiasta. Yhden porkkana on nimitäin aina toisen keppi. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tukieurot eivät härmisty yritysjohtajien kouriin tyhjästä, vaan ne täytyy verottaa muilta veronmaksajilta. Tämä tietenkin rankaiseee aloja, kuten viattomia vaattureita, jotka eivät saa tukea.

Toinen vieläkin vähemmälle huomiolle jäävä seikka on se, että rahan antaminen yrityksille itsessään on haitallista. Ajatellaan esimerkkinä vaikkapa investointitukea. Yleensä tuet pyritään suuntaamaan nimenomaan sellaisiin investointeihin, joita yritys ei tekisi ilman tukea. Nämä investoinnit eivät siis ole yrityksen näkökulmasta kannattavia.

Koska yritystuki ei kata koko investointia, joutuu yritys laittamaan investointiin myös omaa rahaa ja resursseja. Nämä ovat tietenkin pois muista käyttötarkoituksista tai investoinneista, jotka yritys olisi tehnyt ilman valtion tukea. Tuen myötä tehdään siis vähemmän kannattavia investointeja. Tietysti yritys on paremmassa tilanteessa saatuaan tuen, mutta se olisi paljon mieluummin ottanut tuen ja tehnyt rahalla, mitä itse haluaa.

Julkinen valta tekee siis hallaa sekä ottaessaan että antaessaan rahaa. Tuomio on melko jyrkkä. Jääkö yritystuille mitään perusteluita?

Ainoa järkevä peruste yritystuille on se, että niistä aiheutuvat investoinnit tuottavat jotain yhteiskunnallista hyvää, jota yritys ei huomioi päätöksissään ja että tämä hyvä kattaa edellä kuvatut kustannukset. Tällaisten investointien tunnistaminen on erittäin vaikeaa, vaikka poliitikko aidosti ajattelisikin koko yhteiskunnan etua.

Jätämme lukijoiden arvioitavaksi, kuinka todennäköisesti nämä ehdot täyttyvät YLE:n listaamien tukien tapauksessa.