Lukukausimaksut ja ilmaiset lounaat

Hallitus suunnittelee lukukausimaksujen perimistä ulkomaalaisilta korkeakouluopiskelijoilta. Helsingin Sanomat raportoi 30.10. laajasti maksuihin kohdistuvaa kritiikkiä. Mitä lukukausimaksuista pitäisi ajatella?

Pohditaan asiaa Asiattoman lukijoille tuttuun tapaan yksinkertaisen tarinan avulla. Kaukana, kaukana Asiatonlandia-nimisessä maassa on kehitetty mielenkiintoinen järjestely matkailun edistämiseksi. Asiatonlandian pääkaupungissa turistit saavat kaikissa ravintoloissa ruoat ja juomat ilmaiseksi. Julkinen sektori korvaa ravintoloitsijoille ulkomaalaisten tekemät laskut verovaroista.

Radikaali asiatonlandialainen poliitikko on kuitenkin tehnyt pöyristyttävän ehdotuksen: aletaan periä ulkomaalaisilta osa näiden popsimien aterioiden hinnasta. Ehdotus kohtaa suoranaisen vastalausemyrskyn.

Asiatonlandian Vihreiden edustaja tyrmää ehdotuksen ”populistisena ja idioottimaisena”. Mikään tutkimus ei hänen mukaansa puolla maksujen perimistä aterioista. Päinvastoin, ravintola-aterioista perittävät laskut vähentävät asiakkaiden hakeutumista ravintoloihin ja lisäävät byrokratiaa.

Ilmaiseksisyöjien etujärjestön edustaja puolestaan valittaa, että maksujen periminen ravintolassa syömisestä olisi epäreilua vähemmän tunnetuille ja pahaa ruokaa tarjoaville ravintoloille. Näihin nimittäin hakeutuisi vähemmän asiakkaita. Esitys uhkaisi Ilmaiseksisyöjien järjestön mielestä myös Suomen kilpailukykyä, koska juuri syöpöttelyn ja juopottelun maksuttomuus on vetovoima kansainvälisten mässäilijöiden houkuttelussa.

Asiatonlandiassa muuten myös paikalliset asukkaat syövät ilmaiseksi ravintolassa. Mutta se on jo toinen tarina.

Parahin kaavoittaja, saanko esitellä: Ronald Coase

Helsingin Sanomien mukaan Espoon ja Lauttasaaren välissä olevan Koivusaaren rakennussuunnitelmat etenevät. Kaupunkisuunnitteluvirasto rauhoittelee maisemasta huolestuneita kansalaisia ja lupaa ”kauttaaltaan matalaa rakennusrintamaa”. Asiaton on jo aiemmin hämmästellyt tätä korkeuskammoa ja kirjoitus sai aikaan myös raivokkaan keskustelun.

Mutta mennään itse kysymykseen. Ovatko Helsingin nykyiset asukkaat uhreja, joita pitää suojella korkeilta taloilta?

Periaatteessa ajatus on järkevä. Jos naapuriin tuleva tornitalo aiheuttaa haittaa nykyisille asukkaille, eikä rakennuttaja ota tätä huomioon, rakennetaan liian korkeita rakennuksia. Tämä havainto johtaa monen ajattelemaan, että julkisen sektorin eli kaavoittajan tulee puuttua peliin ja asettaa rakennuksille korkeusrajoitus. Ajatus siis on, että uudet asukkaat aiheuttavat nykyisille asukkaille haittaa, joka on jotenkin korjattava.

Näin ajateltiin pitkään myös taloustieteessä, kunnes paikalle saapui Ronald Coase.

Yksi Coasen oivalluksista oli kyseenalaistaa se, kuka oikein aiheuttaa ulkoisvaikutusten ja kenelle. Nykyisessä kaavoitusprosessissa uustuotannon vieressä asuvat mahdollisesti kärsivät haittaa heidän mielestään liian korkeasta rakentamisesta. Siksi kaavoittaja pyrkii ottamaan näiden ihmisten toiveet huomioon.

Asian voi kuitenkin nähdä myös niin, että nykyiset asukkaat aiheuttavat haittaa potentiaalisille uusille asukkaille, joiden asuntojen rakentaminen estetään. Coasen tavoite ei tietenkään ollut hakea syyllisiä, vaan päätyä yhteiskunnan kannalta mahdollisimman hyvään lopputulokseen.

Eikö kaavoittaja nimenomaan pyri samaan? Tuskin, ja useasta syystä. Ehkä tärkein syy on se, että kaavoittaja on helsinkiläisten äänestäjien agentti. Muualta muuttavilla uusilla asukkailla ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa kaavapäätökseen. Ongelmaa pahentaa se, että kukaan ei oikein tiedä, ketkä jäävät ilman asuntoa, joten kansanliikkeen kokoaminen asian taakse on mahdotonta.

Helsingistä tulee siis liian pieni, koska kaavoituspäätökset tehdään hienojen lähidemokratiaperiaatteiden mukaan.

Ota sinä Herlinit niin minä otan tehtaat

Helsingin Sanomien pääkirjoitussivun kolumnissa puhuttiin sitoutuneen omistamisen tärkeydestä. Kolumnissa oli paljon mielenkiintoisia piirteitä. Journalismin etiikasta kiinnostuneet kiinnittivät kenties huomiota siihen, kuinka HS:n pääkirjoitussivulla ylistettiin lehden emoyhtiön merkittävimpiä omistajia ja heidän sukulaisiaan. Kolumnistin arviot Erkkojen ja Herlinien upeudesta olivat nimittäin uskomattoman hunajaista luettavaa.


Mutta varsinaiseen asiaan. Kolumnissa esitettiin useita käsittämättömiä väitteitä. Puhutaan niistä.

– Suuryrityksen ”sitoutunut omistaja on paljon tehtaita arvokkaampi asia”.

Toivottavasti pääsemme joskus jakamaan pääkirjoitustoimittajan kanssa jonkun suuryrityksen, vaikkapa Koneen. Kiistaa ei nimittäin tule, annan mielelläni Herlinit toimittajalle ja pidän itse Koneen tehtaat.

– Suomen sokerin myynti ja Alkon pilkkominen 1980-luvulla olivat huonoja asioita.

Sääntelytaloudessa ja tullimuurien takana 1970- ja 1980-luvulla viihtyneet monopolit ja liki monopolit eivät olleet hyviä, vaan pahoja asioita. Monopolit hyödyttävät niiden omistajia ja haittaavat kaikkia muita. Esimerkiksi kaikkia, jotka joutuvat maksamaan sokerista liikaa. Elintarvikealan monopolien, sääntelyn ja tullien poistuminen on ollut merkittävä suomalaisten hyvinvointia lisäävä tekijä. Jokainen joka muistaa miltä 1980-luvun alun K-marketissa näytti, ymmärtää tämän.

– Kun Nokia 1980-luvun lopussa oli kriisissä, Yhdyspankki ja Pohjola toimivat avainomistajina, joilta yhtiön johto sai suojaa ja tukea. Ja todellista valvontaa. Tämä oli hyvä asia.

Voiko todella olla niin, että joku kaipaa 1980-luvun talouselämää, jossa valta oli keskittynyt ja jossa pankkileirit ristiinomistusten kautta hallitsivat suurta osaa taloudesta? Tämäkin järjestely hyödytti muutamia sisäpiiriläisiä kaikkien muiden kustannuksella. Se että pankit antoivat suojaa ja tukea kannattamattomille yrityksille, joiden johtajat olivat kavereita, oli pöyristyttävä, ei hyvä asia.
 
– ”Suomi on kasvottomien omistusten maa.” Tämä on huono asia.

Kasvoton omistaminen tarkoittaa samaa kuin hajautettu omistaminen. Ennen maailmassa omistus Suomessa oli kasvollisempaa, koska muutamat henkilöt ja suvut omistivat lähes kaiken tai ainakin määräsivät lähes kaikesta. Kasvollinen omistaminen on nykyisinkin tyypillistä maissa, joissa taloudellinen määräysvalta on keskittynyt. Esimerkiksi entisen Neuvostoliiton alueella on useita kasvollisen omistamisen kärkimaita.

Ei voi myöskään välttyä vaikutelmalta, että ”kasvoton” on toimittajalle usein synonyymi ”ulkomaalaisen” kanssa. On paljon syitä miksi kansainvälinen omistus on hyvä asia. On paljon syitä miksi ulkomaalaisiin kohdistuva epäluulo on epämiellyttävää. Tyydytään tässä huomauttamaan, että toimittajan ihaileman Koneen omistajat tehdessään yrityskauppoja ulkomailla ovat siellä ihan yhtä kasvottomia kuin ulkomaalaiset täällä.

-Jo muutama vuosikymmen Suomessa on jouduttu näkemään, että toimiala toisensa jälkeen on annettu pois.

En tiedä miten tämä on tarkoitettu ymmärrettäväksi, mutta tietenkään toimialoja ei ole annettu pois. Yritysten myynnistä saadaan aina vastineeksi varallisuutta. Yleensä saman verran kuin pois annetun yrityksen arvo. Tästä on jo ehdittyä puhua Asiattoman kirjoituksessa Ulkomaiset sijoitukset ja perheen autokaupat. Kun toimittaja luettelee poismyytyjä yhtiöitä, hän ei ota huomioon, että niitä ei ole annettu pois, vaan vaihdettu johonkin muuhun varallisuuteen. Jokaista myytyä yritystä vastaa jokin toinen, suomalaisten omistama yhtä arvokas varallisuus.

Kolumnissa ylistettiin myös perheyrittäjyyttä, mutta perheyrityksistä tulee erillinen kirjoitus myöhemmin. Watch this space.