Ulkomaiset sijoitukset ja perheen autokaupat

Helsingin Sanomien taloussivut ovat yleensä luotettava disinformaation lähde. Olikin iloinen yllätys nähdä, kuinka yritysten myymistä ulkomaille käsittelevässä artikkelissa 16.9.2014 oli haastateltu asiaan todella perehtynyttä ekonomistia. Tämä totesi, että ulkomaille ostetut yritykset eivät esimerkiksi vähennä työpaikkoja yhtään enempää kuin kotimaisessa omistuksessa olevat. Myös muut kaksi haastateltua ekonomistia olivat yhtä mieltä: yritysten myyminen ulkomaille ei ole haitallista.

Haastateltu ministeri Antti Rinne oli tietenkin toista mieltä kuten ilmeisesti toimittajakin, joka otsikoi jutun jotenkin niin, että ihan sama mitä kaikki asiantuntijat sanovat, pahaa kaikki on silti.

Tästä huolimatta ekonomistien sanomiset olivat viisaita ja on helppoa olla samaa mieltä heidän kamssaan. En kuitenkaan malta olla lisäämättä ekonomistien sanomisiin ja tässä blogissa olevaan toiseen kirjoitukseen paria vaatimatonta ajatusta koskien ulkomaankauppaa ja ulkomaisia investointeja.

Ulkomaiset investoinnit aiheuttavat selvästi päänvaivaa ainakin HS:n toimittajille ja politiikoille. Toisaalta niistä ollaan huolissaan, kuten ministeri aiemmin siteeratussa artikkelissa. Toisaalta taas niitä toivotaan, kuten esim. täällätäällä ja täällä. Kumpi nyt sitten on totta? Ovatko ne investoinnit hyviä vai ei?

Valaistaan asiaa perheesi tekemällä autokaupalla. Teillä on auto, jonka myytte 10 000 eurolla. Rikastuitteko juuri kymppitonnilla? Ette tietenkään, saitte kymppitonnin, mutta menetitte auton. Minkä arvoinen auto oli teille? Suurin piirtein kymppitonnin arvoinen, koska joku osti sen sillä hinnalla. Luultavasti se oli teille hiukkasen alle kymppitonnin arvoinen, kun suostuitte myymään sen, mutta ei luultavasti paljon, ellei ostajanne ollut täydellinen urpo, joka maksoi törkeää ylihintaa.

Toisin sanoen rikastuitte pikkiriikkisen kauppaa tehdessä, mutta rikastuminen ei ollut läheskään myyntihinnan 10 000 euroa luokkaa. Itse asiassa nolla on aika hyvä arvio rikastumisenne määrästä. Ulkomainen investointi Suomeen on samanlainen asia. Kun ulkomaalainen ostaa tehtaan Suomesta, hän kylläkin maksaa suomalaisille ison summan rahaa, mutta saa vastineeksi tehtaan, jonka arvo on suurin piirtein tuon summan suuruinen. Suomalaiset eivät siis juurikaan rikastu, eivätkä köyhdy investoinnin johdosta. Ulkomaisella sijoituksella ei siis ole mitään väliä.

Tätä yksinkertaista logiikkaa ei jostakin syystä yleensä sovelleta ulkomaisista investoinneista kirjoitettaessa. Joko riemuitaan valtavasta summasta joka on sijoitettu Suomeen (sata miljoonaa euroa ilmaista rahaa!) ja unohdetaan, että vastaavan arvoinen määrä tehtaita tms. siirtyy ulkomaiseen omistukseen. Tai sitten synkistellään siitä, että myydyn yrityksen voitot valuvat nyt ulkomaille. Tässä taas unohdetaan se, että yrityksen hinta on suurin piirtein sen tulevien voittojen nykyarvo, joten ulkomaalainen sijoittaja maksaa nuo tulevat voitot kerralla myyntihinnassa (ks. selitys alla).

Päättelyketjuun voidaan esittää eräitä vastalauseita. Joihinkin näistä vastaavat ansiokkaasti HS:n artikkelissa siteeratut ekonomistit. Tarinasta jää esimerkiksi epäselväksi, miksi ulkomaankauppa ja kansainvälinen sijoitustoiminta on hyvää (ne ovat hyviä asioita). Minun tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut esittää täydellistä teoriaa ulkomaisista sijoituksista, vain korostaa sitä, että sijoitusta pitää ajatella ensisijaisesti samanlaisena vastikkeellisena kauppana kuin auton myyntiä. Kaikki muu on hienosäätöä ja kuorrutusta. Missään tapauksessa sijoituksen loppusumma ei anna mitään informaatiota siitä kuinka paljon suomalaiset rikastuivat tai köyhtyivät.

Pelkoa ja inhoa vapaakauppaneuvotteluissa

YLE:n ulkomaan uutisten nettisivuilla käsitellään EU:n ja USA:n vapaakauppasopimusta, johon ilmeisesti liittyy suuria pelkoja. Jutun sävy on valitettavan tuttu suomalaisessa vapaakauppaa koskevassa keskustelussa. Vapaakauppa on lähtökohtaisesti pahaa ja erityisen pahaa se näyttää olevan, jos vapaaehtoisen kaupan toinen osapuoli on ulkomaalainen suuryritys. Juttu käsittelee lähes ainoastaan vapaakauppasopimuksen uhkia ja haittoja. Sopimus sisältää varmasti ongelmia, joista on hyvä keskustella, mutta on silti käsittämätöntä, kuinka vähän jutussa ja Suomessa yleensäkin puhutaan vapaaehtoisen kaupan hyödyistä.


Lisäksi jutussa kompastutaan hyvin tyypilliseen virheeseen, kun arvioidaan vapaakaupan hyötyjä ja haittoja. Tässä lainaus Suomea neuvotteluissa edustavalta ulkoministeriön edustaja koskien kysymystä sopimuksen haitoista Suomelle:

”Koska sopimus on kahdenvälinen, amerikkalaiset tuotteet saisivat Suomessa kilpailuetua esimerkiksi japanilaisiin verrattuna. Tämä voi johtaa siihen, että valitaan halvempi amerikkalainen tuote kalliimman mutta kestävämmän ja paremman japanilaisen sijasta. Sopimus voi myös syrjäyttää kauppojen hyllyiltä laadultaan amerikkalaisia tuotteita heikommat suomalaiset tuotteet.”

Ulkoministeriön edustajan vastauksen ongelma on se, että kumpikaan mainituista seikoista ei ole suomalaisten kannalta haitta vaan hyöty. Tämä on pahin virhe, minkä kustannus-hyöty -analyysissä voi tehdä.

Vapaakaupan myötä suomalaisiin kauppoihin ilmestyy amerikkalaisia tuotteita tai jo hyllyssä olevien amerikkalaisten tuotteiden hinnat laskevat. Kuluttajien valintamahdollisuudet siis kasvavat, mikä ei voi vähentää kuluttajien hyvinvointia. Jos kuluttajat eivät muuta kulutuskäyttäytymistään, heidän hyvinvointinsa ei muutu. Jos taas kuluttajat valitsevat mieluummin uusia tarjolle tulevia tuotteita jo tarjolla olevien tuotteiden sijaan, kuluttajien hyvinvointi kasvaa. Näin käy, vaikka uusi tuote olisikin kestämättömämpi tai huonompi, kunhan sen alempi hinta kompensoi huonomman laadun.

Vapaakaupalla on Suomessa huono maine, vaikka sen hyödyt ovat valtavat ja helpot osoittaa. On valitettavaa, että verovaroilla toimiva YLE pönkittää tätä huonoa mainetta jutulla, joka ei sisällä juuri lainkaan asiaa vapaaehtoisen vaihdannan ilmiselvistä hyödyistä.

Helsingin Sanomat vs. tiede

Ihminen on evoluution tulos, kuten kaikki muutkin elolliset olennot. Siksi ihmisten ja kaiken muunkin elollisen ymmärtämisessä evoluutionäkökulma on aivan keskeinen ja välttämätön. Tällainen on karkeasti nykyinen tieteellinen näkemys, joka on hyväksytty myös laajemmin: vain uskonnolliset kiihkoilijat tai muuten rajoitetusti rationaaliset henkilöt ovat toista mieltä. Helsingin Sanomat kuitenkin pystyy yllättämään jopa tässä suhteessa asettumalla humpuukimaakarien puolelle tiedettä vastaan.

HS:n tiedesivuilla 19.9.2014 julkaistussa artikkelissa kerrotaan Turun yliopistossa alkavasta evoluutiopsykologian koulutusohjelmasta. Otsikkoa myöten jutussa väitetään, että evoluutiopsykologia on jotenkin kiistanalainen tutkimusala. Väite on aika käsittämätön, sillä evoluutionäkökulman soveltaminen ihmisen psykologiaan on paitsi täysin epäkiistanalaista, myös osoittautunut tieteellisesti erittäin hedelmälliseksi lähestymistavaksi. Kuten missä tahansa elävässä tieteenhaarassa, evoluutiopsykogiassa on kiistoja tuloksista, siis siitä, kuinka evoluutio on tarkasti ottaen muokannut ihmisen psykologiaa ja kuinka perimän ja ympäristön vuorovaikutus ohjaa käyttäytymistä. Kukaan järjissään oleva henkilö ei kuitenkaan ole sitä mieltä, että evoluutionäkökulma sinänsä olisi jotenkin kiistanalainen.

Mihin ihmeeseen sitten HS:n toimittajaparan näkemys kiistanalaisuudesta oikein perustuu? Luultavasti ongelma on osittain sama kuin toimittajilla monesti. Toimittajat ovat usein yhteiskuntatieteellisen koulutuksen uhreja, ranskalainen sosiologia ja feministinen teoria kun ovat fundamentalistisen kristinuskon lisäksi merkittävimpiä tiedettä koskevan väärän tiedon levittäjiä. En jaksanut selvittää tämän jutun kirjoittajan taustaa, mutta voin lyödä vetoa anteliaalla kertoimella siitä, ettei evoluutiobiologia tai mikään varsinainen empiirinen tiede ole merkittävässä asemassa toimittajan koulutustaustassa.

Yksittäisen toimittajan rajoitteita kiinnostavampaa on se, mitä juttu kertoo HS:n toimituksellisista standardeista. Kokonainen tieteenala leimataan epäilyttäväksi lähinnä sen perusteella, että toimittajan mukaan “tänä kesänä julkisuuteen on noussut esimerkiksi evoluutiopsykologian oletus ihmisestä kivikautisena luolamiehenä”. Sitä missä “julkisuuteen nouseminen” on tapahtunut, ei kerrota. Jos ex-missi kiistää iltapäivälehdessä HIV:n tarttuvan yhdynnässä, onko HIV:n epidemiologia automaattisesti kiistanalainen?

Jutun nettiversiossa on linkki saman toimittajan vielä pöyristyttävämpään artikkeliin. Tämä 19.9.2014 päivätty juttu on otsikoltaan “Sosiobiologia jätti synkän maineen”. Artikkelin sisältö on lähinnä se, että E. O. Wilsonin uraauurtava 1970-luvun kirja Sociobiology oli synkkä tekele jonka karmeuden pitäisi aiheuttaa kaikissa oikein ajattelevissa vastenmielisyyttä evoluutiopsykologiaa kohtaan. Tällä kertaa toimittajalla on näkemyksensä perustana kesän kirjoittelun lisäksi kaksi tutkijahaastattelua.

Asiantuntijoilta kysyminen on sinänsä suositeltava ajatus, mutta evoluutiopsykologien, evoluutiobiologien tai muiden tieteetekijöiden sijasta toimittaja on haastatellut naistutkijaa ja filosofia. Naistutkijan kompetenssista todetaan, että hän on tutkinut “kulttuurista evoluutiopuhetta”. Vilkaisu tutkijan julkaisuluetteloon paljastaa, että näin todella on: evoluution asemesta tutkija on tutkinut sitä mitä ihmiset juttelevat evoluutiosta. Yhttä hyvin lääketiedettä kommentoimaan voitaisiin valita henkilö, joka on tutkinut sitä kuinka työpaikan kahvihuoneessa valitetaan erilaisista vaivoista.

Toinen haastateltavista oli filosofi. Filosofeista tulee luultavasti useita tilaisuuksia keskustella myöhemmin tässä blogissa, joten en jaksa kirjoittaa nyt kovinkaan paljon. Mainitsen vain, että filosofin keskeisin kommentti oli että “evoluutiopsykologialla voidaan nykyisin tarkoittaa monia asioita”. Deep, man.

Keskeinen tulos evoluutiohetulan heittoa tutkivan naistutkijan haastattelusta oli, että Wilsonia ym. “kritisoitiin kiivaasti” “akateemisessa maailmassa”. WIlsonia todella kritisoitiin kiivaasti aikanaan, minkä lisäksi hänen kimppuunsa hyökättiin fyysisesti hänen luentojaan keskeytettiin mielenosoituksilla ja hänet leimattiin rasistiksi. Naistutkija jatkaa tällä samalla asiattomalla ja perusteettomalla linjalla.

Wilsonin teoksen kirjoittamisesta on kulunut pitkä aika, ja monet osat kirjasta ovat varmaankin vanhentuneet. Näinhän kehittyvien tieteenalojen kirjallisuudelle käy. Mutta kirjan perusajatusta, sitä että evoluutiolla on keskeinen rooli ihmisen käyttäytymisen ymmärtämisessä, ei kiistä parin pienen tieteenvastaisen klikin ulkopuolella kukaan. On jokseenkin valitettavaa, että Helsingin Sanomat on valinnut nämä hörhöt omaksi viiteryhmäkseen.