Synnin palkka on sairausloma

Toimi Kankaanniemi töppäsi. Niin, että siinä saattoi mennä ministeripaikkakin. Tilanne on kristillisestä taustastaan tunnetulle Toimille kiusallinen, mutta onneksi perunakellarista voi aina soittaa päivän tai pari sairauslomaa. Ja pysyä kellarissa.

Muistamme kun Ilkka Kanervalle kävi jotakuinkin samoin. Ileäkin hävetti. Niin paljon, ettei yksi pieni sairausloma riittänyt paikkaamaan haavoja. Hän sai ensimmäisen toipumisjakson päälle vielä viikon lisäsaikkua. Mutta Kanerva olikin jo istuva ministeri.

Näin aiheesta Ilta-Sanomat.

Hävettämisen äityminen akuuttia vuodelepoa vaativaksi taudiksi ei ole suinkaan vain poliitikkojen ongelma. Esimerkkejä löytyy paremmistakin piireistä. Kuten saarnaajista. Nokia Mission johtaja Markku Koivisto jäi kiinni ”seksuaalisten rajojen rikkomisesta” ja sai eheyttävää sairauslomaa.

Näin asiasta kirjoitettiin.

Ja jos kerran Jumalan mies joutuu kokoamaan itseään sairauslomalla, ei liene ihme, että syntisemmältä sektorilta löytyy useitakin esimerkkejä. Maallisemmat luodut ovatkin selkeästi heikompaa tekoa kuin kovaksi keitetyt poliitikot saati uskossa vahvat saarnamiehet.

Kevan toimitusjohtaja Markku Kauppinen vetäytyi sairauslomalle, kun häntä epäiltiin osallisuudesta vaalirahajupakkaan. Vaikkei häntä koskaan edes syytetty.

Valviran ylijohtaja Marja-Liisa Partanen ilmoitti jättävänsä paikkansa siksi aikaa, kun poliisi tutkii, onko valelääkäriväitteet tosia. Sosiaali- ja terveysministeriö ilmoitti, ettei tuollaisesta syystä voi itseään hyllyttää, mutta asia ratkesi näppärästi, kun ylijohtajatar sai 10 päivää saikkua.

Edellisistä enemmän tässä.

On inhimillistä, että työkyky saattaa tilapäisesti alentua esimerkiksi perhepiirissä sattuneen tragedian takia. Mutta kun on hakeutunut julkiseen toimeen, kuten esimerkiksi poliitikko, pitäisi ahterin kestää merivettä myös silloin, kun se tyrskyää. Etenkin, jos kyseessä ei ole henkilökohtaista töppäilyä kummoisempi tragedia. Vai mitä sanotte tästä:

Vantaan silloinen kaupunginjohtaja Jukka Peltomäki otti virkamatkalleen mukaansa aidon sijasta ”virkaatekevän” vaimonsa, jonka kanssa asiain hoito osoittautui viranhoitoon liittyviä tehtäviä mielekkäämmäksi, käry kävi ja seurauksena oli kuukauden sairausloma.

Näin se kävi.

Tämän pikaisen katsauksen perusteella sairauslomaa edellyttäviä vaivoja ovat siis ainakin seksuaalinen häirintä, kabinettikähminnät, kaapista kaatuminen, vastuun pakoilu sekä luottamus- ja virka-aseman väärinkäyttö. Tai ainakin niistä kärähtäminen.

Onneksi omakohtaista kokemusta on lähinnä vain pienimuotoisista syysflunssista. Ne eivät ole toistaiseksi vieneet työkykyä.

Tuleeko mieleesi muita esimerkkejä sairauslomiin johtaneista töppäilyistä? Anna kuulua: anzion mukaan -fb-ryhmä.

 

Anssi järvinen profiili

Kommentit (1)
  1. Poliitikon ahterista, merivedestä, sen tyrskystä sekä ahterin kestävyydestä - Image-blogit
    29.10.2017, 14:14

    […] saattaa tilapäisesti alentua esimerkiksi perhepiirissä sattuneen tragedian takia.”,  kirjoitin aiheesta pari vuotta […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *