#sanoeikärkkäiselle

Tavaratalo J. Kärkkäinen vietti maaliskuussa 20. Sikapäiviä. Sikapäivät on ikään kuin Kärkkäisen vastine Stockan Hulluille päiville.

Maaliskuun Sikapäivillä oli saatavilla useiden maineikkaiden suomalaisten brändien tuotteita sopuisaan hintaan.

Mutta onko enää keväällä 2018?

Kiitos Helsingin Sanomien, Kärkkäinen nousi taas otsikoihin. HS kirjoitti 23.10., että useat suomalaiset brändit kuten esimerkiksi Fazer, Fiskars, Joutsen ja Berner pohtivat yhteistyönsä jatkoa rasistiksi todistetun Juha Kärkkäisen johtaman ja hänen nimeään kantavan J. Kärkkäinen -tavarataloketjun kanssa.

Kärkkäinen on vuosikausia tehnyt läheistä yhteistyötä Helsingin Rautatieaseman edustalla törkeästä ja kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä tuomitun uusnatsin ja Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) aktiivin Jesse Torniaisen varapuheenjohtaman Pohjoinen Perinne ry:n kanssa.

Kärkkäinen tukee aateveljiään mm. välittämällä tavaraa yhdistyksen verkkokaupan myytäväksi, kuten esimerkiksi tästä Iltalehden jutusta voimme lukea.

Pohjoismaisen Vastarintalikkeen pidetään yleisesti olevan radikaalein suomalainen äärioikeistolainen liike.

Sen jäsenillä on lukuisia väkivaltatuomioita, ja liike vannoo Hitlerin lanseeraaman kansallissosialismin nimeen.

Niin, ja vielä se todiste Kärkkäisen natsitaustasta: hänet tuomittiin vuonna 2014 kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Asiasta voit lukea enemmän vaikka tästä vuoden takaisesta jutustani.

Kärkkäinen luovutti Magneettimedia-julkaisunsa Pohjoinen perinne -aktivistien julkaistavaksi vuonna 2015.

Eli Torniaisen ja kumppanien.

Siis sen Torniaisen, joka on tuomittu kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä vankeuteen.

Sen ihan saman Torniaisen, joka häkin heilahtimista odotellessaan johtaa joukkojaan natsimyönteisissä mielenosoituksissa, kuten voimme tästä Aamulehden jutusta lukea.

Kärkkäisen tavarataloja markkinoivien asiakaslehtien toimituspolitiikka on kuitenkin säilynyt hämmästyttävän samankaltaisena kuin Magneettimedian, jonka kansikuvapojaksi allekirjoittanutkin tahtomattaan joutui. Jo jutun otsikko kertoi paljon kirjoittajansa aatemaailmasta: “Juutalaisen mainostoimiston veteraani hyökkäsi Magneettimediaa vastaan.”

Hyvin samankaltaista maailmankuvaa edustaa myös J. Kärkkäinen-yhtiön julkaiseman KauppaSuomi-nimisen ilmaisjakelulehden julkaisema rasistinen kirjoitus suomalaisen koulukasvatuksen tilasta.

Huhtikuussa 2017 KauppaSuomi otsikoi juttunsa “Kouluista tehtiin poliittisia aivopesukeskuksia – ketkä ovat syyllisiä?”.

Sen kirjoittajaksi on merkitty Arvi Pihkala.

Arvi Pihkalan juttu täysin samalla otsikolla julkaisiin myös Magneettimediassa osana juutalaiset ja rasismi -sarjaa.

Molemmissa kirjoituksissa Pihkala nostaa “opetusjärjestelmän rapauttajina” esiin juutalaisen suomalaisprofessorin Karmela Liebkindin ja antropologin Israel Ehrenbergin.

Mainittakoon vielä, että Väestötietokeskuksen mukaan Suomessa ei asu ensimmäistäkään Arvi Pihkala -nimistä henkilöä. Lue vaikka.

Yleisesti arvellaan, että nimimerkki kuuluisi uusnatsien johtohahmoina toimineelle Juuso Tahvanaiselle.

Näin ounastelee esimerkiksi natsipiireistä irtaantunut Esa Holappa YLElle.

Kun Kärkkäinen oli luopunut rasistiseksi ja juutalaisvastaiseksi leimautuneesta Magneettimediasta, sen seuraajaksi tavaratalon asiakaslehdeksi perustetun KauppaSuomen luvattiin kertovan “kaikesta siitä mikä kaupallisesti liittyy kotiin, perheeseen, asumiseen ja suomalaisten vapaa-aikaan”.

Kuten juuri “aivopesukeskus”-jutusta saatoimme havaita.

Olisikohan meidän suomalaisten kuluttajien nyt aika sanoa ei kansallissosialistiselle tavarataloketjulle.

Olisikohan meidän syytä äänestää jaloillamme ja lompakoillamme.

Voisimmeko vihdoin näyttää, että meillä on mielipide.

Sellainen, jota ei “sikapäivän” tarjouksilla voi ostaa.

#sanoeikärkkäiselle.

Ja jaa se somessa.

 

Jos jaat tai et, kerro syy täällä.

 

 #sanoeikärkkäiselle.

 

Anzio

 

 

Kommentit (12)
  1. Puutuppa Anssi kaikissa viisaudessasi myös vasemmistovihreän ystäväsi Fatim Diarran Fasistiseen kirjoitteluun maaseudun ihmisistä. Paljastaa teikäläisten arvomaailman. No eipä taida sopivan sinun arvoihin.

    1. Kyllä koska jonkun urpon tyhmä kommentti on täysin sama asia kuin natsien systemaattinen tukeminen. Hienosti argumentoitu Whataboutismin kunniamerkki sinulle!

  2. Tero Sivula
    6.11.2017, 11:21

    Kake on viisas mies, kun henkilö x kirjoittaa jostakin epäkohdasta, hänen tulisi kirjoittaa samalla myös kaikista muistakin epäkohdista 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *