Olemme viemässä lapsiltamme suurimman asian, jonka heiltä voimme viedä. Toivon.

Meidät on kasvatettu uskomaan johonkin.

Lapsena uskoimme sokeasti vanhempiimme.

Ja joulupukkiin, mutta se usko tapaa kadota ennen kymmenettä ikävuotta.

Uskoni ensirakkauden iankaikkisuuteen kadotin 15-vuotiaana.

Ja monen ikätoverini usko Jumalaan katosi samoihin aikoihin, heti riparin jälkeen.

Ikäluokkani uskoi myös Kekkoseen. Ja hänen ikuiseen elämäänsä.

Kunnes Kekkonen kuoli.

Monet uskoivat myös Neuvostoliittoon ja kommunismiin.

Loppu tuli näillekin uskomuksille.

Suurin osa ikäluokastani uskoi kuitenkin Yhdysvaltoihin.  Sen kaikkivoipaisuuteen, voimaan ja mahtiin sekä viisauteen.

Sittemmin nämäkin uskomukset ovat todentuneet vääriksi.

Ja monen usko Euroopan unioniinkin vähintäänkin horjuu.

Enemmistöltä brittiäänestäjistä se on todistettavasti mennyt.

 

Johtuuko ihmiskunnan levottomuus siitä, ettei ihmisillä ole mitään eikä ketään, johon nojata ja uskoa?

Ettei ole toivoa.

 

Vuosittain julkaistava Nuorisobarometri mittasi 15–29-vuotiaiden suomalaisten nuorten arvoja ja asenteita, kuten se on tehnyt jo vuodesta 1994 lähtien.

Viime viikolla julkaistun vuoden 2016  Nuorisobarometrin teemana on tulevaisuus.

 

Tutkimus toteaa yksikantaan, että kyynisyys lisääntyy entisestään:

Vain vähän yli puolet 15–29-vuotiaista näkee Suomen tulevaisuuden valoisana.

Uskoa isänmaahan on vienyt yhteenkuuluvuuden tunteen väheneminen ja taloudellinen tilanne.

Nuoret kannattavat suomalaista hyvinvointivaltiota, mutta eivät usko sen säilyvän.

Eivät usko suomalaisen hyvinvointivaltion säilyvän!

Ja koko maailman tulevaisuuden näkee hyvänä pahaiset 25 %.

Siis 75 % suomalaisista nuorista on sitä mieltä, että maailma hautaansa nilkuttaa.

Ja nilkuttamiseksi he uskovat omankin maallisen taipaleensa muodostuvan.

Suomessa on usean sukupolven ajan jatkunut kehitys, jossa kukin uusi sukupolvi on edellistä vauraampi.

Mutta nykynuorista enää vain noin joka kymmenes – siis vain 10 % – uskoo omansa ja sitä seuraavan ikäluokan taloudellisen aseman kohenevan.

Olemme vieneet nuoriltamme uskon tulevaisuuteen.

Se lieneekin suurin asia, jonka heiltä voimme viedä.

Nuoret kyllä toivovat esimerkiksi tasa-arvon ja ympäristön tilan paranevan.

Mutta eivät kuitenkaan usko siihen.

Varsinkin poikien luottamus ympäröivään yhteiskuntaan on pudonnut merkittävästi.

Nykyisin entistä harvemmat nuoret toivovat hankkivansa omistusasuntoa, autoa, perhettä ja lapsia tai kiinteää työsuhdetta.

Siis sellaisia asioita, jotka paaluttavat elämää. 

Ainakin ne olivat minun ikäluokkani arvostamia tukipilareita.

Muitakin sukupolvien välisiä eroja tutkimus paljastaa.

Nuoret näyttäytyvät siinä hyvinä ihmisinä.

Omaa ikäluokkaani selvästi paremmilta.

Nuoriso suhtautuu esimerkiksi maahanmuuttajiin suopeammin kuin vanhempansa. Ihonväriä tai syntymistä Suomessa pidetä enää niin tärkeänä.

”Rasistisia ajatuksia on erittäin harvalla ja maahanmuuttajiin suhtaudutaan entistä luontevammin, ihonvärillä ei ole niin merkitystä.” kommentoi tutkimusta HS:lle Nuorisotutkimusverkoston tutkija Sami Myllyniemi.

 

Nimitämme nuoriamme isänmaamme toivoiksi.

Nimitys kuvaa yhteiskunnan odotuksia nuoria kohtaan.

Mutta nuortenkin pitäisi olla täynnä toivoa.

Nuoren ihmisen pitäisi nähdä maailma täynnä mahdollisuuksia, joiden varaan tehdä valintoja, haaveita ja suunnitelmia.

Toivoa tutkitaan nykyään yhä enemmän. Toivon merkitys on tunnistettu esimerkiksi sairauksien hoidossa, ihmisen kehityksessä, mielenterveyden edistämisessä ja asenteissa.

 

”Toivoa on tutkinut muun muassa Katja Tikkanen väitöskirjassaan, jonka mukaan toivo on nuorelle jokapäiväisen elämän peruselementti, tieto pysyvyydestä, uskoa ja luottamusta tulevaan ja tavoitteiden saavuttamiseen. Nuoret itse kuvasivat toivoa elämään kuuluvana perusasiana, joka on kaikki”, kirjoittaa Maailman kuvalehti.

 

Jotten sortuisi toivottomuuden levittämiseen, todettakoon, että hyviäkin uutisia on:

Muutamissa merkittävissä äänestyksissä viimeisen vajaan vuoden aikana Atlantin molemmin puolin olisi päädytty erilaiseen ratkaisuun, jos ainoastaan nuorten äänet olisi huomioitu.

Pian nämä nuoret ovat vallassa.

He voivat tehdä maailmasta paremman paikan.

Jos annamme heille mahdollisuuden unelmoida ja toivoa jaksaa.

Ne ovat merkittävimmät asiat, jotka voimme lapsillemme suoda.

 

Keskustelu jatkuu täällä.

 

Toiveikasta alkavaa viikkoa.

 

Anzio