No nyt ne innovaatiot sitten tungetaan sinne

Kun Helsingissä osoitettiin elokuussa mieltä hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan, yksi banderolli erottui muista: “Tunkekaa innovaatiot perseeseenne”, kehotti neitosten laatima iskulause.

Rock!

Nyt tyttöjä on syytä onnitella. Tuolloin 22.8.2015 he tuskin olivat uskaltaneet edes toivoa, että hallituksemme ja eritoten Ulkoministeriö noudattaisi heidän vienoa, joskin intiimiä toivettaan näinkin kuuliaisesti.

Ilta-Sanomat haastatteli iskulauseesta Aalto-yliopiston professori Vesa Puttosta, joka kommentoi, että jos innovaatiot työnnetään perseeseen, koko Suomi työnnetään perseeseen. Kas näin.

Ja juuri niin Ulkoministeriö kehottaa Suomen lähetystöjä toimimaan.

Suomi juhlii 98. synttäreitään puolentoista kuukauden päästä. Onhan tietysti hyvä, että ministeriö näyttää mallia “kansallisissa säästötalkoissa”, mutta säästääkin voi fiksusti tai sitten järjettömällä tavalla.

Ulkoministeriö valitsi jälkimmäisen.

UM lähetti edustustoille ohjeen olla järjestämättä itsenäisyyspäiväjuhlia. Hesarin mukaan asia meni näin.

Jotkut edustustoista kuitenkin tahtoisivat järjestää juhlat yhteistyökumppanivoimin, sellaisin kuin esimerkiksi riutuva suomalainen vientiteollisuus, jolla saattaisi näinä aikoina olla jopa käyttöä pienimuotoiselle tuelle myyntiponnisteluilleen.

Tämä ei UM:lle käy. Skattalta lähti kapinallisille uusi paimenkirje. Ukaasi oli suomaistyypillisen lannistava: juhlien järjestämiskielto koskisi myös niitä lähetystöjä, joilla “olisi mahdollisuus järjestää tilaisuus yhteistoiminnassa sidosryhmien kanssa ilman omaa taloudellista panosta”. Näin nekin lähetystöt, jotka olisivat voineet järjestää juhlat käyttämättä euroakaan valtion fyrkkaa, pantiin ruotuun.

Ja sitten: “Päätöksellä on haluttu myös viestiä erityisesti kotimaisille sidosryhmille ulkoasiainministeriön taloudellisesta tilanteesta”.

UM:n perustelu on nerokkuudessaan samaa luokkaa kuin kiusanteko VR:lle ostamalla junalippu Hyvinkäälle, mutta dalsimalla koko matka.

Kaikki lähetystöt eivät nielleet päättömyyksiä. HS:n mukaan Suomen Intian-suurlähettiläs Aapo Pölhö loihi lausumaan:

“En koskaan lakkaa ihmettelemästä, kuinka hyvin me suomalaiset osaamme masentaa itse itsemme. Heti kun ongelmia tulee eteen, niin niihin vedoten ruoskimme itsemme vielä huonompaan kuntoon ja saamme aikaan psykologisen alaspäin jyrkästi viettävän noidankehän”, kirjoittaa lähettiläs.

Kaiken lisäksi Pölhö kertoo, että lähes kaikilla muilla EU-mailla on Delhissä pysyvä tapa järjestää kansallispäivävastaanotot yhteistyökumppanivoimin.

Mutta Suomi ei järjestä.

Suomi mököttää.

Muut voivat sitten juhlia, verkottua ja käydä kauppaa.

•••

Tapasin perjantaina viisaan ja miellyttävän miehen. Hän oli Suomen Tokion suurlähetystön lehdistöneuvos Mikko Koivumaa. Mikko piipahti toimistossamme kertomassa, miten ennakkoluulottomalla, välkyllä konseptoinnilla ja rohkealla toiminnalla hän tiimeineen on onnistunut innovoimaan Suomen Tokion lähetystön twitter-tilistä maailman viidenneksi seuratuimman valtion edustuston twitter-tilin ja näin todellakin rakentanut sitä paljon puhuttua maabrändiä perin suotuisasti.

Ai niin, Mikko Koivumaan pesti Ulkoministeriössä päättyy ja hän siirtyy Kirkon ulkomaan avun viestintäpäälliköksi.

Onnea Mikolle.

Sillei.

Mutta keskustelu jatkuu täällä.

Hyvää viikonloppua.

 

 

Kommentit (2)
  1. No nyt ne innovaatiot sitten työnnetään sinne | Suomi Tykkää
    25.10.2015, 23:06

    […] Kun Helsingissä osoitettiin elokuussa mieltä hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan, yksi banderolli erottui muista: “Työntäkää ne innovaatiot perseeseenne” kehotti neitosten laatima iskulause. Ro… …read more […]

  2. Aikamoinen iskulause banderollissa. Kyllä mielestäni innovaatio ja eteenpäin meneminen on tärkeää eikä saa jäädä mököttämään. Pienet maat voivat pärjätä isojen joukossa vain tarjoamalla jotakin uutta joka herättää kansainvälistä mielenkiintoa.

    https://www.santala.fi/banderollit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *