Konservatismi tappaa

Naamakirja paljasti hiljan, että fb-kaverini Dome Karukoski vietti syntymäpäiväänsä.

Päätimme juhlistaa puolisoni kanssa ohjaajan merkkipäivää katsomalla hänen palkitun Tom of Finland -elokuvansa.

 

250px-Tom-of-Finland

 

Häpeä tunnustaa, että vasta nyt.

Elokuva ajoittuu sodan jälkeiseen Suomeen. Silloin homoseksuaalisuus oli meillä laitonta ja pätevä syy toimittaa ihmisiä pakkohoitoon ”eheytymään”.

Poliisit pamputtivat homoja armottomasti, mikäli heitä puistoratsioissa vain kiinni saivat.

Sodasta toipuva Suomi oli synkkä ja moralistinen maa.

Ja ilmapiiri kaikkea muuta kuin salliva.

Tämä näkyi myös itsemurhatilastoissa, jotka kasvoivat tasaisesti aina vuoteen 1990 saakka.

Sen sijaan vuodesta 1990 itsemurhien määrä laski vuoteen 2015 saakka.

Mutta vuonna 2016 itsemurhan teki 787 henkilöä, eli yli 50 enemmän kuin edellisenä vuonna.

Suomessa miehet tekivät itsemurhia huomattavasti enemmän kuin naiset. Itsemurhan tehneistä useampi kuin kolme neljästä oli mies. Naisten itsemurhissa painottuvat miehiä enemmän nuorten alle 25-vuotiaiden tekemät itsemurhat, kertoo Findikaattori.

Vuosi 2016 olikin monessa mielessä erityinen. Konservatismi: Trump, brexit, meidän omien vanhoillisten kampanjointi tasa-arvoista avioliittolakia vastaan. Persut ja kristilliset etunenässä.

Tuli mieleeni, korreloiko yhteiskunnan vallitseva ilmapiiri ja itsemurhien määrä toisiinsa nähden.

Asiaa googletellessani löysin Tiede-lehden artikkelin USA:ssa tehdystä tutkimuksesta helmikuulta 2017. Sen mukaan USA:ssa sukupuolineutraalin avioliiton hyväksyminen vähensi nuorten itsemurhayrityksiä.

Sen sijaan niissä osavaltioista, joissa avioliitto sallittiin vain naisten ja miesten välillä, nuorison itsemurhayritykset eivät vähentyneet.

Merkillepantavaa on, että niin USA:ssa kuin Suomessakin itsemurha on 15–24-vuotiaiden nuorten toiseksi yleisin kuolemansyy.

Mutta aivan erityisen suuri itsemurhariski on seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvilla nuorilla.

Yksi mahdollinen syy synkälle faktalle on häpeän leima, epäilee tutkija Julia Raifman Johns Hopkins -yliopistosta. Raifman kirjoittaa Jama Pediatrics -lehdessä: ”Samaa sukupuolta olevien avioliiton kieltäminen muodostaa kulttuurisen stigman, koska se leimaa seksuaalivähemmistöihin lukeutuvat erilaisiksi ja kiistää heiltä hyödyt, jotka kytkeytyvät avioliittoon”.

Raifman tutki, onko yhteiskunnan avioliittolinjauksilla yhteys nuorten itsemurhiin analysoimalla nuorten itsemurhayritysten määrien muutoksia 47 USA:n osavaltiossa.

32 osavaltiosta oli hyväksynyt sukupuolineutraalin avioliiton. 15 osavaltiossa sukupuolineutraali avioliitto oli tuolloin yhä kielletty.

Tutkimus tuotti hätkähdyttäviä lukuja: ennen sukupuolineutraalin lain voimaan tuloa 8,6 % kaikista ja peräti 28,5 % homo-, lesbo- ja biseksuaalisista nuorista oli yrittänyt itsemurhaa.

Kun tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan, itsemurhaa yrittäneiden opiskelijoiden joukko pieneni 7 % prosenttia.

Mutta seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten kohdalla itsemurhien yrittämiset vähenivät  jopa kaksinkertaisesti.

Vertailun vuoksi: samaan aikaan niissä osavaltioissa, joissa avioliitto sallittiin vain naisten ja miesten välillä,  itsemurhayrityksiä tehtiin nuorison keskuudessa entiseen tahtiin.

Tutkimus ei kerro suoraan, miksi sukupuolineutraalin avioliiton laillistaminen vähensi itsemurhia, mutta ympäröivän yhteisön ilmapiiri voi hyvinkin olla yksi syy.

”Mahdollinen selitys on, että samaa sukupuolta olevien avioliiton hyväksyminen lievensi seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten stigmaa. Se saattoi esimerkiksi muuttaa opettajien, vanhempien tai ikätoverien käyttäytymistä näitä nuoria kohtaan.”, Raifman sanoo.

Hän arvelee, että yhtäläisten oikeuksien saaminen tekee nuorista toiveikkaampia tulevaisuuden suhteen.

Liberaalimpi elinympäristö tuo uskoa ja toivoa tulevaisuuten.

Kun tutkimus julkistettiin helmikuussa 2017,  samaan aikaan Suomen eduskunnassa äänestettiin tasa-arvoisen aviolittolain kaatamisesta Aito avioliittokansalaisaloitteella.

Kristillisistä jokaikinen ja perussuomalaisista lähes kaikki olivat kaatamassa lakia, joka voi pelastaa monta elämää. Myös huomattava osa keskustan edustajista vähät välitti tuoreesta amerikkalaistutkimuksesta.

Presidenttiehdokkaista persujen Laura Huhtasaari ja Paavo Väyrynen vastustavat Helsingin Sanomien vaalikoneen mukaan sukupuolineutraalia avioliittoa ja homoparien adoptio-oikeutta.

He ilmoittavat olevansa ”täysin eri mieltä” siitä, että homo- ja lesbopareilla pitää olla samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla.

HS:n vaalikoneen arvoakselilla Huhtasaari ja Väyrynen ovat selvästi konservatiivisimmat.

Heidän kanssaan ”täysin eri mieltä” oleminen säästää ihmishenkiä.

Muistetaan tämä 28.1.

Keskustelu jatkuu  täällä.

 

Anzio

 

 

Kommentit
  1. 1

    Henri K. sanoo

    ”Liberaalimpi” elinympäristö sallii ja suorastaan rohkaisee vaikkapa TG-ihmisiä ties minkälaisten houreidensa toteuttamiseen, jonka jälkeen he lopputulokseen petyttyään usein tappavat itsensä.

    Samoin voisi kuvitella, että jatkuva elämäntapojen ”monivalikoistuminen” saattaa ahdistaa joitain ihmisiä sen verran, että hekin päätyvät ennen aikojaan hautaan.

    Itse toivoisin, että yhteiskunta liberalisoituisi vielä ainakin sen verran, että tämä jatkuva homorummutus loppuisi. Ymmärrän, että tämä on iso asia teille 50-luvulla syntyneille, mutta meille nuoremmille homoseksuaalisissa suhteissa ei ole mitään ihmeellistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *