Sankarikapitalistimme

Sunnuntain Helsingin Sanomissa oli juttu Björn Wahlroosista. Tänään HS:n verkkosivuilla kerrottiin jutun nostattaneen palautemyrskyn. Monet paheksuivat sitä, että Wahlroos päästettiin laukomaan mielipiteitään näyttävästi lehden sivuilla.

HS:n mukaan kyseessä oli “ajankohtaishaastattelu, jossa pyrittiin valottamaan Wahlroosin, vaikutusvaltaisen suomalaisen pankkiirin, ajattelua tavallista laajemmin.” Vaan eipä valotettu. Samat mieliteemansa Wahlroos esitti samantyyppisillä painotuksilla kuin on esittänyt lukemattomissa haastatteluissa aiemminkin. Enkä taida pahasti erehtyä, jos väitän että Wahlroos oli — tuttuun tapaansa — etukäteen valmiiksi miettinyt provosoivan heiton päivänpolttavasta aiheesta taatakseen haastattelulle runsaan huomion. Tölväisenpäs vähän Tarja Halosta.

Noinhan Nalle toimii. Eikä suomalaisilla lehdillä ole mitään sitä vastaan, päin vastoin, riemumielin ne avaavat sivunsa pankkiirin käyttöön. Wahlroosin ylenkatseesta toimittajia kohtaan kulkee kaupungilla toisinaan juttuja, ja miksipä hän ei toimittajia ylenkatsoisi, moisia retkuun vedettäviä nahjuksia.

Vaan jos rehellinen olen, niin minun on myönnettävä, että jotain uutta sentään tuo HS:n haastattelu minulle Wahlroosista valotti. Ei kuitenkaan hänen ajattelustaan vaan työhuoneensa sisustuksesta. Seiniä koristavat Helene Schjerfbeckin ja Vladimir Makovskin maalaukset. Se on varmaan kerrottu aiemminkin, mutta minulta on mennyt ohi, en minä niitä kaikkia Nalle-aiheisia juttuja jaksa lukea.

Että Schjerfbeckin Virkkaava tyttö. No, en kyllä odottanutkaan, että seinää koristaisi Kalervo Palsan Vapautuminen.

Schjerfbeckin töistä on pankkiirin turvallista pitää. Nehän edustavat taiteemme kultakautta, ovat lopullisesti ja kertakaikkisesti hienoiksi havaittuja ja hyväksyttyjä, mikä näkyy hinnassa myös. Olenko kamala kyynikko, jos epäilen että pankkiirien, sijoittajien ja liikemiesten kiinnostus kuvataidetta kohtaan juontuu hyvin pitkälle siitä, että kuvataiteessa on tehokkaasti toimivat markkinat. Kun tauluilla on markkinamekanismin myötä muodostuvat hinnat, niiden arvon voi ikään kuin päätellä suoraan siitä. Kirjallisuudessa moinen on paljon vaikeampaa.

Mitä oikeastaan tiedämme Wahlroosin kirjallisesta mausta? Luullakseni hän lukee paljon tietokirjallisuutta, sotahistoriaa ja sen sellaista. Mutta on olemassa ainakin yksi kaunokirjailija, jota Nalle suuresti arvostaa: Ayn Rand. HS:n haastattelussa Wahlroos nimeää Ayn Randin yhdeksi kolmesta itselleen tärkeimmästä ajattelijasta (kaksi muuta ovat Adam Smith ja Milton Friedman).

Siinä, että Wahlroos ihailee Ayn Randia ei ole mitään yllättävää. Tämän USA:han muuttaneen venäjänjuutalaisen kirjailijan ja populaarifilosofin pääteos Atlas Shrugged sijoittuisi varmasti kärkipaikoille, jos laadittaisiin lista maailman rikkaimpien ihmisten suosikkiromaaneista, se on miljonääribestseller, kuten tavataan sanoa.

Oma mielipiteeni Atlas Shruggedista on, että se on kammottavaa sontaa, mutta minä en olekaan miljonääri. Pönäkän raskassoutuinen proosatyyli yhdistyy tosikkomaiseen maallikkofilosofointiin. Lopputuloksena on lapsellinen moraalisatu, joka paradoksaalisesti asettuu heikkojen sijasta vahvojen puolelle. Vaikka Atlas Shrugged juhlistaa äärimmäisen kovaa kapitalismia, se muistuttaa estetiikaltaan, kerronnaltaan ja asetelmiltaan hämmentävästi sosialistista realismia. Siinä on pahiksia, jotka sortavat hyviksiä, kunnes hyvikset saavuttavat “luokkatietoisuuden” ja käyvät taisteluun nujertaakseen sortajat. Pahiksia eivät ole kapitalistit vaan poliitikot ja virkamiehet, jotka sääntelyllään haittaavat vapaiden markkinoiden toimintaa. Hyviksiä ovat — arvasitte varmaan — nerokkaat ja innovatiiviset yritysjohtajat. Tiedostaessaan itseensä kohdistuvan sorron yritysjohtajanerot ottavat hatkat, menevät lakkoon. Eikä aikaakaan kun koko sivilisaatio on sortumispisteessä. Sadun opetus: ilman kapitalistien ohjaavaa kättä ei tavallinen rahvas elämässä selviä.

Wahlroos epäilemättä samastaa itsensä ja kaverinsa Atlas Shruggedin sorron kohteeksi joutuneisiin yritysjohtajaneroihin. Lehtitietojen mukaan Wahlroos puhuu tänä keväänä ilmestyvässä kirjassaan “enemmistön pakkovallasta”. Se ajatus on peräisin suoraan Ayn Randilta. Nykyiset pankkimaailman kiristyneet vakavaraisuussäännökset ovat Wahlroosin mielestä varmasti taas yksi pirullinen osoitus parlamentaariseksi demokratiaksi kutsutun sortokoneiston toiminnasta.

Uusklassisen taloustieteen äärilinjaa edustava Ludwig von Mises — taloustieteilijä Wahlroosin mieleen — kirjoitti Ayn Randille Atlas Shruggedin ilmestyttyä:

“You have the courage to the tell masses what no politician told them: you are inferior and all the improvements in your conditions which you simply take for granted you owe to the efforts of men who are better than you.”

Samaa viestiä meille, massoille, kertoo Wahlroos haastatteluissaan. Eikä lehtien tarvitse pelätä, että hän väsyisi toistamaan itseään.

Kommentit (11)
  1. Tulispa tunnin mittainen tv-ohjelma, jossa sinä ja Leif Salmen haastattelisitte B. Wahlroosia.

  2. En huomannu tuota nimivaadetta. Siis lisänä kommenttiini

    Jukka Särkkä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *