Sielunvihollisen töitä

Ruotsalaiset dekkarit ovat varmin todiste sielunvihollisen olemassaolosta.

Paholainen osaa lumota ja vietellä, ja minä sorruin taas. Luin Stieg Larssonin, tämän edesmenneen dekkarikuninkaan, kolmannen jännärin Pilvilinna joka romahti. Olen lukenut kaksi aikaisempaakin ja kirjottanut niistä tähän blogiin.

Kolmas teos ei muuta käsityksiäni Larssonista. Hän oli antikirjailija, kirjaileva journalisti, joka ei nähnyt kielellä suurempaa ilmaisutehtävää kuin välittää kaikkein yksinkertaisimmat ja banaaleimmat vaikutelmat ihmisistä, tapahtumista ja miljööstä. Eräänlainen monotoninen havaintorealisti siis.

Mitään kaunokirjallista tyyliä Stieg Larssonilla ei ollut, ei kaikesta päätellen edes pyrkimystä sellaiseen. Joku Arne Dahl vaikuttaa hänen rinnallaan ylivertaiselta sanataiturilta, suoranaiselta snobilta.

Tekisi mieli väittää, että sellaista proosaa, jota Stieg Larsson kirjoitti voi kirjoittaa vain paatunut toimittaja. Ehkä juuri siksi niin monet toimittajat ylistävät hänen teoksiaan.

Mutta mitä minun pitäisi itselleni tehdä? Kuinka sovitan sen synnin, että tempauduin taas Larssonin jännärin mukaan ja tunsin mielihyvää, tosin syyllistä mielihyvää, sitä lukiessani?
Jokin ruumillinen rangaistus lienee pakko keksiä. Menenkö räystäälle roikkumaan pää alaspäin? Raahaanko kuntopyörän saunaan ja poljen sitä sadassa asteessa? Lähdenkö juoksemaan puolimaratonia täyspakkaus selässä? Vai riittääkö jos menen jonnekin ja hakkaan halkoja koko sunnuntain?
Kommentit (3)
  1. Ei riitä. Yhteen Larssoniin hairahtumisen voisi vielä kuitata mainitsemillasi tavoilla, mutta kolmen lukeminen ja niistä nauttiminen on jo osoitus törkeästä tahallisuudesta.

    Teon sovittamiseksi vaaditaan Santiagon pyhiinvaellus, vanhastaan käypä rangaistus rikollisille. Harmi vain, ettei Anteeksiannon portti ole tänä vuonna auki etkä voi saada kerralla kaikkia syntejäsi anteeksi, mutta Larssonin kuitenkin.

    Lopuksi ilmoittaudut hallitsevalle kirjallisuuspaaville, kuka se sitten onkaan. Tai -konklaaville.

  2. Tommi Melender
    15.6.2008, 10:12

    Niin se käy.

    Ja kun olen synneistäni puhdistunut, lupaan viettää nuhteetonta ja hyveellistä askeetin elämää vailla syntisiä kirjallisia huvituksia. Luovun paholaisesta, joka minua ruotsalaisilla dekkareilla viettelee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *