Yritän epäonnistua paremmin

w-blockk

Yksi Erno Paasilinnan siteeratuimmista virkkeistä kuuluu: ”On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.” Se on tuntunut minusta aina ärsyttävältä ja yhdentekevältä.

Ärsyttävältä siksi, että siitä lyö lävitse Paasilinnan aforistisen proosan pyrkimys kiveen hakattaviin viisauksiin. Yhdentekevältä siksi, että se ei kerro mitään olennaista, jokainen kirjailija elää väistämättä jonkinlaisen elämän ennen kuin alkaa kirjoittaa.

Kyseinen virke sisältyy väitelauseista koostuvaan tekstiin nimeltä ”Lyhyt oppikirja”. Sitä ympäröivät virkkeet kertovat, mitä Paasilinna ajoi takaa: kirjailijaksi ei tulla kouluja käymällä, vaan elämällä. Elämä koulii, ei oppilaitos. Eli toista Paasilinnan kuuluisaa maksiimia mukaillakseni: ”Ei ole opetettuja kirjailijoita, ainoa oikea kirjailija on itseoppinut.”

Suuri osa suomalaisista nykykirjailijoista ei täytä Paasilinnan asettamia vaatimuksia. Esikoiskirjailija, joka ei ole saanut minkäänlaista kirjoittajakoulutusta, alkaa olla harvinaisuus.

Miksi kirjailijaksi aikova ei ottaisi vastaan kaikkea oppia, mitä on saatavilla? Eihän luovan kirjoittamisen kurssille meneminen tarkoita, että pitäisi lopettaa eläminen ja muuttua ”opetetuksi”.

 

***

 

Zadie Smith julkaisi The Guardianissa runsaat kuusi vuotta sitten oman ”lyhyen oppikirjansa” eli kymmenen sääntöä aloitteleville kirjailijoille. Tyylillisesti ne ovat vähemmän jyrkkälinjaisia kuin Paasilinnan kajahtelevat käskylauseet.

Otin Smithin ohjeet aikanaan talteen. Tarkoitukseni oli käyttää niitä esseessä, mutta se jäi aikeeksi. Äsken, kun siivosin pois vanhoja papereitani, unohduin tutkailemaan Smithin sääntöjä siitä näkökulmasta, olenko noudattanut niitä omalla kirjailijan taipaleellani.

1) Lue lapsena paljon. 

Enpä lukenut. Löysin tieni kaunokirjallisuuden maailmaan vasta lukiossa.

2) Kun alat kirjoittaa, yritä lukea omaa tekstiäsi ulkopuolisen silmin, ja parhaassa tapauksessa vihollisesi silmin.

Olen yrittänyt lukea ulkopuolisen silmin, mutta havainnut sen vaikeaksi. Toisinaan olen yrittänyt lukea myös viholliseni silmin. Silloin teksti on mennyt usein pilalle, koska siitä on tullut kuvitteellisten vastalauseiden tyhjäksi tekemistä.

3) Älä romantisoi kirjailijan elämää. Osaat joko kirjoittaa hyviä lauseita tai et. Mitään ”kirjailijan elämäntapaa” ei ole olemassakaan.

En ole romantisoinut kirjailijana olemista sen jälkeen kun minusta tuli kirjailija. Romaanien tai esseiden kirjoittamisessa ei ole mitään hohdokasta. Se on vain työtä, ja useimmiten vieläpä ikävää työtä. Taiteilijamyytti on myyteistä turhimpia ja naurettavimpia, enkä taida tuntea yhtäkään kirjailijaa, joka olisi siitä eri mieltä.

4) Vältä heikkouksiasi. Mutta älä väitä arvottomaksi sellaista, missä itse olet huono.

Nykyään on suosittua rohkaista ihmisiä, toimivatpa he missä ammatissa tahansa, menemään epämukavuusalueelle. Pitää kuitenkin tietää, milloin niin kannattaa tehdä ja milloin ei. Jatkuva ”epämukavuusalueelle meneminen” muuttuu uudenlaiseksi mukavuusalueeksi, muodikkaan opin apinoimiseksi. Pyrin etupäässä tekemään sitä mitä parhaiten osaan, haluan ottaa kaiken irti vahvuuksistani.

5) Varaa riittävästi aikaa tekstiesi editoimiseen.

Ihannemaailmassa laittaisin romaanikäsikirjoituksen raakaversion vähintään puoleksi vuodeksi pöytälaatikkoon muhimaan. Sitten voisin tarkastella sitä ajallisen etäisyyden tuomalla perspektiivillä ja hahmottaa sellaiset puutteet, joille kirjoittamisprosessin aikana sokaistuu. Näin en ole koskaan tehnyt. Minulla ei ole aikaa eikä kärsivällisyyttä. Haluan saada kirjani nopeasti valmiiksi, ja usein mielessäni kummittelee jo seuraava ennen kuin olen saanut edellistä pois käsistäni. Jostain syystä seuraava tuntuu aina parhaalta kirjalta, ja sormet syyhyävät päästä kirjoittamaan sitä.

6) Vältä ryhmäkuntaisuutta ja kirjallisia klikkejä. Isompaan porukkaan kuuluminen ei tee tekstistäsi parempaa.

En ole koskaan kuulunut kirjallisiin klikkeihin, vaikka muutama vuosi sitten se, että kirjoitti esseitä, oli joidenkin mielestä merkki ryhmäkuntaisuudesta, ”ne esseistit”. Parasta kirjailijantyössä on yksin oleminen, mahdollisten maailmojen kuvittelu. Joitakin kertoja vuodessa käyn erilaisissa kirjallisissa illanvietoissa, ja hakeudun niissä yleensä samojen ihmisten seuraan. Ovatko he klikkini? Tuskin. En vain ole lahjakas ystävystymään uusien ihmisten kanssa.

7) Älä yhdistä työkonettasi internetiin.

Loistava neuvo, jota en pystyisi noudattamaan. Kun kirjoittaessa lyö tyhjää, piipahdan Facebookissa katsomassa kavereiden kuulumiset ja postaan omalle seinälleni jonkin linkin tai päivityksen. Yhtä hyvin voisin tietysti katsella pihalle, aina siellä orava vilistää tammen runkoa pitkin tai harakat nokkivat ruohikolta mitä ikinä nokkivatkaan. Toisinaan tulee myös haettua verkosta käsikirjoituksen aihepiiriin liittyviä faktatietoja. Ennen oli mentävä kirjastoon. Matkalla kenties näki jotain inspiroivaa, jotain sellaista, mitä Paasilinna olisi kutsunut elämäksi.

8) Suojele omaa kirjoittamisen tilaasi muilta ihmisiltä, myös läheisiltäsi.

Osaan vetäytyä omiin maailmoihini liiankin hyvin. Mutta en yleensä kirjoita tuntia tai kahta kauempaa, keskittymiskykyni ei riitä enempään. Elämän äänet ympärillä eivät minua häiritse, ainoa kirjoittamiseen soveltumaton ympäristö maailmassa on avokonttori, ja siellä en tee mitään lehtijuttuja vaativampaa.

9) Älä sekoita toisiinsa tunnustuksia ja saavutuksia.

En sekoita. Suhteellisen paljon lukevana huomaan melkein vuosittain, että näyttävimmin kehutut ja palkitut kirjat eivät aina ole vuoden parhaita kirjoja.

10) Pysy totuudessa, silloinkin kun se ei miellytä. Sopeudu suruun, joka syntyy ikuisesti täyttymättömistä toiveista.

Kirjailija voi kirjoittaa hyvin, ei täydellisesti. Jokainen teos epäonnistuu, tavalla tai toisella. Parhaat teokset epäonnistuvat hyvin tai koskettavasti.

 

***
Samuel Beckett -sitaatti: ”Ever tried. Ever failed. No matter. Try again. Fail again. Fail better.” alkaa olla puhki kulunut, koska sitä toistellaan milloin missäkin yhteydessä, jopa johtamiskoulutuksessa ja yrittäjävalmennuksessa. Silti. Se on ihan hyvä ohjenuora kirjoittamisessa, mikäli ohjenuoria ylipäänsä tarvitaan. Ehkei tarvita.

Kannattaa muistaa, että Beckettillä tuo sitaatti on osa ”Worstward Ho” -nimistä proosapalaa, ja tekstin kokonaisuutta vasten tarkasteltuna menettää motivoivan sävynsä nyrjähtäen pikemminkin epäonnistumisen totaalisuuden manifestaatioksi: ”Fail again. Better again. Or better worse. Fail worse again. Still worse again. Till sick for good. Throw up for good.”

Tuo kuulostaa arikirealistiselta kirjailijantyön kuvaukselta.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *